Mustaa valkoisella!!! kiitos ja hyvästi saunis -kaikki vaan ei tykkää elisasta.
Elisa siivosi kentän kilpailijasta
Heidi Vaalisto
Julkaistu 11/07/2005 kello: 08:51
Elisa saa Saunalahti-kaupoissa siivottua kilpailijan pois markkinoilta ja verkkoonsa puoli miljoonaa uutta gsm-asiakasta.
- Uskomme, että kilpailu siirtyy tämän jälkeen hinnoista palveluihin, Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila taktikoi.
Saunalahden hankinnassa painoi Mattilan mukaan paljon se, että se on tunnettu ketteränä ja innovatiivisena toimijana. Monet telealan uutuudet ovat lähtöisin Saunalahden ideatehtaalta. Saunalahden lupaus on ollut, että se tuotteistaa asiat kahdessa päivässä.
Saunalahti on tunnettu myös edullisesta kustannusrakenteestaan. Se on muokannut palveluitaan itsepalvelulinjalle. Yhtiö ei käytä mainostoimistoa, vaan tekee televisiomainoksista lähtien kaiken itse.
Mattila ei tarkemmin kerro, miten Saunalahti muuttaa Elisan tuotteita ja toimintaa.
Saunalahden toimitusjohtaja Matti Vikkula uskoo, että entisen puhelinyhtiön jäykkään ympäristöön meno ei tukahduta saunalahtelaisten luomiskykyä.
- Elisa oli meille vaihtoehdosta paras. Saamme Elisasta tukevan pohjan.
Finnetille paineita
Saunalahden ja Elisan myöhään torstai-iltana kerrotusta yhdistymisestä huolimatta Suomeen jää edelleen kolme matkapuhelinverkkoa. Yrityskauppoja on pitkin vuotta perusteltu sillä, että verkot ovat vajaakäytössä. Paineita Saunalahti-kauppa synnyttääkin Finnetin DNA-verkolle.
Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila ei ota suoraan kantaa, miten eri verkoille käy.
- Aika näyttää, miten toimijat pystyvät tarjoamaan laadukasta palveluja riittävän kustannustehokkaasti.
Onko tulossa lisää toimialajärjestelyjä?
- Mikään ei ole poissuljettu. Tilanteet kehittävät markkinoita eteenpäin.
Yrityskaupan synergiaeduksi Elisa laskee 70 miljoonaa euroa vuodessa. Summa on Saunalahden Soneralle maksama verkkovuokra.
Yt-neuvottelut syksyllä?
Elisa ja Saunalahti jatkavat toistaiseksi itsenäisinä pörssiyhtiönä. Kilpailuviranomaisten hyväksymisten jälkeen Elisa kertoo käytännön järjestelyistä.
Avoimia kysymyksiä ovat tuotebrändien lukumäärä, organisaatiorakenne ja Saunalahden toimitusjohtajan Matti Vikkulan tulevat tehtävät.
Päällekkäisten tehtävien karsimiseen ja yt-neuvotteluihin Mattila ei ota vielä kantaa. Yksityiskohdista Elisa kertoo elokuun loppupuolella.
Saunalahtea keväällä ostanut islantilainen sijoitusyhtiö Novator nousee Elisan suurimmaksi omistajaksi. Se saa Elisan hallitukseen kaksi uutta jäsentä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
pitänee vaihtaa muuhun sitten.. olisko takasin soneraan vaikka hintaa heillä enemmän..
mikä tulee olemaan uus nimi? vaihtuuko sim-kortit ja kaikki..? sauniksen tunnus on niin kiva.. se majakka..
tai ehkä kuulostelen hetken elisaa ja sitten vaihdan....
sauniksella on ollu niin hyvä ja helppo kattoo esim. laskuerittelyä että jos ne jää kokonaan poies niin aika paskaa.... eihän elisalla edes näe tarkkoja erittelyjä??? mites soneralla?
Sekö niistä tekisi huonot. Ei ole koskaan kiinnostanut tutkia erittelyjä. Kaikenlaisia nettipalveluita pystyy tekemään, kunhan vain maksaja löytyy. Sauniksen on täytynyt yrittää houkutella asiakkaita nettipalveluilla. Niiden avulla voi ainakin antaa negatiivista mainosta muita kohtaan. Toivottavasti palvelut on dokumentoitu hyvin, ettei sovellustuntemus katoa tekijän myötä. Joissakin palveluissa se on suurin este, kun pyritään (liikaa) varjelemaan mainetta, entä jos...
Soneralla voit netissä nähdä maksutta puheluerittelyn jos perut paperilaskun. Paperilaskun kanssa näet netissä sen hetkisen laskun määrän ja minkälaisista puheluista/txt-viesteistä se koostuu