Hyvät sekarotuiset

Mielestäni on hyvä että sekarotuisia on olemassa, eikä ole mitään syytä rajoittaakaan niiden syntymistä. Niille, jotka eivät halua ostaa kalliita ja usein sairaita rotukoiria, on oltava olemassa vaihtoehto.

Mieti, jos olet maksanut rotukoirasta vaikkapa 1500 e ja se sillä todetaan normaalielämää haittaava sairaus, tai vaihtoehtoisesti olet ostanut sekarotuisen 100 e ja sillä todetaan sama sairaus. Kummassa tilanteessa vituttaa enemmän? Ja kuvitellaan vielä, että saat kasvattajalta 700 e korvauksen rotukoirasta. Olet silti maksanut sairaasta koirasta 800 e. Vituttaisiko?

Ja sanottakoon vielä, että se, miten paljon olet maksanut koirasta, ja se, miten koiraasi hoidat, eivät ole mitenkään riippuvaisia toisistaan.
2015605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 201

Vanhimmat

Ensinnäkin harvoin rotukoirat maksavat 1500e. Yleensä ne hinnat pyörivät 800-1200e paikkeilla.

Ja toiseksi, kyllä se hieman se hoito riippuu hinnastakin. Jos ei ole koirastaan valmis maksamaan yli sataa euroa, niin onko varmasti valmis maksamaan sille kunnollista ruokaa ym.? Kalliimmasta rotukoirasta harvemmin luovutaan kuin ilmaisesta/100e maksaneesta sekarotuisesta, koska menetys olisi rahallisestikin suurempi.

Äänestä
  • "Kalliimmasta rotukoirasta harvemmin luovutaan kuin ilmaisesta/100e maksaneesta sekarotuisesta, koska menetys olisi rahallisestikin suurempi."

    Ensinnäkään, kukaan tuskin on pätevä tekemään yleistyksiä tällaisesta, sitä voi vain arvailla miten omistaja tulee käyttäytymään. Tästä herääkin epäilys, että rotukoirien omistajat pitävät koiriaan tarpeettomasti hengissä vaikka ne kärsisivät, kun pelätään vain rahojen menetystä.

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    "Kalliimmasta rotukoirasta harvemmin luovutaan kuin ilmaisesta/100e maksaneesta sekarotuisesta, koska menetys olisi rahallisestikin suurempi."

    Ei vaan tuosta voisi päätellä, että rotukoirat harvemmin joutuvat kiertoon. Menepä katselemaan koiratarhoille/apulaan. Enemmän siellä yleensä on sekarotuisia myynnissä/annetaan kuin rotukoiria.
    Ja ei tietysti tulevasta omistajasta pysty arvaamaan miten hän tulee käyttäytymään, mutta yleisesti asia on näin. Tietysti on todella vastuuntuntoisiakin omistajia sekarotuisten omistajissa, mutta enemmän löytyy myös ns.mätiä omenoita.

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Voit olla oikeilla jäljillä kiertoon joutumisen suhteen. Mutta se ei liene sekarotuisten vika että typerät omistajat laittavat ne kiertoon. Mitä siis pitäisi tehdä? Nostaa ehkäpä sekarotuistenkin hintoja ainakin tuonne 300 e hujakoille.

    Ei todellakaan ole koirien vika, vaan tehtailijoiden, jotka eivät katso mihin pentunsa myyvät.

    Ja missään nimessä sekarotuisten hintoja ei pitäisi nostaa, koska se lisäisi entisestään tehtailua. Ja toiseksi, sekarotuisten hinnat nykyisin jo pyörivät siellä 200-600e hujakoilla, vaikka se aivan liikaa onkin.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Tehtailu pitäisikin kieltää kokonaan. Mutta se ei silti muuta sekarotuisten asemaa. Pitäisi löytää keskitie hinnankin suhteen, sillä uskonpa, että suurin osa näistä kiertoon laitetuista on niitä ilmaiseksi saatuja tutuilta ja naapureilta. Kun on nähty suloinen pentu ja sitä tarjotaan ilmaiseksi niin otetaan enempiä ajattelematta.

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    "Kalliimmasta rotukoirasta harvemmin luovutaan kuin ilmaisesta/100e maksaneesta sekarotuisesta, koska menetys olisi rahallisestikin suurempi."

    Ensinnäkään, kukaan tuskin on pätevä tekemään yleistyksiä tällaisesta, sitä voi vain arvailla miten omistaja tulee käyttäytymään. Tästä herääkin epäilys, että rotukoirien omistajat pitävät koiriaan tarpeettomasti hengissä vaikka ne kärsisivät, kun pelätään vain rahojen menetystä.

    Eiköhän se kuule ole ihan ihmisen suhteesta koiraansa kiinni, maksetaanko kalliita hoitoja, ruokavalioita jne. Itse maksoin aikanaan tuntuvan summan rotukoirasta, ja nyt, sen ollessa parivuotias, olen maksanut kaikkiaan koirasta yli viisituhatta euroa (ei sisällä ruokintaa tai peruskuluja). Tätä koiraa olin odottanut pitkän ajan, ja se on juuri sellainen kuin halusinkin. Nämä kulut eivät mitenkään liity koiran rotuun, sairasteluun tms.

    VAKUUTUS korvaa koiralla yllättävän paljon! Ottakaa ihmeessä hyvä vakuutus, siitä maksettu raha tulee takaisin moninkertaisena, jos ongelmia ilmenee! Mielestäni ihminen, joka ajattelee koiraansa AINA vakuuttaa sen.

    Äänestä

  • Polliisi kirjoitti:

    Tuossa hyvä esimerkki kuinka koiran ostohinta on vain murto-osa koko koiran elinaikana kuluttamista rahasummista. Ja tuosta vakuutuksesta, sekarotuisilla on siinäkin huonompi asema (korvaukset pienempiä).

    Äänestä

  • reeta_83 kirjoitti:

    hyvä vakuutus on! Koiran menettämisen korvaus on pieni, mutta muuten ehdot kohdallaan!

    Äänestä

Koira on meillä perheen jäsen, joten rahasta riippumatta vituttaisi suunnattomasti jos sillä todettaisi elämää haittaava sairaus.

Kaikki eivät mittaa aivan kaikkea rahalla...

Äänestä
  • Olet aivan oikeassa että jos koira on ollut ennenkaikkea perheenjäsen, niin molemmissa tapauksissa vituttaisi. Mutta rotukoiran tapauksessa luulenpa, että moni menettäisi uskonsa rotukoiriin ja ennenkaikkea kasvattajiin, ja tuskinpa on enää jatkossa halukas maksamaan älyttömiä summia rotukoirista, vaan hankkii ennemmin sekarotuisen.

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Olet aivan oikeassa että jos koira on ollut ennenkaikkea perheenjäsen, niin molemmissa tapauksissa vituttaisi. Mutta rotukoiran tapauksessa luulenpa, että moni menettäisi uskonsa rotukoiriin ja ennenkaikkea kasvattajiin, ja tuskinpa on enää jatkossa halukas maksamaan älyttömiä summia rotukoirista, vaan hankkii ennemmin sekarotuisen.

    Tuskin ostaa seuraavaksi sekarotuista, koska silloin saattaa olla vielä suuremmat mahdollisuudet saada sairas koira, ellei osaa tarkkaan katsoa keneltä koiran sa ottaa. Eihän tässä maailmassa olisi enää juurikaan rotukoirien omistajia, jos heti kun tulee jokin sairaus, niin vaihdettaisiin kokonaan sekarotuisiin. On kuitenkin melko harvinaista, että kunnolliselta kasvattajalta saisi sairaan koiran.

    Pointtini onkin se, että jos kummastakaan ei saa terveyden suhteen takeita, niin ehkä sitä helpommin ottaa sekarotuisen juuri sen hinnan takia. Eipähän tunne ainakaan maksaneensa turhaan maltaita epäsikiöstä.

    No jos on kovin kapeakatseinen, voi yhden koiran takia menettää uskonsa rotuun. Mutta jos järki päässä hölkyttää, kyllä ymmärtää, että sairaus iskee keneen vain, rotuun ja karvoihin katsomatta, jos on iskeäkseen. Tahallaan sairaita koiria pennuttavat tietty erikseen, siinähän sitten on itsekin viassa, jos ei taustoja hanki myyjästä...
    Ja totta, rahanmenetys ei merkitse mitään jos rakas hauveli heittää veivit...Viimeiseksi varmaan tulee raha mieleen siinä vaiheessa.

    Äänestä

  • ...kaikkia leimata kirjoitti:

    Voin sanoa että olen ainakin itse menettänyt uskoni rotukoiriin. Enkä usko että olen kapeakatseinen, jos olen nähnyt "oman rotuni" kohdalla useita samoja kohtaloita. Ei se voi olla sattumaa.

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Olet aivan oikeassa että jos koira on ollut ennenkaikkea perheenjäsen, niin molemmissa tapauksissa vituttaisi. Mutta rotukoiran tapauksessa luulenpa, että moni menettäisi uskonsa rotukoiriin ja ennenkaikkea kasvattajiin, ja tuskinpa on enää jatkossa halukas maksamaan älyttömiä summia rotukoirista, vaan hankkii ennemmin sekarotuisen.

    EI IKÄNÄ SEKAROTUISTA !!!

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Pointtini onkin se, että jos kummastakaan ei saa terveyden suhteen takeita, niin ehkä sitä helpommin ottaa sekarotuisen juuri sen hinnan takia. Eipähän tunne ainakaan maksaneensa turhaan maltaita epäsikiöstä.

    Jos minulla ei ole varaa koiraan, joka on mielestäni hyvästä kennelistä, niin olen ilman.
    Valkealan kaltaisia tehtailioita en IKINÄ kannata.

    Äänestä

  • SEKAROTUISTA !!! kirjoitti:

    EI IKÄNÄ SEKAROTUISTA !!!

    Minulla on sekarotuinen koira ihan imagosyistä. Olen tavallinen duunari, ajan Fordia, en pelaa golfia. Mutta pidän koirista (myös puhdasrotuisista), mutta tunnen jotenkin suurempaa yhteenkuuluvuutta seropien kanssa. Työläistausta, no, jotakin siihen suuntaan. Onko muita, jotka tuntevat näin, vai olenko hullu?:-)

    Äänestä

  • SEKAROTUISTA !!! kirjoitti:

    EI IKÄNÄ SEKAROTUISTA !!!

    sinun ei kannata pitää minkäänlaista koiraa, koska nuo "rotukoiratkin" on ihmisen tekemiä sekoituksia ja osa roduista saatu sisäsiittoisella kasvatuksella todella sairaiksi.

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Olet aivan oikeassa että jos koira on ollut ennenkaikkea perheenjäsen, niin molemmissa tapauksissa vituttaisi. Mutta rotukoiran tapauksessa luulenpa, että moni menettäisi uskonsa rotukoiriin ja ennenkaikkea kasvattajiin, ja tuskinpa on enää jatkossa halukas maksamaan älyttömiä summia rotukoirista, vaan hankkii ennemmin sekarotuisen.

    Aivan totta, mutta toisaalta toimii toisinkin päin; jos sattuu sairas sekarotuinen, niin voi menettää uskonsa niihinkin.

    Ainakaan itse en ole sellainen, että otan koiran tuosta vaan, vaan se on pitkän harkinnan tulos ja sitten se on tosi tärkeä rodusta katsomatta. Sen sairaus satuttaisia tosi pahasti, enkä usko sitten miettiväni mitään rodullisia seikkoja, vaan yrittäisin selvitä sen yksilön sairaudesta.

    Koska käsittelen koiraa lähinnä yksilönä, en rotuna, olen enemmän rotukoiran kannalla siksi, että tiedän minkälaisen koiran haluan ja suunilleen ne piirteet mitä koiralla täytyy olla (ystävällinen metsästyskoira tai vastaavaa), joten minun on varmempi valita sellainen rotu, joka on jalostettu sellaiseksi jota minä haen. Joku aivan taatusti löytää myös sekoituksista sen omansa, valitsee sellaisten rotujen sekoituksen, joissa on sitä mitä toivoo, kuitenkin se on arpapeliä, kun ei tiedä mitkä ominaisuudet ovat periytyneet. Seurakoirissa tuskin mitään väliä ovatko puhtaita vai ei. Itselläni väliä, sillä meidän koiralla täytyy olla erityisiä taipumuksia juuri metsästys käytössä. (Esimerkiksi naapurimme sekarotuinen pystykorva, näyttää pystykorvalta ja on muutenkin aivan kuin pystykorva, mutta se tärkein puuttuu, eli ei hauku lintua ja muutenkin haukkuu vähemmän. Mutta erittäin hyvä seurakoira, mutta tuottanut isännälleen pettymyksiä metsällä.)

    Äänestä

>>Kummassa tilanteessa vituttaa enemmän?

Äänestä
  • Niin milläköhän tavalla loppuviestini on älytön? Ei ole rakentavan keskustelun mukaista todeta joku väite vaan "älyttömäksi" ilman vastakommentointia.

    Ja kyllä se raha sen verran merkkaa, että jos noinkin paljon olet maksanut sairaasta koirasta, niin kyllä siinä tulee ajatelleeksi että KASVATTAJA kusettaa ja vetää välistä. Tottakai koira on aina rakas hinnasta viis, mutta jos et ymmärrä rahan merkitystä tässä maailmassa niin et ehkä ole vielä aikuinen?

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Niin milläköhän tavalla loppuviestini on älytön? Ei ole rakentavan keskustelun mukaista todeta joku väite vaan "älyttömäksi" ilman vastakommentointia.

    Ja kyllä se raha sen verran merkkaa, että jos noinkin paljon olet maksanut sairaasta koirasta, niin kyllä siinä tulee ajatelleeksi että KASVATTAJA kusettaa ja vetää välistä. Tottakai koira on aina rakas hinnasta viis, mutta jos et ymmärrä rahan merkitystä tässä maailmassa niin et ehkä ole vielä aikuinen?

    **jos et ymmärrä rahan merkitystä tässä maailmassa niin et ehkä ole vielä aikuinen? **
    Omalta kohdaltani sanon, jos koiran ottaa huolehtiakseen, siitä on vastuu kannettava.. raha ei saa siinä merkata mitään, olet sitten aikuinen tai et !!

    Ja kun koiraa hankkii kannatta harkita tarkkaan rotu, jossa on vähiten perinnöllisiä sairauksia.
    Eläinlääkäreiltäkin voi kysellä mikä olisi tervein rotu ja tehdä sitten niistä yhteenvetoja.

    Äänestä

Minulla on sekä sekarotunen (collie-jotain) että puhdasrotuinen cockerspanieli.Molemmat ovat ihania ja tulevat hyvin toimeen keskenään. Ero on että jos hankit sekarotuisen niin et tiedä mitä saat (kuinka iso esim.)mutta jos hommaat rotukoiran tiedät paremmin. Tiedät onko se metsästys- seura- paimen- noutajakoira, esim.en asetu kummankaan puolelle, kannatan molempia.Minulle koirani ovat perheenjäseniä, ja kummankin eteen teen yhtäpaljon, ja kupaakin rakastan yhtä paljon

Äänestä

olemaan sekarotuisia koiria! Keväällä vanhukseni jouduttiin nukuttamaan ikiuneen ja nuorempi seropini jäi yksin. Otettiin sitten uusi perheenjäsen, joka on myös sekarotuinen.

Sekarotuisen luonteesta ym. ei koskaan tiedä etukäteen, mutta siinä olevat rodut antavat kuitenkin vähän osviittaa. Eli jokainen sekarotuinen on oma persoonansa. Rotukoirat taas on jalostettu toistensa kaltaisiksi, joten rotukoiran ottamalla tietää varmasti mitä tuleman pitää! Itse en varmaan koskaan tule rotukoiraa ottamaan, koska haluan koirieni olevan persoonia =) Ja toisaalta en halua maksaa montaa sataa euroa koirasta, jonka papereilla en tee yhtään mitään..

Ja tuosta hinnasta sen verran, että vaikka olenkin omista koiristani maksanut vähän niin ei se silti sitä tarkoita, että kohtelisin niitä sen mukaisesti. Koirani saavat eläinkaupan ruokaa, raakaa lihaa jne. Molemmat on myös vakuutettu, sirutettu ym.

Äänestä
  • Muna vai kana? Kumpikin kysymys on yhtä vaikea. Niihin ei ole vastausta.

    Äänestä

  • "koska haluan koirieni olevan persoonia =) Ja toisaalta en halua maksaa montaa sataa euroa koirasta, jonka papereilla en tee yhtään mitään.. "
    Jokainen koira on oma persoona, vaikka olisi samaa rotuakin, aina on erilaisia kuitenkin..
    Ja rahahan se tässäkin sitte sen persoonan määräsi ;)

    Äänestä

  • koira on kirjoitti:

    "koska haluan koirieni olevan persoonia =) Ja toisaalta en halua maksaa montaa sataa euroa koirasta, jonka papereilla en tee yhtään mitään.. "

    Minunkin mielestäni jokainen koira on oma persoona. Vaikka samaa rotua olisivatkin ja esim. käyttöominaisuuksiltaan samanlaisia, niin silti ne voivat olla muulla tavoin täysin erilaisia! Monet ihmiset, joilla on kaksi saman rotuista, ovat sanoneet, että ne ovat kuin päivä ja yö. Eli siis eivät kovin samanlaisia.
    Jos koirani sairastuisi johonkin sairauteen, niin en todellakaan syyttäisi kasvattajaa! Koska tiedän, että koirani vanhemmat ja niiden vanhemmat yms. on tutkittu terveiksi. Jos koiralle jonkin sairaus tulee, niin se on sellainen, jota ei ole pystytty tutkimalla estämään! Niin voi käydä seka puhdas, että sekarotuisilla. Mutta sitten taas sekarotuisilla voi olla esim. lonkat ihan p******, koska sen vanhempia ei ole kuvattu.
    Ja sitten, kun koirani kuolee, niin en todellakaan ajattele, että voi ei, nyt meni rahat hukkaan!

    se koiran persoonan määrää ;) Rahan määrän määrää sen haluaako maksaa papereista vai ei.. Itse en halua. Tulee ihan mieleen merkki vaatteet, joiden hinta muodostuu suurimmalta osin merkistä eikä itse vaatteesta ;) Hehkutetaan vaan sitä, että mullapa onkin Leviksen farkut ja ne makso niin ja niin paljon..

    Kyllä rotukoirat on jalostettu luonteeltaan toistensa kaltaisiksi vaikka tietenkin eri persoonia ovatkin. Miksi muuten ihmiset haluavat tietyn rotuisen koiran? Tietysti siksi, että tietävät etukäteen minkälainen luonne koiralla on eli miten se tulee käyttäytymään.

    Äänestä

  • Gouhoum kirjoitti:

    kuin yö ja päivä ollessaan samanrotuisia, niin kyllä ne silti ovat rodunomaisia luonteeltaan. Miksi muuten rotukoiria sitten olisi olemassa?

    "Ja sitten, kun koirani kuolee, niin en todellakaan ajattele, että voi ei, nyt meni rahat hukkaan!"

    Ehkä et nyt ihan ymmärtänyt pointtia? Kyllä jos koira kuolee/joudutaan lopettamaan ennenaikaisesti tai se joutuu sairauden takia elämään vajaata elämää, niin olisitko tyytyväinen? Tai et välittäisi ollenkaan? Jos maksaa tonninkin rotukoirasta niin mielestäni ei ole kohtuutonta odottaa saavansa jotain myös rahan vastineeksi. Joku on voinut ostaa sen koiran johonkin käyttötarkoitukseen, jolloin luulen että seillä rahalla on merkitystä! Kuinka monella on varaa ostaa parin vuoden välein reilun tonnin koiria kun ne kupsahtaa ennenaikaisesti.

    Äänestä

  • Kahden seropin omistaja kirjoitti:

    vielä, että nykyään ei niillä kuvauksilla voida taata, että saat koiran jonka lonkat ovat kunnossa. Tiedän itsekin muutaman koiran, jonka vanhemmilla lonkat kuvattu ja hyvät, mutta silti koiralla on ollut lonkat huonot..

    No niitä lonkkajuttuja pitää katsoa "vähän"
    kauemmaksi kuin vanhempien lonkat... ja oikea liikunta ja ruokinta vaikuttaa myös lonkkiin.

    Äänestä

  • Lila kirjoitti:

    että nykyään pentuja paapotaan liiaksi liikunnan suhteen. Kyllä pennun pitää päästä liikkumaan (ilman portailta tai muualta hyppelyä), että lihakset ja luusto kehittyvät kunnolla.. Tietysti ruokinta pitää myös olla kunnossa.

    Lila: kyllä noissa rotukoirien pentujen myynti-ilmoituksissa mainitaan erikseen aina vain vanhempien lonkat..

    Niitä voi kysellä kasvattajalta ja rekkaristakin näkee aikas kauas.

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    "Ja sitten, kun koirani kuolee, niin en todellakaan ajattele, että voi ei, nyt meni rahat hukkaan!"

    Ehkä et nyt ihan ymmärtänyt pointtia? Kyllä jos koira kuolee/joudutaan lopettamaan ennenaikaisesti tai se joutuu sairauden takia elämään vajaata elämää, niin olisitko tyytyväinen? Tai et välittäisi ollenkaan? Jos maksaa tonninkin rotukoirasta niin mielestäni ei ole kohtuutonta odottaa saavansa jotain myös rahan vastineeksi. Joku on voinut ostaa sen koiran johonkin käyttötarkoitukseen, jolloin luulen että seillä rahalla on merkitystä! Kuinka monella on varaa ostaa parin vuoden välein reilun tonnin koiria kun ne kupsahtaa ennenaikaisesti.

    Pissu hehkuttaa: "Jos maksaa tonninkin rotukoirasta niin mielestäni ei ole kohtuutonta odottaa saavansa jotain myös rahan vastineeksi."

    Suosittelen lämpimästi nimimerkki pissulle, että hänen luonteenlaadulleen sopivin valinta olisi leikkikoiraa, siis pehmosellainen. Tai kenties posliinikoira koriste-esineenäkin olisi hyvä vaihtoehto.
    Kummastakin hankinnasta kun tietää tarkalleen mistä on maksanut...

    Äänestä

  • Kahden seropin omistaja kirjoitti:

    vielä, että nykyään ei niillä kuvauksilla voida taata, että saat koiran jonka lonkat ovat kunnossa. Tiedän itsekin muutaman koiran, jonka vanhemmilla lonkat kuvattu ja hyvät, mutta silti koiralla on ollut lonkat huonot..

    Pentuajan liikunta ja ruokinta vaikuttaa paljon enempi lonkkien kehittymiseen kuin geenit!

    Äänestä

  • Kahden seropin omistaja kirjoitti:

    että nykyään pentuja paapotaan liiaksi liikunnan suhteen. Kyllä pennun pitää päästä liikkumaan (ilman portailta tai muualta hyppelyä), että lihakset ja luusto kehittyvät kunnolla.. Tietysti ruokinta pitää myös olla kunnossa.

    Lila: kyllä noissa rotukoirien pentujen myynti-ilmoituksissa mainitaan erikseen aina vain vanhempien lonkat..

    Liikuntaa pennun ehdoilla pitkän aikaa ja sitten lenkkeilemään aletaan vasta pikkuhiljaa. Rappusia ei ole hyvä kiipeilyttää eikä myöskään alkaa harrastamaan esim. agilityä liian aikaisin. Tuossa ei ole mitään paapomista. Mutta jos sattuu niin että tulee esim. D-lonkat, sehän ei ole automaattisesti kuolemantuomio, hyvät lihakset on hyvä olla olemassa jotta ne tukee lonkkia!

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    "Ja sitten, kun koirani kuolee, niin en todellakaan ajattele, että voi ei, nyt meni rahat hukkaan!"

    Ehkä et nyt ihan ymmärtänyt pointtia? Kyllä jos koira kuolee/joudutaan lopettamaan ennenaikaisesti tai se joutuu sairauden takia elämään vajaata elämää, niin olisitko tyytyväinen? Tai et välittäisi ollenkaan? Jos maksaa tonninkin rotukoirasta niin mielestäni ei ole kohtuutonta odottaa saavansa jotain myös rahan vastineeksi. Joku on voinut ostaa sen koiran johonkin käyttötarkoitukseen, jolloin luulen että seillä rahalla on merkitystä! Kuinka monella on varaa ostaa parin vuoden välein reilun tonnin koiria kun ne kupsahtaa ennenaikaisesti.

    Kuin tonni tehtailijalle. Ehkäpä kaikki eivät halua tukea pentutehtailua? Eikä kaikki suinkaan "kupsahda" ennenaikaisesti, joskus niitä sairauksia vaan sattuu kohdalle niin että elämä päättyy lyhyeen, niin puhdas-kuin sekarotuisillakin.

    Äänestä

  • Kahden seropin omistaja kirjoitti:

    se koiran persoonan määrää ;) Rahan määrän määrää sen haluaako maksaa papereista vai ei.. Itse en halua. Tulee ihan mieleen merkki vaatteet, joiden hinta muodostuu suurimmalta osin merkistä eikä itse vaatteesta ;) Hehkutetaan vaan sitä, että mullapa onkin Leviksen farkut ja ne makso niin ja niin paljon..

    Kyllä rotukoirat on jalostettu luonteeltaan toistensa kaltaisiksi vaikka tietenkin eri persoonia ovatkin. Miksi muuten ihmiset haluavat tietyn rotuisen koiran? Tietysti siksi, että tietävät etukäteen minkälainen luonne koiralla on eli miten se tulee käyttäytymään.

    Esim. aiempi collieni ja nykyinen collieni eroaa toisistaan kuin yö ja päivä ;) Luonne on erittäin tärkeä osa kokonaisuutta johon tulisi kiinnittää huomiota myös sekarotuisissa.

    Äsä sekoita sitä tehtailua joka asiaan. Sekarotuisia harvoin tehtaillaan niinkuin puhdasrotuisia.

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Äsä sekoita sitä tehtailua joka asiaan. Sekarotuisia harvoin tehtaillaan niinkuin puhdasrotuisia.

    Niin näkisit sinäkin asian todellisen laidan.

    "Äsä sekoita sitä tehtailua joka asiaan. Sekarotuisia harvoin tehtaillaan niinkuin puhdasrotuisia."
    Kun puhutaan sekarotuisista niin se asia pitää sekoittaa tähän, koska se tähän niin kiinteästi kuuluu, sen huomasi jo Valkealan tapauksesta. Eipä naiselta paperillisia rotukoiria tullut? Miksiköhän?

    Rotukoiria on paljon hankalampi tehtailla kuin sekarotuisia. Et voi astuttaa jokaisesta juoksusta, tulee paljon enemmän kuluja kuin sekarotuisista yleensä, toimintaa valvotaan tarkempaa ym..ym.. Ota asioista selvää pikkuinen ennenkuin selität palstalla mitä kaikkea sinulle on tehatilijat selittäneet.

    Äänestä

  • reeta_83 kirjoitti:

    Niin näkisit sinäkin asian todellisen laidan.

    Kyllä näenkin, näetkö sinä? Älä oleta olevasi aina oikeassa ja muut väärässä.

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Kyllä näenkin, näetkö sinä? Älä oleta olevasi aina oikeassa ja muut väärässä.

    Kunnes saan kunnon perusteluja miksi niitä sekarotuisia teettämällä teetetään. Terveys-ja luonnesyyt ovat se pääasia, ulkonäkö ehkä myös koska niitä rotuja voi olla erilaisia...

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    "Äsä sekoita sitä tehtailua joka asiaan. Sekarotuisia harvoin tehtaillaan niinkuin puhdasrotuisia."
    Kun puhutaan sekarotuisista niin se asia pitää sekoittaa tähän, koska se tähän niin kiinteästi kuuluu, sen huomasi jo Valkealan tapauksesta. Eipä naiselta paperillisia rotukoiria tullut? Miksiköhän?

    Rotukoiria on paljon hankalampi tehtailla kuin sekarotuisia. Et voi astuttaa jokaisesta juoksusta, tulee paljon enemmän kuluja kuin sekarotuisista yleensä, toimintaa valvotaan tarkempaa ym..ym.. Ota asioista selvää pikkuinen ennenkuin selität palstalla mitä kaikkea sinulle on tehatilijat selittäneet.

    Älä ole noin sinisilmäinen. Eikä minulle ole tehtailijat mitään selittäneet, koska en ole eläissäni yhtään sellaista tavannut. Kyllä huomaa kuinka tämä aihe ärsyttää "rotukoirailijoita". Ei kaikki paperittomat tule tehtaista, ei läheskään, mutta niinhän te haluatte ihmisten uskovan jotta saisitte kaupaksi niitä sairaita puhtaitanne.

    Äänestä

  • reeta_83 kirjoitti:

    Kunnes saan kunnon perusteluja miksi niitä sekarotuisia teettämällä teetetään. Terveys-ja luonnesyyt ovat se pääasia, ulkonäkö ehkä myös koska niitä rotuja voi olla erilaisia...

    Ei tässä ole ollut kyse pelkästään teetättämällä teetetyistä sekarotuisista vaan kaikista yleensäkin. Ja eiköhän se ole koiranomistajan oma asia jos haluaa sekarotuiset tahallaan teettää, sinunhan niitä ei ole pakko ostaa. Sanoinkin aloituksessani, että on hyvä että on olemassa vaihtoehto niille, jotka eivät puhdasta halua. Miksi et kannata kaikkien eläinten jalostuksen valvomista samalla, esim kissat, hevoset, marsut sun muut?

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Älä ole noin sinisilmäinen. Eikä minulle ole tehtailijat mitään selittäneet, koska en ole eläissäni yhtään sellaista tavannut. Kyllä huomaa kuinka tämä aihe ärsyttää "rotukoirailijoita". Ei kaikki paperittomat tule tehtaista, ei läheskään, mutta niinhän te haluatte ihmisten uskovan jotta saisitte kaupaksi niitä sairaita puhtaitanne.

    Sinua taitaa ärsyttää vain se että jotkut tuntee ja tietää faktat ja jakaa niitä avoimesti muillekkin jotta sekarotuisten teettäminen saataisiin vihdoinkin kuriin. Niin kauan kun sitä tehtailua on, jatkuu Valkealan koiratehtaiden kaltaisten paikkojen toiminta.

    Ei minua ärsytä lainkaan. Enkä usko että sinä niitä faktoja tiedät, koska jos tietäisit niin olisithan ne tänne laittanut? Missä on tutkimustulokset asiasta? Taidat itse nauttia niiden ärsyttämisestä jotka ovat kanssasi eri mieltä, ja tuollakin kommentilla yritit kääntää keskustelun riidaksi.

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Ei tässä ole ollut kyse pelkästään teetättämällä teetetyistä sekarotuisista vaan kaikista yleensäkin. Ja eiköhän se ole koiranomistajan oma asia jos haluaa sekarotuiset tahallaan teettää, sinunhan niitä ei ole pakko ostaa. Sanoinkin aloituksessani, että on hyvä että on olemassa vaihtoehto niille, jotka eivät puhdasta halua. Miksi et kannata kaikkien eläinten jalostuksen valvomista samalla, esim kissat, hevoset, marsut sun muut?

    Jos ei jaksa/halua panostaa suvun tutkintaan ja ehkä sijoittaa vähän kalliimmin. Kissojen kasvatuksessa on kuulemani mukaan varhaissterilointi lisääntynyt huimasti eli kasvattaja sterilisoi pennut ennenkuin pennut luovutetaan uuteen kotiin. Tämä on erittäin hyvää edistystä (mutta toisaalta, kasvattaja saattaa tehdä sterilosoinnin siksi ettei kukaan pääse jatkamaan sukua hänen kasvatustyön ohella eli joillain ei välttämättä ole puhtaat jauhot pussissa) En valitettavasti osaa sanoa muista elukoista ja niiden kasvatusperiaatteista mutta kasvatus ei saa olla holtitonta millään eläimellä.

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Ei tässä ole ollut kyse pelkästään teetättämällä teetetyistä sekarotuisista vaan kaikista yleensäkin. Ja eiköhän se ole koiranomistajan oma asia jos haluaa sekarotuiset tahallaan teettää, sinunhan niitä ei ole pakko ostaa. Sanoinkin aloituksessani, että on hyvä että on olemassa vaihtoehto niille, jotka eivät puhdasta halua. Miksi et kannata kaikkien eläinten jalostuksen valvomista samalla, esim kissat, hevoset, marsut sun muut?

    **eiköhän se ole koiranomistajan oma asia jos haluaa sekarotuiset tahallaan teettää**
    Just noin eläiraukat vaan kärsimään että SULLA on vapaus ostaa halpa koira mistä SINÄ haluat..
    voi herranenaika näitä ajattelemattomia lapsia.

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Ei minua ärsytä lainkaan. Enkä usko että sinä niitä faktoja tiedät, koska jos tietäisit niin olisithan ne tänne laittanut? Missä on tutkimustulokset asiasta? Taidat itse nauttia niiden ärsyttämisestä jotka ovat kanssasi eri mieltä, ja tuollakin kommentilla yritit kääntää keskustelun riidaksi.

    Ei tässä kukaan riitaa haastakkaan mutta koska en ole saanut toistaiseksi yhtäkään järkevää syytä sekarotuisten/paperittomien/puhdasrotuisten tehtailulle (eli ei piitata niistä terveys,-luonne-ja ulkonäköasioista) niin päätelmä on ihan terveellä järjellä ajateltuna että syyt on raha ja eläinmäärän lisääminen -> ei todellakaan edistyksellistä kasvattamista.

    Äänestä

  • lapsia kirjoitti:

    **eiköhän se ole koiranomistajan oma asia jos haluaa sekarotuiset tahallaan teettää**
    Just noin eläiraukat vaan kärsimään että SULLA on vapaus ostaa halpa koira mistä SINÄ haluat..
    voi herranenaika näitä ajattelemattomia lapsia.

    Ennenvanhaan ne elukat on osanneet lisääntyä ihan ilman ihmisten kontrollointia joten mikä olisi muuttunut tänä päivänä? Sehän on huomattu että jalostuksella saadaan pääasiassa vain hallaa aikaiseksi. Ihmiset on nykyään aivan vieraantuneita tästä maailmasta.

    Äänestä

  • reeta_83 kirjoitti:

    Ei tässä kukaan riitaa haastakkaan mutta koska en ole saanut toistaiseksi yhtäkään järkevää syytä sekarotuisten/paperittomien/puhdasrotuisten tehtailulle (eli ei piitata niistä terveys,-luonne-ja ulkonäköasioista) niin päätelmä on ihan terveellä järjellä ajateltuna että syyt on raha ja eläinmäärän lisääminen -> ei todellakaan edistyksellistä kasvattamista.

    Kommenttisi oli provosoiva. En minäkään ole saanut sinulta yhtään järkevää, tieteeseen pohjautuvaa faktaa vaikka monesti olen pyytänyt? Tämä taitaakin olla sulle vaan mielipideasia vaikka kovasti yrität johonkin järkisyihin vedota. Jos sinä olet jotain mieltä niin ei se todista asiaa oikeaksi?

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Ennenvanhaan ne elukat on osanneet lisääntyä ihan ilman ihmisten kontrollointia joten mikä olisi muuttunut tänä päivänä? Sehän on huomattu että jalostuksella saadaan pääasiassa vain hallaa aikaiseksi. Ihmiset on nykyään aivan vieraantuneita tästä maailmasta.

    Ja puuttua eläinsuojelullisiin epäkohtiin.

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Kommenttisi oli provosoiva. En minäkään ole saanut sinulta yhtään järkevää, tieteeseen pohjautuvaa faktaa vaikka monesti olen pyytänyt? Tämä taitaakin olla sulle vaan mielipideasia vaikka kovasti yrität johonkin järkisyihin vedota. Jos sinä olet jotain mieltä niin ei se todista asiaa oikeaksi?

    Eikö se että teetetään paperillisilla koirilla pennut, kerro ettei kaikki ole kunnossa, rekisteröiminen ei nimittäin ole iso vaiva? Tai eikö se että yleensäkkin teetetään pentuja huvin vuoksi, kerro että asiaa ei ajatella lainkaan? Ja sekin on erittäin suuri epäkohta että sekarotuisten luonteeseen ei pysty puuttumaan millään tavoin koska niille ei mitään luonnetestejä ole? Kyllä näissä on aivan riittävästi todisteita että tehtailu ei saa jatkua missään muodossa.

    Äänestä

  • reeta_83 kirjoitti:

    Ja puuttua eläinsuojelullisiin epäkohtiin.

    Oletko siis sitä mieltä, että kaikki sekarotuisten omistajat ja kasvattajat ovat eläinrääkkääjiä? Niin ja eihän rotukoirien kasvatuksessa KOSKAAN tapahdu mitään eläinsuojelullisesti epäilyttävää...

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Oletko siis sitä mieltä, että kaikki sekarotuisten omistajat ja kasvattajat ovat eläinrääkkääjiä? Niin ja eihän rotukoirien kasvatuksessa KOSKAAN tapahdu mitään eläinsuojelullisesti epäilyttävää...

    Sitä tehtailua on myös paperillisissa koirissa mutta ne ovat samalla viivalla sekarotuisten ja paperittomien tehtailussa eli epäkohta johon pitää puuttua.

    Äänestä

  • reeta_83 kirjoitti:

    Eikö se että teetetään paperillisilla koirilla pennut, kerro ettei kaikki ole kunnossa, rekisteröiminen ei nimittäin ole iso vaiva? Tai eikö se että yleensäkkin teetetään pentuja huvin vuoksi, kerro että asiaa ei ajatella lainkaan? Ja sekin on erittäin suuri epäkohta että sekarotuisten luonteeseen ei pysty puuttumaan millään tavoin koska niille ei mitään luonnetestejä ole? Kyllä näissä on aivan riittävästi todisteita että tehtailu ei saa jatkua missään muodossa.

    Miksi vedät tähän mukaan paperittomat rotukoirat kun en puhunut niistä mitään aloituksessa? Tässä on kyllä kyse ihan aidoista sekarotuisista. Ja mitä luonteeseen tulee niin ei läheskään kaikkia paperillisiakaan luonnetestata. Kyllä ne luonnevikaiset ylipäätäänkin on vähemmistönä ja niitä sattuu myös testattujen puhtaitten joukkoon. Eikä tässä edelleenkään ole kyse mistään tehtailusta, mutta sitä kai sulle on turha jankuttaa koska olet saanut tällaisen ajatuksen päähäsi. Joten eihän se silloin lähde sieltä kulumallakaan.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    "Äsä sekoita sitä tehtailua joka asiaan. Sekarotuisia harvoin tehtaillaan niinkuin puhdasrotuisia."
    Kun puhutaan sekarotuisista niin se asia pitää sekoittaa tähän, koska se tähän niin kiinteästi kuuluu, sen huomasi jo Valkealan tapauksesta. Eipä naiselta paperillisia rotukoiria tullut? Miksiköhän?

    Rotukoiria on paljon hankalampi tehtailla kuin sekarotuisia. Et voi astuttaa jokaisesta juoksusta, tulee paljon enemmän kuluja kuin sekarotuisista yleensä, toimintaa valvotaan tarkempaa ym..ym.. Ota asioista selvää pikkuinen ennenkuin selität palstalla mitä kaikkea sinulle on tehatilijat selittäneet.

    todellakin puhdasrotuisia tehtaillaan! niitä tehtaita on paljon. suomessa on niin löyhä eläinsuojelulaki, että sitä on näköjään helppo kierrellä ja siinä rajoilla kulkea. koirille se ei kuitenkaan ole mukavaa. tiedän eräänkin kasvattajan joka kasvattaa tai paremminkin pennuttaa myös huonoluonteisilla ja purentavikaisilla koirillaan. sijoitussopimukset ovat myös päin peetä. koiraa ei ajatella ja huonosti pidetään häkeissä. tähän ei lukuisista yrityksistä ole puututtu tarpeeksi. ei edes kennelliitosta!
    aina ei koiratehtaat ole sekarotuisia. se on nyt vaan vielä niin tuoreessa muistissa tuo valkealan tapaus, että muuta ei muistetakaan.

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Miksi vedät tähän mukaan paperittomat rotukoirat kun en puhunut niistä mitään aloituksessa? Tässä on kyllä kyse ihan aidoista sekarotuisista. Ja mitä luonteeseen tulee niin ei läheskään kaikkia paperillisiakaan luonnetestata. Kyllä ne luonnevikaiset ylipäätäänkin on vähemmistönä ja niitä sattuu myös testattujen puhtaitten joukkoon. Eikä tässä edelleenkään ole kyse mistään tehtailusta, mutta sitä kai sulle on turha jankuttaa koska olet saanut tällaisen ajatuksen päähäsi. Joten eihän se silloin lähde sieltä kulumallakaan.

    No ehkä siksi että paperittomat koirat ovat sekarotuisia koiria? Pentua ei tarvitsekkaan ostaa lähimmästä kennelistä vaan sieltä missä näitä arvoja kannatetaan (esim. palveluskoirilla välttämätön). Kun taas sekarotuisissa ei ajatella sitä luonnepuolta lainkaan, on terävyyttä, huonoa hermorakennetta, hillitsemätöntä puolustushalua.. Tällaisia koiria ei jalostukseen saa käyttää missään nimessä!

    Äänestä

  • koirienystävä kirjoitti:

    todellakin puhdasrotuisia tehtaillaan! niitä tehtaita on paljon. suomessa on niin löyhä eläinsuojelulaki, että sitä on näköjään helppo kierrellä ja siinä rajoilla kulkea. koirille se ei kuitenkaan ole mukavaa. tiedän eräänkin kasvattajan joka kasvattaa tai paremminkin pennuttaa myös huonoluonteisilla ja purentavikaisilla koirillaan. sijoitussopimukset ovat myös päin peetä. koiraa ei ajatella ja huonosti pidetään häkeissä. tähän ei lukuisista yrityksistä ole puututtu tarpeeksi. ei edes kennelliitosta!
    aina ei koiratehtaat ole sekarotuisia. se on nyt vaan vielä niin tuoreessa muistissa tuo valkealan tapaus, että muuta ei muistetakaan.

    Ja se on mielestäni ihan yhtä tuomittavaa kuin sekarotuisten/paperittomien koirien tehtailu. Valkealan tehtaan kaltaisia paikkoja on useampikin jotka jatkaa toimintaansa tasan niin kauan kun ihmiset heräävät itsekkyydestään "minäminäminä tahdon halvan, paperittoman, kotikoiran" ja kysyntä ei lopu ennenkuin ihmiset sen oivaltaisivat...

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Kommenttisi oli provosoiva. En minäkään ole saanut sinulta yhtään järkevää, tieteeseen pohjautuvaa faktaa vaikka monesti olen pyytänyt? Tämä taitaakin olla sulle vaan mielipideasia vaikka kovasti yrität johonkin järkisyihin vedota. Jos sinä olet jotain mieltä niin ei se todista asiaa oikeaksi?

    Heh heh..montako "tieteellistä faktaa"
    olet itse antanut ?

    Äänestä

  • reeta_83 kirjoitti:

    No ehkä siksi että paperittomat koirat ovat sekarotuisia koiria? Pentua ei tarvitsekkaan ostaa lähimmästä kennelistä vaan sieltä missä näitä arvoja kannatetaan (esim. palveluskoirilla välttämätön). Kun taas sekarotuisissa ei ajatella sitä luonnepuolta lainkaan, on terävyyttä, huonoa hermorakennetta, hillitsemätöntä puolustushalua.. Tällaisia koiria ei jalostukseen saa käyttää missään nimessä!

    paperittomuus niistä sekarotuisia tee, vaikka niiden arvoisia rahassa ovatkin. jos et vielä tiedä niin sekarotuinen tarkoittaa, että koirassa on kahta tai useampaa rotua.

    Äänestä

  • koirienystävä kirjoitti:

    paperittomuus niistä sekarotuisia tee, vaikka niiden arvoisia rahassa ovatkin. jos et vielä tiedä niin sekarotuinen tarkoittaa, että koirassa on kahta tai useampaa rotua.

    Pennun vanhempia ei pysty näyttää toteen millään (paitsi dna-testillä jota tuskin kukaan tehtailija tekisi) joten se on valitettavasti yhtäkuin sekarotuinen. Siksi yritänkin tässä tätä tehtailuasiaa selvittää että saataisiin nämä paperittomatkin koirat paperillisiksi, se ei ole kovin iso vaiva rekisteröidä pentuetta jos vanhemmat ovat jo paperillisia ja jos kaikki ehdot ei täyty, pennut saa EJ:hin.

    Äänestä

  • koirienystävä kirjoitti:

    todellakin puhdasrotuisia tehtaillaan! niitä tehtaita on paljon. suomessa on niin löyhä eläinsuojelulaki, että sitä on näköjään helppo kierrellä ja siinä rajoilla kulkea. koirille se ei kuitenkaan ole mukavaa. tiedän eräänkin kasvattajan joka kasvattaa tai paremminkin pennuttaa myös huonoluonteisilla ja purentavikaisilla koirillaan. sijoitussopimukset ovat myös päin peetä. koiraa ei ajatella ja huonosti pidetään häkeissä. tähän ei lukuisista yrityksistä ole puututtu tarpeeksi. ei edes kennelliitosta!
    aina ei koiratehtaat ole sekarotuisia. se on nyt vaan vielä niin tuoreessa muistissa tuo valkealan tapaus, että muuta ei muistetakaan.

    Minusta tämä on ihan outoa kun täällä todella haukutaan oikeita kenneleitä kasvattajia joissa ainakin on jonkilainen valvonta... sitte näitä selviä eläinrääkkäys/pentutehtaita puolustetaan.. tuetaan, hyväksytään..uskomatonta !?
    Ja keskusteluista käy selväksi, että seropi on heidän mielestään paras, kun hinta on heille hyvä.
    Onko näin että te haluaisitte rotukoiran, mutta ette jostain syysä voi sioittaa koiraan niinpaljon kerralla rahaa, niin olette katkerija
    sitten näille oikeille kasvattajille ja yritätte mustamaalata heidät kaikki.
    Minusta tuo mustaaminen on todella törkeetä, suurinosa kasvattajista tekee todella paljon työtä ja laittaa rahaa rodun parantamiseen.
    (ei pelkästään ulkonäköön, terveys ja luonne)

    Äänestä

  • reeta_83 kirjoitti:

    Pennun vanhempia ei pysty näyttää toteen millään (paitsi dna-testillä jota tuskin kukaan tehtailija tekisi) joten se on valitettavasti yhtäkuin sekarotuinen. Siksi yritänkin tässä tätä tehtailuasiaa selvittää että saataisiin nämä paperittomatkin koirat paperillisiksi, se ei ole kovin iso vaiva rekisteröidä pentuetta jos vanhemmat ovat jo paperillisia ja jos kaikki ehdot ei täyty, pennut saa EJ:hin.

    se on kyllä epäilyttävää kieltämättä jos paperittoman ostaa, koska silloinhan siinä on yleensä jotain mätää, vaikka juuri se liian tiheä pennutus tms, mutta sekarotuiset eivät kuulu siinä mielessä aina tähän kastiin. niillähän on syynä paperittomuuteen se sekarotuisuus. kaikki pentujen teettäminen ei ole tehtailua. ei edes sekarotuisilla. sekarotuinen on varmasti aina suosittu seurakoira ja näin ollen haluttu. miksi ihmeessä sinä sekarotuisia täällä parjaat? meitä ihmisiä on moneksi ja jotkut meistä haluaa välttämättä sekarotuisen. ei se tee ihmisestä huonoa omistajaa tai koirasta vähemmän koiraa. mätiä omenoita on niin puhtaitten paperillisten omistajissa kuin sekarotuistenkin aivan yhtälailla. ei se, että sekarotuisia enää olisi, lopettaisi ihmisten julmuutta eläintä kohtaan.

    Äänestä

  • olet... kirjoitti:

    Minusta tämä on ihan outoa kun täällä todella haukutaan oikeita kenneleitä kasvattajia joissa ainakin on jonkilainen valvonta... sitte näitä selviä eläinrääkkäys/pentutehtaita puolustetaan.. tuetaan, hyväksytään..uskomatonta !?
    Ja keskusteluista käy selväksi, että seropi on heidän mielestään paras, kun hinta on heille hyvä.
    Onko näin että te haluaisitte rotukoiran, mutta ette jostain syysä voi sioittaa koiraan niinpaljon kerralla rahaa, niin olette katkerija
    sitten näille oikeille kasvattajille ja yritätte mustamaalata heidät kaikki.
    Minusta tuo mustaaminen on todella törkeetä, suurinosa kasvattajista tekee todella paljon työtä ja laittaa rahaa rodun parantamiseen.
    (ei pelkästään ulkonäköön, terveys ja luonne)

    Et ole sitten sisäistänyt yhtään ainoata lausetta minkä olen täällä kirjoittanut.

    En ole ottanut sekarotuista vain siksi että se on halpa, vaan SIKSI ETTÄ ROTUKOIRISSA ON LIIKAA SAIRAITA EIKÄ NE NÄIN OLLEN OLE HINTANSA ARVOISIA. Typerä se on joka huonosta laadusta maksaa. Eikä täällä kukaan ole puolustanut pentutehtailijoita, vai onko? ONKO??????

    en ole missään vaiheessa puolustanut mitään pentutehtailijoita!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    valvonta.... miten se valvonta eroaa sekarotuisten omistajien eläinsuojeluvalvonnasta? kaikilla on sama laki.
    en ole yleistänyt mitään kasvattajia. pitäisikö sitten olla tälläisista asioista hiljaa, jotta ihmiset hyvässä uskossa eivät osaisi mitään epäillä vain koska kasvattajalla on kasvattajanimi? on tietenkin vastuuntuntoisia kasvattajia, mutta on myös paljon niitä pennuttajia, jotka kasvattajanimen varjolla saavat hommiaan rauhassa harjoittaa.

    minulla on ollut niin sekarotuisia kuin rotukoiria ja minä en jaa niitä paremmuusjärjestykseen. semmoinen on pikkusieluista ja typerää, eikä oikeaa eläinrakkautta ollenkaan.

    sinä olet hyvä esimerkki ihmisestä joka ottaa rotukoiran vain koska se maksaa paljon, että sillä voi leveillä muille niinkuin kalliilla veneellä tai muulla tavaralla. eipä paljon kateeksi käy. hyh...

    Siis kun sekarotuisten hankkimista suositaan -> kannattaa ja tukee tehtailua. Sen sijaan jos hankkisi rotukoiran sellaisesta kennelistä joka tukee omia arvojaan (eli olette samalla aaltopituudella) ja jossa on sukupuu pitkälle terve niin hutien määrä pienenee myöskin, toki sairaus voi tulla siitäkin huolimatta. Kun otat sekarotuisen, et voi tietää mitä saat, sinulla voi olla tuuria ja koira on terve koko eliniän ajan (oletan että se myös tutkitaan siinä olevien rotujen pevisan ja jalostustarkastuksen kohdalta) tai sitten saatkin todella sairaan koiran. Arpapeliähän tuo on.

    mielipiteensä joka asiaan ja tämä onkin keskustelupalsta, jossa ne voi tuoda julki.

    Onko mielestäsi sitten oikein mustamaalata kaikkia sekarotuisia ja paperittomia koiria ja niiden teettäjiä? Eivät hekään kaikki ole mitään pentutehtailijoita. Ei näillä "oikeilla" kasvattajilla ole etuoikeuksia tässä asiassa.

    Aiai, jos joku menee puhumaan pahaa paperillisten kasvattajista. Totuushan on se, että niidenkin joukosta löytyy näitä tehtailijoita. Vaikka eivät kaikki heistäkään todellakaan ole tehtailijoita.

    Eikä se ole tehtailun puolustamista, tukemista tai hyväksytään, jos sanoo totuuden kasvattajista.

    "Onko näin että te haluaisitte rotukoiran, mutta ette jostain syysä voi sioittaa koiraan niinpaljon kerralla rahaa"
    Itselläni olisi todellakin varaa pistää vaikka kuinka paljon rotukoiraan, mutta haluan sekarotuisen ja niitä minulla onkin muutama. Pidän koirista yleensäkin todella paljon, eikä minulla ole rotukoiria vastaan mitään, mutta itselleni haluan vain sekarotuisia jostain syystä.

    ole arpapeliä. ei koskaan ole satavarmuutta.

    aivan yhtähyvin voi olla samalla aaltopituudella sekarotuisen pentueen omistajan kanssa ja sellainen voi olla myös luotettava paikka missä koirat pidetään hyvin.

    sekarotuisen ottamisella ei ole yhteyttä tehtailun suosimiseen jos ei ota pentua pentutehtaasta. ei ole oikein tuo sekarotuisten suora yhdistäminen tehtailuun!

    Äänestä

  • koirienystävä kirjoitti:

    en ole missään vaiheessa puolustanut mitään pentutehtailijoita!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    valvonta.... miten se valvonta eroaa sekarotuisten omistajien eläinsuojeluvalvonnasta? kaikilla on sama laki.
    en ole yleistänyt mitään kasvattajia. pitäisikö sitten olla tälläisista asioista hiljaa, jotta ihmiset hyvässä uskossa eivät osaisi mitään epäillä vain koska kasvattajalla on kasvattajanimi? on tietenkin vastuuntuntoisia kasvattajia, mutta on myös paljon niitä pennuttajia, jotka kasvattajanimen varjolla saavat hommiaan rauhassa harjoittaa.

    minulla on ollut niin sekarotuisia kuin rotukoiria ja minä en jaa niitä paremmuusjärjestykseen. semmoinen on pikkusieluista ja typerää, eikä oikeaa eläinrakkautta ollenkaan.

    sinä olet hyvä esimerkki ihmisestä joka ottaa rotukoiran vain koska se maksaa paljon, että sillä voi leveillä muille niinkuin kalliilla veneellä tai muulla tavaralla. eipä paljon kateeksi käy. hyh...

    **sinä olet hyvä esimerkki ihmisestä joka ottaa rotukoiran vain koska se maksaa paljon, että sillä voi leveillä muille niinkuin kalliilla veneellä tai muulla tavaralla. eipä paljon kateeksi käy. hyh... **

    Voin olla hyvä esimerkki jossain muussa mutten tuossa mitä väität.
    Sinä et todellakaan tunne minua..jos sinulla ei ole muuta sanomista puolustukseksesi jätä nuo
    nuo höpinät.
    Tuosta valvonnasta, jo perusasia on kun koirat rekisteröi niin määrätyt terveystarkastukset on oltava vanhemmilla muuten ei rekisteröinti onnistu. Sitten on vielä rotujärjestö
    joka vaatii omat asiansa ennenkuin ottaa pennut myyntilistoillensa.

    En minäkään koirija jaa paremmuusjärjestykseen, vaan kasvattajat ja pentutehtaat.

    Äänestä

  • on omat kirjoitti:

    mielipiteensä joka asiaan ja tämä onkin keskustelupalsta, jossa ne voi tuoda julki.

    Onko mielestäsi sitten oikein mustamaalata kaikkia sekarotuisia ja paperittomia koiria ja niiden teettäjiä? Eivät hekään kaikki ole mitään pentutehtailijoita. Ei näillä "oikeilla" kasvattajilla ole etuoikeuksia tässä asiassa.

    Aiai, jos joku menee puhumaan pahaa paperillisten kasvattajista. Totuushan on se, että niidenkin joukosta löytyy näitä tehtailijoita. Vaikka eivät kaikki heistäkään todellakaan ole tehtailijoita.

    Eikä se ole tehtailun puolustamista, tukemista tai hyväksytään, jos sanoo totuuden kasvattajista.

    "Onko näin että te haluaisitte rotukoiran, mutta ette jostain syysä voi sioittaa koiraan niinpaljon kerralla rahaa"
    Itselläni olisi todellakin varaa pistää vaikka kuinka paljon rotukoiraan, mutta haluan sekarotuisen ja niitä minulla onkin muutama. Pidän koirista yleensäkin todella paljon, eikä minulla ole rotukoiria vastaan mitään, mutta itselleni haluan vain sekarotuisia jostain syystä.

    **itselleni haluan vain sekarotuisia jostain syystä.**

    Ehkä se syy on että haluat tukea näitä Valkealan
    kaltaisija ja heidä toimiaan.

    **Onko mielestäsi sitten oikein mustamaalata kaikkia sekarotuisia ja paperittomia koiria ja
    niiden teettäjiä? **
    Ei koiria vaan tehtailijoita.

    ** Ei näillä "oikeilla" kasvattajilla ole etuoikeuksia tässä asiassa. **
    Kyllä on !

    Äänestä

  • mielipiteet kirjoitti:

    Ettei kukaan ihmettele poissaoloa nimittäin ukkonen tulee ja kone on sammutettava... Palataan siis heti kun vaan voi!

    Äänestä

  • jo tämäkin kirjoitti:

    **sinä olet hyvä esimerkki ihmisestä joka ottaa rotukoiran vain koska se maksaa paljon, että sillä voi leveillä muille niinkuin kalliilla veneellä tai muulla tavaralla. eipä paljon kateeksi käy. hyh... **

    Voin olla hyvä esimerkki jossain muussa mutten tuossa mitä väität.
    Sinä et todellakaan tunne minua..jos sinulla ei ole muuta sanomista puolustukseksesi jätä nuo
    nuo höpinät.
    Tuosta valvonnasta, jo perusasia on kun koirat rekisteröi niin määrätyt terveystarkastukset on oltava vanhemmilla muuten ei rekisteröinti onnistu. Sitten on vielä rotujärjestö
    joka vaatii omat asiansa ennenkuin ottaa pennut myyntilistoillensa.

    En minäkään koirija jaa paremmuusjärjestykseen, vaan kasvattajat ja pentutehtaat.

    meitä sekarotuisten omistajia kävit haukkumaan, joka on tuon minun sanomiseni kanssa varmasti yhtä totta. jos itse loukkaannut kun sinua arvostellaan noin, niin kannattaisi vastaisuudessa ajatella mitä toisille huutelee.

    valvonta ei nähtävästi toimi. tämä kyseinen kasvattaja esimerkiksi saa toimia täysin vapaasti, vaikka kennelliitolle asiasta on kirjallisesti ilmoitettu. säännöt ovat liian löyhät. on paljon kasvattajia, jotka eivät sääntöjä noudata vain rahan takia, mutta on myös paljon kasvattajia jotka kasvattavat siksi että rakastavat koiria. ei pidä olla sinisilmäinen.

    Äänestä

  • mielipiteet kirjoitti:

    **itselleni haluan vain sekarotuisia jostain syystä.**

    Ehkä se syy on että haluat tukea näitä Valkealan
    kaltaisija ja heidä toimiaan.

    **Onko mielestäsi sitten oikein mustamaalata kaikkia sekarotuisia ja paperittomia koiria ja
    niiden teettäjiä? **
    Ei koiria vaan tehtailijoita.

    ** Ei näillä "oikeilla" kasvattajilla ole etuoikeuksia tässä asiassa. **
    Kyllä on !

    "**itselleni haluan vain sekarotuisia jostain syystä.**

    Ehkä se syy on että haluat tukea näitä Valkealan
    kaltaisija ja heidä toimiaan."

    Voi luoja sanon minä.
    Sekarotuinen on itselleni sopivampi, koska en halua käydä näyttelyissä tai missään muissakaan kokeissa (joihin siis vaaditaan paperit), sekarotuisessa on useampia rotuja (voisi sanoa, että saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla), rotukoirissa ei varsinaisesti ole juuri sellaista rotua, jonka oikeasti haluaisin, sekarotuiset ovat ainakin omalla kohdallini ja omasta mielestäni söpömpiä kuin minkään puhdas rotu.

    Ja kuten on monesti sanottu aikaisemminkin, että eivät kaikki halua puhdasta rotukoiraa. Minkä takia pitäisi siis vaatia kaikkia haluamaan vain rotukoiria? Pitäiskö jokaisen joka haluaa koiran valita vain määrätystä määrästä koiria se itselle sopivin? Onhan niitä monta rotua, mutta ei kaikille löydy niistäkään juuri sitä sellaisenaan sopivaa.

    Kerrottakoon, että katselin tuossa keväällä, kun olin hankkimassa pentua, erästä rotua. Olisin ollut valmis maksamaan sen verran minkä paperillisesta pyydetään. Mutta kun kyselin pentuja, minulta kysyttiin että aioinko käyttää näyttelyissä, mutta koska en, en ollut sopiva pennun ostaja. Pelkäksi seurakoiraksi sen rodun edustajaa ei varmaankaan olisi saanut mistään. Ja paperitonta "rotu"koiraa en halua. Paperit tai puhtaasti sekarotuinen....

    Kaikki rodut ja sekarotuiset ovat lähtöisin samasta... Puhtaat sekarotuisetkin ovat sekarotuisia, joku on vaan päättänyt, että "tämä on rotukoira". Rotukoiriakin syntyy aina välillä sekoituksista. Eikö siis uudet rodutkaan olisi suotavia, eikä niitä saisi syntyä enää?

    Jos kerran sekarotuisten teettäminen on tehtailua, niin kaikkien paperillisten koirienkin ostajat kannattaisivat tehtailua...jos nyt lähdetään tälle linjalle, että sekarotuisen ostaja kannattaa tehtailua. Rotukoira on lähtöisin sekarotuisesta, joka on siis tehtailulla tehty.

    Sekarotuinen ja pentutehtailu on mielestäni aivan eri asia. Jos sekarotuinen on tuotettu pentutehtailun merkeissä(useita pentueita), niin sitten voi sanoa että pentutehtailua. Sama asia pätee paperillisiinkin koiriin. Onko sinun mielestä oikein, jos kasvattaja teettää paperittomia välipentueita ja muut rekisteröi? Onko nämä paperilliset sittenkin jotenkin parempia kuin välipentueiden paperittomat? Saman koiran pentuja nämä ovat. Ja pentutehtailun tulosta, niin paperittomatkin kuin paperilliset.

    Kasvattajat eivät ole sen parempia ihmisiä kuin sekarotuistenkaan teettäjät (eri asia on sitten nämä oikeat tehtailijat, joita löytyy kummistakin). Vai tekeekö se kennelliitto jotenkin paremmaksi ihmistä? Ei varmasti tee, joistain vain nähtävästi omahyväisempiä...

    Mitenköhän on pärjätty ennen kennelliittoa ja rekisteröintiä???

    Äänestä

  • koirienystävä kirjoitti:

    meitä sekarotuisten omistajia kävit haukkumaan, joka on tuon minun sanomiseni kanssa varmasti yhtä totta. jos itse loukkaannut kun sinua arvostellaan noin, niin kannattaisi vastaisuudessa ajatella mitä toisille huutelee.

    valvonta ei nähtävästi toimi. tämä kyseinen kasvattaja esimerkiksi saa toimia täysin vapaasti, vaikka kennelliitolle asiasta on kirjallisesti ilmoitettu. säännöt ovat liian löyhät. on paljon kasvattajia, jotka eivät sääntöjä noudata vain rahan takia, mutta on myös paljon kasvattajia jotka kasvattavat siksi että rakastavat koiria. ei pidä olla sinisilmäinen.

    Kyllä se valvonta toimii ainakin noilta osilta mitä aiemmin kerroin, se on faktaa.

    Mitä tarkoitat kun sanot että "tämä kyseinen kasvattaja saa toimia ihan vapaasti" ??
    Jos kennelliitto ei ole puuttunut, niin LUULEN ettei ole ollut sittenkään syytä.
    Aikas outoa minä kyllä tunnen joukon kasvattajia,
    nämä kaikki on kyllä ihan oikealla asialinjalla,
    koirien parhaaksi toimivia.

    Minä en ole haukkunut yhtäkään sekarotuisen omistajaa, näitä tehtailijoita kyllä.. ja heidän kannattajiaan moittinut en haukkunut ?!
    Sinun sanomisesi ei edelleenkään ole totta!
    Enkhän minä ole loukkaantunut sinun lapsellisiseta huomautuksesta, päinvastoin minua hymyilyttää tuo.

    Äänestä

  • hei haloo kirjoitti:

    "**itselleni haluan vain sekarotuisia jostain syystä.**

    Ehkä se syy on että haluat tukea näitä Valkealan
    kaltaisija ja heidä toimiaan."

    Voi luoja sanon minä.
    Sekarotuinen on itselleni sopivampi, koska en halua käydä näyttelyissä tai missään muissakaan kokeissa (joihin siis vaaditaan paperit), sekarotuisessa on useampia rotuja (voisi sanoa, että saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla), rotukoirissa ei varsinaisesti ole juuri sellaista rotua, jonka oikeasti haluaisin, sekarotuiset ovat ainakin omalla kohdallini ja omasta mielestäni söpömpiä kuin minkään puhdas rotu.

    Ja kuten on monesti sanottu aikaisemminkin, että eivät kaikki halua puhdasta rotukoiraa. Minkä takia pitäisi siis vaatia kaikkia haluamaan vain rotukoiria? Pitäiskö jokaisen joka haluaa koiran valita vain määrätystä määrästä koiria se itselle sopivin? Onhan niitä monta rotua, mutta ei kaikille löydy niistäkään juuri sitä sellaisenaan sopivaa.

    Kerrottakoon, että katselin tuossa keväällä, kun olin hankkimassa pentua, erästä rotua. Olisin ollut valmis maksamaan sen verran minkä paperillisesta pyydetään. Mutta kun kyselin pentuja, minulta kysyttiin että aioinko käyttää näyttelyissä, mutta koska en, en ollut sopiva pennun ostaja. Pelkäksi seurakoiraksi sen rodun edustajaa ei varmaankaan olisi saanut mistään. Ja paperitonta "rotu"koiraa en halua. Paperit tai puhtaasti sekarotuinen....

    Kaikki rodut ja sekarotuiset ovat lähtöisin samasta... Puhtaat sekarotuisetkin ovat sekarotuisia, joku on vaan päättänyt, että "tämä on rotukoira". Rotukoiriakin syntyy aina välillä sekoituksista. Eikö siis uudet rodutkaan olisi suotavia, eikä niitä saisi syntyä enää?

    Jos kerran sekarotuisten teettäminen on tehtailua, niin kaikkien paperillisten koirienkin ostajat kannattaisivat tehtailua...jos nyt lähdetään tälle linjalle, että sekarotuisen ostaja kannattaa tehtailua. Rotukoira on lähtöisin sekarotuisesta, joka on siis tehtailulla tehty.

    Sekarotuinen ja pentutehtailu on mielestäni aivan eri asia. Jos sekarotuinen on tuotettu pentutehtailun merkeissä(useita pentueita), niin sitten voi sanoa että pentutehtailua. Sama asia pätee paperillisiinkin koiriin. Onko sinun mielestä oikein, jos kasvattaja teettää paperittomia välipentueita ja muut rekisteröi? Onko nämä paperilliset sittenkin jotenkin parempia kuin välipentueiden paperittomat? Saman koiran pentuja nämä ovat. Ja pentutehtailun tulosta, niin paperittomatkin kuin paperilliset.

    Kasvattajat eivät ole sen parempia ihmisiä kuin sekarotuistenkaan teettäjät (eri asia on sitten nämä oikeat tehtailijat, joita löytyy kummistakin). Vai tekeekö se kennelliitto jotenkin paremmaksi ihmistä? Ei varmasti tee, joistain vain nähtävästi omahyväisempiä...

    Mitenköhän on pärjätty ennen kennelliittoa ja rekisteröintiä???

    Kysyn myös mitenkähän on pärjätty luolissa ?
    Yhtä asiallinen kysymys..

    Äänestä

  • lapsia kirjoitti:

    Kysyn myös mitenkähän on pärjätty luolissa ?
    Yhtä asiallinen kysymys..

    hyvin kun tässä ollaan nyt...

    Äänestä

  • lapsia kirjoitti:

    Kysyn myös mitenkähän on pärjätty luolissa ?
    Yhtä asiallinen kysymys..

    ja luolat liittyivät mitenkään kommenttiini?

    Jos kerran se paperillisuus on nyt NIIN tärkeätä ja välttämätöntä, niin mitä oli ennen rekisteröintiä? Olivatko kaikki tehtailijoita vaikka heillä olikin "puhdas"rotuinen koira ja he teettivät niillä pentuja? Hitto mun suku on ollut kauhea...tehtailijoita joka lähtöön.

    Äänestä

  • toimii kirjoitti:

    Kyllä se valvonta toimii ainakin noilta osilta mitä aiemmin kerroin, se on faktaa.

    Mitä tarkoitat kun sanot että "tämä kyseinen kasvattaja saa toimia ihan vapaasti" ??
    Jos kennelliitto ei ole puuttunut, niin LUULEN ettei ole ollut sittenkään syytä.
    Aikas outoa minä kyllä tunnen joukon kasvattajia,
    nämä kaikki on kyllä ihan oikealla asialinjalla,
    koirien parhaaksi toimivia.

    Minä en ole haukkunut yhtäkään sekarotuisen omistajaa, näitä tehtailijoita kyllä.. ja heidän kannattajiaan moittinut en haukkunut ?!
    Sinun sanomisesi ei edelleenkään ole totta!
    Enkhän minä ole loukkaantunut sinun lapsellisiseta huomautuksesta, päinvastoin minua hymyilyttää tuo.

    jos ei sinulla ole kokemusta asiasta niin on kai sitä vaikea uskoakin. ja edelleen, tunnen minäkin kunnon kasvattajia. tottakai heitäkin on. en minä ole heitä kaikkia missään vaiheessa tuominnutkaan niinkuin sinä ja joukko muita olette tuominneet seropien omistajat, jotka teettävät yhdet pennut. he ovat heti "tehtailijoita".

    kennelliitto ei muuta kunnollista ole tehnyt, kuin varoitellut tuota minun tuntemaani pennuttajaa, mutta se ei ole tehonnut ja miten se valvoo jatkossa, ei mitenkään, jos joku ei siitä kokoajan ilmoittele. tarkastuksia ei tehdä eläinsuojeluvalvojankaan kautta, jos joku ei erikseen ilmoita ja kun ilmoittaa on vastaus:"on siellä käyty jo monta kertaa ja ei sille oikeen voi mitään kun ei ole todisteita, kun aina kun me sinne mennään ei koirat ole näyttelyhäkeissään ja vettä on ja ulosteet siivottu, paljon muuta" todisteeksi ei riitä kenenkään ulkopuolisen toteama vaan heidän pitää itse nähdä että koiria laiminlyödään ja sehän ei ole mahdollista jos he aina ilmoittavat ennen tuloaan. ja koiran laiminlyöntiähän on muukin kuin ruuatta jättäminen.inhottaa ajatellakin, miten se homma saa jatkua, mutta niinhän oli sen valkealan tapauksenkin kanssa. vuosia ja taas vuosia se sai jatkua, vaikka valvojat siellä alvariinsa juoksivat ja jos kerran niin paha eläinrääkkäys ei lopu heti niin nämä "lievemmät" saa olla aivan rauhassa.

    eli intä sinä mitä intät valvonnan toimivuudesta minun ei enää tarvitse, koska minä tiedän, ettei se toimi niinkuin pitäisi.

    huvikses tuonne belkkariosastoon ja sieltä "kummallinen kasvattaja". sattumalta sen huomasin. että on näitä muitakin ja paljon.

    Siis, minulla on nimenomaan kokemusta jo pitkästä ajasta.Ja minä kerroin koirien rekisteröinnistä ja
    siihen liittyvästä terveystarkastusten valvonnasta...

    Ja jos tuo mitä kerroit on tosiaan totta, niin sinun pitää tehdä niitä ilmoituksia vaan lisää,
    ja sanot kun teet ilmoituksen ettei siihen kenneliin saa ilmoittaa etukäteen tulossa olevasta tarkastuksesta.Koirien hyvinvoinnin eteen pitää taistella. En tiedä missä tämä kyseinen kenneli toimii,mutta joillakin paikkakunnalla on olemassa myös kennelvalvojia, olen kuullut.

    Voi kamala, minä en ymmärrä mitä ihmisten päässä liikkuu...ihan hirvee juttu tuokin. Kovasti tomeria lukijoita siellä oli, varmasti tekevät asianeteen niin paljon että asiat korjaantuu.

    Äänestä

  • minä.... kirjoitti:

    Siis, minulla on nimenomaan kokemusta jo pitkästä ajasta.Ja minä kerroin koirien rekisteröinnistä ja
    siihen liittyvästä terveystarkastusten valvonnasta...

    Ja jos tuo mitä kerroit on tosiaan totta, niin sinun pitää tehdä niitä ilmoituksia vaan lisää,
    ja sanot kun teet ilmoituksen ettei siihen kenneliin saa ilmoittaa etukäteen tulossa olevasta tarkastuksesta.Koirien hyvinvoinnin eteen pitää taistella. En tiedä missä tämä kyseinen kenneli toimii,mutta joillakin paikkakunnalla on olemassa myös kennelvalvojia, olen kuullut.

    tarkoitinkin tuolla kokemuksella sitä, ettei sinulla ole varmaan sitten kokemusta niistä kamalista kasvattajista.
    tämä aihe on nyt paisunut jo vähän liikaa ja pyydän anteeksi hermojeni menettämistä. aihe vaan liippaa turhan läheltä, kun on joutunut kamaluuksia näkemään.
    terveystarkastuksia varmaan valvotaankin. niihin säädöksiin en ole paljon edes tutustunut, mutta kasvattajien koirien pitoon ei ole mielestäni riittävästi valvontaa. jos olisi, ei olisikaan kuin niitä hyviä kasvattajia, jotka eivät leiki koiriensa hyvinvoinnilla. onneksi on vielä niitäkin paljon. niinhän se menee, että jos kasvatus painottuu sille rahapuolelle, alkaa olla huonommalla tolalla.

    ilmoituksia olen tästä kasvattajasta tehnyt jo monta ja vähän joka paikkaan, enkä ole ainut. olen jo ruvennut miettimään, kun tämäkin kasvattaja on tällä samalla seudulla, kuin se valkealan tapaus, että onkohan nimenomaan alueen valvonnassa jotain vikaa. enemmän kuitenkin luulen että syypää on tämä puutteellinen laki, jossa on liikaa porsaanreikiä.

    pidetään me hyvä huoli karvaisista kavereistamme.

    Soittaisin itse poliisille, eläinsuojeluvalvojalle ja jos on virallinen kasvattaja niin sitten vielä sinne kennelliitolle. Joskus tuo valvonta kirjaimellisesti kusee niinkuin Valkealan jutussakin jos oli 17 kertaa (!) käyty tarkistamassa olot useamman vuoden aikana...

    kennelliittoon piti tehdä kirjallisesti ilmoitus ei riittänyt suullinen eikä sähköposti. kertoivat tarkistavansa asian.luulisi kun ovat kennelnimenkin antaneet, että olisi tärkeää pitää huoli suosittamistaan kasvattajista. jotkut eivät vaan välitä pelkistä varoituksista.

    se todellakin kusee. milläköhän saisi lakia tarkistettua parempaan suuntaan?

    Äänestä

  • koirienystävä kirjoitti:

    huvikses tuonne belkkariosastoon ja sieltä "kummallinen kasvattaja". sattumalta sen huomasin. että on näitä muitakin ja paljon.

    (tuli väärään kohtaan kun oli taas se ilmoitus että viestin hierarkia on liian syvä blaablaa). Eduskunnan kautta voisi asiaa ajaa ihan eläinsuojelulain kiristämisestä alkaen, monet koirat.comilaiset ovat jo ottaneet yhteyttä ja yksi vastaus oli tällainen:

    "Kiitokset koirapalautteesta. Oikealla asialla olet. Eduskunnan
    eläinsuojeluryhmä sekä näitä asioita ymmärtävät edustajat ovat yrittäneet
    vaikuttaa lainsäädäntöön vuosien saatossa, mutta valitettavasti kehitys on
    ollut hidasta (vuonna 1995 kun tulin eduskuntaan mm. rikoslakia yritimme saada
    eläinsuojelurikosten osalta kireämmäksi, mutta hävisimme). Asiassa kannattaa
    lobata maa- ja metsätalousministeriä, ympäristöministeriä sekä oikeusministeriä
    järjestöjen ja aktiivien taholta Me pyrimme eduskunnassa tekemään oman
    osuutemme asioiden parantamiseksi"

    kaikkien meidän täytyy tehdä oma osuutemme, että se vihdoin alkaisi toimia. hyvä, että aloitteellisia ihmisiä on liikkeellä. toivotaan parannusta.

    Äänestä

  • toimii kirjoitti:

    Kyllä se valvonta toimii ainakin noilta osilta mitä aiemmin kerroin, se on faktaa.

    Mitä tarkoitat kun sanot että "tämä kyseinen kasvattaja saa toimia ihan vapaasti" ??
    Jos kennelliitto ei ole puuttunut, niin LUULEN ettei ole ollut sittenkään syytä.
    Aikas outoa minä kyllä tunnen joukon kasvattajia,
    nämä kaikki on kyllä ihan oikealla asialinjalla,
    koirien parhaaksi toimivia.

    Minä en ole haukkunut yhtäkään sekarotuisen omistajaa, näitä tehtailijoita kyllä.. ja heidän kannattajiaan moittinut en haukkunut ?!
    Sinun sanomisesi ei edelleenkään ole totta!
    Enkhän minä ole loukkaantunut sinun lapsellisiseta huomautuksesta, päinvastoin minua hymyilyttää tuo.

    jotka teke sitä vain ja ainoastaan rahan takia, kennelliiton jalostustietokannasta pisti silmään että tällä ko. kasvattajalla 2001 vuonna 13 pentuetta ja muina vuosina se 7-8. että siellä ei kyllä kiinnosta enää ku raha

    Äänestä

  • kasvattajia kirjoitti:

    jotka teke sitä vain ja ainoastaan rahan takia, kennelliiton jalostustietokannasta pisti silmään että tällä ko. kasvattajalla 2001 vuonna 13 pentuetta ja muina vuosina se 7-8. että siellä ei kyllä kiinnosta enää ku raha

    kahdeksassa siitä 13 pentueesta oli sama uros (heidän oma) niin ei edes astutus maksua ollu...

    Äänestä

  • hei haloo kirjoitti:

    "**itselleni haluan vain sekarotuisia jostain syystä.**

    Ehkä se syy on että haluat tukea näitä Valkealan
    kaltaisija ja heidä toimiaan."

    Voi luoja sanon minä.
    Sekarotuinen on itselleni sopivampi, koska en halua käydä näyttelyissä tai missään muissakaan kokeissa (joihin siis vaaditaan paperit), sekarotuisessa on useampia rotuja (voisi sanoa, että saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla), rotukoirissa ei varsinaisesti ole juuri sellaista rotua, jonka oikeasti haluaisin, sekarotuiset ovat ainakin omalla kohdallini ja omasta mielestäni söpömpiä kuin minkään puhdas rotu.

    Ja kuten on monesti sanottu aikaisemminkin, että eivät kaikki halua puhdasta rotukoiraa. Minkä takia pitäisi siis vaatia kaikkia haluamaan vain rotukoiria? Pitäiskö jokaisen joka haluaa koiran valita vain määrätystä määrästä koiria se itselle sopivin? Onhan niitä monta rotua, mutta ei kaikille löydy niistäkään juuri sitä sellaisenaan sopivaa.

    Kerrottakoon, että katselin tuossa keväällä, kun olin hankkimassa pentua, erästä rotua. Olisin ollut valmis maksamaan sen verran minkä paperillisesta pyydetään. Mutta kun kyselin pentuja, minulta kysyttiin että aioinko käyttää näyttelyissä, mutta koska en, en ollut sopiva pennun ostaja. Pelkäksi seurakoiraksi sen rodun edustajaa ei varmaankaan olisi saanut mistään. Ja paperitonta "rotu"koiraa en halua. Paperit tai puhtaasti sekarotuinen....

    Kaikki rodut ja sekarotuiset ovat lähtöisin samasta... Puhtaat sekarotuisetkin ovat sekarotuisia, joku on vaan päättänyt, että "tämä on rotukoira". Rotukoiriakin syntyy aina välillä sekoituksista. Eikö siis uudet rodutkaan olisi suotavia, eikä niitä saisi syntyä enää?

    Jos kerran sekarotuisten teettäminen on tehtailua, niin kaikkien paperillisten koirienkin ostajat kannattaisivat tehtailua...jos nyt lähdetään tälle linjalle, että sekarotuisen ostaja kannattaa tehtailua. Rotukoira on lähtöisin sekarotuisesta, joka on siis tehtailulla tehty.

    Sekarotuinen ja pentutehtailu on mielestäni aivan eri asia. Jos sekarotuinen on tuotettu pentutehtailun merkeissä(useita pentueita), niin sitten voi sanoa että pentutehtailua. Sama asia pätee paperillisiinkin koiriin. Onko sinun mielestä oikein, jos kasvattaja teettää paperittomia välipentueita ja muut rekisteröi? Onko nämä paperilliset sittenkin jotenkin parempia kuin välipentueiden paperittomat? Saman koiran pentuja nämä ovat. Ja pentutehtailun tulosta, niin paperittomatkin kuin paperilliset.

    Kasvattajat eivät ole sen parempia ihmisiä kuin sekarotuistenkaan teettäjät (eri asia on sitten nämä oikeat tehtailijat, joita löytyy kummistakin). Vai tekeekö se kennelliitto jotenkin paremmaksi ihmistä? Ei varmasti tee, joistain vain nähtävästi omahyväisempiä...

    Mitenköhän on pärjätty ennen kennelliittoa ja rekisteröintiä???

    rox-koira??????? hehehehhehehehehhehehe

    Äänestä

  • esim. kirjoitti:

    rox-koira??????? hehehehhehehehehhehehe

    Kaikki ns. "puhtaat rodut" ovat ihmisen luomia, eri koiratyypejä sekoittamalla, ns. "puhdasrotuiset" siis ovat oikesyti myös sekarotuisia, sillä erolla, että ovat sisäsiittoisempia, kuin tavalliset sekarotuiset.

    Äänestä

  • Joopa kirjoitti:

    olla sisäsiirroisempi ku satun rox-koirat????

    Äänestä

  • mikään kirjoitti:

    olla sisäsiirroisempi ku satun rox-koirat????

    No, ne Rox-koirathan nyt on semmoinen äärimmäistapaus, jos on totta, että sama lauma keskenään vapaasti lisääntyy, semmoisestahan ei hyvä seuraa tietenkään. Tavallinen seropi kuitenkin on useimmiten ainutlaatuinen.

    Äänestä

Itselläni on seropi tällä hetkellä, aivan mahtava luonteinen koira. Eräänlainen rescue- koira tämäkin.

Minunkin mielestäni seropien pitäisi saada syntyä siinä missä rotukoirienkin. Kannatan kuitenkin seropien tutkimista, ettei ihan huonolonkkaisella alettaisi pennuttaa. Myös rotujen yhdistelmiä pitäisi miettiä tarkkaan, ennenkuin alkaa päämäärättömästi pennuttamaan.

Ja kumpikin vituttaisi yhtä paljon, sillä ei se raha tässä merkkaa niinkään paljoa. Ihan yhtä hyvin meillä seropi syö, kun söisi rotukoirakin.

Äänestä
  • "Minunkin mielestäni seropien pitäisi saada syntyä siinä missä rotukoirienkin."

    Oletetaan, että toiveesi toteutuu, niin näiltä
    seropien kasvattajilta pitäisi myös vaatia kaikki mahdolliset terveystarkastukset kasvatukseensa käyttämiltä koirilta, ja samat pennuttamis määräykset kuin rotukoirilta. Sittenhän hinta tietenkin nousee, mutta seropin haluajat ei tietenkään siitä välitä vaikka pentu maksaisi
    700 - 900 e...vai mitä.

    Äänestä

  • Lila kirjoitti:

    "Minunkin mielestäni seropien pitäisi saada syntyä siinä missä rotukoirienkin."

    Oletetaan, että toiveesi toteutuu, niin näiltä
    seropien kasvattajilta pitäisi myös vaatia kaikki mahdolliset terveystarkastukset kasvatukseensa käyttämiltä koirilta, ja samat pennuttamis määräykset kuin rotukoirilta. Sittenhän hinta tietenkin nousee, mutta seropin haluajat ei tietenkään siitä välitä vaikka pentu maksaisi
    700 - 900 e...vai mitä.

    Sehän siinä onkin. Samaan aikaan, kun inissään siitä, miten seropeja ei tarkistuteta, inissään myös siitä, miten niiden hinnat ovat korkeana. Mites sitten kun tarkistutetaan ja hinnat ovat myöskin korkealla? :)
    En kyllä usko, että hinta kohoaa ihan noin korkealle, mutta kuitenkin korkeammalle kuin 100e-200e. Jos ei halua sellaista pentua ostaa, tyytyköön miun puolesta sitten niihin halvempiin.

    Äänestä

  • Milla kirjoitti:

    Ehkäpä se seropien tahallinen lisääntyminen loppuisi viimeistään kun vaadittaisiin sterilisointipakko... Sen voisi vaatia oikeastaan kaikille jotka eivät läpäise terveys-ja luonnetarkastusta, ei olisi ollenkaan paha!

    Minä oikein haluan, että seropit lisääntyvät, mahtavia koiria nekin ja niillekin löytyy kyllä vastuuntuntoisia ottajia. Tarkastukset vain pitäisi tehdä, eikä yltiöpäisesti pennuttaa.

    Äänestä

Oma seropini oli ilmainen. Eikä vituttanut kun sitä puri käärme, sen sijaan pelotti koiraparan puolesta ja suretti pelkkä ajatuskin ystävän menettämisestä. Siinä tilanteessa olisi ollut se ja sama, onko kyseessä tonnin rotupiski vai ihka aito x-rotuinen rekku. Hyvälle koiranomistajalle koira on aina rakas, eikä sen sairastuessa raha ole ensimmäinen huoli.

"Ja sanottakoon vielä, että se, miten paljon olet maksanut koirasta, ja se, miten koiraasi hoidat, eivät ole mitenkään riippuvaisia toisistaan."

Yleensä tuo lienee totta. On kuitenkin myös totta, että kun hyvin vähävarainen ihminen ottaa koiran, hän yleensä ottaa halvan sekarotuisen. Kun sitten jotain sattuu, ei hänellä ehkä olekaan koiraa varaa hoitaa. Harvinaista, mutta sitäkin sattuu.

Äänestä
  • Tarpeeksi kauaksi kun katselee, niin taitavat kaikki koirat olla sekarotuisia..eikö?

    Äänestä

tässä nyt luin ja monet hehkuttaa sitä että ne jotka ovat ostaneet kalliin rotukoiran niin heillä on sitten varaa maksaa eläinlääkärinkulut jos jotain sattuu,mutta ihminen joka on ottanut halvan koiran hänellä ei pakosta ole varaa maksaa kuluja...miten tämä on? se joka otti halvemman koiran hän on ehkä ennakoinut tilanteen ja täten otti halvemman koiran jotta olisi varaa maksaa eläinlääkärin kuluja jos jotain sattuisi koiralleen. Kuin taas kalliin koiran ostaja on ehkä laittanut viimeisen penninsä ostaakseen hyvän koiran jolla ei pitäisi olla mitään sairauksia..ja ehkä niitä sairauksia ei olekaan mutta aina voi sattua ja tapahtua..
Tuo nyt oli vain erilainen näkökohta asiasta.

Itse jos seropin otan niin ottaisin koiran tutulta ihmiseltä,sellaiselta jolla on sattunut vahinko pentue tai ovat tahaltaan teettäneet pentuja koirallansa koska rakastavat koiraansa niin paljon että haluavat jälkeläisen siitä.
Mutta rotu koirankin ottaisisin,ei siinä mittään. Minulla on yksi paperillinen sekä paperiton koira. paperiton on minun pelastus koira.
Ja molemmat ovat rakkaita. Toisella on elämää haittaava sairaus ja minä maksan kulut kuin kulut! Ja naikkonen voi vieläkin hyvin. Pelastus koirani tekee tepposia ja siitäkin joudun maksamaan kuluja,kun välillä on jalka auki tai naapurin ikkuna hajalla..mutta koirani otin ja ei ne kulut minua haittaa,kunhan ovat tässä ja ovat siinä minun rakastettavina... Vaikka jos joskus tekee tiukkaa rahantilanteen kanssa,niin en silti ota pois koiriltani...ite syön vaikka kaurapuurot jos niin on pakko(ei ole näin ollut mutta näin tekisisin jos olisi pakko),mutta lapseni ja koirani saavat sen mitä tarvitsevat ja vielä enemmän!

Äänestä
  • oon täysin samaa mieltä jessican kanssa. sitä
    paitsi sekarotuiset elää pitempään kuin rotukoirat ja rotukoirilla on todettu enemmän sairauksia kuin sekarotuisilla

    Äänestä

  • mato kirjoitti:

    oon täysin samaa mieltä jessican kanssa. sitä

    "rotukoirilla on todettu enemmän sairauksia kuin sekarotuisilla "
    Etkö tajua, että tuo johtuu ainoastaan siitä,
    rotukoiria tutkitaan kokoajan, mutta seropeja EI.
    Jos seropeja tutkittaisi yhtäpaljon niin tulos olisi toinen.

    Voi voi, mitähän sinäkin TIEDÄT rotukoirista,
    ja muistakaan.. kuulopuheita, mitä on kumminkaima kertonut..

    Äänestä

  • nyt tajua kirjoitti:

    KOIRANJALOSTUS - SAIRASTA JALOSTUSTA ?
    ======================================

    Nämä otteet vakuuttanevat jokaisen siitä, että ainakin osa rotukoirista
    on sairaita. Syy on paitsi amatöörikasvattajien ja tuomarien
    vähäisessä geneettisessä tietämyksessä, niin myöskin kurin
    puutteessa ja näyttelytähtien, puhdasrotuisuuden ja ulkomuodon
    kohtuuttomassa ihailussa koirien terveyden kustannuksella.
    Kennelliitot Suomessa, Ruotsissa, Iso-Britanniassa jne ovat
    joko voimattomia, kurittomia tai haluttomia puuttumaan tilanteesen
    täydellä teholla, vaikka Kennelliiton Koiramme-lehden päätoimittaja
    Eerola ilahduttavasti pyrkiikin asiaa esille nostamaan.

    (Huomautan, että rotukohtaiset kuvaukset ja sairausfrekvenssit eivät ole
    vakioita vaan tilanne muuttuu koko ajan).
    Linkkejä:
    *
    KOKONAISVALTAISEN KOIRANJALOSTUKSEN TUKI RY H E T I
    *www.koiranjalostus.fi

    Viimeisen sadan vuoden ajan ihminen on jalostanut koiraa, monituhatvuotista elinkumppaniaan, lähinnä ulkomuotoon perustuneilla valinnoilla. Ulkomuotojaottelun seurauksena koirarotuja on jo lähes 400, joista useat ovat lukumääräisesti hyvinkin pieniä. Kokeneet koiraharrastajat ja koirien kanssa ammattinsa puolesta tekemisissä olevat asiantuntijat ovat alkaneet kiinnittää huomiota koirien lisääntyviin sairauksiin, häiritseviin käyttäytymisongelmiin ja rodunomaisten erityisominaisuuksien heikkenemiseen. Näiden katsotaan olevan seurausta muun muassa ulkomuodon liiallisesta ihannoimisesta jalostusvalinnoissa sekä lisääntyneestä sukusiitoksesta tämän ihanteen saavuttamiseksi.

    Äänestä

  • sinäkin tiedät kirjoitti:

    Voi voi, mitähän sinäkin TIEDÄT rotukoirista,
    ja muistakaan.. kuulopuheita, mitä on kumminkaima kertonut..

    Katsoppa sinäkin "asiantuntijana", noita kahta ylempää vastinetta.

    Äänestä

  • nyt tajua kirjoitti:

    "rotukoirilla on todettu enemmän sairauksia kuin sekarotuisilla "
    Etkö tajua, että tuo johtuu ainoastaan siitä,
    rotukoiria tutkitaan kokoajan, mutta seropeja EI.
    Jos seropeja tutkittaisi yhtäpaljon niin tulos olisi toinen.

    "Etkö tajua, että tuo johtuu ainoastaan siitä,
    rotukoiria tutkitaan kokoajan, mutta seropeja EI."

    Vai johtuu AINOASTAAN tutkimuksista? No enpä nyt olisi ihan samaa mieltä kanssasi. Sehän tiedetään että geenipohjan monipuolisuus vähentää sairauksien esiintymistä. Mutta se on kumma kun eräät "koira-asiantuntijat" eivät tätä suostu myöntämään vaikka se on biologinen tosiseikka. Tuskin koirat ovat mikään elämää suurempi juttu, jota biologian lait eivät koskisi?

    Äänestä

  • mato kirjoitti:

    oon täysin samaa mieltä jessican kanssa. sitä
    paitsi sekarotuiset elää pitempään kuin rotukoirat ja rotukoirilla on todettu enemmän sairauksia kuin sekarotuisilla

    Laitappas linkki jossa on tuollaisesta tutkimuksesta tietoa. Tätä ei ole pitävästi koskaan missään sanottu, joten ethän viitsisi omia luulojasi laittaa palstalle totena. Taas joku raukka ilmeisesti ostanut seropin, koska kasvattaja/pentutehtailija on kirkkain silmin väittänyt, että kannattaa ottaa kun elävätkin paljon kauemman ja ovat terveempiäkin.

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    "Etkö tajua, että tuo johtuu ainoastaan siitä,
    rotukoiria tutkitaan kokoajan, mutta seropeja EI."

    Vai johtuu AINOASTAAN tutkimuksista? No enpä nyt olisi ihan samaa mieltä kanssasi. Sehän tiedetään että geenipohjan monipuolisuus vähentää sairauksien esiintymistä. Mutta se on kumma kun eräät "koira-asiantuntijat" eivät tätä suostu myöntämään vaikka se on biologinen tosiseikka. Tuskin koirat ovat mikään elämää suurempi juttu, jota biologian lait eivät koskisi?

    "Sehän tiedetään että geenipohjan monipuolisuus vähentää sairauksien esiintymistä."
    Aivan totta, mutta se ei todellakaan tule esiin ensimmäisessä polvessa. Kyllä sitten pitää jo olla isoisovanhempienkin sekarotuisia, jotta tuo tulisi esiin, ja yleensähän kaikki sekarotuiset ovat vain ensimmäisessä tai toisessa polvessa sekarotuisia, joten tuohon on turha vedota.

    Toiseksi, suuri osa tuosta, että muka seropit olisivat terveempiä johtuu juuri siitä, että niitä ei tutkita.

    Ja kolmanneksi, jos verrataan keskivertoseropin terveyttä esimerkiksi joihinkin melko sairaisiin rotuihin kuten tanskandoggiin ym. Niin saattaa seropi ollakin paljon terveempi, mutta kun verrataan alkukantaisiin rotuihin, kuten joihinkin pystykorviin, niin todennäköisesti se sekarotuinen onkin jo sairaampi. Eli riippuu ihan siitäkin mihin sitä verrataan. Jos otetaan ensimmäisen polven sekarotuinen ja keskivertorotukoira, niin eroja tuskin on.

    Äänestä

  • Imagon kirjoitti:

    KOIRANJALOSTUS - SAIRASTA JALOSTUSTA ?
    ======================================

    Nämä otteet vakuuttanevat jokaisen siitä, että ainakin osa rotukoirista
    on sairaita. Syy on paitsi amatöörikasvattajien ja tuomarien
    vähäisessä geneettisessä tietämyksessä, niin myöskin kurin
    puutteessa ja näyttelytähtien, puhdasrotuisuuden ja ulkomuodon
    kohtuuttomassa ihailussa koirien terveyden kustannuksella.
    Kennelliitot Suomessa, Ruotsissa, Iso-Britanniassa jne ovat
    joko voimattomia, kurittomia tai haluttomia puuttumaan tilanteesen
    täydellä teholla, vaikka Kennelliiton Koiramme-lehden päätoimittaja
    Eerola ilahduttavasti pyrkiikin asiaa esille nostamaan.

    (Huomautan, että rotukohtaiset kuvaukset ja sairausfrekvenssit eivät ole
    vakioita vaan tilanne muuttuu koko ajan).
    Linkkejä:
    *
    KOKONAISVALTAISEN KOIRANJALOSTUKSEN TUKI RY H E T I
    *www.koiranjalostus.fi

    Totta hemmetissä sairaitakin koiria on...niinkuin ihmisiäkin. Jos haluat noilla perusteilla terveen koiran osta pehmokoira, sekin voi joskus kyllä hajota..että ehkä on parempi kun pysyt kokonaan erossa kaikenlaisista koirista.

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    "Etkö tajua, että tuo johtuu ainoastaan siitä,
    rotukoiria tutkitaan kokoajan, mutta seropeja EI."

    Vai johtuu AINOASTAAN tutkimuksista? No enpä nyt olisi ihan samaa mieltä kanssasi. Sehän tiedetään että geenipohjan monipuolisuus vähentää sairauksien esiintymistä. Mutta se on kumma kun eräät "koira-asiantuntijat" eivät tätä suostu myöntämään vaikka se on biologinen tosiseikka. Tuskin koirat ovat mikään elämää suurempi juttu, jota biologian lait eivät koskisi?

    **Vai johtuu AINOASTAAN tutkimuksista? **
    Ei vaan seropien TUTKIMATTOMUUDESTA. Kuinka moni teistä sitten kun se moppe kuolee selvittää virallisesti, mihin se kuoli? Kun eläissään oli niin terve koira.

    Vaikka se teidän moppe olisi kuin terve ja ihana,
    ajatelkaa mitä nämä emät joutuu kärsimään niissä tehtaissa..onko se sen arvoista ?

    Äänestä

  • Joopa kirjoitti:

    Katsoppa sinäkin "asiantuntijana", noita kahta ylempää vastinetta.

    MITÄ SITTEN ???

    Äänestä

  • mato kirjoitti:

    oon täysin samaa mieltä jessican kanssa. sitä
    paitsi sekarotuiset elää pitempään kuin rotukoirat ja rotukoirilla on todettu enemmän sairauksia kuin sekarotuisilla

    Äläkä julista sitä faktana. Koska asiahan ei noin ole.

    Äänestä

  • vääntää asioita kirjoitti:

    **Vai johtuu AINOASTAAN tutkimuksista? **
    Ei vaan seropien TUTKIMATTOMUUDESTA. Kuinka moni teistä sitten kun se moppe kuolee selvittää virallisesti, mihin se kuoli? Kun eläissään oli niin terve koira.

    Vaikka se teidän moppe olisi kuin terve ja ihana,
    ajatelkaa mitä nämä emät joutuu kärsimään niissä tehtaissa..onko se sen arvoista ?

    Miksi kuvittelet että kaikki muut paitsi paperikoirat ovat peräisin "tehtaista"? Kyllä minä vien sekarotuiseni tutkimuksiin mikäli niihin on aihetta ja kyllä ne mahdolliset sairaudet siinä selviää. Aika törkeää syyllistää sekarotuisten omistajia tuolla tavalla. Aivan kuin kaikki rotukoirien kasvattajat olisivat moitteettomia. En jaksa uskoa.

    Äänestä

  • Imagon kirjoitti:

    KOIRANJALOSTUS - SAIRASTA JALOSTUSTA ?
    ======================================

    Nämä otteet vakuuttanevat jokaisen siitä, että ainakin osa rotukoirista
    on sairaita. Syy on paitsi amatöörikasvattajien ja tuomarien
    vähäisessä geneettisessä tietämyksessä, niin myöskin kurin
    puutteessa ja näyttelytähtien, puhdasrotuisuuden ja ulkomuodon
    kohtuuttomassa ihailussa koirien terveyden kustannuksella.
    Kennelliitot Suomessa, Ruotsissa, Iso-Britanniassa jne ovat
    joko voimattomia, kurittomia tai haluttomia puuttumaan tilanteesen
    täydellä teholla, vaikka Kennelliiton Koiramme-lehden päätoimittaja
    Eerola ilahduttavasti pyrkiikin asiaa esille nostamaan.

    (Huomautan, että rotukohtaiset kuvaukset ja sairausfrekvenssit eivät ole
    vakioita vaan tilanne muuttuu koko ajan).
    Linkkejä:
    *
    KOKONAISVALTAISEN KOIRANJALOSTUKSEN TUKI RY H E T I
    *www.koiranjalostus.fi

    Siis jotka kasvattaaa puhdasrotuisia samalla periaatteella kuin sekarotuistenkin kasvattajat eli ainoa päämäärä on rahaja koirien lisääminen, hitot terveydestä ja luonteesta.. Sellaiset kyllä tuomitsen mutta kaikki kasvattajat eivät suinkaan ole sellaisia.

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    "Etkö tajua, että tuo johtuu ainoastaan siitä,
    rotukoiria tutkitaan kokoajan, mutta seropeja EI."

    Vai johtuu AINOASTAAN tutkimuksista? No enpä nyt olisi ihan samaa mieltä kanssasi. Sehän tiedetään että geenipohjan monipuolisuus vähentää sairauksien esiintymistä. Mutta se on kumma kun eräät "koira-asiantuntijat" eivät tätä suostu myöntämään vaikka se on biologinen tosiseikka. Tuskin koirat ovat mikään elämää suurempi juttu, jota biologian lait eivät koskisi?

    Tuo geenipohjan monipuolisuus on pelkkää teoriaa niin kauan kunnes se todistetaan tutkittuna faktana.

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Miksi kuvittelet että kaikki muut paitsi paperikoirat ovat peräisin "tehtaista"? Kyllä minä vien sekarotuiseni tutkimuksiin mikäli niihin on aihetta ja kyllä ne mahdolliset sairaudet siinä selviää. Aika törkeää syyllistää sekarotuisten omistajia tuolla tavalla. Aivan kuin kaikki rotukoirien kasvattajat olisivat moitteettomia. En jaksa uskoa.

    Ei se ole törkeätä.. ajattele vieläkin asijaa..

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Miksi kuvittelet että kaikki muut paitsi paperikoirat ovat peräisin "tehtaista"? Kyllä minä vien sekarotuiseni tutkimuksiin mikäli niihin on aihetta ja kyllä ne mahdolliset sairaudet siinä selviää. Aika törkeää syyllistää sekarotuisten omistajia tuolla tavalla. Aivan kuin kaikki rotukoirien kasvattajat olisivat moitteettomia. En jaksa uskoa.

    Myös puhdasrotuisissakin koirissa mutta on varaa valita mistä pennun ottaa. Ja jos joskus törmää huonoihin oloihin kun käy pentuja katsomassa, pitäisi hälytyskellojen soida ja jättää ostamatta vaikka se kirpaisisikin, riskiä ei kannata ottaa ollenkaan! Jos näin tehtäisiin aina niin pennut jäisi kasvattajalle itselleen käsiin (mitä isompi pentue, sitä parempi) niin ehkäpä se saisi heidät ajattelemaan mikä kannattaa mikä ei.

    Äänestä

  • reeta_83 kirjoitti:

    Tuo geenipohjan monipuolisuus on pelkkää teoriaa niin kauan kunnes se todistetaan tutkittuna faktana.

    Niin on myös rotukoirien terveys vain teoriaa kunnes toisin todistat. Mikset ole pystynyt todistamaan sitä täällä jos kerran olet niin varma asiasta?

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Niin on myös rotukoirien terveys vain teoriaa kunnes toisin todistat. Mikset ole pystynyt todistamaan sitä täällä jos kerran olet niin varma asiasta?

    Esimerkiksi tästä uudesta hienosta jalostustietojärjestelmästä taikka rotuyhdistysten sivuilta. Enkä sano (en ole sanonutkaan) että puhdasrotuiset olisivat terveitä koska näin asia ei ole mutta näitä tutkitaan onneksi!

    Äänestä

  • reeta_83 kirjoitti:

    Esimerkiksi tästä uudesta hienosta jalostustietojärjestelmästä taikka rotuyhdistysten sivuilta. Enkä sano (en ole sanonutkaan) että puhdasrotuiset olisivat terveitä koska näin asia ei ole mutta näitä tutkitaan onneksi!

    Ja todistavatko mainitsemasi lähteet jalostettujen koirarotujen olevan ehdottomasti terveempiä kuin sekarotuisten? Jos kerran tunnustat ettei rotukoiratkaan ole täysin terveitä, niin miten voit tietää loppupelissä että kummat ovat yleensä terveempiä? Et voikaan, oletat vaan.

    Pidän rotukoiria suht terveinä kun on tilastoja josta niitä voi katsoa mutta samanlaista tietokantaa ei ole sekarotuisissa eikä varmaan tulekkaan kun tehtailu jatkuu ja ihmisten itsekkyys pyörittää koko rumbaa...

    Niin eli SINÄ pidät niitä terveempinä? Se on vain sinun henk.kohtainen näkemyksesi, joten olisiko liikaa pyydetty, ettet kuitenkaan levittäisi sitä faktana kun se ei sellaista ole. Mielipiteensä saa aina ilmaista mutta on aika epäeettistä levitellä epämääräisiä tietoja totena.

    Luotettavasti ja todistettavasti joten se on = fakta. Samanlaista ei olekkaan sekarotuisilla joita tehtailijat ja tehtailun kannattajat tässäkin ketjussa niin hanakasti puolustavat...

    Koskapa sekarotuisilla ei ole omaa tietokantaa, tietoja ei voi verrata, joten sinäkään et voi sanoa kummat on terveempiä.

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Koskapa sekarotuisilla ei ole omaa tietokantaa, tietoja ei voi verrata, joten sinäkään et voi sanoa kummat on terveempiä.

    Että eipä sullakaan ole sitten todistaa sekarotuisia sen terveemmiksi kuin mutulla?

    Äänestä

  • reeta_83 kirjoitti:

    Että eipä sullakaan ole sitten todistaa sekarotuisia sen terveemmiksi kuin mutulla?

    Ei ole antaa tutkimuksia, mutta vetoan edelleen geeneihin ja niiden monipuolisuuteen, ja tähän perustan oman mielipiteeni. Mielestäni rotukoirissa on liikaa sairaita. Jos sairaudet saataisiin huomattavasti vähenemään niin voisin harkita uuden rotukoiran ostamista. Sanohan miksi sitten puhtailla on edelleen niin paljon sairauksia vaikka niitä kuvataan ja tutkitaan? Miksei edistystä tapahdu?

    Ei siis fakta. Edistystä tapahtuu kyllä mutta jos kaikki kasvattajat keskittyisivät näyttelykehien sijaan enemmän siihen terveys-ja ominaisuus-sekä luonnepuoleen ja siis jättäisivät nuo ulkonäköseikat (jotka ovat nekin toki tärkeitä mutta siis ei tärkein) vähemmälle niin luultavasti voitaisiinkin edistyä taas. Takaisinpäin ei enää päästä yhdenkään rodun kohdalla joka on todella harmi, ei edes alkukantaisissa roduissa voi puhua terveestä rodusta koska se ei ole enää niin.

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Ei ole antaa tutkimuksia, mutta vetoan edelleen geeneihin ja niiden monipuolisuuteen, ja tähän perustan oman mielipiteeni. Mielestäni rotukoirissa on liikaa sairaita. Jos sairaudet saataisiin huomattavasti vähenemään niin voisin harkita uuden rotukoiran ostamista. Sanohan miksi sitten puhtailla on edelleen niin paljon sairauksia vaikka niitä kuvataan ja tutkitaan? Miksei edistystä tapahdu?

    Kukahan sinulle puhdasrotuisen myisi ?

    Edistystä tapahtuu kyllä kokoajan, tuolta jalostustietokannasta voit käydä itse tutkimassa asioita.

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Niin eli SINÄ pidät niitä terveempinä? Se on vain sinun henk.kohtainen näkemyksesi, joten olisiko liikaa pyydetty, ettet kuitenkaan levittäisi sitä faktana kun se ei sellaista ole. Mielipiteensä saa aina ilmaista mutta on aika epäeettistä levitellä epämääräisiä tietoja totena.

    Lähestulkoon jokaisella rodulla on omat pevisansa, joiden on täytyttävä, että koiraa ylipäätänsä saa käyttää jalostukseen! Koiranetistä, rotujen omilta sivuilta jne. voi noita tutkimustuloksia käydä lukemassa, sillä ne eivät ole salaista tietoa!! Tällaista EI OLE seropeilla ja erittäin harva viitsii siihen halvalla saatuun koiraan tuhlata paria satasta saadakseen selville koiran TODELLISEN terveyden. Ja niin monta rotua kuin kussakin seropissa on, niin aivan yhtä monen rodun pevisojen on siinä yhdessä yksilössä täytyttävä, ennenkuin sitä edes voidaan kuvitella käytettävän pennutukseen. MUTTA todellisuus on karumpaa, sillä kuten jo mainitsin, niin seropeja tuskin tutkitaan edellämainitsemallani tavalla....niitä vain astutellaan huvin vuoksi! MIKSI??

    Äänestä

  • issu56 kirjoitti:

    No,ei kaikkia ihmisiäkään niin tarkkaan tutkita, ennenkuin huvikseen astuvat ja pentuja tehdään kanssa joka lähtöön. Adolf H. ja kumppanit yrittivät sitten jalostaa "puhdasrotuisia" arjalaisia, mutta onneksi se jalostamo saatiin ajoissa suljettua.

    Äänestä

  • jauha kirjoitti:

    Eikä niitä edes voi verrata keskenään. Minulle ainakaan ihmiset ja koirat eivät ole tasa-arvoisia, hui kauhea kuinka olen paha!

    Äänestä

  • reeta_83 kirjoitti:

    Eikä niitä edes voi verrata keskenään. Minulle ainakaan ihmiset ja koirat eivät ole tasa-arvoisia, hui kauhea kuinka olen paha!

    No, ehkä ei samanarvoisia, mutta tiedetään, että ihmiset ovat sitä terveempiä, mitä kaukaisempaa sukua niiden vanhemmat ovat. Mutta sitten jollakin on kanttia esittää, että koirilla se onkin päinvastoin, siis että väistämättä sisäsiittoiset ns. puhdasrotuiset oliskin terveempiä, kuin laajemman geenipohjan omaavat monirotuiset. Nuo pentutehtailijoiden saman lauman sekoitukset on tietenkin sitten aivan eri asia. Useimmat sekarotuiset kuitenkin ovat yksittäisiä pennutuksia, vahinkojakin ja toiset tarkoituksella tehtyjä, usein onnistuneita muutenkin kuin terveydellisesti.

    Äänestä

  • Jauha kirjoitti:

    Kyseessähän on pelkkä teoria (siis että laajan geenipohjan myötä sairaudet vähenee), ei fakta. Eikä sekään riittäisi vaikka paikkansa pitäisikin, tutkia pitäisi silti ja sitä ei voi sivuuttaa jos haluaa nähdä mitä siitä seuraa pitemmällä aikavälillä.

    "Kyseessähän on pelkkä teoria (siis että laajan geenipohjan myötä sairaudet vähenee), ei fakta. "

    Sori vaan reeta mutta kyllä se on fakta ja sitä on tutkittu. Miksi edes keskustelet koko asiasta jos et voi tunnustaa tieteellisiä tosiasioita vaan intät inttämistään ja kiellät tutkitutkin faktat? Ei ne todesta taruksi muutu sillä että sinä niin sanot. Kai sinä sentään olet lukion käynyt että jotain tiedät genetiikasta?

    Lisätieto voi käydä lukemassa kirjastossa, esim meilahdessa biomedicumin rakennuksessa on kattava kirjasto.

    Äänestä

tämän tapaisia keskusteluja on ollut ihan tarpeeksi jo. vaikka sekarotuisten puolella olenkin! niin se on tullut jo selväksi että tällä palstalla suositaan vain ja ainoastaan paperillista rotukoiraa! muutamia kyllä on jotka eivät suosi. mikä niistä rotu koirista niin tekee ihmeen että aina tarvii laittaa sekarotuiset ihan matalaksi.? minulla itsellä on sakemanni ja sekarotuinen molemmat ovat yhtä rakkaita ja tasavertaisia minun elämässäni. kyllä sekarotuisiakin tässä maailmassa saa olla, ja niitä kuuluukin olla yhtälailla kun rotu koiriakin! ja en ole minkään pentutehtailun puolella vaikka sekarotuisia puolustan! kyllä nyt yhet pennut voi tehä jokaisella koiralla mikä on terve!

Äänestä
  • Minusta on ihan aiheellista keskustella tällaisesta asiasta. Kasvattajanoikeudet pitäisi ottaa pois niiltä, jotka eivät pysty tuottamaan riittävästi terveitä yksilöitä ja myyvät sairaita törkeään hintaan. Tuskin kukaan purematta nielisi esim. sitä, että uusi auto hajoaisi puolen vuoden jälkeen eikä saisi edes täyttä takuuta sille. Koiran ollessa kyseessä puhutaan vieläpä elävästä eläimestä, joka joutuu itse kärsimään kasvattajan "aiheuttamista" vioista. Täälläkin kasvattajat näyttävät viis veisaavan koko asiasta, pääasia että pentuja tulee ja kaupaksi saadaan. Tärkeintä näyttää olevan ne paperit, vaikka niillä ei voida mitään taata. Kaikki kunnia niille kasvattajille jotka oikeasti ovat kiinnostuneita sairaiden ominaisuuksien hävittämisestä, mutta vähemmistönä olette, ainakin tällä palstalla.

    Äänestä

  • Vahingot ovat asia erikseen mutta vahinkojakaan ei saa tapahtua niin että "pentuja tulee jos on tullakseen" tai että pidetään juoksuista narttua irrallaan pihalla. Hankalaa on tietysti se että mistä tietää pentujen olevan oikeita vahinkoja, hankala sanoa..

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Minusta on ihan aiheellista keskustella tällaisesta asiasta. Kasvattajanoikeudet pitäisi ottaa pois niiltä, jotka eivät pysty tuottamaan riittävästi terveitä yksilöitä ja myyvät sairaita törkeään hintaan. Tuskin kukaan purematta nielisi esim. sitä, että uusi auto hajoaisi puolen vuoden jälkeen eikä saisi edes täyttä takuuta sille. Koiran ollessa kyseessä puhutaan vieläpä elävästä eläimestä, joka joutuu itse kärsimään kasvattajan "aiheuttamista" vioista. Täälläkin kasvattajat näyttävät viis veisaavan koko asiasta, pääasia että pentuja tulee ja kaupaksi saadaan. Tärkeintä näyttää olevan ne paperit, vaikka niillä ei voida mitään taata. Kaikki kunnia niille kasvattajille jotka oikeasti ovat kiinnostuneita sairaiden ominaisuuksien hävittämisestä, mutta vähemmistönä olette, ainakin tällä palstalla.

    Mutta samallatavalla pitää puuttua ihan yhtä hanakasti myös paperittomien ja sekarotuisten koirien tehtailuun, eipä siinäkään ole mitään päämäärää..

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Minusta on ihan aiheellista keskustella tällaisesta asiasta. Kasvattajanoikeudet pitäisi ottaa pois niiltä, jotka eivät pysty tuottamaan riittävästi terveitä yksilöitä ja myyvät sairaita törkeään hintaan. Tuskin kukaan purematta nielisi esim. sitä, että uusi auto hajoaisi puolen vuoden jälkeen eikä saisi edes täyttä takuuta sille. Koiran ollessa kyseessä puhutaan vieläpä elävästä eläimestä, joka joutuu itse kärsimään kasvattajan "aiheuttamista" vioista. Täälläkin kasvattajat näyttävät viis veisaavan koko asiasta, pääasia että pentuja tulee ja kaupaksi saadaan. Tärkeintä näyttää olevan ne paperit, vaikka niillä ei voida mitään taata. Kaikki kunnia niille kasvattajille jotka oikeasti ovat kiinnostuneita sairaiden ominaisuuksien hävittämisestä, mutta vähemmistönä olette, ainakin tällä palstalla.

    tämän ketjun yx järkevämmistä asioista... hyvä pissu!!!

    Äänestä

Itselläni on ollut sekä sairaita että terveitä puhdas-ja sekarotuisia koiria. Kyllähän se sairastelu tuntuu pahalta kummassakin tapauksessa ja siinä on ison valinnan edessä kun sairaus menee pahaksi niin että joutuu punnitsemaan rakkaansa puolesta onko elämä enää elämisen arvoista. Pysyttelen vastedes rotukoirissa koska tiedän mitä saan ja jos sairaus iskee, saan ainakin korvauksia. Sekarotuisissa se on täysin arpapeliä tutkimattomien taustojen takia. Ja luonne on se olennainen osa koiraa, minulla on kokemusta kahden heikon hermorakenteen omaavan sekarotuisen ja yhden collien kanssa elämisestä. Maksan siis mielelläni jatkossakin sen tonnin joka on sentään murto-osa koko koiran elinaikana kuluttamasta rahasummasta.

Äänestä
  • Ero onkin siinä, että kun ottaa sekarotuisen niin sen taustoja ei voi täysin tietää ja siinä ottaa riskin. Näin ollen jos jotain ongelmia ilmenee, saa lähinnä syyttää itseään. Joku ehkä haluaa ottaa sen riskin, kuten minä. Mutta kun ottaa rotukoiran, niin missä vika? Kasvattajassa tietenkin. Rotukoirat ovat se millä bisnestä tehdään, ja ostajalla on oikeus olla pettynyt jos ei saa rahoilleen vastinetta. Tässä pitää nyt osata erottaa tunteet ja järki, kun moni vetoaa siihen ettei rahalla ole mitään merkitystä kun se on perheenjäsen blaa blaa blaa... Tottakai se on perheenjäsen, mutta kuinka moni haluaisi ehdoin tahdoin ostaa kalliilla sairaan koiran, jos tietäisi että tulevaisuudessa saa syytää monta tonnia eläinlääkärille?? Yksinkertaisesti, sairas koira kun ei ole tonnin arvoinen!!! Sitten kun koiraan on jo kiintynyt ja sairauksia alkaa ilmetä, ei asiaan osata suhtautua enää järjellä. Ei tulla ajatelleeksi miksi minun koira on sairas, eikä penätä kasvattajalta mitään vastuuta. Ostajalla on oikeus saada vastinetta rahoilleen niinkuin olen jo sanonut. Ei se ole omistajalle herkkua ravata jatkuvasti eläinlääkärissä ja murehtia koiransa takia.

    Äänestä

  • kyllä sun mielipitees tiedetään jo reeta_ 83! tarviiko sitä nyt toitottaa joka ikisessä palstassa. tästä lähin rupean tekemään etten aukaise sun kirjoittamia juttuja. ne on samoja höpötyksiä joka ikisessä keskustelussa! vaihda jo välillä kirjoituksia. vaikka kuinka intät puhdas rotuisista ja paperillisistä koirista niin ei se muuta seropi ihmisten mielipiteitä, että näin!

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Ero onkin siinä, että kun ottaa sekarotuisen niin sen taustoja ei voi täysin tietää ja siinä ottaa riskin. Näin ollen jos jotain ongelmia ilmenee, saa lähinnä syyttää itseään. Joku ehkä haluaa ottaa sen riskin, kuten minä. Mutta kun ottaa rotukoiran, niin missä vika? Kasvattajassa tietenkin. Rotukoirat ovat se millä bisnestä tehdään, ja ostajalla on oikeus olla pettynyt jos ei saa rahoilleen vastinetta. Tässä pitää nyt osata erottaa tunteet ja järki, kun moni vetoaa siihen ettei rahalla ole mitään merkitystä kun se on perheenjäsen blaa blaa blaa... Tottakai se on perheenjäsen, mutta kuinka moni haluaisi ehdoin tahdoin ostaa kalliilla sairaan koiran, jos tietäisi että tulevaisuudessa saa syytää monta tonnia eläinlääkärille?? Yksinkertaisesti, sairas koira kun ei ole tonnin arvoinen!!! Sitten kun koiraan on jo kiintynyt ja sairauksia alkaa ilmetä, ei asiaan osata suhtautua enää järjellä. Ei tulla ajatelleeksi miksi minun koira on sairas, eikä penätä kasvattajalta mitään vastuuta. Ostajalla on oikeus saada vastinetta rahoilleen niinkuin olen jo sanonut. Ei se ole omistajalle herkkua ravata jatkuvasti eläinlääkärissä ja murehtia koiransa takia.

    Ihmiset ostavat sen halvemman ihan omasta itsekkyydestään johtuen (näin tehtailu jatkuu kun on kysyntääkin). Jotkut sairaudet/viat voivat olla myös omasta toiminnasta johtuvia kuten näömä luusto-ja nivelongelmat. Geenit ovat ruokintaan ja pentuajan liikuntaan verrattuna hyvin pieni prosentti.

    Ja muistetaanhaan aina tämä jostain syystä unohdettu asia eli takuu joka tulee automaattisesti paperillisen koiran mukana (ja jos kasvattaja ei korvaisikaan vikoja automaattisesti niin sitä pitää osata vaatia eikä itkeä täällä nimettömänä.)

    Äänestä

  • sun! kirjoitti:

    kyllä sun mielipitees tiedetään jo reeta_ 83! tarviiko sitä nyt toitottaa joka ikisessä palstassa. tästä lähin rupean tekemään etten aukaise sun kirjoittamia juttuja. ne on samoja höpötyksiä joka ikisessä keskustelussa! vaihda jo välillä kirjoituksia. vaikka kuinka intät puhdas rotuisista ja paperillisistä koirista niin ei se muuta seropi ihmisten mielipiteitä, että näin!

    Niin kauan kuin täällä on mutua sekarotuisten terveyteen liittyen, tulen sanomaan mielipiteeni taatusti ja samalla voi muistuttaa tehtailusta ja siitä että kannattaako sitä tukea. Juuri sellaisten ihmisten itsekkyyden takia nekin koirat kärsivät, kyllä ihminen on julmin peto!

    Äänestä

  • reeta_83 kirjoitti:

    Ihmiset ostavat sen halvemman ihan omasta itsekkyydestään johtuen (näin tehtailu jatkuu kun on kysyntääkin). Jotkut sairaudet/viat voivat olla myös omasta toiminnasta johtuvia kuten näömä luusto-ja nivelongelmat. Geenit ovat ruokintaan ja pentuajan liikuntaan verrattuna hyvin pieni prosentti.

    Ja muistetaanhaan aina tämä jostain syystä unohdettu asia eli takuu joka tulee automaattisesti paperillisen koiran mukana (ja jos kasvattaja ei korvaisikaan vikoja automaattisesti niin sitä pitää osata vaatia eikä itkeä täällä nimettömänä.)

    Kuulehan reeta, mun mielestä on aika asiatonta tehdä tuollaisia yleistyksiä, että "ihmiset ostavat halvan itsekkyydestä johtuen". Mistä sinä tiedät kenenkin oston syyt? Et mistään! Minä en aio edes periaatteesta maksaa kasvattajalle törkeää summaa, kun todennäköisesti saan sairaan yksilön.

    "ei aio maksaa koirasta tonnia", "haluaa kotikoiran", "ei halua tukea jalostusta" yms. seikat ovat silkkaa itsekkyyttä, ei sitä muuksikaan voi sanoa.

    Äänestä

  • reeta_83 kirjoitti:

    "ei aio maksaa koirasta tonnia", "haluaa kotikoiran", "ei halua tukea jalostusta" yms. seikat ovat silkkaa itsekkyyttä, ei sitä muuksikaan voi sanoa.

    Oletko tullut ajatelleeksi, että jos kukaan ei nostaisi meteliä noista rotukoiriin liittyvistä terveysongelmista, niin kasvattajat todennäköisesti jatkaisivat työtään ajattelematta yhtään, miten sairaita yksilöitä myyvät eteenpäin, kunhan vaan rahat saa käteen. Ja ostajat vaan tyytyisivät sairaaseen koiraansa kun luulevat että se on normaalia. Kyllä pitää saada kasvattajankin huomio kiinnittymään tähän asiaan ja ottamaan vastuu. Se on ihan sama asia kuin metelin nostaminen noista (oikeista) pentutehtaista että saataisiin ihmisten huomio kiinnittymään siihen. Ymmärrätkö? En minä täällä turhaan jaksaisi mesota, ellen olisi sitä mieltä että koiranjalostuksessa on oikeasti asiat päin persettä. Eikä edelleenkään kaikki sekarotuisten kasvattajat ole pentutehtailijoita eikä paperittomat rotukoirat ole sekarotuisia, joten puhutaanpa asioista niitten oikeilla nimillä.

    Siihen puututtava ja näin huomautankin aina jos joku tulee huutelemaan näissä sekarotu vs. puhdasrotu-keskusteluissa rotukoirien "pilatusta terveydestä". Kyllä se sekarotuistenkin yksikin tarpeettomasti teetetty pentue on tehtailua, samoin kuin paperillisissa päämärättä teetetty pentue, miksikäs nämä eroaisivat toisistaan? Kummassakaan ei ole tutkittu terveyttä, luonnetta eikä paljon muitakaan seikkoja?

    En jaksa enää vääntää kättä kanssasi tuosta tehtailusta, kun olet näköjään päättänyt että kaikki on tehtailua niin olkoon...

    Tässä voisi tietysti kysyä, että miksi pitäisikään kaikkea kontrolloida? Rotukoiria on syytäkin, mutta koska sekarotuisilla ei tehdä samalla tavalla bisnestä, niin miksi ne pitäisi tutkia ja testata. Ostajan on kuitenkin aina ymmärrettävä että kun sekarotuisen ostaa niin se on aina riskipeliä ja niinkuin ostaisi sian säkissä. Se kuitenkin kuuluu elämään että niitä heikompiakin yksilöitä syntyy, syntyyhän niitä ihmislajissakin. Ajatko sitä testauspakkoa koiran vai ostajan hyväksi?

    Erittäin typerää se vasta olisikin jättää sekarotuiset tutkimatta kokonaan, sehän se vasta vakuuttaakkin ihmiset "ei sekarotuisten teettäminen ole tehtailua"!!! Mikäs siinä on sitten ideana kun teetetään pentuja oman itsekkään syyn vuoksi, v*tut terveydestä ja luonteesta kunhan "minä" saan halvan koiran? Testauspakko on koiran että ostajan hyväksi, sehän on selvä.

    Ihmisilläkin muuten tutkitaan alkuraskaudessa kaikki mahdolliset jutut ;) Ja voi mennä tutkimuksiin vaikka jo ennenkin vauvan suunnittelua jos niin haluaa, kaikki eivät kuitenkaan halua mennä ja ymmärrän hyvin, vauva on tervetullut kun on tullakseen.

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Oletko tullut ajatelleeksi, että jos kukaan ei nostaisi meteliä noista rotukoiriin liittyvistä terveysongelmista, niin kasvattajat todennäköisesti jatkaisivat työtään ajattelematta yhtään, miten sairaita yksilöitä myyvät eteenpäin, kunhan vaan rahat saa käteen. Ja ostajat vaan tyytyisivät sairaaseen koiraansa kun luulevat että se on normaalia. Kyllä pitää saada kasvattajankin huomio kiinnittymään tähän asiaan ja ottamaan vastuu. Se on ihan sama asia kuin metelin nostaminen noista (oikeista) pentutehtaista että saataisiin ihmisten huomio kiinnittymään siihen. Ymmärrätkö? En minä täällä turhaan jaksaisi mesota, ellen olisi sitä mieltä että koiranjalostuksessa on oikeasti asiat päin persettä. Eikä edelleenkään kaikki sekarotuisten kasvattajat ole pentutehtailijoita eikä paperittomat rotukoirat ole sekarotuisia, joten puhutaanpa asioista niitten oikeilla nimillä.

    Asioiden oikea nimi on ETTÄ SÄ OOT JOKU TOSI KAKARA kun et millään ymmärrä mitä sulle on jo monesti kerrottu, sama asia, lue noita vanhoja ei
    tarvi jankata samaa..

    Äänestä

  • reeta_83 kirjoitti:

    Erittäin typerää se vasta olisikin jättää sekarotuiset tutkimatta kokonaan, sehän se vasta vakuuttaakkin ihmiset "ei sekarotuisten teettäminen ole tehtailua"!!! Mikäs siinä on sitten ideana kun teetetään pentuja oman itsekkään syyn vuoksi, v*tut terveydestä ja luonteesta kunhan "minä" saan halvan koiran? Testauspakko on koiran että ostajan hyväksi, sehän on selvä.

    Ihmisilläkin muuten tutkitaan alkuraskaudessa kaikki mahdolliset jutut ;) Ja voi mennä tutkimuksiin vaikka jo ennenkin vauvan suunnittelua jos niin haluaa, kaikki eivät kuitenkaan halua mennä ja ymmärrän hyvin, vauva on tervetullut kun on tullakseen.

    Jos aletaan miettimään että kummassa tapauksessa sairauksia ilmenee enemmän, sekarotuisten pienimuotoisessa kontrolloimattomassa lisääntymisessä vai puhdasrotuisten suunnitellussa lisääntymisessä jossa ihmisellä on sormensa pelissä, niin eluulenpa että tilanne menisi melko tasan tai jopa sekarotuisten hyväksi.

    Minusta ei ole ollenkaan hyvä että ihminen tunkee näppinsä joka asiaan ja puuttuu luonnon kiertokulkuun. Rotukoirien kohdalla tilanne on toinen, kun niitä on kerran alettu sormeilemaan niin on otettava vastuu: pyrittävä mahdollisimman terveisiin rotuihin ja korjattava ihmisen jalostuksella aiheuttamat vahingot.

    Toisaalta luonnossa kaikki tapahtuu kontrolloimattomasti, ja kyllä sielläkin sitä sisäsiittoisuutta esiintyy ja kaikkea muutakin mitä lemmikkien keskuudessakin. Koska sekarotuiset eivät ole bisnes (ainakaan vielä) niin en kannata ainakaan mitään pakkotestausta. Kukin testatkoon koiransa mikäli haluaa. Jos kävisi niin, että sekarotuisten markkinat kasvavat niin ehkäpä ois syytä harkita niittenkin testauksia, mutta en näe nykyisessä tilanteessa mitään isompaa ongelmaa. (Ja tähän ei sisälly mitenkään ne pentutehtaat joten eipä aleta siitä vouhkamaan)

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Oletko tullut ajatelleeksi, että jos kukaan ei nostaisi meteliä noista rotukoiriin liittyvistä terveysongelmista, niin kasvattajat todennäköisesti jatkaisivat työtään ajattelematta yhtään, miten sairaita yksilöitä myyvät eteenpäin, kunhan vaan rahat saa käteen. Ja ostajat vaan tyytyisivät sairaaseen koiraansa kun luulevat että se on normaalia. Kyllä pitää saada kasvattajankin huomio kiinnittymään tähän asiaan ja ottamaan vastuu. Se on ihan sama asia kuin metelin nostaminen noista (oikeista) pentutehtaista että saataisiin ihmisten huomio kiinnittymään siihen. Ymmärrätkö? En minä täällä turhaan jaksaisi mesota, ellen olisi sitä mieltä että koiranjalostuksessa on oikeasti asiat päin persettä. Eikä edelleenkään kaikki sekarotuisten kasvattajat ole pentutehtailijoita eikä paperittomat rotukoirat ole sekarotuisia, joten puhutaanpa asioista niitten oikeilla nimillä.

    on ikävä kyllä pissu SEKAROTUISIA...! että silleen... kennelliiton mukaan ne luetaan sekarotuisiksi

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Jos aletaan miettimään että kummassa tapauksessa sairauksia ilmenee enemmän, sekarotuisten pienimuotoisessa kontrolloimattomassa lisääntymisessä vai puhdasrotuisten suunnitellussa lisääntymisessä jossa ihmisellä on sormensa pelissä, niin eluulenpa että tilanne menisi melko tasan tai jopa sekarotuisten hyväksi.

    Minusta ei ole ollenkaan hyvä että ihminen tunkee näppinsä joka asiaan ja puuttuu luonnon kiertokulkuun. Rotukoirien kohdalla tilanne on toinen, kun niitä on kerran alettu sormeilemaan niin on otettava vastuu: pyrittävä mahdollisimman terveisiin rotuihin ja korjattava ihmisen jalostuksella aiheuttamat vahingot.

    Toisaalta luonnossa kaikki tapahtuu kontrolloimattomasti, ja kyllä sielläkin sitä sisäsiittoisuutta esiintyy ja kaikkea muutakin mitä lemmikkien keskuudessakin. Koska sekarotuiset eivät ole bisnes (ainakaan vielä) niin en kannata ainakaan mitään pakkotestausta. Kukin testatkoon koiransa mikäli haluaa. Jos kävisi niin, että sekarotuisten markkinat kasvavat niin ehkäpä ois syytä harkita niittenkin testauksia, mutta en näe nykyisessä tilanteessa mitään isompaa ongelmaa. (Ja tähän ei sisälly mitenkään ne pentutehtaat joten eipä aleta siitä vouhkamaan)

    bisnestä? http://www.sunpoint.net/~satusiitonen

    käväseppä tuolla kattoon...

    ai niin joo, eihän ne olekkaan sekarotuisia... nehän on rox-koiria

    Äänestä

KOKONAISVALTAISEN KOIRANJALOSTUKSEN TUKI RY
Hyvinvointi - Etiikka - Terveys - Ideologia

Jalostuksen ABC -luentopäivä sunnuntaina 11.9. Kennelliiton kerhotilassa (Kamreerintie 8, Espoon keskus)
Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet "Tapahtumat ja lehti"-linkistä.
******************************

Viimeisen sadan vuoden ajan ihminen on jalostanut koiraa, monituhatvuotista elinkumppaniaan, lähinnä ulkomuotoon perustuneilla valinnoilla. Ulkomuotojaottelun seurauksena koirarotuja on jo lähes 400, joista useat ovat lukumääräisesti hyvinkin pieniä. Kokeneet koiraharrastajat ja koirien kanssa ammattinsa puolesta tekemisissä olevat asiantuntijat ovat alkaneet kiinnittää huomiota koirien lisääntyviin sairauksiin, häiritseviin käyttäytymisongelmiin ja rodunomaisten erityisominaisuuksien heikkenemiseen. Näiden katsotaan olevan seurausta muun muassa ulkomuodon liiallisesta ihannoimisesta jalostusvalinnoissa sekä lisääntyneestä sukusiitoksesta tämän ihanteen saavuttamiseksi.

Kokonaisvaltaisen Koiranjalostuksen Tuki HETI ry pyrkii parantamaan koirien hyvinvointia. HETI on huolissaan rotumääritelmien liioittelun mukanaan tuomista terveys- ja hyvinvointiongelmista sekä koiran sopeutumista nyky-yhteiskuntaan heikentävistä tekijöistä. Sen tavoitteena on toimia koiran etujen ajajana lisäämällä kasvattajien ja muiden koirien kanssa tekemisissä olevien ihmisten tietoisuutta epäkohdista ja niiden parannusmahdollisuuksista. HETI pyrkii tavoitteeseensa tukemalla koirien hyvinvoinnin parantamiseen ja käyttöominaisuuksien säilyttämiseen tähtäävää tutkimusta. Se seuraa Suomessa ja ulkomailla tehtävää tutkimusta ja tuo tutkimustulokset ymmärrettävinä jokaisen kiinnostuneen saataville.

Terveempään ja käyttökelpoisempaan koiraan tähtäävien jalostusohjelmien toimivuus vaatii kaikkien osapuolten yhteistyötä. Kentän laaja-alaisuuden ja intressien moninaisuuden vuoksi on yhteistyökanavien avaaminen niin kansallisten kuin kansainvälistenkin kennelpoliittisten ryhmittymien kanssa toivottavaa. Toimivien yhteyksien luominen myös poliittisiin päättäjiin on tärkeää.

Sivut päivitetty 8.7.2005

© 2005 Kokonaisvaltaisen Koiranjalostuksen Tuki ry

Äänestä
  • Reeta_83:sellakin tarttui kommentit kurkuun!! Kyllähän se ikävä kyllä noin on. Ns. näyttelylinjaiset koirat on pelkän ulkomuodon perusteella jalostettu ja väistämättä erittäin sisäsiitoisia. Ja sehän on tutkittua faktaa, että sisäsiittoisuus on lajin tuho, pitkällä tähtäimellä.

    Äänestä

  • Noita tutkimuksia on ollut niin kauan kuin koiriakin. Noilla tutkimuksilla todetaan AINA eri asioita, jotka ovat selkeästi ristiriidassa keskenään.

    Seuratkaa koira- ja kennelmaailmaa ihan oikeastikin niin voisitte puhua ASIAA. Ja jos kaksi noista sisäsiittoisista koirista saa sekarotuisia pentuja, niin mihinkäs ne vanhempien viat katoavat?!? Eivät mihinkään, eli nuo sekarotuiset ovat ihan yhtä kipeitä.

    Ainoa ero tässä on se, että NYKYÄÄN ROTUKOIRIEN JALOSTUSTA VALVOTAAN, sekarotuisten ei. Tästä on puhuttu joten siitä ei enempää.

    JA lopuksi:
    KAIKKI KOIRAT OVAT ALKUJAAN SEKAROTUISIA. Ilmeisesti kirjoittajat eivät tätäkään ole tajunneet kun ovat keskittyneet vain noihin "mukafaktoihin". Minulla ei ole koskaan ollut eikä tule IKINÄ sekarotuista koiraa, onneksi on valinnan vapaus.

    Äänestä

  • Ääliöt.. kirjoitti:

    Noita tutkimuksia on ollut niin kauan kuin koiriakin. Noilla tutkimuksilla todetaan AINA eri asioita, jotka ovat selkeästi ristiriidassa keskenään.

    "KAIKKI KOIRAT OVAT ALKUJAAN SEKAROTUISIA. "

    Niin mitäs sillä on enää merkitystä? Koska ne alkuperäiset "sekarotuiset" on pilattu jalostuksella. Voisitko tässä nyt alkuun sitten mainita muutaman näistä tutkimuksista jotka ovat keskenään ristiriidassa?

    Äänestä

  • Ääliöt.. kirjoitti:

    Noita tutkimuksia on ollut niin kauan kuin koiriakin. Noilla tutkimuksilla todetaan AINA eri asioita, jotka ovat selkeästi ristiriidassa keskenään.

    Seuratkaa koira- ja kennelmaailmaa ihan oikeastikin niin voisitte puhua ASIAA. Ja jos kaksi noista sisäsiittoisista koirista saa sekarotuisia pentuja, niin mihinkäs ne vanhempien viat katoavat?!? Eivät mihinkään, eli nuo sekarotuiset ovat ihan yhtä kipeitä.

    Ainoa ero tässä on se, että NYKYÄÄN ROTUKOIRIEN JALOSTUSTA VALVOTAAN, sekarotuisten ei. Tästä on puhuttu joten siitä ei enempää.

    JA lopuksi:
    KAIKKI KOIRAT OVAT ALKUJAAN SEKAROTUISIA. Ilmeisesti kirjoittajat eivät tätäkään ole tajunneet kun ovat keskittyneet vain noihin "mukafaktoihin". Minulla ei ole koskaan ollut eikä tule IKINÄ sekarotuista koiraa, onneksi on valinnan vapaus.

    Sinähän se oikea asiantuntija olet?? Lainaus "Ja jos kaksi noista sisäsiittoisista koirista saa sekarotuisia pentuja, niin mihinkäs ne vanhempien viat katoavat?!?" Pointti on siinä, että ne sekarotuiset pennut eivät sitten olekaan yhtä sisäsiitoisia kuin vanhempansa, joten sairaiden geenien moninkertaisuuteen on pienempi todennäköisyys, joka todella voi tehdä, että sellaiset pennut todella ovat vanhempiaan terveempiä. Äly HOI, älä jätä.

    Äänestä

  • Joopa kirjoitti:

    Reeta_83:sellakin tarttui kommentit kurkuun!! Kyllähän se ikävä kyllä noin on. Ns. näyttelylinjaiset koirat on pelkän ulkomuodon perusteella jalostettu ja väistämättä erittäin sisäsiitoisia. Ja sehän on tutkittua faktaa, että sisäsiittoisuus on lajin tuho, pitkällä tähtäimellä.

    Mitä pitempi ketju, sen kauemmin menee sen lukemiseen ja välillä vastailuun. Edelleen tuomitsen myös paperillisten koirien tarkoituksettoman tehtailun, oliko muuta?

    Äänestä

  • Joopa kirjoitti:

    Sinähän se oikea asiantuntija olet?? Lainaus "Ja jos kaksi noista sisäsiittoisista koirista saa sekarotuisia pentuja, niin mihinkäs ne vanhempien viat katoavat?!?" Pointti on siinä, että ne sekarotuiset pennut eivät sitten olekaan yhtä sisäsiitoisia kuin vanhempansa, joten sairaiden geenien moninkertaisuuteen on pienempi todennäköisyys, joka todella voi tehdä, että sellaiset pennut todella ovat vanhempiaan terveempiä. Äly HOI, älä jätä.

    Niin kauan kuin sekarotuisista ei pidetä tietokantaa, sisäsiittoisuusriski on olemassa aina ja vahvana. Taustoja ei voi tietää muulla tavoin.

    Äänestä

  • reeta_83 kirjoitti:

    Niin kauan kuin sekarotuisista ei pidetä tietokantaa, sisäsiittoisuusriski on olemassa aina ja vahvana. Taustoja ei voi tietää muulla tavoin.

    Jos risteytät kaksi erirotuista "puhdasrotuista" keskenään, niin sisäsiitoisuus on 0%.

    Äänestä

  • Joopa kirjoitti:

    Jos risteytät kaksi erirotuista "puhdasrotuista" keskenään, niin sisäsiitoisuus on 0%.

    Mulla koira jossa kahta rotua.Peruskoulutettu. Kunnon kotikoira. Ei maksanut paljon(100), oli silloin kun etsittiin meille koiraa. Rodutkin oli niitä, mitä oltiin etsitty. Vahinko on yhtä ihana, kuin edesmennyt rotukoiramme. Turhaan olisi tuo piski piikitetty, jos ei olisi meille tullut. Kuka päättää kuka saa elää.

    Äänestä

  • Joopa kirjoitti:

    Jos risteytät kaksi erirotuista "puhdasrotuista" keskenään, niin sisäsiitoisuus on 0%.

    Ajatellaanpa vaikkapa 6 sukupolvea eteenpäin, riski kasvaa koko ajan. Tätä tarkoitin ;)

    Äänestä

  • reeta_83 kirjoitti:

    Ajatellaanpa vaikkapa 6 sukupolvea eteenpäin, riski kasvaa koko ajan. Tätä tarkoitin ;)

    No, jos joku sekarotuisia sisaruksia rupeaisi keskenään lisäännyttämään, mikä toivottavasti on melko harvinaista. Minä puhun normaaleista sekarotuisista, jotka kai useimmiten ovat yksittäistapauksia. Muutama sukupolvi sisaruksilla pennutuksia, niin meillä on taas uusi "puhdas rotu", kaikkine perinnöllisine sairauksineen.

    Onko emä ja isä kuinka monen sukupolven takaa sekarotuisia vaiko kaksi puhdasrotuista jotka risteytetään keskenään (silloin sairastumisen riski on vielä hyvin suuri). Eikös se susikoira (siis se ihan oikea susikoira, ei sakemanni) tehty juuri risteyttämällä kaksi rotua tai siis yksi rotukoira ja susi?

    Äänestä

Se hinta, jonka koiraa hankkiessa maksaa, on kuulkaas aika pieni verrattuna niihin kuluihin, joita koirasta sen elinaikana tulee. Jos koira sairastuu eikä ole vakuutettu (jonka joku mainitsikin hyväksi tavaksi turvata koiran tulevaisuutta edes hieman), niin ne kulut nousevat taivaisiin olipa kyseessä sitten sekarakki tai rotupiski.

Ei siinä kukaan koiraansa ajatteleva ryhdy surkuttelemaan, että voivoi, maksoin niin paljon silloin joskus tästä. Vai ajatteleeko Pissu kenties niin, että "onneksi en maksanut enempää, eipä tartte nytkään maksaa hoidoista kun se oli vain satasen koira??" Aika hirveää.

Jos eläinlääkärikuluista maksat tuhansia euroja (näinkin voi käydä ihan oikeasti, AJATELLA!!!), niin kuka siinä alkaa miettimään muutaman satasen eroa jossakin hankintahinnassa? Ei takuulla kukaan, joka koirastaan piittaa, Pissu ilmeisesti ei piittaa kuin rahasta.

Äänestä
  • Olisit ehkä voinut lukea ketjun läpi ennen kuin alat vauhkoamaan. Ehkä sulle olisi vähän enemmän auennut tämä asia silloin. Ei kyse ole siitä miten paljon rahaa kuluu koiran elämän aikana ja mikä niitten kulujen suhde on ostohintaan. Kyse on siitä, että kun ostaa kalliin rotukoiran, voi olettaa saavansa myös kohtuuhyvän ja terveen yksilön. Sitten kun sattuu niin, että parin vuoden sisällä ilmaantuu jokin perinnöllinen sairaus, niin kyllä minä ainakin koen itseni huijatuksi. Kasvattajan tulisi olla vastuussa "tuotteistaan" eikä näitä sairaita yksilöitä saisi päätyä myyntiin kuin marginaalinen määrä. Nyt se on kuitenkin enemmän sääntö kuin poikkeus. Vai ovatko ihmiset jo niin tottuneet rotukoirien vikoihin, ettei älytä pyytääkään laadukkaita yksilöitä?

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Olisit ehkä voinut lukea ketjun läpi ennen kuin alat vauhkoamaan. Ehkä sulle olisi vähän enemmän auennut tämä asia silloin. Ei kyse ole siitä miten paljon rahaa kuluu koiran elämän aikana ja mikä niitten kulujen suhde on ostohintaan. Kyse on siitä, että kun ostaa kalliin rotukoiran, voi olettaa saavansa myös kohtuuhyvän ja terveen yksilön. Sitten kun sattuu niin, että parin vuoden sisällä ilmaantuu jokin perinnöllinen sairaus, niin kyllä minä ainakin koen itseni huijatuksi. Kasvattajan tulisi olla vastuussa "tuotteistaan" eikä näitä sairaita yksilöitä saisi päätyä myyntiin kuin marginaalinen määrä. Nyt se on kuitenkin enemmän sääntö kuin poikkeus. Vai ovatko ihmiset jo niin tottuneet rotukoirien vikoihin, ettei älytä pyytääkään laadukkaita yksilöitä?

    Ihan turha on täällä itkeä nimettömänä kasvattajan selän takana jos et ole älynnyt perätä oikeuksiasi. Vaikka kauppaehtosopimuksessa ei niistä korvattavista vioista sanottaisikaan, se on silti kasvattajan maksettava mikäli korvattaviksi lueteltuja vikoja löytyy. Ja se toiseksi tärkein eli oma toiminta jolla pystyy myös vaikuttamaan osin pennun kehitykseen ja terveyteen.

    Kuules, kun kaikki sairaudet ei ilmene vielä pentuiässä. Kuule korvaisikohan kasvattaja sellaisen vian joka on todettu vasta 5-6 vuotiaana, mutta joka kuitenkin on periytyvä vika. Sen ikäisen koiran pitäisi olla vielä parhaassa iässään (paitsi jättirodut). Jos koira kepsahtaa tuon ikäisenä niin ei sillä hyvä perimä kyllä ole. Enpä kyllä tiedä mitä kaikkea näihin korvattaviin sairauksiin lukeutuu mutta en jaksa uskoa että se lista kovin kattava on.

    Kyllähän joillain koirilla kuvataan lonkatkin vasta 18 kk iässä ja korvausvastuu jatkuu silti. Omista oikeuksistaan täytyy pitää kiinni, vaikka eihän se raha koiraa takaisin tuo/paranna mutta näin ei jäisi p*skanmakukaan suuhun kasvatus (tai tässä tapauksessa voisi sanoa "kasvatus") työstä... Aina noita epärehellisiä kasvattajia on jotka haluavat lakaista ongelmat vähin äänin maton alle mutta onneksi on valinnanvaraa kenneleissä ellei sitten ihan harvinaista rotua aio hankkia..

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Olisit ehkä voinut lukea ketjun läpi ennen kuin alat vauhkoamaan. Ehkä sulle olisi vähän enemmän auennut tämä asia silloin. Ei kyse ole siitä miten paljon rahaa kuluu koiran elämän aikana ja mikä niitten kulujen suhde on ostohintaan. Kyse on siitä, että kun ostaa kalliin rotukoiran, voi olettaa saavansa myös kohtuuhyvän ja terveen yksilön. Sitten kun sattuu niin, että parin vuoden sisällä ilmaantuu jokin perinnöllinen sairaus, niin kyllä minä ainakin koen itseni huijatuksi. Kasvattajan tulisi olla vastuussa "tuotteistaan" eikä näitä sairaita yksilöitä saisi päätyä myyntiin kuin marginaalinen määrä. Nyt se on kuitenkin enemmän sääntö kuin poikkeus. Vai ovatko ihmiset jo niin tottuneet rotukoirien vikoihin, ettei älytä pyytääkään laadukkaita yksilöitä?

    Siis eihän tuossa ollut mitään olettamisesta. Kun minä ostan rotukoiran, niin en oleta saavani tervettä ja täydellistä koiraa. Oletan ja tiedän saavani koiran sellaiselta ihmiseltä, joka on tehnyt PARHAANSA estääkseen vikoja ja sairauksia pesitymästä hänen linjoihinsa. En ole koskaan pettynyt, koska katson mistä koirani hankin. Alahan itse antaa niitä esimerkkejä, kun siellä touhotat. Oman rotuni sääntöihin jo kuuluu kuvata koirat, muuten et saa niitä rekkariin. Eikä vikoja ole ollut, vaikka rotu on satoja vuosia vanha ja kokolailla jalostettu. Erittäin terve rotu.

    Tiedän MONIA sekarotuisia, joilla on lonkkavikoja ja muita ongelmia, joten älä nyt tietämättömyyttäsi käy täällä mainostamaan.

    POINTTINI:

    Se, miksi ostan rotukoiran ja maksan siitä sen tonnin, johtuu halustani saada sellainen koira jollaisen haluan. Tietää millainen luonne sillä on, minkäkokoinen siitä tulee ja mitä se kanssa voi tehdä.

    Kumpia lopetetaan enemmän, puhdasrotuisia koiria vaiko sekarotuisia? Ja miksi? Siksi, etteivät ihmiset, jotka sekarotuisen ottavat ole tietoisia siitä, millainen koira siitä voikaan kasvaa. Ja millaisia vikoja siinä voikaan olla. Jos emä on iki-ihana kultainennoutaja, niin pentu voi olla juuri se äkkäilevä hirvikoira kuten isänsäkin. Kaltaistesi ihmisten takia nuo puolet asiasta jäävät varjoon ja näitä hetken mielijohde-koiria hankintaan. NE KUN OVAT NIIN EDULLISIAKIN!

    "Kasvattajan tulisi olla vastuussa "tuotteistaan" eikä näitä sairaita yksilöitä saisi päätyä myyntiin kuin marginaalinen määrä. Nyt se on kuitenkin enemmän sääntö kuin poikkeus."

    Mistäköhän tuonkin "faktasi" revit, että rotukoiria syntyy sairaana ENEMMÄN kuin terveenä?!?!?!

    Äänestä

  • Hanna kirjoitti:

    Tuo on noita Pissun omissa aivoissa syntyneitä "faktoja" Pissu nyt ei millään raski ostaa kallista paprukoiraa, niin yrittää todidtella näin näillä jutuilla päätöstään oikeaksi..

    Äänestä

  • Pissu=aivoton... =) kirjoitti:

    Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.

    Kuka sinua on kieltänyt ostamasta just sellaista koiraa kun haluat ja maksamasta siitä vaikka miljoonan? Pointtini onkin se, että MINÄ en halua maksaa tonnia sairaasta koirasta. Jos sinä haluat niin senkun vaan. Taitaa sittenkin vituttaa kun noin kovasti puolustelit, nytkö vasta huomasit että hyviä koiria saa halvemmallakin?

    "Kumpia lopetetaan enemmän, puhdasrotuisia koiria vaiko sekarotuisia? "

    Eiköhän niitä lopeteta ihan yhtä paljon niitten määrään suhteutettuna, sillä kaikkihan kuolevat aikanaan ja vastuuntuntoinen omistaja vie koiransa lopetettavaksi kun se kärsii, oli kyse sekarotuisesta tai puhdasrotuisesta. Vai annatko kenties itse koirasi kärsiä ja kuolla omia aikojaan?

    Äänestä

  • Hanna kirjoitti:

    "Kasvattajan tulisi olla vastuussa "tuotteistaan" eikä näitä sairaita yksilöitä saisi päätyä myyntiin kuin marginaalinen määrä. Nyt se on kuitenkin enemmän sääntö kuin poikkeus."

    Mistäköhän tuonkin "faktasi" revit, että rotukoiria syntyy sairaana ENEMMÄN kuin terveenä?!?!?!

    Se sairaus voi kuule iskeä vasta monen vuoden päästä, perinnöllinenkin. Ja kyllä oon kuule niin monta tapausta nähnyt että ei ole luottoa kasvattajiin enää.

    Äänestä

  • faktoja kirjoitti:

    Tuo on noita Pissun omissa aivoissa syntyneitä "faktoja" Pissu nyt ei millään raski ostaa kallista paprukoiraa, niin yrittää todidtella näin näillä jutuilla päätöstään oikeaksi..

    sentään.. Eiköhän se ole jokaisen oma asia maksaako papereista! Sillä nehän sen rotukoiran hinnan niin korkeaksi nostavat..

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Se sairaus voi kuule iskeä vasta monen vuoden päästä, perinnöllinenkin. Ja kyllä oon kuule niin monta tapausta nähnyt että ei ole luottoa kasvattajiin enää.

    ajatusmaailma, kun otsikotkin menevät yksiin =) Ois kiva mailata keskenään.. Ilman näitä häiriötekijöitä ;)

    Äänestä

  • Kahden seropin omistaja kirjoitti:

    ajatusmaailma, kun otsikotkin menevät yksiin =) Ois kiva mailata keskenään.. Ilman näitä häiriötekijöitä ;)

    nimimerkkini! Joten nyt voit mailata jos haluat.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    nimimerkkini! Joten nyt voit mailata jos haluat.

    joten tässä mailini

    [email protected]

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Se sairaus voi kuule iskeä vasta monen vuoden päästä, perinnöllinenkin. Ja kyllä oon kuule niin monta tapausta nähnyt että ei ole luottoa kasvattajiin enää.

    ..tottakai sairaus voi iskeä monen vuodenkin kuluttua, mutta et lapsi rakas voi esittää tuollaista tuulesta temmattua päähänpistoasi faktana, että rotukoiria syntyy enemmän sairaana kuin terveenä! En mä muuhun kommentoinutkaan, kun tuohon sun faktaasi.

    Ymmärrätkö?

    Kyllä voin esittää faktana koska se tuntuu olevan yleinen käytäntö tällä palstalla. Luullaan ja kuvitellaan että oma mielipide on faktaa joten pelaan aivan samoilla säännöillä. Mutta asiaan, kyllä niissä rotukoirissa on aivan liikaa sairaita. Mietipä jos menet autokauppaan, ja siellä puoletkin myytävistä autoista olisi viallisia. Myyjä toteaisi vaan, että onhan sieltä tehtaalta muutama ehjäkin tullut. Olisitko hyvillä mielin ostamassa autoa ja latomassa tonneja tiskiin?

    Äläkä viitsi puhutella minua alentuvasti "lapsi rakkaaksi", ethän edes tiedä kuinka vanha olen. Veikkaanpa että olen huomattavasti vanhempi kuin sinä, "lapsi rakas".

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.

    Kuka sinua on kieltänyt ostamasta just sellaista koiraa kun haluat ja maksamasta siitä vaikka miljoonan? Pointtini onkin se, että MINÄ en halua maksaa tonnia sairaasta koirasta. Jos sinä haluat niin senkun vaan. Taitaa sittenkin vituttaa kun noin kovasti puolustelit, nytkö vasta huomasit että hyviä koiria saa halvemmallakin?

    "Kumpia lopetetaan enemmän, puhdasrotuisia koiria vaiko sekarotuisia? "

    Eiköhän niitä lopeteta ihan yhtä paljon niitten määrään suhteutettuna, sillä kaikkihan kuolevat aikanaan ja vastuuntuntoinen omistaja vie koiransa lopetettavaksi kun se kärsii, oli kyse sekarotuisesta tai puhdasrotuisesta. Vai annatko kenties itse koirasi kärsiä ja kuolla omia aikojaan?

    Voi voi sinun kanssasi, Pissukka. Kalikka kolahti jonnekin, ei tänne kumminkaan. Maksoin mitä maksoin, koirani ei ole ollut sairaana päivääkään. Ei sentään, olihan sillä toki kerran vesihäntä.
    14-vuotias paperillinen, aikanaan melkoisesti maksanut koirani ei ole sekään tarvinnut eläinlääkärin apua koskaan (paitsi rokotuksissa). Taidat olla aika katkera ihminen, säälin kaltaisiasi, joilla ei ehkä ole varaa hankkia rotukoiraa ja sitten täällä sitä itketään. Hyvää jatkoa!

    Äänestä

  • Pissu kirjoitti:

    Se sairaus voi kuule iskeä vasta monen vuoden päästä, perinnöllinenkin. Ja kyllä oon kuule niin monta tapausta nähnyt että ei ole luottoa kasvattajiin enää.

    Pissu vaan taisi valita kasvattajansa hieman väärin (heppoisin perustein) jos kerran noin monta esimerkkiä olet nähnyt ja kaikki kasvatttajat ovat huonoja ja myyvät sairaita koiria. Itse valikoin keneltä koirani ostan ja terveitä ovat olleet. Kuin myös näyttelyissä, kokeissa ja kilpailuissa pärjänneitä.

    Koiriani olen lennättänyt useisiin maihin kisoihin ja maksanut käytnnössä kaiken mitä tienaan. Koiraharastus maksaa, voivoi. Itse olen valmis siitä maksamaan, upeista rotukoiristani, jotka ovat juuri sitä mitä haluankin. Parhaita ystäviäni ja kisakavereitani.

    Äänestä

  • Kahden seropin omistaja kirjoitti:

    sentään.. Eiköhän se ole jokaisen oma asia maksaako papereista! Sillä nehän sen rotukoiran hinnan niin korkeaksi nostavat..

    Eihän ne paperit koiran hintaa nosta ?
    Koittaisit lukea noita aikaisempia viestejä,
    ei kukaan jaksa jokaiselle vääntää näitä asioita "rautalangasta".
    Et voi olla noin tietämätön??

    Äänestä

  • Se rotukoiran kova hinta on todellakin pientä verrattuna siihen mitä jatkossa eläinlääkäri reissut maksaa, kun on niin sairaaksi sisäsiitoksilla ym.hommilla saatu nykyiset "rotukoirat"

    Äänestä

vastausta ja vain 2 muuta rekisteröityä vastaajaa.Onko yksinpuhelu??

Äänestä
  • Yritätkö kenties provosoida jotenkin? Olen kieltämättä ihan tyytyväinen saldoon, kun sain näinkin pitkän keskustelun aikaiseksi.... Ja myönnän kyllä että olen itse kirjoittanut kommenttini hieman provosoiden jotta saisi ihmiset ajattelemaan. En yksin tosin, ei minunkaan aika riitä kaikkea tätä yksin satuilemaan =)

    Äänestä

  • ja vain viisi rekisteröityä vastaajaa. Olet oikeassa. Tämä todellakin on yksinpuhelu.

    Äänestä

  • hatamm kirjoitti:

    ja vain viisi rekisteröityä vastaajaa. Olet oikeassa. Tämä todellakin on yksinpuhelu.

    (*_*)

    Äänestä

sekarotuisia. On ollut niitä eikä ollut sairauksia.Ei perinnöllisiä eikä muitakaan. Sekarotuisia kannatan ennemmin kuin näitä puhdasrotuisia paperittomia koiria. Paperiton koira on sama kun sekarotuinen. Kuitenkin jotkut pyytää älyttömiä hintoja niistä.

Äänestä

nyt meni ohi umpionkin...
Sekarotuisissa ei mitään vikaa olekkaan.
Vaan siinä on vikaa että ihmiset vähät välittävät koiristaan ja teetättävät pentuja pentujen perään myyvät kalliila ja koirat eivät ole välttämättä tutkittuja niillä on huonot elinolot ja sitä rataa...Se on SAIRASTA!

Mutta siis..."Mieti, jos olet maksanut rotukoirasta vaikkapa 1500 e ja se sillä todetaan normaalielämää haittaava sairaus, tai vaihtoehtoisesti olet ostanut sekarotuisen 100 e ja sillä todetaan sama sairaus. Kummassa tilanteessa vituttaa enemmän? "

...Vituttaa enemmän? Okei...?!?

Äänestä

Tuohan on ihan kärjistetty esimerkki, saahan noita rekattuja koiria halvemmallakin 700 e. ja siitä ylös..

Mutta missään tapauksessa ei V- täisi, itkuhan siinä tulisi kun rakas kavri jättäisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pissu kirjoitti:

Mielestäni on hyvä että sekarotuisia on olemassa, eikä ole mitään syytä rajoittaakaan niiden syntymistä. Niille, jotka eivät halua ostaa kalliita ja usein sairaita rotukoiria, on oltava olemassa vaihtoehto.

Mieti, jos olet maksanut rotukoirasta vaikkapa 1500 e ja se sillä todetaan normaalielämää haittaava sairaus, tai vaihtoehtoisesti olet ostanut sekarotuisen 100 e ja sillä todetaan sama sairaus. Kummassa tilanteessa vituttaa enemmän? Ja kuvitellaan vielä, että saat kasvattajalta 700 e korvauksen rotukoirasta. Olet silti maksanut sairaasta koirasta 800 e. Vituttaisiko?

Ja sanottakoon vielä, että se, miten paljon olet maksanut koirasta, ja se, miten koiraasi hoidat, eivät ole mitenkään riippuvaisia toisistaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu