Perheenlisäys

Minun on ihan pakko jakaa tämä teidän (tuttujen) kanssa - meille on tulossa vauva (ihan oikea vauva, ei siis koiravauva)! =)

Saattavat pojat olla ihmeissään kun ensi vuonna joukkoomme putkahtaa uusi ihminen =)

On tätä jo odotettukin.
19987
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Millon on laskettu aika?
Muista juoda paljon nyt kun on kuuma,nesteen puute nostaa verenpainetta ja odottavalle äidille se on hengenvaarallinen (raskausmyrkytys).
Mutta ennen kaikkea sylin täydeltä onnea:)

Äänestä
  • myöskin. Hienoa kuulla välillä jotain todellistakin, eikä aina vain tuota samaa tehdaskinastelua. Neuvoja minä en uskalla antaa, sain kuulla niistä yleensä aina heti paikalla, mutta kyllähän te itse tiedätte parhaiten.

    Äänestä

vasta tänään tein testit (2kpl), eli olen nähtävästi vasta kolmannella viikolla. En tiedä raskaudesta oikeastaan yhtään mitään, mutta onneksi netistä ja kavereilta tuntuu tietoa löytyvän =)

Uusinkin tulokkamme, Pisa, osoittautui viikonloppuna lapsirakkaaksi kun pikkusiskoni olivat kylässä (9- ja 10-vuotiaat).

Äänestä
  • mutta antaa olla. Kolmen lapsen, nykyään jo aikuisia miehiä, isäni tunnen kyllä odottavankin äidin tarpeet ja varsinkin ne oikut, erittäin hyvin.

    Äänestä

  • ..ei kannata kovin intoilla.. mut toivottavasti menee kaikki hyvin!! :) toisin kävi minulla =(

    Äänestä

  • on.. kirjoitti:

    ..ei kannata kovin intoilla.. mut toivottavasti menee kaikki hyvin!! :) toisin kävi minulla =(

    MUITA PELOTTELEMAAN? ANNA TOISEN OLLA ONNELLINEN ÄLÄKÄ MAALAA PIRUJA SEINILLE!

    Äänestä

muistahan ottaa iisisti ;=)).

Äänestä

sulle oikein kovasti.
Siitä se alkaa.

Oli mukava uutinen,ja muista:Lastenkasvatus ei oo yhtään hankalampaa kuin koirankoulutus.Perusperiaatteet ovat uhkaus,kiristys ja lahjonta,vaihtelevassa järjestyksessä!


Muistan kun meidän eka ihmispentu syntyi niin kun tulin synnäriltä oli bordercollie 3 tuntia mököttämässä sängyn alla.

Oli kyllä hyvä paimentamaan kun poika oppi juoksemaan melkein ennen kuin kävelemään.


Onnea vielä kerran!

Äänestä

pääsevät pojat lapsenvahdiksi =) onnellista odotusaikaa sinulle! olen kuullut joskus, että jotkut koirat ottavat odottavan äidin silmätikukseen ja vahtivat tarkkaan.

Äänestä

mInultakin sylin täydeltä onnea!!
Minullakin tuo poika juuri opettelemassa kävelemisen taidon..Ja täytyy sanoa (en pelotakseen) mutta oli noita koiria helpompi opettaa kuin tätä pikku riiviötä.. :D

Mutta iloa tuovat elämään!

Silloin kun olin raskaana niin Tara sakuni tiesi jo ennen minua,teki pesän sänkyyni ja toi luita sinne minulle muka syötäväksi..:D
Oli tyttö tosi puolustavainen minua kohtaan kun raskaana olin..nykyään se puolustus on siirtynyt poikaani..

Ja jos neuvoja/mielipiteitä olet vailla niin täällä koira puolessakin meitä ihmisäitejäkin on:)

Mutta onnea nyt sinulle! ja nauti raskaudestasi! se on mukavaa aikaa,jota usko tai älä tulee ikävä kun se on ohi..

Äänestä
  • Varmasti mieleen tulee paljon kysymyksiä, joihin koirattomat sairaanhoitajat ja lääkärit eivät osaa vastata ja muitakin kuin vain lapsi-koira-aiheiseen liittyen =) Ei tätä meinaa oikein vielä todeksi uskoa.

    Äänestä

Meillekkin on tulossa perheenlisäystä, laskettu aika on lokakuun 26. päivä. Tätä odotimme puolitoista vuotta ;)

Äänestä
  • Reeta sullekkin paljon!

    Äänestä

Eipä tuu sitten sullakaan aika pitkäksi jatkossa;) Eiköhän ne karvaiset lapset sulata sen uuden tulokkaan melko helposti, ainakaan meillä ei suurempia ongelmia ollut. No narttu hiukan välillä koitti omia poikaa itselleen...

Äänestä

odotusaikaa sinulle! Ja sitähän kannattaa odottaa, onhan se oman ja ensimmäisen lapsen saanti suurin ja tärkein asia maailmassa.

Äänestä

Ihan mahdottomasti onnea :)
Toivottavasti kaikki menee hyvin!

Äänestä

Itsellä hirmuinen vauva kuume, mutta ei meidän aika ole vielä se tulee sitten kyllä ajallaan :)
Mutta teille paljon onnea!

Äänestä

Onneksi olkoon todella kovin :) Ollaan itsekin tuon ukon kanssa yritetty toista lasta, laihoin tuloksin, mutta eihän tässä kiirettä ole.
Nautin sitten muiden kavereiden vauvoista. ;)

Äänestä

Onnea odotukseen kummallekin. Minusta on tulossa mummo ensimmäistä kertaa ja tällä viikolla oli kuuluneet sydänäänet eka kertaa;) Toivottavasti kaikki menee hyvin itse kullakin. Jos tulee mutkia matkaan, ei muuta kuin uudestaan yrittämään.
Kuulin päivällä spk-nartusta, jolla on niin kovat äidinvaistot, että kuljettaa pihamaalta siilinkin koppiinsa ja imettää sitä. Voi elämän onnea ja ihmeellisyyttä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hekotius kirjoitti:

Minun on ihan pakko jakaa tämä teidän (tuttujen) kanssa - meille on tulossa vauva (ihan oikea vauva, ei siis koiravauva)! =)

Saattavat pojat olla ihmeissään kun ensi vuonna joukkoomme putkahtaa uusi ihminen =)

On tätä jo odotettukin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu