Miten voi olla mahdollista, että aikuiset ihmiset eivät osaa koulutaa koiriaan?!?!
Itse olen kasvanut melko pienessä kaupungissa, ja on kauhistuttavaa katsella, miten koirat, rotuun pahemmin katsomatta, vetävät ulkoiluttaessa eivätkä tottele pätkän vertaa!!
Ihmeellisintä lienee se, että oma koirani saa paljon positiivista huomiota kun tottelee, minun mielestä niin kuin kaikkien pitäisi, eli seuraa käskystä, tulee lukse EIKÄ VEDÄ jos on hihnassa!!!
Ja hulluinta on, että itse koulutin koirani kun oli 14, koirani rotu on kultainen noutaja, melko kovapäinen oli, mutta sitä huolimata tiesin jo silloin, että haluan koiran jonka kanssa on mukava harrastaa ja lenkkeillä! Ei ihme jos ei ulos halua lähteä koiran kanssa, jos ulkoilu on silkkaa tappelua, rähisemistä, riuhtomista ym.!
Huvittavinta on se, että itse johtotehtävissä olevat ihmiset tulevat kehumaan hyvinkoulutettua koiraani! Herää vaan johtamis-kysymys mieleen...
Oli vaan pakko avautua kun just taas näki ison kouluttamattoman noutajan, joka ei omistajaansa totellut pätkän vertaa...Mielessäni vain ajattelin, että ei se oikeasti ole niin kovin vaikeeta kouluttaa mukavaa seurakoiraa sellaiseksi että sen kanssa on mukavaa kodin seinienkin ulkopuolella...
Tarkoitus ei ole provosoida ketään, tämä oli vaan avautumis-puuska... :o)
-nainen 22-vuotta ja tavallinen koulutettu seurakoira 8-vuotta
Itse olen kasvanut melko pienessä kaupungissa, ja on kauhistuttavaa katsella, miten koirat, rotuun pahemmin katsomatta, vetävät ulkoiluttaessa eivätkä tottele pätkän vertaa!!
Ihmeellisintä lienee se, että oma koirani saa paljon positiivista huomiota kun tottelee, minun mielestä niin kuin kaikkien pitäisi, eli seuraa käskystä, tulee lukse EIKÄ VEDÄ jos on hihnassa!!!
Ja hulluinta on, että itse koulutin koirani kun oli 14, koirani rotu on kultainen noutaja, melko kovapäinen oli, mutta sitä huolimata tiesin jo silloin, että haluan koiran jonka kanssa on mukava harrastaa ja lenkkeillä! Ei ihme jos ei ulos halua lähteä koiran kanssa, jos ulkoilu on silkkaa tappelua, rähisemistä, riuhtomista ym.!
Huvittavinta on se, että itse johtotehtävissä olevat ihmiset tulevat kehumaan hyvinkoulutettua koiraani! Herää vaan johtamis-kysymys mieleen...
Oli vaan pakko avautua kun just taas näki ison kouluttamattoman noutajan, joka ei omistajaansa totellut pätkän vertaa...Mielessäni vain ajattelin, että ei se oikeasti ole niin kovin vaikeeta kouluttaa mukavaa seurakoiraa sellaiseksi että sen kanssa on mukavaa kodin seinienkin ulkopuolella...
Tarkoitus ei ole provosoida ketään, tämä oli vaan avautumis-puuska... :o)
-nainen 22-vuotta ja tavallinen koulutettu seurakoira 8-vuotta
Vastaukset 43
Vanhimmat
Tuttuni oli myös kasvattanut kultaisen noutajansa, oli niin maailman paras koira, minkäänlainen ymmärrys ei riittänyt, muiden tottelemattomiin koiriin.
Noutaja kuoli vanhuuttaan ja uusi koira tietysti heti tilalle, kuinka kävikään...
Koirassa on sakemannia ja mitälie, narttukoira, jota ei saa mies, eikä nainen ojennukseen, tuli tosin jo aikuisena heille,
mutta nyt on hänenkin mielipiteet kummasti muuttuneet, kun itku kurkussa etsii karannutta koiraansa vähänväliä.
eroja varmasti on, rotukohtaisiakin, mutta kun on myöskin nähnyt hyvin erirotuisia koulutettuja koiria (jopa koirarotuja joita tituleerataan mahdottomaksi kouluttaa, mm.mäyräkoiria, chihuahuoita ja ongelmakoirina otettuja sakemanneja) olen todellakin tullut siihen tulokseen, että hyvin hyvin usein oletetaan, että koiraa ei tarvitse kouluttaa, oppiihan se itsekin!
Itse olen ollut kouluttamassa myös sekarotuisia koiria, pääasiallisesti sakemanni-sekoituksia. Ja niidenkin kanssa pelattuani olen todella tullut siihen tulokseen, että se ei ole useinmiten koiran vika vaan kouluttajan vika, jos koira ei tottele...
Ja nimenomaan, se vetävä tottelematon koira joka minut yllytti tänne kirjottamaan taisi olla labradorinnoutaja... Ja noutajathan ovat ihmisten mielestä "niin helppoja kouluttaa"....no eipä se toiminta siltä näyttäny... !
Itselläni on kaksi kultaista noutajaa ja sekarotuinen. Kultaiset noutajat ovat yleensä niin helppo kouluttaa, joten en sinuna olisi niin varma itsestäni.
Minusta on huvittavaa katsoa tokossa ihmistä jotka tulevat sinne kultaisten noutajien ja collieiden kanssa ja ovat niin ylpeitä itsestään kun heidän koiransa oppivat asiat nopeiten. Olisiko yksi syy ettei näissä roduissa ole edes haastetta! Tiedän asian sillä itselläni on ollut yhteensä neljä. Loistavia koiria mutta niin helppoja.
Jatka lenkkeilyä buudelisi kanssa, ja otappa ensi kerralla ota itsellesi rottwailer ja tule sitten neuvomaan vasta ihmisiä. Voi jeesus.
noutajat kerta "oppivat kaiken itse", kerro minulle, miksi näkee kovin paljon kouluttamattomia yksilöitä? Sitä tässä hain takaa!
Ja olen myös niitä 3/4 sakemanneja kouluttanut, paljonkin, eli kokemuspohjani ei todellakaan perustu pelkkiin noutajiin...!
Enkä edelleenkään ole neuvomassa täällä ihmisiä, vaan ihmettelemässä _miten_ voi olla niin kovin vaikeaa edes peruskouluttaa koira, rotuun katsomatta!
Et selvästikään lukenut kaikkia viestejäni, jos olisit, varmasti älykkäänä(?) ihmisenä tajuaisit mitä haen takaa...
Ja kun etenkin noita kouluttamattomia ns. kilttejä koiria näkee niin paljon!Tällä tarkoitan nyt siis nimenomaan noutaja-koiria.
"...ja otappa ensi kerralla ota itsellesi rottwailer ja tule sitten neuvomaan vasta ihmisiä."
Ja seuraavaksi koiraksi en ole itselleni (huom, kts. kirjoitustapa:) hankkimassa ROTTWEILERIA, mutta palveluskoiran kylläkin.
Mutta melko "mielenkiintoisesta" kommentistasi huolimatta koirillesi ja sinulle kaikkea hyvää, me jatkamme elämää "buudelini" kanssa, jatka sinäkin...
Monenlaisesta on kokemusta, ja sen vain sanon, että koirien koulutetavuus vaihtelee paljon. Itsekin koulutin ensimmäiseni 14 vuotiaana, hyvä ja kiltti noutaja siitä tuli (vaikka sekin labbikseksi kovapäinen). Toinen oli aivan mahdoton (tipsu), kolmas muutoin kuin unelma, mutta ikinä ei oppinut olemaan hihnassa vetämättä paitsi jos käski tiukasti vierellä seuraamaan. Neljän koirani on ollut itse täydellisyys, "kouluttaa" on väärä sana kuvailemaan sitä, kuinka helposti me toisiamme luemme. Älä ylpisty liikaa, kultsu on helpoimmasta päästä (sellainenkin perheessämme on ollut, uros). Ole koiraasi tyytyväinen, mutta unohda muiden arvostelu.
uskon, ja tiedän, että koiria on hyvin monenlaisia. Mutta kun täällä kaupungilla ulkona lenkkeilee, koirista noin 70% vetää eikä tottele! että aika huolestuttavaa on se, jos ihmiset eivät todellakaan jaksa koiriaan kouluttaa...! sillä en todellkaan jaksa uskoa, että kaikki ne 70% ovat "ongelmakoiria", "mahdottomia tapauksia" joita on mahdotonta kouluttaa...!
Tässä vain minun näkemykseni asiasta!
Eilen vastaan tuli 8 koiraa, näistä 1 totteli omistajaansa ja kulki kiltisti hihnassa. Rotu taisi olla jopa dobberi...noutajia tuli vastaan 5, yksikään ei totellut ja veti taluttaessa...
Kerron vain mitä näen...
Olen joskus kiinnittänyt huomioni samaan asiaan. Itselläni myös "noutava" rotu ja aika usein törmään ihmisiin jotka toteavat että koirani kuuluu niihin helppoihin. Joopa joo. Töitä on tehty ja tullaan tekemään.Ei tämä suloinen pallero itsestään sivulla kulje, kyllä se siihen on opetettu.
Mitä tuohon seuraamiseen tulee, niin pentuna kun aloittaa niin rodun kuin rodun saa kulkemaan nätisti hihnassa.
On täyttä potaskaa että koira ei vain osaa tai kykene oppimaan. Omistajasta se on kiinni, tai no, omistajasta ja osaamisesta sekä viitsimisestä.
Ja mitä noihin noutajiin tulee, niin hyvin usein törmää juuri tuollaisiin vetäjiin. Kai ihmiset jotenkin luulevat että ne ovat helppoja rotuja kun ovat niin yleisiäkin ja niin kilttejä ja suloisia.
Miksiköhän ns. koirakouluun meno on niin vaikeaa? Luulevatko ihmiset, että sinne menevät vain ne jotka haluavat kilpailemaan koiransa kanssa, vai onko liian noloa myöntää että tarvitsee apua koulutuksessa? Eräs nainen kävi kentällämme vain yhden kerran ja jätti touhun sikseen. Kysäisin häneltä myöhemmin tuleeko hän vielä kentälle ja nainen totesi että hänelle riittää, että koira tottelee kotona hyvin. Jep...ja tämä koira olisi ehdottomasti tarvinnut totutusta muihin koiriin, ohittamiseen jne. No, ehkä hän ei koskaan mene paikkoihin joissa on muita koiria, runsaasti ihmisiä tai muita häiriötekijöitä.
Kyllä on ihan varmasti totta, että moni tottelematon koira on tottelematon juuri siksi, ettei omistaja sitä edes yritä opettaa. Minusta on silti väärin automaattisesti tuomita kaikki vetävien koirien omistajat täysin kyvyttömiksi koiran kasvattajiksi. Jos itsellesi ei ole vaikeaa koiraa sattunut, et voi tietää millaista se on. Lähes jokainen koira on koulutettavissa, mutta joskus kerta kaikkiaan tarvittaisiin kymmenien vuosien ja kymmenien koirien kokemus tiettyjen yksilöiden kanssa pärjäämiseen.
Noutajista: niissäkin on aivan varmasti ongelmatapauksia, mutta minullakin on niistä kohtalaisen paljon kokemusta (olen mm. ohjannut pentutottista) ja kyllä ne mielestäni helpoimmasta päästä ovat. Ihmiset voivat muuten karsastaa koirakouluja mm. siksi, että (aivan aiheellisesti) pelkäävät törmäävänsä siellä arvostelijoihin ja neneän varttaan pitkin katseleviin.
Eli olemme siis yhtämieltä siitä, etä melkein jokainen koira on koulutettavissa, joskus siihen tarvitaan vain pljon enemmän kuin " normaalisti" ! :o)
Olen ollut mukana ns. ongelmakoirien kouluttamisissa, eli tiedän miten paljon töitä se kovapäisillä macho-koirilla vaatii...
Mutta joillain vain tuntuu olevan se käsitys että koira oppii itsestään. Että koirasta tulee itsestään sellainen telkkarista tuttu "poliisikoira Rex". Ikävänä esimerkkinä oli entisen tuttuni perheen pää, joka välttämättä halusi itselleen saksanpaimenkoiran. No, sellainen hankittiin taloon ja ovat tällä hetkellä aivan pulassa koiransa kanssa: on agressiivinen narttu ja aivan pihalla mitä saa ja mitä ei saa tehdä! Hakee rajojaan, kun niitä ei sille olla asetettu! Koira päättää minne mennään ja ketä tavataan.
Reilumpaa se olisi koiraa kohtaan hakea apua koulutuksen kanssa, jos ei taidot riitä itse kouluttamiseen...
Itse en ole koskaan oman koirani kanssa käynyt koirakoulussa. Luin kirjoja ja melko pitkälle maalaisjärjen kanssa sain siitä parin vuoden "keskustelun" jälkeen itselleni sopivan koiran. Ja onnekseni olin seurannut serkkuni toimintaa saksanpaimenkoirien kanssa. Töitähän se hiukan vaati,ja päättäväisyyttä mutta on se kiva kun on nykyään koira jonka kanssa voi liikkua ilman että tarvitsee edes ajatella mitä tapahtuu jos toinen koira tulee vastaan: se tulee vierelle, ja menee tutustumaan vasta jos minä annan luvan...
Toivottavasti se vain olisi kaikille yhtä itsestäänselvää...!
Ja varmasti noutajat ovat helpoimmasta päästä kuin jotkin terrierit esimerkiksi, mutta ei se itsestäänselvyys sillekään innokkaalle koirarodulle ole...
Kaverilla tai oikeestaan sen isällä oli kaksi dobermannia ja sitten joku sekarotuinen. Kun hänen isä meni ulkoiluttamaan koiria tai lähistölle remppaamaan matkailua-autoprojektiaan niin aina äijä meni 45 asteen takakenossa puolijuoksua kun koirat veti aina. Sama sa oli muillakin siinä perheessä ketkä koiria ulkoiluttivat että veto oli päällä AINA. Jotenkin se oli vähän kummallisen näköistä että minne ne koirat niin pyrki aina kun ei ne missään nurkissa nuuskiskellu mitään vaan se veto AINA eteen päin ja ulkoiluttaja lentää perässä.
Terveisiä vaan Joupinmäkeen Juhalle jos siellä vielä asutte :)
kauhutarinalta kuullostaa, eikö vain?!?
Ikävä kyllä, se on liian usein "ihan tavallista" kun se "koirakin on niin innokas" ym. ym. selityksiä...
Itse en tuollaista sallisi....Parhaassa tapauksessa olivat vielä ympäristölleenkin vaaraksi... Järki käteen hyvät ihmiset!
Kuinka vanha ooyt, jos sulla on ollu jo 4 koiraa(ko)??
missä asun myös erittäin hyvin koulutettu ja rauhallinen kultsi-uros. Mutta kuinka ollakaan minun koirani ja tämä kultsi, kun näkevät toisensa niin johan alkaa meteli. Siis tällä kultsilla. Kaksi urosta siinä mittelöi ja ihmettelee.. Lähelle ei ole päästetty koskaan, kävellään aina viistosti ohi, että saavat koiraherrat ihmetellä, mutteivät tapella. Koiran karvoja ja olemusta, kun katselee niin selvästi on sellaista "minä menen tästä" uhoa kummallakin.
Itse olen sitä mieltä, että koira on eläin ja se on otettava aina huomioon, vaikka onkin näitä hyvin kasvatettuja ja hallittuja koiriakin. Eläin silti...
Sait tekstissäsi koirankoulutuksen kuulostamaan suht helpolta, mutta niin se vaan on, ettei kaikilla, voisin sanoa useimmilla, ole valmiuksia siihen. Jos kyseessä on vaikkapa ensimmäinen koira niin helposti koulutus menee persiilleen. Koiralle pitäisi olla johdonmukainen mutta näinkin yksinkertainen asia voi tuottaa vaikeuksia. Jos ei ole ikinä edes yhtään koirakirjaa avannut, niin koulutusperiaatteet voi olla ihan hukassa. Eihän kaikki osaa kasvattaa edes lapsiaan, jonka luulisi siinä mielessä olevan helpompaa että jo alle parivuotias ymmärtää puhetta.
Meillä eka koira oli labbis, oikea luupää eikä varsinkaan nuorella iällä paljoa korvaansa lotkauttanut käskyille. Tilannetta ei helpottanut että perheen 5 jäsentä "koulutti" omalla tavallaan ja säännöt oli erit henkilöstä riippuen. Eli just niinkun ei saisi olla. Nyt mulla on uusi koira joka näyttää jo pennusta lähtien olevan kuuliaisempi ja taipuisampi. Toivon vaan että osaan nyt tästä koirasta koulia hyvinkäyttäytyvän.
Miellyttämisenhaluillakin on suuri vaikutus koulutettavuuteen. Itsenäinen ja miellyttämisenhaluton koira on varmasti vaikeampi kouluttaa kuin isäntää/emäntää palvova.
ei se koiran peruskouluttaminen mahdotonta ole. Väitän ettei ainakaan 95% tapauksissa.Se vaatii vain ihmisen joka ymmärtää mitä tekee. Se vaatii vaan päättäväisyyttä, johdonmukaisuutta, ja sitä kautta myöskin tietoa, jota sitten voidaan soveltaa!
Toivotan mukavia hetkiä koirasi kanssa! Nauti koulutusajasta: silloin siihen koiraan "oman kädenjälkesi" painat. Ehkäpä parasta aikaa on se kouluttamisvaihe, ja kun huomaat että " hei, täähän toimii!!" Se on palkitsevaa, ja muista palkita koirasikin!
Hausaa kesää ja kaikke hyvää! Toivottavasti joskus törmätään!
Meillä on nyt 5 kk ikänen tolleriuros. Sisätiloissa tottelee hyvin, mutta jo kotipihassa on ongelmia. Autot ovat oikein mielenkiintoisia ja muille koirille pitää haukkua, vaikka mikä olisi.
Koira tottelee täydellisesti silloin, kun ollaan sen kanssa touhuamassa metsässä tai järvellä. Luoksetulo on varma, koira ei kiinnitä huomiota kaikkeen mikä liikkuu, vaan keskittyy tärkeimpään. Jo näin pienenä! Noutaa vedestä ja kuivalta maalta kaiken. Ja etsii damin ja vesilelun, jos ei heti löydy, ei siis luovuta heti.
Tarkoituksenamme on saada koirasta hyvin totteleva yksilö eli ei juoksentele kissojen ja koirien perässä eikä myöskään autojen, mutta annan nämä rikkeet anteeksi ainakin vielä siitä käyttäytymisestä mitä se osoittaa ns. tositoimissa.
Ja pitää muistaa, että koira polveutuu sudesta. Lisänä suden käyttäytymiseen sillä on vain rohkeus! Uusimmassa Koiramme-lehdessä oli tästä aiheesta erittäin hyvä kirjoitus, jonka jokaisen koiranomistajan kannattaisi lukea! Koiralla on vasta neljäntenä asiana mielessä sosiaaliset suhteet, johon kuuluu mm. isännän/emännän miellyttäminen, sen edellä ovat elämää säilyttävät tekijät, jotka koira turvaa ensin.
Vaikika tämä koira ei olekaan ensimmäiseni, olen monessakin suhteessa ihan pihalla sen kanssa. Energiaa on valtavasti, ja se purkautuu välittömästi ei toivotulla tavalla, jos ei ole tarjota tilalle toivottavaa toimintaa.
Turha on mielestäni arvostella koiran kouluttajia ja rotuja. Jokainen meistä on yksilö, niin kouluttaja kuin koirakin, ja toimii itselleen sopivalla tavalla. Tärkeintähän on kuitenkin riittävä perustottelevaisuus, jonka jokainen koiranomistaja määrittelee itse!
olen kanssasi samaa mieltä.
Ja pennut ovat pentuja ja nehän nimenomaan ovat kuin "tyhjäpaperi", ainakin osittain: ihminen ja lauman johtaja päättää hyvin pitkälti sen miltä se "tyhjä paperi" näyttää sitten myöhemmällä iällä.
Varmasti joillain koirilla nuo luontaiset vaistot ovat enemmän pinnalla kun pullamössö-koirilla, mutta ei se edelleenkään selitä miksi liian iso osa koirista ei tottele omistajaansa! Ja nyt tarkoitan nimenomaan aikuisena!
Ja koska eletään yhteisöissä se myös kuuluu muille ihmisille _miten_ se koira on koulutettu, mikäli aikoo koiransa kanssa julkisille paikoille mennä, missä saattaa tavata muitakin koiria! Ja nimenomaan ROTUUN JA KOKOON KATSOMATTA!!
Mielestäni ihan yhtä väärin on kouluttamaton agressiivinen pikkukoira joka hyökkäilee flexin päässä toisia koiria kohden, kuin iso koira joka rähisee puuhun köytettynä omistajan kiskoessa sitä naama punaisena!
En edelleenkään usko että kaikki nuo lenkillä tapaamani koirat ovat yli 70% "ongelmakoiria"... Veikkaan että suurin syy edelleenkin omassa laiskuudessa, mutta kun sen koiran syyksi on niin helppo laittaa kaikki viat...
Jos on kyseessä ensimmäinen koira ja heti on "ongelmatapaus", "mahdoton koira" jolla on "vaistot pinnalla"....kuinka uskottavalta se oikein kuullostaa? Eikö silloin olisi kaikille parempi että ohjattaisiin saamaan apua koiransa kanssa niin sellaisenkin ihmisen olisi jatkossa mukavaa harrastaa koirien kanssa...?!
meillä esimerkiksi on nyt ruvennu olemaan ongelmia sen toisten koirien ohittamisen kans. sen oon vähintään tehny väärin,että ihan pentuna annoin sen haistella. (koira nyt 10kk). nyt on sit saanu yrittää kaikkee,makupalat ja lelut ei kiinnosta,seuraaminen unohtuu (kotona ja koirapuistos ja yksin lenkillä seuraa hienosti), paikalleen istuminen ei auta, ei pysy paikalla ym. en tiedä oikeestaan enää muuta kokeiltavaa kun kolinpurkki.
onko sulla ollu tälläsiä ongelmia kun koiras kerran on niinku unelma?
meilläki koira kotona tottelee ja kokoajan opetellaan lisää. tottelevaisuuskoulutuksiin ym ei millään ehdi,oon illat töis. kirjoja on luettu ihan hulluna, kaikenmoista yritetty.
huomioimattomuusviikko oli,ei hyödyttäny oikeestaan mitään.
oo jos ei ikinä oo mitään ongelmia ollut! jotkut koirat tosiaan osaa luonnostaan ohittaa, seuraaminen ja luoksetulo nyt on niin helppo opettaa että luulis tyhmemmältäkin onnistuvan! ÄLÄ YLEISTÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
En ole väittänyt että koirani olisi "niinku" unelma... Todellakaan! Pari vuotta tehtiin töitä joka ikinen lenkki, ja lopputulos on oikein miellyttävä! Ongelmina meillä oli se että toiset koirat oli kiinnostavampia kuin minä, johtaja, karkaili pihalta ym... Ongelmia oli todellakin! Kiukkusi muille nartuille jne. jne...
Ja ihan pentuna hommat aloitettiin! Leikin lomassa, tottakai!
Koiran kouluttaminen vaatii aikaa, yllättävän paljon... Ja jostain se aika on vaan kasvavalle koiralle keksittävä...!!
Ajattelemattomuutta koiran kouluttamattomuus varmasti suurilta osin on: ei ajatella että töitä pitää tehdä ensimmäisestä päivästä lähtien! Ja johdonmukaisesti! JOKA päivä!
varmasti jotenki vajaa, mutta viestisi siältö ei oikein avautunut minulle...!
Olen samaa mieltä kanssasi. Mielestäni jokainen koira ikään, rotuun ja kokoon katsomatta tulisi kouluttaa ainakin "yhteiskuntakelpoiseksi" asti. Itselläni on iso saksanpaimenkoira uros joka osaa aika paljon enemmänkin ja usein saa kuulla kulkeepa se nätisti ym. itse pidän tätä tottelevaisuutta lähinnä itsestäänselvyytenä, enkä poikkeuksena. Ja suoraan sanoen minua ärsyttää suuresti kaikenmaailman pikkurakit ym jotka saavat rääkkyä hihnan päässä miten lystäävät. Mitähän muut ihmiset tykkäisivä kun lähes 40 kiloinen saku urokseni käyttäytyisi samaan tapaan, no saisi ainakin tilaa...
Niin sen vielä haluaisin todeta: Varmasti on vaikeita ja vähemmän vaikeita koiria. Se edellyttää vain eri määrän koulutusta ja treeniä. Ja uskon myös että 99 prosenttia koirien käytösongelmista johtuu siitä joka roikkuu hihnan toisessa päässä: ihmisestä.
Kyllä ne jotkut saksanpaimenkoiratkin rääkkyvät siellä hihnan päässä miten lystäävät, eivät vain kutsumasi pikkurakit! Eiköhän se ole enemmän kiinni koulutuksesta kuin rodusta. Naapuristossa asuu juuri yksi tällainen rääkkyvä saksanpaimenkoirauros, joka on aina lenkillä kohdatessamme vetämässä pienikokoisen koiranpentumme kimppuun samalla voimakkaasti haukkuen. Sen verran monta tarinaa olen noiden sakemanniurosten suhtautumisesta pieniin koiriin (nimenomaan uroksiin) kuullut että mieluiten kierrän ne mahdollisimman kaukaa.
Maalla saa minun puolestani olla omalla tontillaan miten kouluttamattomia koiria tahasa, ei minua paljoa haittaa...mutta olisi se kiva, että edes suurin osa koirista olisi ns. yhteiskuntakelpoisia...!
Ja halusin vain aikasemmassa kirjoituksessani korostaa, että en vain ja ainoastaan dissaa isoja/pieniä koiria: kummatkin mielestäni yhtä ärsyttäviä kouluttamattomina!
Itseasiassa liian usein pienten koirien omistajat eivät tunnu välittävän siitä, jos olen oman koirani käskenyt sivulle seuraamaan, vaan siitä huolimatta päästävät koiransa oman koirani jalkoihin....vaikka MINÄ olen se joka pättää ketä tavataan ja tervehditään!
:o) Onneksi löytyi edes yksi joka ei yritä puolustella ajattelemattomuutta... Kiitos siitä ja hyvää jatkoa "yhteiskuntakelpoiselle" koirallesi...Jatketaan me samaan tapaan!
Kouluttaminen ja töiden tekeminen kannatti, eikö vain...? ;o)
On totta että paljon näkee vetäviä koiria,silti niillä tuskin on suurempia ongelmia.Joillain onkin,mutta ei kaikilla...
Meillä on ollut 9koiraa,näistä yksi oli todellinen ongelmakoira,joka sitten päätettiin päästää sateenkaarisillalle.Aikuisena tuli ja oli kiertänyt ties missä...
Nyt löytyy 3koiraa.Yhdellä on ongelmia(rescue koira).Tämä koira vetää välillä,rähjää yms.mukavaa.Ja olen kyllä koiraa kouluttanut siitä asti kun tuli meille.Jokainen koira ei ole niin helppo,varsinkaan jos taustat ym. ovat hämärän peitossa!
Toinen rescueni on sosiaalinen ja tottelevainen,hyvinkäyttäytyvä.
Mitenköhän sinä reagoisit meidän tullessa vastaan?!Jos olen toisen koiran jo saanut koulutettua,mutta toisella ei vielä ohitukset ym. hallussa.Haluatko tulla kokeilemaan kuinka tämän koiran koulutus sinulta onnistuu?
Itsekkin olen paljon vieraitten koirien kanssa ollut,koulutellutkin...Ja olen aikuinen.Alle kouluikäisenä alkanut harjoitella koiran koulutusta.
jos teidät lenkillä tapaisin, kävelisimme vain ohitse, jos toinen koirista kerta rähjää...!
Turhahan se olisi siinä koiria kiusata turhan takia...
Tiedän, kokemuksella, että ns. huostaan-otto koirat eivät ole helpoimmasta päästä, tietenkään! Kun pitää luottamus ja arvo-kysymykset aloittaa 0-pisteestä.
Ja kyse ei nimenomaan ole ollut missään vaiheessa siitä, että minä itse osaisin kouluttaa koiranne paremmin, tietenkään! Mutta tiedän, että jos itsellläni olisi koirani koulutuksen kanssa vakavia ongelmia, hankkisin siihen apua, enkä jäisi "kärsimään" koirani kanssa!! Yrittäisin itse kaikkeni, ja toteaisin, että OK, minun tieto-taitoni ei riitä, nyt hankin apua... Koska itselläni on VAATIMUKSENA saada koira jonka kanssa voi liikkua yleisillä paikoilla, silloinkin kun on muita koiria näköpiirissä!
oot koiran niin hienosti saanu oppimaan ohittamisen nii sanoppas miten se onnistuu? meidän koira nimittäin hyppii ja rääkkyy ja haukkuu, ei auta mikään. varmaan se on musta kiinni, tiedän sen, mut kerro mitä sä tekisit.
väitä, että osaisin tapauskohtaisesti koiranne kouluttaa paremmin. Tietenkään.
Mutta tosiasia mistä tottelevaisuus lähtee on se johtamis-kysymys. Johtaja päättää sen, ketä koiria mennään tapaamaan, ketä ei. Vahvaa johtajaa ei tarvitse edes puolustaa, koiran mielestä siis. En tietenkään osaa näillä tiedoilla sanoa, _mitä_ sinun pitäisi tehdä, jotain selvästikin! Koirakoulusta varmasti löytyisi teillekin oikeat kikat! Ei niitä koirakouluja turhaan järjestetä...
Ongelmia oli meilläkin siihen asti, kunnes saatiin selville kumpi meistä on pomo. Ja sehänlähtee se pomo-kysymys ihan kotona tehtävistä asioistakin: kuka menee ovelle vieraita vastaanottamaan, kun ovikello soi, kuka menee ovista ensimmäisinä, kuka päättää milloin syödään ja mitä syödään ( kaikki lattialle tippuva EI ole koiran, ellei toisin sanota), kehut oikeista asioista välittömästi ym. ym.! Asioita on monia! Ja pienistä asioista rakentuvat isot asiat!
Itse suosittelisin, että surffailet sivulle www.kumikana.org! Sieltä löydät kaikennäköistä ja hieman enemmänkin!
Mutta olen 95% varma, että ahkeralla työllä ja yrittämisellä onnistut! En jaksa uskoa että "vika" on koirassa!
Jos olet kerran nuoresta saakka kouluttanut koiria, luulisi, että sulla olisi ollut "kikkoja", joita neuvoa asiaa kysyneelle!
Mulla ainakin tulee mieleen heti yksi keino, mut sä vaan kirjoittelet niitä näitä asioden vierestä. Tottakai johtajuus on perusjuttuja, mut sitä sä oletkin jauhanut täällä monta kertaa useissa viesteissä.
Kerro nyt yksi keino millä sen koiran sa sitten kulkemaan rinnalla ilman vetämistä, ja muihin koiriin huomiota kiinnittämättä?
P.s oma koirani kulkee nätisti rinnalla, ei hauku toisia koiria ja ei vedä. Että tällaista!
Jos lähdetään ihan aakkosista, koira tietäisi jo pennusta pitäen, _missä_ on sen paikka kävellä : vierellä siis. Toisille se menee helpommin kaaliin kuin toisille.
Ja tietämättä koiran historiaa, rotua, suhdetta omistajaansa, tietämättä miten paljon koiran kanssa todella tehdään töitä ym. on aika vaikea antaa vedenpitävää keinoa miten hommat toimisivat...! Senhän nyt sanoo järkikin, eikö vain? Miten voisin neuvoa jos en tilannetta tunne...?!
Asiat mitä nyt ensimmäisenä tulee mieleen -> harjoittelu lahjonnan avulla. Ei viedä tilannetta sihen pisteeseen, että koira saa tahtonsa läpi. Ohituksia harjotellaan kaverin avustuksella, kiertäen aluksi todella kaukaa, ja koittamalla saada se koiran huomio lelulla, namupalalla, ihan mikä vain tepsii, jotta koiran huomion saa itseensä, ja se on hyvin koirakohtaista. Kun ohitukset sujuvat kaukaa hyvin, välimatkaa pienennetään. Ja tätä harjotusta siis paljon!
Kun koira tekee asiat oikein paljon paljon kehuja ja leikkimistä! Jos koira on malttamaton, en suosittelisi paikalleen istuttamista, se vaatii innokkaalta koiralta todella paljon. Liikettä, actionia ja kontakti!
Ja siten tietysti myöskin ihan PERUSTOTTELEVAISUUS harjoituksia paljon, leikin ja lenkkeilyn lomassa. Vahvistaa kivasti suhdetta-> huomaa, että isännän/emännän totteleminen on kivaa ja mukavaa, saa kiitosta ja leikkiä, haluaa suuremmalla todennäköisyydellä totella.
Analysoinko vielä, vai voimmeko vain todeta, että tästä asiasta EI ollut kyse: minä EN väitä kouluttavani koiria paremmin kuin muut oman koiransa, mutta VÄITÄN että suurin osa koirista ON koulutettavissa, jos vain mielenkiinto riittää.
Ja se ei ole mahdotonta jos on koiran koulutuksessa sellainen kuin pitäisikin, kun koiran hankkii: määrätietoinen! Olemmeko tästä asiasta eri mieltä?
tehdä,heti viikonloppuna. kotona tehdään nuo sanomasi asiat,koira ei ota lattialta mitään ilman lupaa,istuu ennen syömistä,ennen ulosmenoa (omistaja menee ensin) kira on paikalla kun vieraita päästetään sisään ym. nyt on meneillään huomioimattomuus.
siitä se on varmaan kiinni etten pienestä asti tajunnu olla päästämättä haistelemaan,ja ehkä luulee puolustavansa mua toisilta koirilta.
kuulostaa hienolta! Koiran koulutus kun ei ole yhdestä tai kahdesta niksistä kiinni, se on hieman isompi kokonaisuus!
Ja ihan varmasti saat siitä koulittua itsellesi loistavan seurakoiran, kun selvästi vaikutat sellaiselta joka _haluaa_ tehdä töitä sen eteen!
Koiranpennun kanssa ei tietenkään sovi olla liian tiukka, vaan se kultainen keskitie... Mutta millainen se sitten on? Ja missä se on? Sen kun joku kertoisi, olisi rikas mies...
En halua tuomita sinua tai koulutus tapaasi, oikeilla jäljillähän te tunnutte olevan! Ja sillä tiellä kun pysytte, asiat varmaasti sutjaantuvat, kun koirallekin tulee hieman lisää ikää ja järkeä...! :o)
Olen itse noudattanut tuossa hihnaan opetuksessa ihan puhdasta psykologiaa. Eli ajatellaan tilanne susilauman kannalta. Susilaumassahan pennut kävelevät aina lauman perällä. Jos ne yrittävät mennä korkea-arvoisemman laumanjäsenen ohi, tulee välittömästi hammasta. Tästä johtuen pentu kävelee yleensä ensimmäiset kerrat omistajan perässä. Pentua rohkastaan niin että se tulee kävelemään vierelle, mutta ei milloinkaan anneta mennä ohjaajan ohi. Näin pennulle tehdään alusta asti selväksi että sen paikka on omistajan sivulla ei koskaan lauman edessä "johtajana! Kun pentua rohkaistaan menemään omistajan eteen, rohkaistaan sitä samalla ottamaan tuo johtajan pesti.
Varsinaista seuraamista voi sitten harjoitella lisäämällä tuohon sivulla kävelyyn lelu tai makupala mitä ohjaaja pitää kädessään rintansa korkeudella. Näin saadaan koira katsomaan ohjaajaansa eli saadaan ns.kontakti. Kontakti helpottaa sitten tuota käskyjen perillevientiä niissä tilanteissa kun on häiriötekijöitä ympärillä.
Koiran pitäisi jo pennusta alkaa opetella asioita-se on ihan totta.Yhdestäkään meille pentuna tulleesta koirasta ei ole ollut mitään ongelmia.Kaikki ovat osanneet käyttäytyä ja olleet sosiaalisia ja avoimia.
Mutta entäs nämä AIKUISET koirat,joille kukaan ei ole pentuna mitään opettenut.Joilla ei välttämättä ole ihmisistä yhtään positiivista kokemusta?Ne eivät ole yleensä helppoja tapauksia.Tuo meidänkin toinen koira on elänyt 4kk ikäiseksi _kadulla_ vailla minkäänlaista sosialistamista.Tälläisen koiran kanssa ei yksinkertaisesti pysty edetä kovin nopeasti.Koira ei välttämättä koskaan opi enää luottamaan ihmiseen...Siitä kun saa edes kotona onnellisen koiran,niin sekin on jo paljon,iänmyötä koira saattaa ehkä tasaantua,mutta silti se reagoi asioihin hieman eri tavalla,kuin normaali oloissa elänyt pentu.Meillä on ainakin ollut tämän koiran kanssa sata suurempaa ongelmaa kuin hihnakäytös.
Tämä koira on kuitenkin rakastettu perheenjäsen ihan omana itsenään.Ja kyllä sekin istuu ennen ruuan saantia,ei nuku sängyssä,Istu,maahan,paikka,sivulle,seuraa,tänne,tassu,nätisti ovat suht hyvin hallussa.Ei ole eroahdistusta.Sen reagoinnista tilanteisiin ei vaan voi olla äärettömän varma,mutta toisaalta sen elekieli on hyvin selvää,susimaista.
itseasiassa koirahan oppii koko ajan asioita, pennusta alkaen, sekä hyvät että huonot asiat....
Sen takia aikuisen koiran käsitysten muuttaminen on hyvin vaikeaa, joskus jopa miltei mahdotonta!
Olen kanssasi aivan samaa mieltä! Aikuiselle tai kaltoinkohdellulle koiralle luottamus-asiat ym. pitää aloittaa 0-pisteestä....Se vaati paljon aikaa ja hermoja... Ja hatunnosto sulle, joka siihen operaatioon oot lähtenyt! Se on kunnioitettavaa!
Toivon sulle ja koirallesi kaikkea hyvää ja aurinkoista kesää! :o)
Siis kultsi ei ole seurakoira!!! Voi sen semmoiseksikin ottaa, mutta sillä on luontainen noutamisen tarve, jota kannattaa "ruokkia".
Minulla on jo kolmas kultsi. Kaksi entistä koulutin niin, että mm. kulkivat vierellä ihan ilman hihnaa kun saivat käskyn! Ihania poikia olivat, ja tämä neitonenkin vielä oppii samat jutut. Koulutus on vasta alkutaipaleella(tämä on 9kk), mutta parin vuoden päästä tilanne on OK, luulen.
kaipa jokainen rotu on enemmän tai vähemmän jalostettu johonkin tiettyyn suuntaan... Ja tiedän että kultainen noutaja on vesilintukoira, mutta emme sen kanssa metsästystä harrasta. Sanomalla että kultsini on seurakoira, tarkoitan ainoastaan sitä että ei ole aktiivisessa työkäytössä! Emme harrasta aktiivisesti mitään ihmeellistä, ei TOKOA, MeJä eikä muutakaan. Ihan vain perheenjäsen on...Kumpaakin ollaan koitettu, mutta aika ei aktiiviseen harrastamiseen riittänyt.
Ja mielestäni luontaista "noutamistarvetta" voi ruokkia muuallakin kuin metsällä...!
Kultist ovat mainioita koiria, tosin toista en ajatellut hankkia. Tästä mussukasta en ikinä luovu, mutta seuraavaksi koiraksi haluan palveluskoiran...!
Mielestäni noutajauroksesta ei ole seurakoiraksi. Saksanpaimenkoiran ohella labradori on yleisin "kulkukoirarotu". Uros on iso ja tarmokas, joka ei kestä toimettomuutta. Ne ovat sitä paitsi innokkaita karkaajia ja tyttöystävän etsijöitä. On kauhistuttavaa kuulla, miten esim. noutajia monet hankkivat, vaikka työssä käyvät. Usein myös peruskoulutus jää vähilleen.
Niinpä minusta labradoriuros on mitä sopimattomin lemmikki.
kanssasi asiasta täysin samaa mieltä, mutta mielipiteensä kullakin... Onnellisia, peruskoulutettuja, seurakoiria olen tavannut kummastakin rodusta paljon, seka uroksia että narttuja.
Että ei se ihan niin mustavalkoista voi olla, että jos käyt töissä, et voi kumpaakaan ko. todun edustajaa omsitaa, urosta, nimenomaan...
Totta on kylläkin se, että toimintaa vaativat kumpikin, mutta ei "normaali" eläminen kukkankaan rodun kanssa ole mielestäni mahdotontá.
Mutta tämä oli minun mielipiteeni....!
jokainen, joka täällä kirjoittelee, varmasti koiriaan kouluttaa, ja sehän on vain hyvä asia! kysehän taisi olla ihmisistä jotka eivät kouluta koiriaan, eikö? oma koiranikaan ei vielä aivan täydellinen ole, mutta töitä tehdään sitten vähän enemmän ;)
Minkä ikäisenä koirani pitäisi viimeistään hallita peruskäskyt???
Itse olen tehnyt kaikkeni koirani kolutuksen suhteen, eli apua on yritetty saada ja silti koirani ei omasta mielestäni osaa käyttäytyä kuten toivoisin.
Usein vaan tuntuu että se pentumaisuus näkyy edelleen ja monihan sanoo että vasta 2-3 vuoden iässä alkaa tulokset näkymään. Onko näin??
Haluan vaan tässä sanoa että meidän koira välillä lenkeillä vetää ja räyhää mutta me OIKEESTI yritämme... joten ei kannata kaikkia "haukkua" koska moni yrittää ja toivoo jonain päivänä onnistuvansa.
ps. meidät on myös "heitetty pois" kouluista kun yritimme hakea apua, ei ole oikein...
sitkeästi treenaat niin kyllä se aikaamyöten menee perille.
Tuosta vetämisestä ja räyhäämisestä ajattelin että ootko kokeillut yhtä konstia:
Ensin sen omassa pihassa totutat tuohon avainnipun kunnioitukseen tai sen tölkin,ja sen jälkeen lenkillä ollessa jos yrittää riekkua niin avaimia on helppo ravistaa taskusta päin kun sitä käskyttää.
Avaimet olisivat "fiksumpi" ratkaisu jos toimii,kun jos koiranpissattaja lenkkeilee kaljatölkki kädessä niin on aika varmaa että paikallislehdessä yleisönosastossa on outoja kirjoituksia juopoista koiranomistajista.
Mulla tuo yksi höyrypää alkoi uskoa pikkuhiljaa kun aina kun intoili liikaa remmessä niin sanoin sen seuraa ja ravistin avaimia.Tein sitä myös hyvissäajoin ennen kuin koira huomasi toisen koiran,se ei silloin yhdistänyt sitä rauhoittamista siihen koiraan.
Olin kotona aina kun juntturoi sen sätkäyttänyt niillä avaimilla.Ketju ei ollut hyvä,ei kilissyt oikein,ja lenkille en tottavie kaljatölkin kanssa halunnut.
Nykyään ei tarvi enää avaimia ravistella,se tarve lopui jo ennen koiran kastroimista kun pikkuhiljaa meni perille tuolle puupäälle.
Noille uroksille tulee joskus se viimeinen murkkukausi vasta siinä kolmen vuoden paikkeilla suunnilleen,ja se saattaa intoilla silloin aika raivostuttavasti.
Miten ihmeessä ne kouluista teidät lemppasivat,eikö kouluttajalla ollut oikein käsitystä kovapäisemmän kaverin koulutuksesta ja antoi mieluummin periksi,outo juttu.
kaikki koirat ei ole samalla muotilla tehtyjä tai yhtä helposti opetettavissa... ja meidän vielä pentu, muuta isokokoinen koira on ainakin aina kävelylenkillä niin tohkeissaan, että ensimmäiset puoli kilometria saattaa mennä intoillessa, ja rauhallisen kävelyn opettelussa...vaikka joka päivä useasti kävellään...Juu, kyllä sekin intoilunsa loputtua sitten asettuu, tosin on melkoinen touhotin luonteeltaan,ja intoilee kaiken uuden perään...
Että valitan jos olet meitä vastaan kävellyt tai tulet astelemaan... Koita kestää...Kiva jos sinulla on rauhallinen koira...