Maailma on aina ollut sellainen, että alistetut saavat puheenvuoron vasta sitten, kun vallanpitäjät ovat kuolleet. Uusperheiden alistajia ovat vanhemmat, jotka oman itsensä tähden niin kovasti haluavan nähdä kaiken hyvänä. Uusperheden alistettuja ovat vanhat lapset, joiden tunteet jäävät näkymättömiksi. Alistajien mielestä, nuoren tunteet ja reagtiot ovat lapsellisia ja kehittymättömiä. Lapsille pitää asettaa säännöt. "Kyllä sinä sitten aikuisena ymmärrät", he sanovat. Lastenvalvojat ja perheneuvolat keskittyvät aikuisten väleihin. Hekin haluavat, että lapsi sopeutuu elämänsä realiteetteihin. Sellainen on tervettä maailmassa, jossa uusperheellisyys on hyväksyttävää. Lapsi sopeutuu, kasvaa ja aikuistuu.
Mutta onpa tässä maailmassa niitäkin, jotka ymmärtävät asioita syvemmältä. Isoisäni oli sotalapsi, joka joutui kantamaan koko ikänsä kiitollisuuden velkataakkaa. Se kiitollisuuden velkataakka on sellainen valkea vaate, ettei yksikään ikävä tai suru saa sitä kirkkautta tahrata. Liian helposti ikävä ja suru tulkitaan kiittämättömyydeksi, jopa röyhkeydeksi. Lasten on vaiettava, jotta aikuiset saavat olla hyviä vanhempia ja onnellisia ihmisiä ... kunnes viimein kuolema antaa vapauden kertoa elämästä, niin kuin se koettiin, ... lasten lapsille.
Mutta onpa tässä maailmassa niitäkin, jotka ymmärtävät asioita syvemmältä. Isoisäni oli sotalapsi, joka joutui kantamaan koko ikänsä kiitollisuuden velkataakkaa. Se kiitollisuuden velkataakka on sellainen valkea vaate, ettei yksikään ikävä tai suru saa sitä kirkkautta tahrata. Liian helposti ikävä ja suru tulkitaan kiittämättömyydeksi, jopa röyhkeydeksi. Lasten on vaiettava, jotta aikuiset saavat olla hyviä vanhempia ja onnellisia ihmisiä ... kunnes viimein kuolema antaa vapauden kertoa elämästä, niin kuin se koettiin, ... lasten lapsille.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mutta kyllä on ylpeys ollut kaukana tästä uusperheestä. Mitä ne lapset sitten aikanaan asioista mieltä ovat, sille ei mitään enää voi. Surua asioiden uusiopisteeseen kulkemisesta kantavat mukanaan sekä osalliset lapset että aikuiset. Tässä perhessä mukana on vielä murkkuikäisten uusiolasten äidin kuolema pitkällisen sairauden jälkeen muutama vuosi sitten - mikä sitten osaltaan uusioitumiseen johtikin. Ei kulje elämä niinkuin sitä aikoinaan kukin on kuvitellut. Ilman toivoa ei silti ole koko elämää. Monet itkut on itketty ja monet vielä itketään, mutta kiitollisia ollaan kaikesta mitä on elämässä ollut ja mitä vielä tuleman on.
Miten voit rinnastaa sotalapsena olemisen tähän päivään? On niitä lasten kohtaloita ollut kautta maailman sivun ja jotenkin ihmisellä on vaan selviytymiskeinot.. Kun ei paremmastakaan tiedä.. Olin havaitsevinaa sinun kirjoituksessa ivaa tämän päivä uusiperheitä kohtaan. Toivottavasti erehdyin..
Mukavaa ja positiivista kesää kaikille..
Miten sotalapsi liitty nykyajan uusperheisiin.
Ja mikä kiitollisuuden velkataakka? Miellä kaikki lapset ovat saman arvoisia riippumatta siitä kenen ovat. Kiitollinen saa ja ehkä pitääkin olla meistä huolehtivista vanhemmista niinkuin me näistä jokaisesta lapsesta, mutta kukaan ei ole kenellekkään velkaa.
Näkymättömyys ei ainakaan meidän murrosikäisiin sovi ja vielä huonommin kuulumattomuus. Meillä kaikilla on oikeus tuulettaa tunteitaan ja kaikki myös pitävät huolta toisistaan.
Säännöt meillä on ja minusta pitääkin olla. Koskaan ei kyllä sääntöjä perustella sanoin "Kyllä sinä sitten aikuisena ymmärrät.
En ehkä ihan ymmärtänyt juttuasi.
kyllä normaali ihminen, oli uuspeheen äiti tai isä tai muu, omatessaan empatiaa, tuntee lapsen murheen myöskin. On paljon asioita, joille ei voi mitään, joita ei voi "puhumalla" ratkaista, on myös asioita, jotka vain täytyy hyväksyä...
Mukava, todella mukava kun joku kirjoittaa noin selkeän ja asiallisen kommentin.
Se on vastapainoa tälle katkeruuden täyttämälle 'sotatantereelle', jona näen tämän keksustelupalstan.
Sitä paitsi puhuit asiaa!
vaikka en ymmärtänyt miten hän tähän liittyy.
Saanko kysyä:
Ajatko uusperheiden sopeutumattomien lasten asiaa vai muuten vaan nuorten kapinallisten??
Vaikutat jotenkin etsivän jotain -kenties vastauksia omaan elämääsi.
Asioilla on monta puolta. Jotkut asiat ymmärrämme vasta aikuisina.
Omalla kohdallani on käynyt niin, että ne ratkaisut, joita vanhempani ovat tehneet joskus ollessani nuori, ovatkin osoittautuneet myöhemmin ainoiksi oikeiksi ratkaisuiksi.
Olen myös huomannut tekeväni itse samoja virheitä kuin vanhempani.
Ihminen on erehtyväinen ja jos vanhempasi ovat yrittäneet parhaansa taatakseen sinulle tasapainoisen ja onnellisen lapsuuden, anna heille anteeksi. Vaikka he ovat saattaneet erehtyä.