Herään monasti aamuyöllä lolmen aikoihin, kun olen nukkunut nelisen tuntia. Olen kuullut sanottavan tätä suden hetkeksi, Mistähän se sanonta tulee? Kyllä minä unta saan vielä pariksi tunniksi. Se riittää.
Suden hetki
6
176
Vastaukset
- Anonyymi
Wikissä asiasta oli enemmänkin mutta kopsasin tämän:
Kansanperinne kertoo, että suden hetkellä ihminen helposti torkahtaa, esimerkiksi nuotiolla, jolloin susi pääsee hyökkäämään. Ihminen on siihen aikaan heikoimmillaan.
Sudenhetki on myös yleensä vuorokauden kylmin hetki.
Herään itse myös siihen aikaan aika usein. Laitan radion hiljaiselle, jos uni ei tule uudestaan, nousen lukemaan Hesaria. Kahvitkin keitän ja otan aamupalaa, se on yleensä jääkaapissa ´kypsynyt´ tuorepuuro.
Se on oikeastaan aika hyvä hetki tai sitten olen ottanut valvomisen positiivisesti, toinen voisi tuskastua, miksi en saa unta.
Kun olen tehnyt nämä aamutoimet, asetun sohvalle lukemisen kanssa tai avaan tv:n. Siihen vielä sitten nukahdan ja klo 8-9 olen tikkana valmis uuteen päivään.
Lääkäri on sanonut että atorvastatiini-kolesterolitabletti on hyvä ottaa yksistään tyhjään vatsaan, joten nappaan sen veden kanssa juuri siihen sudenaikaan. Muina aamuina jolloin herään 6-7 maissa, otan ihan ensiksi silloin. - Anonyymi
Olet kuullut väärin ja provoilet tällä yksinkertaisten sielujen YS palstalla
YS pääsevät tavaiseen koska ovat mukahyveellisiä ja mukaosaavia wikipediakopioitsi joita kyylä on joka pakassa muulallakin - Anonyymi
Illalla otettu kipulääke, unilääke ja täysi vatsa,
kaikilla niillä on erilainen vaikutus yön levollisuuteen.
Oletko kokeillut magnesiumia iltalääkkeenä.
Naapuri sanoo ottavansa sellaisen illalla ja nukkuu koko yön.
Itse heräilen tunnin välein, uniapnea ja cap. eikä auta.- Anonyymi
Voisihan tuota magnesiumia kokeilla. kiitos.
Siihenköhän se perustuu, kun jostain kuulin neuvon syödä banaani ennen nukkumaanmenoa.
Ja banaanissahan on magnesiumia.- Anonyymi
Tellukka kirjoitti:
Siihenköhän se perustuu, kun jostain kuulin neuvon syödä banaani ennen nukkumaanmenoa.
Ja banaanissahan on magnesiumia.Banskussa on myös melatoniinia ja serotoniiniä, molemmat unelle hyväksi. Ja ei maha kurni yöllä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen1186844Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?
Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam464523Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk723682Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,272694Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni282411Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t221896Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei1981388Martinan prinsessahäät peruuntui
Seiska uutisoi Kauneus ja Terveyslehden artikkeliin perustuen mihin nämä häät kosahti.3191214Vakavasti psyykkisesti sairas on pakkohoidossa - Ja asuu silti kotona
Miten käy, kun vakavasti psyykkisesti sairas "hoidetaan" kotona? Norjassa psyykkisesti sairaiden vuodepaikkojen määrä on361021- 88878