Liikaa koiria

Anonyymi-ap

Pitäisi alkaa saada se tiettyjen rotujen kielto Suomeenkin.
Katsokaapa kuinka paljon suomessa on koiria henkilöö kohden, kun mitä vaikka ruotsissa tai norjassa.
Hemmetin korona pilasi suomen koirakantaa rankasti, kun pentuja teetettiin liikaa ja kaikki meni kaupaksi. Ja se näkyy nyt rankasti.
Tuli kausi, että kaikilla pitää olla koira vaikka ei tosiaankaan pitäisi.
Kyllä kasvattajienkin pitäisi jättää pennut teettämättä eikä lisätä koirakantaa. Liikaa alkaa olla kasvattajia jotka elättää itsensä kenneltoiminnalla. Jos jollain on vaikka vain 2-3 pentuetta joka vuosi, on se jo suomen kokoisessa maassa liikaa.
Haetaan vaan niitä titteleitä ja näkyvyyttä. Vaikka jokainen pentu ansaitsee hyvän kodin, mutta pentuja teetetään paljon, että saadaan ne pari jotka pärjää ja niillä saadaan sit muutkin myytyä.
Ei näin isolle koiramäärälle vain voi olla hyviä koteja.
Varsinkaan niitä, jotka tajuaa mitä mikin rotu vaatii. Melkoista shaibaa, kun taistelukoiria kaupataan mukavina perhekoirina.
Näistä kärsii nekin, jotka jaksavat paneutua koiran omistamisen vaatimuksiin. Kun kerta toisensa jälkeen joutuu koiransa kanssa epämukaviin tilanteisiin ja vaikuttaa kivankin koiran luonteeseen, kun saa pelätä lenkillä, että tänäänkö on se päivä jolloin saadaan hampaasta, kun joku ei hallitse koiraansa.
Näitä tilanteita on jatkuvasti ja niitä on liikaa!!

3

224

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yhtään reskue koiran ressukkaa ei Venäjältä Suomeen. Joka maassa hoitakoot itse lemmikkinsä. Miksi tälläinen bisnes sallitaan?

    • Anonyymi

      Kaikki ei ole koiraihmisiä vaikka kuinka haluaisivat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2087
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1279
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      28
      1159
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1048
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      147
      897
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      856
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      737
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      726
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      696
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      682
    Aihe