Sain kirjastosta mielenkiintoisen kirjan, jonka on arvostellut eräs suosikkiesseisteistäni

En lue arvosteluja, ne on tehty kustantajan pussiin, siis myyviksi. Luen mielelläni pienkustantamoiden kirjoja, eivät ole niin kaupallisia.

Kirjallisuuskriitikot ei arvostele minkään kustantajan pussiin.

"Jos ei ole negatiivisten arvostelujen mahdollisuutta, positiivisetkin arvostelut menettävät merkityksensä."

Noinhan se on. Odotan rehellistä kriittisyyttä arvostelijalta. Se juuri osoittaa
ammattitaitoa. Olisi paha pettymys ko. ammattikuntaa kohtaan, jos joku
kirja olisi kehuttu ja luettuani sen toteaisin sen kehnoksi.
Eri maku voi olla lukijalla ja kriitikolla kirjallisuuden suhteen,
mutta kritiikissä ei ole kyse mausta.

Kirjallisuuskriitikko Maaria Ylikankaan mielestä "vaikeinta ei ole kirjoittaa positiivisia tai negatiivisia arvosteluja, vaan onnistua kaivamaan suureen massaan kuuluvista luomuksista piirteitä, jotka voisivat herättää lukijoissa tai kokijoissa merkityksellistä värinää."

Luen lähes kaikki eteeni tulevat arvostelet, niin kirjojen, elokuvien, konserttien,
oopperoiden jne. vaikka en edes niissä käy. Itse asiassa en tiedä miksi ne
minua kiinnostavat. Ehkä haluan vain olla perillä mikä on kulttuurissa
laadukasta hetkessä, jossa elän.

-Kriitikoiden tulisi pyrkiä ymmärtämään ja analysoimaan teoksia syvällisesti, ei vain arvottamaan niitä, arvostelija kirjoittaa.

Sitä minäkin odotan kriitikolta, että hän kertoo miksi sisältö on hyvää
tai heikkoa, ettei vain kehu tai tyrmää kirjaa.

Luen aina arvostelun jos sellainen on, saan enemmän irti kirjasta.

Lukijoillakin kehittyy arvostelukyky. Mitä enemmän lukee sen enemmän
vaatii kirjalta. Kaikki ne kirjat, joita nuorempana luki eivät enää kiinnostaisi.
Lukijakin on kriitikko tavallaan, mutta ammattikriitikoilla on korkeakoulutus
yleensä, jota ei aina ole tavallisella lukijalla.
Hyvän kirjallisuuden tunnistaminen ei kuitenkaan välttämättä vaadi
"korkeakoulutusta".
Paljon lukevalle monesti jo muutama ensimmäinen sivu antaa kuvan kirjan
tasosta tai sen kiinnostavuudesta.

Luetko jokaisen kirjan loppuun, vaikka se ei olisikaan kiinnostavuudeltaan
ja tasoltaan sitä mitä odotitte ?

Nuorempana yritin lukea loppuun toivoen, että lopussa olisi "palkinto",
mutta enää en lue jos ei "sytytä" 50 ensimmäisen sivun aikana.
Joskus riittää vähempikin.
Joskus kirjassa on sen verran "lupausta", että voin lukea satakin sivua,
mutta enempää en armoa anna.
Ei tällä iällä kannata haaskata aikaa, kun parempaa lukemista on yllin kyllin,
niin paljon, että vain pienen murto-osan ehtii lukea.

Arvosteluja näkee vähän, kun ei osaa etsiä. Hesari tulee kotiin,
mutta siinä arvostellaan harvoin kirjoja.
Lukeminen on tosin vähentynyt tai paremminkin hidastunut.

Kirjailijat saattavat loukkaantua kovasti saamistaan negatiivisista
arvosteluista.

Jukka Kajavan kulttuuriarvosteluja jäin kaipaamaan.
Hän oli terävä ja suora, mutta myös analyyttinen.
Hän menehtyi yllättäen aika nuorena.

Ylikankaan esseet kirjallisuuskritiikistä ovat monipuolisia ja avaavat
lukijalle monta uutta asiaa.
Eräs esseistä käsittelee kirjan teilaamista, murskaamista ja ylistämistä.
Esimerkkinä on edesmenneen Miki Liukkosen romaani "Elämä: Esipuhe

Joku tai jotkut alkoivat pitää Liukkosta nerona ja muut kriitikot seurasivat
perässä "mestariteos"-ylistyksineen, jotka olivat ehkä heikosti perusteltuja.
"Neroudesta" tuli vallitseva mielipide, vaikka toisen laidan mielestä
mielestä kirja oli ennemminkin "epäkypsää länkytystä",
mutta teosta ei teilattu, sitä ylistettiin.