Pekka Mykkänen on kirjoittanut kirjan persujen somesaastasta,
joka "upottaa yhteiskunnallisen keskustelun paskaan" Pekkasen sanoin.
Kuvio on monimutkainen. Esimerkiksi kesällä 2023 siinä oli mukana lukuisia toimijoita, perussuomalaisten kärkipoliitikkoja, trolleja.
Tavallisten suomalaisten maalittamista:
Mykkänen itse pitää kirjan keskeisenä sisältönä sen lukua, jossa kuvataan, kuinka perussuomalaiset, puoluejohto etunenässä, maalittavat kolme tavallista, suurelle yleisölle lähes tuntematonta suomalaista. He ovat ylikomisario Jari Taponen, toimittaja Rebekka Härkönen ja vastaanottokeskuksen johtaja Pekka M. Sinisalo.
Palkittu poliisi Taponen Taponen joutui kuuden vuoden vihakampanjan kohteeksi. Siihen osallistuivat perussuomalaiset puolueen ykkösjengiin asti.
Ykkösjengiin kuuluivat muiden muassa Jussi Halla-aho, Riikka Purra, Mari Rantanen, Sebastian Tynkkynen, Jani Mäkelä ja joukko rivikansanedustajia.
***Mykkänen kuvailee perussuomalaisten johtoa häikäilemättömäksi ja julmaksi porukaksi. Kun Taposelle esitettiin Helsingin kaupungin mitalia, Halla-aho jätti kaupunginhallituksessa esitykseen eriävän mielipiteen. Kaikki muut kaupunginhallituksen jäsenet puolsivat mitalin antamista Taposelle.
– Kun oli mitalin antopäivä, Jani Mäkelä ja puoluelehden päätoimittaja Matias Turkkila päättivät pilata päivän Taposelta ja panivat X:n laulamaan ja Suomen Uutisiin juttua siitä, että parodiaviikot jatkuvat, Mykkänen kuvailee.
Nykyisin valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustajana toimivan Turkkilan nimi tulee usein vastaan kirjassa.
– Hän on ollut puolueen kahden perättäisen puheenjohtajan uskottu somesotilas, propagandisti ja strategi. Hän on todella taitava, osaa kusettaa ihmisiä todella hyvin, Mykkänen arvioi.
Pekka Mykkäsen kirjan nimi on "Likainen somesota"
https://www.ku.fi/artikkeli/5205626-nain-perussuomalaiset-lietsovat-somesotaa-toimittaja-pekka-mykkanen-uppoutui-loanheittoon-yli-vuodeksi
Persujen trollaushuuto: "Kaikki joukolla maalittamaan"
24
183
Vastaukset
- Anonyymi
Korjaus aloitukseen: Pekka Mykkänen on kirjoittanut kirjan persujen somesaastasta,
joka "upottaa yhteiskunnallisen keskustelun paskaan" Mykkäsen sanoin.- Anonyymi
Kirja on lukemisen arvoinen yhteiskunnalliselta kannalta,
se on tosikertomus puolueesta, joka myrkyttää yhteiskuntaa.
https://otava.fi/kirjat/likainen-somesota/
- Anonyymi
Onneksi 18.04.2027 lähestyy päivä päivältä....
- Anonyymi
PS:n madonlukuun on kohta "vain" 1,5 vuotta :)))))))
- Anonyymi
Paljonko veikkaatte, että kristityksi itseään mainostanut ihmisten solvaaja
Keskipölhö saa ääniä ?- Anonyymi
Voi saada paljonkin. Kyllä Suomessa pölhöjä riittää.
- Anonyymi
Luoja. Persujen vihakampanjoihin osallistuvat perussuomalaiset puolueen johto, "ykkösjengi", muiden muassa Jussi Halla-aho, Riikka Purra, Mari Rantanen,
Sebastian Tynkkynen, Jani Mäkelä ja joukko rivikansanedustajia.- Anonyymi
Keski-ikäiset ihmiset lapsen tasolla (anteeksi lapset !)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keski-ikäiset ihmiset lapsen tasolla (anteeksi lapset !)
Persut on tuskin lapsen tasolla. Lapsilla on terve pää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut on tuskin lapsen tasolla. Lapsilla on terve pää.
Näin ne nuoret olisivat äänestänyt vuonna 2025
https://nuorisoala.fi/wp-content/uploads/2025/04/3.png - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin ne nuoret olisivat äänestänyt vuonna 2025
https://nuorisoala.fi/wp-content/uploads/2025/04/3.pngAlue- ja kuntavaalit, joissa äänestivät aikuiset, oli persuille lievästi sanoen fiasko:)
- Anonyymi
Nuoret on tietämättömiä ja persujen huutomassan vietävissä.
- Anonyymi
Mykkänen aloitti siitä, ett törkyturpana valehteli Purrasta pitkin Eurooppaa ja jäätyään kiinni
Hesari "korjaili" sen valheita jossain uutisessa mutta valheet jäivät netiin makamaan
sitten se rassukka pakeni twitterissä 2024 jälkeen ja vilttuili muuten vaan
mutta jotain esteitä hesari sille pani häpeällisestä toiminnasta - Anonyymi
PekkaMykkänen ei ole esiintynyt twitterissä 2024 jälkeen valehdeltuaan
sitä ennen suut ja silmät täyteen Hesarissa, joka joutui korjailemaan mykkäsen
törkyturpaisuutta
https://www.suomenuutiset.fi/paakirjoitus-helsingin-sanomat-syyllistaa-seksuaalisen-hairinnan-uhrin-ja-yrittaa-leimata-taman-rikolliseksi/
vuoen 2024 jälkeen mykkänen ei ole uskaltanut enää twitteriin panettelemaan- Anonyymi
Mykkänen kirjoittaa edelleen Hesariin.
HS on sanomalehti.
PersuPravda.......paskanjauhamista typeryksille.
- Anonyymi
Mykkänen luuli lyövänsä valehtelemalla Purrasta pitkin Eurooppaa mutta löikin itseään ja jäätyään kiinni
Hesari "korjaili" sen valheita jossain uutisessa mutta valheet jäivät netiin makaamaan ja Mykkänen pakeni twitteristä 2024 - Anonyymi
Taponen se vasta hauska tapaus onkin. Aikoinaan paljon huomiota herättäneitä seksuaalisia häirintöjä Oulussa hän kommentoi tyyliin etelän pojat se vain siellä Oulussa välittömään tapaansa tekevät tuttavuutta paikallisen naisväen kanssa. SEn verran oli poliisijohtokin hereillä, ettei Taponen enää ole poliisin palveluksessa. Ei häntä toki irtisanottu vaan hän lähti itse "linjaeroavuuksien" takia.
- Anonyymi
HAHAHAHAHAH. Valehtele lisää, persu.
- Anonyymi
Ainakin tuhat persutrollia ahkeroi suomi24:ssäkin sabotoidakseen PS:ää
ja hallitusta kritisoivat keskustelut.- Anonyymi
Lisäksi "bottiarmeijat" lähettävät automaattisesti viestejä. Niillä voi saada aikaan
lokakampanjan. Botteja käytetään paljon esim. vaalikampanjoissa.
Botti tulee sanasta robotti. Boteilla voidaan keskustelu sotkea ja siirtää pois aiheesta
niinkuin persutrollit yrittävät tehdä. Verkosta voi ostaa manipulointipalveluja eikä
maksa paljon. "Pietarin trollitehdas" sylkee jatkuvasti disinformaatiota someen.
Bottipalveluja käytetään joka puolella maailmaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäksi "bottiarmeijat" lähettävät automaattisesti viestejä. Niillä voi saada aikaan
lokakampanjan. Botteja käytetään paljon esim. vaalikampanjoissa.
Botti tulee sanasta robotti. Boteilla voidaan keskustelu sotkea ja siirtää pois aiheesta
niinkuin persutrollit yrittävät tehdä. Verkosta voi ostaa manipulointipalveluja eikä
maksa paljon. "Pietarin trollitehdas" sylkee jatkuvasti disinformaatiota someen.
Bottipalveluja käytetään joka puolella maailmaa.Niitä trollaavia persuja on yli 100 000. Lisäksi trollauksessa kunnostautuu ex-presidentti Halonen. Tässä esimerkki kun hän trollaa haastattelussa:
"Hänen mukaansa Suomi ja Venäjä jakavat samat ideologiset päämäärät, kuten demokratian, ihmisoikeudet, oikeusvaltion ja hyvän hallinnon."
https://yle.fi/a/3-5219315
Hyvin on trollitehdas Tarjan kouluttanut, mutta onhan hän käynyt Venäjällä kymmeniä kertoja. Kyllä siinä hidasoppisempi oppii.
- Anonyymi
Pekka Mykkäsen Hesari jätti kertomatta nimen kun vihreä aktiivipoliitikko sai äsken tuomion syrjinnästä porukkoineen
Yle https://yle.fi/a/74-20181311 - Anonyymi
Pekka Mykkäsen Hesari on vaarallisempi suomensyöjä kuin joku virkaheitto poliisi
kummallisia tietty molemmat mutta Hesarilla on Erkkojen ja Herlinien rahat
joilla ne yrittävät vaikuttaa Suomeen voidakseen rikastua lisää
siinä ei tavisten etua paljon katsella - Anonyymi00030UUSI
Kuumat naiset verkossa just nyt 😏 Liity! https://Michelle.hoty.lat/Michelle#/?/?/pj7sqxmqu
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885101- 141761
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631626Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271507Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101477Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit501167Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 195941
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7830