Vein eilen koirani lopetattavaksi, kunnioitettavassa iässä pikkukoiralle.Se oli jo 11 vuotias ja sairas, mutta silti tuntuu pahalta.Mulla on ihan järkyttävä ikävä sitä ja koko ajan surullinen olo.aika parantaa haavat ja kyllä surunsa kaa oppii elämään.Mutta en vain ikinä voi unohtaa koiraani, vaikka se oli vieraille äksy, murisi ja näykki.Mutta meille perheenjäsenille ei.se rakasti/rakastaa meitä, ja minä RakasTAN sitä edelleen.Tiiän, että se kattelee tuolta pilven reunalta ja hymyilee koiran hymyään...Pakko uskoo että tuolla jossain on jotain.mut miten tästä surusta selviää???
onneksi on kaunit muistot, joita en unoha ikinä!ja toista koiraa en ota, en pysty.
onneksi on kaunit muistot, joita en unoha ikinä!ja toista koiraa en ota, en pysty.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olin samassa tilanteessa reilu vuosi sitten, joten tiedän, miltä sinusta tuntuu. Otan sydämestäni osaa suruusi. Voin kertoa, että koskaan se ei katoa, itken vieläkin kun katselen kuvia rakkaasta karvaturristani, mutta meillä on kauniit muistot lemmikeistämme ja tiedämme, että annoimme niille niin hyvän elämän kuin vain pystyimme. Uusi koira tulee varmaan taloon sitten joskus, mutta nyt on aika tehdä surutyö loppuun. Toivotan Sinulle voimia.
Olet vahva kun teit tuollaisen päätöksen koirasi parasta ajetallen. Joku olisi odottanut että koira kuolee itse. Itsekkin ole kokenut koiran kuoleman mutta koira kuoli itse. Osanottoni. Yritä jaksaa.
tiedätkö, tuon jutun olisin voinut periaatteessa kirjoittaa minä noin 3 vuotta siiten.. lapsuudessa saamani koira, joka seurasi minun mukana "maailmalle" kuoli 14-vuotiaana huhtikuussa 1999.
tuntui, että suru on loputon ja etten siitä surusta yli pääse millään.. kuitenkin jossain vaiheessa huomasin ajattelevani koiraani vähemmän.. joskin vieläkin kun näen samanrotuisia koiria, meinaa itku päästä, kun muistan oman koirani.
muistan, kuinka vannoin, että koiraa en enää ikinä ota, en kykenisi siihen, mutta niin vaan minulla on tällä hetkellä 2 koiraa. kauniit muistot edesmenneestä koirastani on ja nyt voin jo ajatellakin koiraani, aiemmin en kyennyt, kun muuten itku olisi tullut..
voi kuulostaa jollekin tämän olevan lapsellista ja naurettavaa, mutta koiraani olin todella kiintynyt..
sinulle MII haluaisin toivottaa voimia ja kertoa, että ajan mittaan pääset surustasi yli... ikinä suru ja tuska ei kokonaan katoa, mutta sen verran kuitenkin, että voit taas elää normaalisti...
ja mahdollisimman pian. se auttaa, ei jää aikaa suremiselle kun vahtii penikan tekosia.
kokoemusta omaava.
Minulta kuoli 1.4.2002 eli viime kuussa lempieläimeni Rape, gerbiili. Minulla on ollut sen lisäksi kissa joka katosi elikkä joku ampui sen, eläin söi sen tai joku otti sen omakseen. En vain pysty tajuamaan etten enään ikinä voi koskea ja tuntea sitä. Se on niin outoa. Eläin hukassa... En pärjää ilman eläintä. Sama asia muistan viellä kaksi vuotta sitten kun pääsin kouluun (oon nyt 9) Minttu kissani katosi. Huudan sitä vielläkin ulkona jos se vain olisi eksynyt. Mutta se ei ole.
Kissani toi minulle kaikkea ihanaa vaikka kerran jätinkin vahingossa kun en tajunnut sen hännän oven väliin. Se oli hyvin rakas. Muistakaa lemmikkieänne se on outoa kun eläintä ei enään voi eds hipaista. Otan osaa kaikille eläimille... Menenkin nyt muut lmmikit paikkaan kirrjoittamaan eläimistä...! Bye=(
Munkin koira viedään varmaan kohta lopetettavaks... Mä en tiä miten mä voin elää ilman sitä. Se on ainut joka tietää mun kaikki surut ja salaisuudet. Mun äiti meinaa ottaa meille melkein heti uuden koiran ja olen kyllä tavallaan ajatuksesta innostunu mut en haluais luopuu koirastani...
Kyllä suru ajan myötä helpottaa!!!
Pysy vahvana =)
Et ota enää toista koiraa. Se on tosiaankin järkevä mielipide.
mun koira kuoli noin vuos sitten. en meinannu alux kestää sitä, mut pian jo hyväksyin sen. mä oon varma ettet sure sitä enää kauan... mut tietenki muistat sen....=)
voin vain kiittää teitä kaikkia, jotka otitte osaa suruuni:)
Voin sanoa jo nyt parin päivän jälkeen, että tuska hellittää.Ja opin elämään suruni kanssa, joskus.Tottakai suruni on edelleen ihan sietämätön, tuijottelen vain kuvaa uskollisesta ystävästäni.Mutta elämä jatkuu, koirani on aina kanssani..Kävin tänään koirani haudalla, ja olo oli sen jälkeen todella hyvä.Ne, ketkä on vienyt oman eläimen lopetettavaksi, tietää varmaan tunteen..?!
Kiitos kaikille vielä kerran.
Hankkimalla uusi koira. Minäkin jouduin lopettamaan koirani se oli vasta 8 vuotta. Se sattui ja ensimmäiseen viikon ajan en pystynyt tekemään muuta kuin surra. Onnekseni eräs kaverini toi minulle pörssin ja rupesimme yhdessä katsomaan uutta koiraa. Tuntui kuin olisin pettänyt vanhan koirani. Ja kun hain pennun niin ajattelin koko ajan vain vanhaa. Mutta pikkuhiljaa aloin kiintyä pienoiseen ja olo parani. Tottakai minulla on ikävä vanhaa koiraani, mutta pikku koira auttoi pääsemään siittä irti. Olen kiintynyt siihen todella paljon ja siittä on tullut minun paras ystäväni.