Espanjassa juutalaisilla ei ole pääsyä hotelleihin, ravintoloihin, jopa lasten leikkikeskuksiin on pääsy kielletty vaikka olivat ostaneet liput enakkoon. Tästä ei ole enää pitkä matka siihen mitä tapahtui Saksassa -30-luvulla. Matkat on ostettu ja kämppä varattu mutta jotenkin tuntuu vastemieliseltä matustaa sinne. No voihan siellä kertoa mitä olen huomannut.
Vastaukset 20
- Anonyymi
Kannattaa vaihtaa liput esimerkiksi Gazan lentoon. Siellä on opettavaista seurata miksi juutalaisilta alkaa pääsy sulkeutua muuallekin kuin Espanjaan.
- Anonyymi
On aivan eri asia kritisoida Israelin toimia kuin julistaa natsien tapaan kaikki maailman juutalaiset tuhottaviksi. Espanja on aloittanut paholaisen tien.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On aivan eri asia kritisoida Israelin toimia kuin julistaa natsien tapaan kaikki maailman juutalaiset tuhottaviksi. Espanja on aloittanut paholaisen tien.
Mitä muuta noille voisi tehdä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä muuta noille voisi tehdä?
Naapurini ajatteli kerran sinun lailla ääneen natsien tuhoamisleireistä. Kysyin mitä olisit mieltä jos jonkin syyn perusteella itsesi luokiteltaisiin kaasukammioihin joutaviksi. Vaikeni. Samaa kysyn sinulta. Tuskin maailma paljon menettäisi .

Liekö tuolla väliä, paljon pienemmistäkin syistä ihmisiä luokitellaan epäkelvoiksi. Mitä maailma menettää jos juutalaisille saadaan lopullinen ratkaisu, tuskin mitään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liekö tuolla väliä, paljon pienemmistäkin syistä ihmisiä luokitellaan epäkelvoiksi. Mitä maailma menettää jos juutalaisille saadaan lopullinen ratkaisu, tuskin mitään?
Samaa toivon sinulle. Ei mitään menetystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liekö tuolla väliä, paljon pienemmistäkin syistä ihmisiä luokitellaan epäkelvoiksi. Mitä maailma menettää jos juutalaisille saadaan lopullinen ratkaisu, tuskin mitään?
Eikö samaa voisi soveltaa gazan kanitarhaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö samaa voisi soveltaa gazan kanitarhaan?
Niillä on vissi ero juutalaisiin, asuttavat omaa maataan, ei tunnontuskissa juutalaisille varastetulla palestiinalaisten maalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä muuta noille voisi tehdä?
Suomessa juutalaiset sotilaat taistelivat saksan sotilaiden rinnalla jatkosodassa ilman ongelmia? Kolmelle Suomen juutalaiselle myönnettiin jopa rautaristi (armeijan kirurgi ja 2lle hoitajalle) kukaan ei ottanut sitä vastaan? Harmi olisi ollut arvokas mitali.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niillä on vissi ero juutalaisiin, asuttavat omaa maataan, ei tunnontuskissa juutalaisille varastetulla palestiinalaisten maalla.
Gasan kaista on ennen kuulunut Egyptille? Eivät huoli aluetta takaisin?
- Anonyymi
Mistä tunnistavat juutalaiset juutalaisiksi?
- Anonyymi
Kirjoitat uskomatonta scheissea!
- Anonyymi
Tarkoitan aloittajaa!
- Anonyymi
Missä suhteessa aloittaja ei olisi oikeassa. Tarkoitan Espanjan antisemitismiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä suhteessa aloittaja ei olisi oikeassa. Tarkoitan Espanjan antisemitismiä.
Anti-israilisuus on eri asia kuin antisemitismi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä suhteessa aloittaja ei olisi oikeassa. Tarkoitan Espanjan antisemitismiä.
Mikään aloittajan väitteistä ei pidä paikkaansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anti-israilisuus on eri asia kuin antisemitismi.
Gazan tilanne on vain väline pinnan alla olleen antisemitismin puhkeamiselle. Espanjassa on lähes tuhannen vuoden historia juutalaisten tappamiselle vaikka Israelia ei ole ollut. Siksi nykyinen tilanne Espanjassa on vain jatkumoa. Heillä on kokemusta joukkomurhista niin aiemmin kuin Franconkin ajalta. Muutenkin espanjalaiset ovat unkarin tapaan Euroopan luikureita.
- Anonyymi
Ei kun uunit kuumiksi!
- Anonyymi
Sinnepähän kömmit.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791702
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109903En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58745Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo97666Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207644- 133618
- 48566
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50548- 37546
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä16522