Suomi EU:ssa 30 vuotta – liikennetukien historia on yhtä pitkä kuin Suomen EU-jäsenyys.
Kuhmon sorateissä näkyy se tehokkuus kuinka hyvin Suomen viranomaiset ja kansanedustuslaitoksen ovat susirajan tieliikenneinfran merkitystä arvostaneet.
Ajajakson vertailukohteeksi voi ottaa esimerkiksi Puolan ja puolalaisten tieverkkojen päivittämisen vastaamaan Eun ytimen liiketoiminnan vaatimuksia jolla Puolan talous on nostettu nykytasolle.
Suomella on kansallinen ongelma.
Brysselin rahoitusta liikennevälissä
8
330
Vastaukset 8
- Anonyymi
No onneksi meiltä löytyy talkoolaisia tien hoitoon!
- Anonyymi
Miksi 90 -luvun jälkeiselle Suomelle ja etenkin itä-Suomen maakunnille ei pystytty järjestämään Eu-rahoituskelpoisia väylähankkeita vaikka Eu tuki esimerkiksi suunniteluhankkeita 70 % avustuksella.
Hankkeiden toteutukseen oli saanut20 % kustannuksista avustusta + lisäksi Eun keskuspankin kautta lainahanat olivat auki.
Koska hankkeita ei kyetty esittämään varatut rahat palautuivat takaisin ja siirtyivät seuraavalle 10 vuotisperiodille.
Näillä rahoilla esim. Turun tunnin junahanketta pidetään hengissä ja nykyhallituksen keskoskaapissa.
- Anonyymi
Vankivoimin on rakennettu moni Kuhmon soratie
- Anonyymi
Kuhmon teitten runko ei kestä nykyisiä raskaita ajoneuvoja. Pelkkä päällystäminen ei ratkaise ongelmaa.
- Anonyymi
Suomen surkein kylätie 2025 -kuvakilpailu😀
https://tieyhdistys.fi/suomen-surkein-kylatie-2025/ - Anonyymi
Muuttakaa perukkalaiset keskustaan, niin ei tartte valittaa teiden huonosta kunnosta. Keskustassa on paljon tyhjiä asuntoja. Näin kaupunki säästää suuren summan perukkalaisten tienhoito- ja aurauskustannuksissa.
- Anonyymi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu581442- 251063
- 80925
- 65786
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69764- 47722
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131695- 89690
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.11672Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i14646- 36630
- 108611
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �140581- 4572
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45560Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24503- 18502
- 37487
- 38481