vaadinko liikaa..?

läheisyyttä.Luo vaan uraa ja kerää rahaa.

Moi, Maria! mäkin oon sinkku. ja sit ei kun asiaan. mä ymmärrän sua. sä haluat opiskella pitkään mut sulla on yksi ongelma. sä oot huolissas siitä, et pitäskö sulla olla poika frendi. tottakai sulla pitäs olla seurustelu kumppani joka tukisi sua henkisissä ja fyysisissä asioissa opiskelu aikana. mut sä pelkäät et se poika frendi ois vain sun opiskelun esteenä. suosittelen että tekisit oman valintasi.

Älä nyt suotta stressaa opinnoista noin paljoa, nehän menee omalla painollaan ja tulosta tulee muutenki vaik uhrais ajatuksia muualle. Ja kumppanihan tukis vaan ja auttas henkiselki puolel, eti sit vaik vähää yhteishetkii tyytyvä jos sellasen löydät :D Iha vinkkinä vois antaa et nyt on kesä ja opinnot ei oo niin just, lukio on helppo ja ylppärit kans, ammattikoulust selviää kun käy paikalla ja kuuntelee ees jotenki ja muut oppilaitoksetki menee vaik vasemmal kädel. Ei ton ikäsen pitäs viel olla huolissaan

Olet vielä aika nuori joten vain harvalla sinun ikäisellä on se oikea. Pidä silmäsi kuitenkin avoinna jos sellainen sattuu eteesi tulemaan. Kyllä sinä huomaat sen sitten. Todennäköisesti hänkin arvostaa opiskelua!

ollenkaan liikaa

Väärällä palstalla, tiedän...

Olen urasuuntautunut ihminen kuten sinäkin. Olen panostanut koulutukseen paljon, koko nuoruuteni ja ison osan tähän asteista aikuisuuttakin. Olen elänyt parisuhteessa siinä ohella, välillä onnellisemmin välillä vähemmän. Peruskoulussa ja lukiossa minua ei opiskelut kiinnostaneet, siinä poikkeamme oleellisesti toisistamme. Vasta ammatillinen koulutus sai minut huomaamaan, että koulunkäynti on kivaa ja todellakin mielekästä. Olen opiskelujen välillä tehnyt työtä ja työssä aina huomaan puutteeni ja mitä taitoja yhä haluan kehittää, siksi lähden jälleen opiskelemaan lisää, tähtäimessäni on että teen sitä mistä nautin, en sitä työtä jonka saan. Aikuisena työssä tulee vietettyä suurin osa hereillä olo ajasta, oli perhettä tai ei, siksi kannattaa tähdätä siihen, että työ on kaikin puolin antoisaa.

Parisuhteesta sitten. Seurustelin aiemmin viisi vuotta nyt jo täysin alkoholisoituneen miehen kanssa. Alku oli jo silloin lupaava hänen uralleen. Ihmisestä näki, että ei ole mitään kunnianhimoa ja se oli tarttua minuunkin. Kuitenkin taas työssä ollessani silloin, kasvoi halu lähteä koulunpenkille ja pikkuhiljaa kun oma kunnian himoni kasvoi karisi tämä alkkarin alku pois kuvioista. En tiedä säikäyttikö häntä minun kasvamiseni vai tajusinko itse, että pystyn parempaan. Kuitenkin opinnoissa pärjääminen kasvattaa sen verran itseluottamusta, että sitä odottaa myös kumppaniltaan, joten nahjukset karsiutuvat pikkuhiljaa pois. En tiedä olisko minulla ilman opiskeluja ollut vieläkään rohkeutta jättää sitä, vai pyörisikö yhä jaloissa mikäli olisin jättänyt opiskeluni ensimmäiselle tasolle.

Kun sitä on tälläinen ihminen kuten minä, niin se itsetunto kasvaa sen mukana miten hyvin pärjää opinnoissa ja työelämässä, siis urallaan. Monen muun itsetunto on riippuvainen muista asioista, jostakin harrastuksesta, toisten arvostuksesta, perheen lapsiluvusta jne. Kun pärjään urallani, tietää pystyvänsä kaikkeen ja oppiminenkin on helppoa, kun tietää pystyvänsä oppimaan mitä tahansa. Myöskään parisuhteen luomisessa ei ole ollut mitään vaikeuksia itsetunnon kautta. Tiedän, että olen kunnianhimoisempi omalla alallani kuin esimerkiksi päihteiden käyttäjä tai hyvin perhekeskeinen ihminen. Ympärilleni on kertynyt matkan varrella hyvin paljon ihmisiä, jotka ovat saman tyyppisiä, elämän tapani häätää ympäriltäni toisin ajattelevia ihmisiä. (Tietenkin lapsuudessa solmitut ystävyyssuhteet eivät katoa mihinkään matkanvarrella, vaan uudet tuttavuudet ovat pitkälti opiskelu- ja työpiireistä.)

Niinpä puolison löytäminenkään ei ollut vaikeaa. Lyhyitä seurustelu suhteita on ollut paljon, kapakoista yleensä heidät olen löytänyt, mutta suhteet kuolevat omaan mahdottomuuteensa, kun elämän tavoitteet ovat täysin erilaisia. Puolisoni ei ole ikinä ollut opiskelija tyyppiä, mutta ammattikoulupohjaisella putkimiehen paperillaan aikoo suunnata pitkälle ja on jo siellä, sillä omaa samanlaista kunnian himoa kuin minä, vaikka ei käytä sitä opiskeluun. Kumpikaan meistä ei halua perhettä, vaan haluamme panostaa elämämme itseemme ja nauttia kaikesta saavuttamastamme ja saavuttaa kaiken minkä ikinä haluamme, lapset olisivat sen tiellä. Joillekin perhe on se saavuttamisen arvoinen asia, meille se on kaikkea muuta.

Yritän siis tällä sanoa, että et todellakaan vaadi liikaa, mikäli panostat opiskeluun. Et vaadi liikaa mikäli odotat tulevan kumppanisikin olevan kunnianhimoinen. Älä kuitenkaan unohda elää elämääsi, nuori olet vain kerran. Miehiä pitää kokeilla, kyllä loppupeleissä kuitenkin niitä jää vain se yksi, se sopivin. Kokeilematta et voi tietää. Voit myös odottaa myöhemmäksi, yliopistolta tai vastaavalta löytyy "tasoistasi" seuraa varmasti, mikäli sinua ei huvita kokeilla lyhyitä suhteita ja tuntea epäonnistumisia. Toisaalta nuorena luulisi huvittavan senkin, sillä se on osa nuoruutta, jota ei kannata jättää väliin. Ei kaiken tarvitse olla kuoleman vakavaa ja kihloihin mennä heti muutaman kuukauden päästä, vaan voi hankkia kokemuksia ja pitää hauskaa, jopa sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät ole avioliittomateriaalia. Seurustelu ei ole opiskelun este, vaan parhaimmillaan seurustelu tukee kaikkea muuta elämääsi. Mutta se ihminen (seurustelu kumppani) voi olla opiskelun este, erilaisine tavoitteineen ja vaatimuksineen, silloin sinun täytyy punnita se kumpi on tärkeämpää. Mikäli ajattelet kuten minä, siinä yleensä on jäänyt ihmiset uraa ennen...

Elämä on valintoja, minä olen valinnut uran ja olen tähänastiselta elämältäni saanut erittäin paljon tyydytystä kaikin puolin, tämä tie käy minulle.Rakkaus on tärkeää, mutta senkin voi järkeellistää, sen ei tarvitse olla vain epämääräisiä tunteita, jotka heittelevät ihmistä sinne tänne. Rakkaus voi olla vakautta ja pysyvyyttä, sitä se on jokatapauksessa vanhemmiten, ei enää mitään älytöntä tunteiden ilotulitusta, mitä nuorempana haki.

Mä oon jo pitkään miettiny, onko sun kaltaisia tyttöjä olemassa ja näköjään on. Tällä hetkellä tykkäisin just sun kaltaisesta tytöstä. Mua itseäni ei kans kiinnosta perheen perustaminen vaan haluan mielummin tehdä kunnolla töitä ja sitä kautta rahaa ja saavuttaa sen avulla pari unelmaa. Mua on aina houkutellut uranaiset, jotka on itsenäisiä ja tietää tarkalleen, mitä haluaa. Oon itse 20v eli oon jo aika selvillä siitä, mitä haluan elämältä eikä tää siis ole mitään teini-iän etsimistä.

Opiskelu nro. 1. Okei...
Mutta jos koet halun saada poikaystävän, ja siitä tulis jotain, et voisi kyllä olla samanlailla kirjassa kiinni kuin ennen (jos tällä hetkellä käytät suurimman osan vapaa-ajastasi opiskeluun), sillä suhde vaatii koko ajan aikaa toiselle, että se kehittyisi ja oppisi ymmärtämään toista.
Poikaystävän hankkiminen ei todellakaan tarkoita mitään kotiäidiksi tulemista, se riippuu, mitä sovitte mahdollisen tulevan rakkautesi kanssa.
Itse olen valinnut rakkauden ennen opiskelua, omasta mielestäni se oli MINULLE oikea ratkaisu, vaikka opiskelu hieman kärsiikin..

moni on todella nähnyt vaivaa vastakakseen minulle.. :D en uskonu kenenkään ees huomaavan, kiitos kaikille ja varsinki sille joka etti jotain mij kaltas xD on ees pikkuin toivo!

No et vaadi liikaa. Jokaisella ihmisellä on omat tarpeensa ja intohimonsa. Kyllä vielä löytyy joku joka ymmärtää (:

Kannattaa miettiä, että mikä tekee sinut onnelliseksi. Monesti hoetaan, että koulu, työ, oma talo ja hyvä toimeen tulo ovat tärkeimpiä elämässä. Itse koen asian niin, että se on tärkeää mikä saa minut onnelliseksi. En ole koskaan ollut opiskelijatyyppi, enkä oikeastaan ole työn ja koulun suhteen kovin kunnianhimoinen. Tämän takia en tule opiskelemaan kovin pitkään, enkä aio pyrkiä mahdollisimman korkealle tulevalla urallani. En tule siitä onnelliseksi, joten miksi tekisin niin?

Suosittelen sinuakin kysymään itseltäsi, mikä tekee sinut onnelliseksi? Jos koulu ja työ ovat sinun onnellisuuden mittari, niin silloin sinun pitää keskittyä niihin.