Teolllisuusliiton örveltäjät sikailivat Aulangolla

Demareiden gallupit joissa kysellään vain demareilta, voi jättää omaan arvoonsa. Aina ennenkin on käynyt niin, että vaaleissa se oikea kannatus vasta mitataan. Gallupeilla koitetaan vain yritetään vaikuttaa älyllisesti heikkoihin ja ohjata heidän äänestyskäyttäytymistään.

Ajatelkaapa, minkä puolueen kannatus romahtaa, jos sen johtajilta loppuu kyky valehdella? Puheet, kyky ja teot ovat kolme eri asiaa. Sama koskee ammattiliittoja.

Teolllisuusliiton örveltäjät sikailivat Aulangolla. Koskiko palaveri mahdollisia lakkoja?
Vittu mitä porukkaa.

YTK on sata jänistä. Säästää 400 euroa vuodessa puhtaana käteen, jos jättää liitot. Liito ei osaa muuta kuin kalistella lakkokellooja ja uhkailla porteilla rasistisesti töihin menijöitä. Lakoilla ei ole saavutettu mitään vuosiin. Ne on vain ay-pomojen itsetunnon kohotusta, jossa jäsenet ovat pelinappuloita.
37506
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Miksi kukaan enää uskoisi persua?

Äänestä

Liittoon kuuluminen on ihan turhaa, jos on hyvä työntekijä, eikä lusmuille työpaikalla, niin ei saa koskaan potkuja.
Palkkakin ollut aina suurempi kuin mitä liitot määrää
Nimimerkillä 40 vuoden kokemus työnteosta.

Äänestä

Persujen mielestä on ihan reilua leikata kavereilta jos mamuiltakin leikataan.

Äänestä
  • Urpot, valtio tekee tappiota 12 miljardia. Silloin pitää leikata, ei väliä, kuka on hallituksessa, niin talous on pakko saada tasapainoon.

    Ajatelkaapa, minkä puolueen kannatus romahtaa, jos sen johtajilta loppuu kyky valehdella? Puheet, kyky ja teot ovat kolme eri asiaa. Sama koskee ammattiliittoja.

    SDP:n toverit valehtelee sen kun kerkiää. Ajatelkaa demarit saivat satamat kiinni kuukaudeksi viime vuonna valheilla. Lakot eivät tuoneet mitään hyvää, vain työttömyyttä ja lapsiperheköyhyyttä. Entä kusetetut lakkolaiset, AKT:n ja Teollisuusliiton jäsenet? Vahingot?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Urpot, valtio tekee tappiota 12 miljardia. Silloin pitää leikata, ei väliä, kuka on hallituksessa, niin talous on pakko saada tasapainoon.

    Ajatelkaapa, minkä puolueen kannatus romahtaa, jos sen johtajilta loppuu kyky valehdella? Puheet, kyky ja teot ovat kolme eri asiaa. Sama koskee ammattiliittoja.

    SDP:n toverit valehtelee sen kun kerkiää. Ajatelkaa demarit saivat satamat kiinni kuukaudeksi viime vuonna valheilla. Lakot eivät tuoneet mitään hyvää, vain työttömyyttä ja lapsiperheköyhyyttä. Entä kusetetut lakkolaiset, AKT:n ja Teollisuusliiton jäsenet? Vahingot?

    Jaa, nyt se lapsiperheköyhyys on ammattiyhdistyksen syy. Eikö se olekaan Marinin hallituksen vika?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Jaa, nyt se lapsiperheköyhyys on ammattiyhdistyksen syy. Eikö se olekaan Marinin hallituksen vika?

    SDP/SAK syypäitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    SDP/SAK syypäitä.

    Joo ovat löysäilleet palkkaneuvotteluissa jo vuosikymmeniä enään ei riitä palkka elämiseen.

    Äänestä

Persut pettää aina.

Äänestä
  • Miksi oot menny naimisiin persun kanssa, omapahan on valintasi, kärsi nyt vain niin myötä kuin vastamäessäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Miksi oot menny naimisiin persun kanssa, omapahan on valintasi, kärsi nyt vain niin myötä kuin vastamäessäkin.

    Enimmäkseen ollaan menty päin helvettiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Enimmäkseen ollaan menty päin helvettiä.

    Muista, oma on valintasi🤭.

    Äänestä

Minkä puolueen kannatus loppuu jos niiden johtajilta loppuu kyky valehdella?

Hitsi pistit pahan, mutta ....ööh....oisko persut?

Äänestä

Miten he sikailivat? Kusivatko kiukaalle?

Äänestä

Tiedoksi, että, jos TES on voimassa, niin silloin ei lakkoilla. Lakko olisi laiton. Laittomista lakoista saa nykyään myös lakkoon osallistuja, siis työntekijä, sakkoa ja nimi rikosrekisteriin. Miltä rikosrekisteriote sitten näyttää, kun hakee seuraavaa työpaikkaa? Minkä takia? Mitä hyötyä? Ajattele vähän! Ai, koska ay-pomo niin käski lakkoilla ja valehteli?

IAU sai 67 000 euron sakot laittomasta työtaistelutoimesta. Joko työtaistelutoimeen osallistujat saivat sakkonsa?

Vahingonkorvaukset kevään turhista IAU:n lakoista Finnairille, 70 miljoonaa euroa, on vielä vailla maksatusta. Tanskalainen firma on erikoistunut lentoyhtiöiden viivästys- ja lentojen peruuntumiskorvauksiin. Se voisi hoitaa yhteiskanteen kaikkien yli 100.000 matkustajan osalta, jotka kärsivät IAU:n lakoista. IAU maksamaan vahingonkorvaukset.

IAU:n kevään kiukkulakoista ei ollut kenellekään mitään hyötyä. Palkankorotukset ovat vientivetoisen mallin mukaiset. Ei senttiäkään enempää.

Lakoista ei ylipäätään ole työntekijöille ollut vuosiin mitään hyötyä. Päinvastoin, kuten voi kuvitella, jos ja kun työnantajaa vahingoitetaan. Missä järki? Haloo!

Äänestä

Et vastannut kysymykseen.

Äänestä

Persut lupasivat ennen vaaleja, että lakko-oikeutta ei rajoiteta.

Äänestä
  • Ai lakkoilemallako suomi saadaan nousuun?

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ai lakkoilemallako suomi saadaan nousuun?

    Ei kun valehtelemalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ei kun valehtelemalla.

    Hyvä kun myönsit, että valehtelemalla suomi saadaan nousuun, tämä todistaa, että nyky hallitus ei ole valehdellut, koska talous ei ole lähtenyt nousuun.

    Äänestä

Hehe, persut valehdelleet. Tämäpä yllätys.

Äänestä
  • Ennen vaaleja on kyllä pakko valehdella että edes typerykset äänestäis.

    Äänestä

Aloittajalla aika kummallinen tapa haukkua aivan normaalia kokoustamista örveltämiseksi. Toivottavasti ei ole muutenkin sama asenne elämään voi olla ankeaa elää tuollaisessa asenneilmastossa ainakin hän läheiset kärsii jossei hän itse älyä suvaita mitään muuta kuin itseään.

Äänestä
  • Ai sinäkö suvaitset perussuomalaiset?

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Ai sinäkö suvaitset perussuomalaiset?

    Suvaitsen niin hirvikärpäset kuin lantakuoriaiset, kaikista heikkolahjaisimmilakin on oma paikkansa tässä elämän ekosysteemissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Suvaitsen niin hirvikärpäset kuin lantakuoriaiset, kaikista heikkolahjaisimmilakin on oma paikkansa tässä elämän ekosysteemissä.

    Kiva kuulla olen maahanmuuttaja eikä ole kovin kivaa olla nyky Suomessa. Kaikki vihaa. Onneksi sinä et.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kiva kuulla olen maahanmuuttaja eikä ole kovin kivaa olla nyky Suomessa. Kaikki vihaa. Onneksi sinä et.

    Persuista ei tykkää enää kukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Persuista ei tykkää enää kukaan.

    Huijasiko ne sinua koska olet niin hyväuskoinen hölmö?

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Huijasiko ne sinua koska olet niin hyväuskoinen hölmö?

    Luotan ihmisiin. Halpaa bensaa luvattiin eipä tullu.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Luotan ihmisiin. Halpaa bensaa luvattiin eipä tullu.

    Mihin sinä bensaa tarvitset, luin juuri, että köyhillä ei ole varaa autoon.

    Kuulemma vain rikkaat hyötyy suunnitellusta bensaveron alennuksesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Mihin sinä bensaa tarvitset, luin juuri, että köyhillä ei ole varaa autoon.

    Kuulemma vain rikkaat hyötyy suunnitellusta bensaveron alennuksesta.

    Pensa-Mauri sanoi ennen vaaleja, että hän ymmärrä päättäjiä jotka leikkaavat pienituloisilta ja köyhiltä. Uskoin Mauriin.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Pensa-Mauri sanoi ennen vaaleja, että hän ymmärrä päättäjiä jotka leikkaavat pienituloisilta ja köyhiltä. Uskoin Mauriin.

    Mitä tuolla kommentillasi on tekemistä bensan hinnan kanssa. Jos olet köyhä, niin eihän bensaveron alennus koske sinua, kun et omista autoa?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Mitä tuolla kommentillasi on tekemistä bensan hinnan kanssa. Jos olet köyhä, niin eihän bensaveron alennus koske sinua, kun et omista autoa?

    Persujen mielestä köyhät ei tarvitse autoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Persujen mielestä köyhät ei tarvitse autoa.

    Vassari, älä laita sanoja persujen suuhun!

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Mihin sinä bensaa tarvitset, luin juuri, että köyhillä ei ole varaa autoon.

    Kuulemma vain rikkaat hyötyy suunnitellusta bensaveron alennuksesta.

    Mistä tiedät että olen köyhä?

    Äänestä

Lakkoilusta rikosrekisteri. Onkohan joku lukenut vähän liikaa dekkareita?

Äänestä

Riikka käski mennä töihin. Miten menen kun ei ole varaa pitää autoa

Äänestä

Mee julkisilla, vassarit kehottaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Demareiden gallupit joissa kysellään vain demareilta, voi jättää omaan arvoonsa. Aina ennenkin on käynyt niin, että vaaleissa se oikea kannatus vasta mitataan. Gallupeilla koitetaan vain yritetään vaikuttaa älyllisesti heikkoihin ja ohjata heidän äänestyskäyttäytymistään.

Ajatelkaapa, minkä puolueen kannatus romahtaa, jos sen johtajilta loppuu kyky valehdella? Puheet, kyky ja teot ovat kolme eri asiaa. Sama koskee ammattiliittoja.

Teolllisuusliiton örveltäjät sikailivat Aulangolla. Koskiko palaveri mahdollisia lakkoja?
Vittu mitä porukkaa.

YTK on sata jänistä. Säästää 400 euroa vuodessa puhtaana käteen, jos jättää liitot. Liito ei osaa muuta kuin kalistella lakkokellooja ja uhkailla porteilla rasistisesti töihin menijöitä. Lakoilla ei ole saavutettu mitään vuosiin. Ne on vain ay-pomojen itsetunnon kohotusta, jossa jäsenet ovat pelinappuloita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu