SDP:n kansanedustaja oli töissä kaksi päivää – Lähti tv-ohjelman kuvauksiin Lappiin
SDP:n kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri osallistuu Suuri seikkailu -ohjelmaan kesken istuntokauden. Eduskunta maksaa Kumpula-Natrille täyden palkkion, vaikka hän olisi poissa työpaikaltaan kuukauden.
Todella Röyhkeää Puuttinismia Sosialismia,, Työtävieroksuva lakkoileva ahne kommunisti
25
171
Vastaukset
- Anonyymi
53-vuotias Kumpula-Natri on toiminut kansanedustajana yli 12 vuotta. Hänen palkkionsa on tällä hetkellä 7 993 euroa kuukaudessa eli 266,43 euroa päivässä.
Lokakuun alusta alkaen Kumpula-Natrin kuukausipalkkio nousee 8 393 euroon, ja päiväpalkkio vastaavasti 279,77 euroon.
Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhion mukaan Kumpula-Natrille maksetaan täysi edustajanpalkkio riippumatta siitä, osallistuuko hän syyskuussa eduskuntatyöhön.
– Hän saa palkkion kansanedustajan tehtävien hoitamisesta siltä ajalta, kun hän on kansanedustaja, Rauhio sanoo.
Rauhio ei näe, että edustajan televisio-ohjelmaan osallistuminen istuntokauden aikana olisi ristiriidassa kansanedustajan tehtävän hoitamisen kanssa.
– On muistettava, että edustajan työ on hyvin olennaiselta osin täysistunto- ja valiokuntatyötä, mutta se on myös muuta.
Kumpula-Natri ei ole ensimmäinen kansanedustaja, joka osallistuu tv-ohjelman kuvauksiin istuntokauden aikana. Vuonna 2023 SDP:n Maria Guzenina oli mukana Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa kolme viikkoa.- Anonyymi
Iltalehti uutisoi tiistaina kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natrista (sd), jonka osallistuminen Lapissa kuvattavaan Suuri seikkailu -ohjelmaan kesken eduskunnan istuntokauden on herättänyt ihmetystä.
Ohjelman kuvaukset kestävät kuukauden.
Kumpula-Natri ilmoitti SDP:n ryhmälle osallistuvansa tv-ohjelmaan ja olevansa poissa eduskuntatyöstä joitakin viikkoja.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä pitää tätä järjestelyä ”hyvin ongelmallisena”.
– Viikkokausien poissaolo korvausta vastaan viihdeohjelman johdosta ei ole kansanedustajan tehtäviin liittyvää toimintaa, Mäkelä kirjoittaa X:ssä.
- Anonyymi
NIIN VOIHAN NE MYYDÄ ITTEEÄNKIN SAMALLA..
- Anonyymi
JALAT AUKI MAALAISET KESKUTALAISET VAATII SEXI TYÖHÖ,, KONTULA ESIMERKILLÄ ..
- Anonyymi
Halla-ahon mukaan vallitsevan ohjeen mukaan edustajan on ilmoitettava poissaolosta eduskunnalle, jos se johtuu eduskuntatyöhön liittyvästä tehtävästä – esimerkiksi valiokuntamatkasta – tai hyväksyttävästä henkilökohtaisesta syystä, kuten omasta tai läheisen sairaudesta.
– Nähdäkseni viihdeohjelmaan osallistuminen ei täytä kumpaakaan kriteeriä, eikä siitä siksi ole mahdollista tehdä virallista poissaoloilmoitusta.
Halla-ahon mukaan edustaja kantaa tällaisessa asiassa poliittisen vastuun.
– Hänen äänestäjänsä voivat vaaleissa arvioida edustajansa tekemiä valintoja.
Iltalehti ei tavoittanut Kumpula-Natria kommentoimaan asiaa maanantaina. Hänen eduskuntanumerostaan kuuluu suomalaisille tuttu automaattiviesti.
– Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä.
Kumpula-Natrin eduskunta-avustaja ei osannut sanoa, kuinka kauan edustajan poissaolo eduskuntatyöstä kestää. - Anonyymi
WWW
- Anonyymi
Pekonen ei ole ehtinyt lukea kirjaa. Hänen mukaansa kirjan paljastukset eivät ole herättäneet vielä
Pekonen ei ole ehtinyt lukea kirjaa. Hänen mukaansa kirjan paljastukset eivät ole herättäneet vielä keskustelua vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä.
ei koska olemme kaikki huoria.- Anonyymi
Osaako Pekonen lukea
- Anonyymi
Jare Tiihonen oli ”yöt dokaava ja päivät nukkuva seksiaddikti” Puuttinin nykyinen syli koira west en sosialismin kehto räppää aineiss.
- Anonyymi
Natri kumpilan lähtö kuvauksiin kertoo paljon Demareitten työmoraalista. Täysin työtä vieroksuvaa siipiveikko porukkaa koko sakki.
- Anonyymi
Voinko minäkin lähteä Lappiin kuvauksiin,ja samalla repiä kansan selkänahasta palkkaa itselleni
- Anonyymi
SDP:n arvopohja! 🤬Mitä sanoo Lindtman???
- Anonyymi
Miapetra on tyytyväinen hallituksen toimiin ja luottavaisin mielin hän ottaa kuukauden omaa lomaa raskaan 2,5 kuukauden kesäloman jälkeen.
- Anonyymi
Tuotahan se sosialismi juuri on; säännöt ovat kansalle, ei johdossa olevalle eliitille, joille kuuluvat kaikki etuudet. Kuten ennenvanhaan Neuvostoliitossa tai nykyään Pohjois-Koreassa. Ja ihmiset ovat niin tyhmiä, että äänestävät tuollaista puoluetta kuten SDP!
- Anonyymi
SDP BOIKOTTIIN
- Anonyymi
Mennyt jo kauan sitten! En halua Suomesta Pohjois-Koreaa!
- Anonyymi
”Halla-ahon mukaan vallitsevan ohjeen mukaan edustajan on ilmoitettava poissaolosta eduskunnalle, jos se johtuu eduskuntatyöhön liittyvästä tehtävästä – esimerkiksi valiokuntamatkasta – tai hyväksyttävästä henkilökohtaisesta syystä, kuten omasta tai läheisen sairaudesta.
– Nähdäkseni viihdeohjelmaan osallistuminen ei täytä kumpaakaan kriteeriä, eikä siitä siksi ole mahdollista tehdä virallista poissaoloilmoitusta.”
Onko luvaton poissaolo? - Anonyymi
Pelle hermanni lintmanni.kaiken voi tehdä reilummi in.
- Anonyymi
Sdp on gallup johtaja..tyhmä saa olla.muttei lammas!
- Anonyymi
Nyt tarvii sannaa ...pikku itku ja huutamista.!
Naisjohtajuutta.sitä parempaa! - Anonyymi
Demarit haaveilevat nelipäiväisestä viikosta ilman palkanalennusta, mutta Miapetralle ei riittänyt sekään. Hän haluaa koko palkan ilman työvelvoitetta, kaiken voi tehdä reilummin kun on veronmaksajaan pihtiote kuten demareilla on aina ollut. Veronmaksaja on demarin alamainen.
- Anonyymi
ddd
- Anonyymi
kommunisti on laiska työmies
- Anonyymi
zzz
- Anonyymi
ddd
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k17710723Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t1027561Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t317399Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht37386Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa895769Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus525238Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset314986Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk124801Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k62164Ei muuta kun kylärinkiä ajamaan!!!
Huomenta! Tuossa ku kylän pinnassa asunu koko iän, nii viime vuosina nii harmittanu ku viikonloppusin niin hiljasta, sil371620