Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Outi-rouva Helsingissä

Kerron tapauksesta joka minulle tapahtui muutama päivä sitten. Tässä tapahtui syrjähyppy, mutta hyppijä en ollut minä, vaan kohtaamani nainen.

Viime viikolla Helsingissä oli hyvä putki konsertteja jotka toivat paljon matkailijoita kaupunkiin. Konserttien vuoksi oli tullut myös Outi-niminen rouvashenkilö Nilsiästä. Hän ei itse tullut kuuntelemaan konserttia, mutta hänen 16-vuotias poikansa oli kaverinsa kanssa tullut katsomaan Black Sabbattia ja Iron Maidenia. Outi oli matkalla mukana vain poikansa ja tämän kaverin henkisenä tukena.

Aivan vahingossa satuin istahtamaan Outin kanssa samaan pöytään paikallisessa pubissa. Keskustelumme lähti liikkeelle luontevasti ja päätimme kiertää hieman kapakoita, sain paikallisena toimia matkaoppaan tehtävissä. Kolmen baarin jälkeen Outi antoi selviä merkkejä että voisimme siirtyä hänen hotellihuoneeseensa tutustumaan toisiimme hieman tarkemmin. Hänellä oli oma huone kun hänen poikansa ja tämän kaveri nukkuivat naapurihuoneessa.

Hotellihuoneeseen päästyämme riisuuduimme melko koruttomasti ja loikkasimme suoraan sänkyyn. Olimme melko valmiita naimiseen, mitään esileikkiä ei kumpikaan paljoakaan kaivannut. Ennen kuin työnnyin Outin sisään, hän pyysi että en metelöisi orgasmin aikana paljokaan koska poika oli seinän takana. Outi vaikersi hiljaa kun pumppasin itseäni juurta myöten sisään muutaman minuutin ja sitten pyöräytin hänet päälleni ratsastamaan. Synnyttäneeksi naiseksi Outilla oli mukavan pienet ja kiinteät rinnat joiden päässä töröttivät melkoiset Nortin natsat. Niitä oli mukava näykkiä ja imeskellä Outin ratsastellessa oivasti pomppien.

Hetken kuluttua Outi pyysi että panisin häntä takaapäin ja suostuin pyyntöön välittömästi. Hän oli kontillaan edessäni kun ohjasin mulkkuni pillun huulille ja työnnyin pohjaan saakka. Outi parahti vaimeasti tyynyyn joka kerta kun tuuppasin koko mulkkuni sisään. Olin ottanut vasemmalla kädelläni kunnon otteen Outin pitkistä hiuksista ja tuupatessani vetäisin lisää tehoa Outin hiuksista. Ryhdyin oikean käden peukalolla hieman pyörittelemään Outin peräaukkoa ja Outi tuuppi innoissaan takaisin. Parin minuutin päästä peppu alkoi selvästi kostua ja olemaan valmis peukaloa suurempaan tavaraan.

Vetäydyin pillusta ulos, sylkäisin Outin perseelle, siirsin terskani peräaukolle ja työnnyin hitaasti sisään. Outi ynisi tyynyyn, mutta ei yrittänyt missään vaiheessa vetäytyä alta, vaan painoi peppuaan vastaan. Painoin mulkkuni pohjaan asti tuohon tiukkaan ja lämpimään reikään. Pohjaan asti päästtyäni ryhdyin pumppaamaan tosissani, vedin hiuksista vastaan ja Outi parahteli tyynyynsä. Huomasi että Outin toinen käsi oli etsiytynyt klitorikselle ja pyöritteli sitä hurjasti. Välillä pari kolme sormea työntyin pilluun sisälle ja palasi taas hinkkaamaan klitorista. Muutaman minuutin kuluttua Outin vartalo alkoi värähdellä, peppu supisteli mukavasti ja äkkiä hän huusi suoraa huutoa tyynyyn työntäen samalla persettään minua vastaan. Samalla hän tarttui minua palleista oikein riuskalla otteella, alkoi vetämään niistä oikein kunnolla itseään vasten ja pian tunsin että minullakin kohta nappi lentää syvälle Outin perseeseen.

Nappasin äkkiä Outin syliini tulematta ulos hänestä, kiepsahdin selälleni ja laitoin Outin ratsastamaan. Pienessä takakenossa hän otti tukea toisella kädellään patjasta, toisella kädellä puristeli pallejani ja tunki kyrpääni niin syvälle perseeseensä kuin vain pystyi. Enää hän ei pomppinut, vaan pyöritti lantiotaan villisti ympäri. Tämä alkoi olla liikaa minullekin ja lastini ryöpsähti syvälle Outin peppuun. Huikeasta orkusta huolimatta pystyin olemaan karjaisematta ja jäimme makaamaan siihen, minä selälläni ja Outi sylissäni mulkkuni edelleen syvällä hänen perseessään. Tunsin kuinka peräaukko sykähteli ja sykki mulkkuni ympärillä.

Hetken kuluttua vetäydyin hänestä, kävin pesulla ja puin päälleni. Vaihdoimme vielä puhelinnumeroita ja lähdin kotiin. Seuraavana päivänä Outi oli matkalla poikansa kanssa takaisin Nilsiään ja sain tekstarin jossa kiiteltiin nautinnollisesta yöstä ja esitettiin toive etttä voisimme ottaa uusiksi kun hän seuraavan kerran tulee Helsinkiin.
013654
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Matkaopas kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu