Eukanuba

Kokemuksia kyseisestä ruoasta? Kallis ainakin!
3736
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meidän labukka on syöny sitä nyt viis vuotta ja ollaan oltu ihan tyytyväisiä. Koira on voinut hyvin ja turkki ollut todella hyvässä kunnossa. Kerran kokeiltiin yhtä toista merkkiä (eläinkaupan tuote sekin), mutta ei oltu siihen yhtä tyytyväisiä - ulostemäärä kasvoi ja kakalla piti käyttää useammin, lisäksi myös ilmavaivat lisääntyivät. Joten palattiin takaisin Eukanubaan...Mitään markettiruokia en lähtisi edes kokeilemaan, sillä olen kuullut, että niistä saa aikaa myöten hankittua erilaisia allergioita koiralle. Lisäksi laatu ei ole muutenkaan samanlaista kuin eläinkaupan pöperöillä. Koirat on tietysti yksilöitä, joten mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle...Mutta me ollaan ainakin oltu todella tyytyväisiä Eukanubaan, vaikka se hinnakasta onkin.

Äänestä

Ratsastaa lähinnä vanhalla maineella. Ei enää häävi ruoka halvempiin merkkeihin esim. nutra verrattuna

Äänestä

Ei ainakaan sopinut.Vaan koiralla jättimäiset ulosteet useaan kertaan päivässä ja mielettömät ilmavaivat.Mutta se mikä sopii yhdelle ei sovi kaikille.Nyt meillä on sapuskana Nutra Nuggets josta on löytynyt onneksi kaikille 5 koiralleni sopiva ruoka.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tolleri kirjoitti:

Kokemuksia kyseisestä ruoasta? Kallis ainakin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu