Äiti Amma on etevä business-nainen, Ammalla miljoonien omaisuus

Anonyymi-ap

Äiti Amma on tuotteistanut halaamisen tehokkaasti.
Suomessakin vieraillut äiti Amma on Intian rikkain naispuolinen uskonnollinen johtaja. Omaisuutta hänellä on satojen miljoonien eurojen arvosta. Tarkkaa summaa ei tiedetä, koska kirjanpito ei ole avointa.

Äiti Amma on tuotteistanut halaamisen tehokkaasti: Myynnissä on niin kristalleja, kirjoja kuin hyväntuulisia Amma-nukkejakin. Joidenkin arvioiden mukaan yhden Euroopan-kiertueen liikevaihto pyörii arviolta kolmessa miljoonassa eurossa.

Päätyökseen Amma Inc pyörittää useita erilaisia opinahjoja, joissa lukukausimaksut ovat samaa luokkaa maan huippukoulujen kanssa. Lisäksi Ammalla on Intiassa oma media sekä sijoitus- ja kiinteistöbisneksiä. Osa työntekijöistä on vapaaehtoistyössä olevia länsimaalaisia.

Intiassa on viime aikoina ryhdytty keskustelemaan gurujen asemasta ja siitä, kuka hyötyy intialaiskulteilla tehdyistä rahoista. Intiassa kuka tahansa voi ryhtyä guruksi, Pia Heikkilä kirjoittaa Sunnuntaisuomalaisen kolumnissaan.

25

423

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hänhän esittää maailmalle toista kun on kertoen vaatimattomasta
      elämästään.

    • Anonyymi

      Ei ole kuulunut äiti Ammasta mitään. Onkohan se kuollut rahakasojensa keskelle ?

    • Anonyymi

      "Elävä pyhimys" eli äiti Amma (Mata Amritanandamayi) saapuu Suomeen 26. – 27. lokakuuta 2025 osana Euroopan kiertuettaan. Tapahtuma järjestetään Espoon Metro Areenalla ja se on maksuton ja avoin kaikille. Suomi on ainoa Pohjoismaa, joka kuuluu tähän kiertueohjelmaan.
      Herää kysymys miksi hän tulee vain Suomeen. . .

      • Anonyymi

        Täällä on naiivi porukka halosenkin kannattajia joten kyllä senämmän joukkoon
        yksi ammakin mahtuu


    • Anonyymi

      Minä kavahdan kaikenlaista henkilöpalvontaa.

      kylmätotuus

    • Anonyymi

      Ellei ole melko rikas ei pysty ison seurueensa kanssa tekemään
      "Euroopan kiertueita". Lentoliput, hotellit ja ateriat maksava maltaita.

      • Anonyymi

        joo mutta koeta itse tehdä joku uskonto ja ansaita
        se ei ole ihan helppoa
        helpompi on ruveta henäluoman tyttäreksi ja mennä eduskuntaan ansaitsemaan
        kuin af kaanikommunisti Moskovasta Na Sima


    • Anonyymi

      Ei amma ole yksin ämmälläkin on rutosti rahaa valtion laskuun henkivartijakaartikin
      ja turhamatkailu sujuu, halonen

      demokratiassa voi hyväksyä amman muttei ämmää
      amma on tehnyt tyhjästä rahansa toinen huijannut työläisiä politiikassa

    • Anonyymi

      SEHÄN on KUOLLU kauan sitten se oikea ÄITI-AMMAN !

      sen tuhkahan siroteltiin lentokoneesta afriikan alueelle jonnekki,

    • Anonyymi

      Onhan meilläkin bisnesuskovainen, jolle merkkaa vain raha,
      Siionisti Sari Essayah.

    • Vaarallinen kultti, voiko pahempaa olla, että ihminen väittää muille
      olevansa itse jumala?!
      Kävin aikoinani hierojalla, joka oli Amma-kultin harras jäsen...Amman kuvat olivat
      seinällä kaikkein korkeimmalla paikalla...eräänä aamuna kun olin varannut hierojalle ajan,
      hieroja peruutti sen kertomalla, että hän ei nyt voi ottaa ketään vastaan..Äiti-Amma kun oli juuri tulossa Suomeen ja hieroja sekä muut ammalaiset olivat valvoneet 'koko yön laittamassa kaiken kuntoon häntä varten'.

      Onneksi netistä löytyy kriittistäkin totuutta tuosta lahkosta:
      https://www.gurumag.com/ammas-empire-sex-lies-and-hugs/

      Että sellainen ämmä tuo Amma...

    • Anonyymi

      En osaa ajatella noin äiti Ammanista. Viimeksi kun oli täällä vuosia - vuosia sitten, kävin hänen sylissään silitettävänä vai laittoiko käden hiuksilleni tai hartialleni hetkeksi. Voi olla perää rahanahneudessa mutta siinä kyllä tunsi saavansa tosi rauhallisen ja ihanan olon. Tilaisuus oli muutenkin mukava edullisine ruokatarjoiluineen. Ostin basarista kauniin kännykkäpussukan että kännyä voi roikottaa kaulassa, kun ei ollut asussa taskuja. Nyt kännykät ovat niin isoja ettei mahdu pussukkaan eikä niska kestä.

    • Anonyymi

      ehkä kuiternkin en emmän hyvää saanut aikaan kuin pahaa, onko aloittaja pystynyt samaan...?

      • Anonyymi

        Äiti ammaa saa myös tavallisen halausmaksun lisäksi taputtaa kaksi kertaa pyllyyn 1000 euron lisämaksua vastaan!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äiti ammaa saa myös tavallisen halausmaksun lisäksi taputtaa kaksi kertaa pyllyyn 1000 euron lisämaksua vastaan!

        Mitään pääsy- tai halausmaksua ei ole, tilaisuus on täysin maksuton jos ei halua syödä, juoda kahvia tai ostaa myyntikojujen tuotteita. Ei pidä tuollaista perätöntä väitettä levittää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äiti ammaa saa myös tavallisen halausmaksun lisäksi taputtaa kaksi kertaa pyllyyn 1000 euron lisämaksua vastaan!

        Missä botti? Tuo on seksistinen kommentti!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äiti ammaa saa myös tavallisen halausmaksun lisäksi taputtaa kaksi kertaa pyllyyn 1000 euron lisämaksua vastaan!

        Siitä puhe mistä puute?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äiti ammaa saa myös tavallisen halausmaksun lisäksi taputtaa kaksi kertaa pyllyyn 1000 euron lisämaksua vastaan!

        Oleppa tarkkana. Palstalla pyllistellään, joillekin.
        Tosin näkijät eivät taida olla mielissään, kun suuntima on heille.


    • Anonyymi

      Amma (suom. imettää) on sopivan hassu nimi tälle tätille.

    • Anonyymi

      No voi himskutti kuinka kateellista porukkaa täällä on?

      Hän on kehitysmaasta!
      Hänellä on ollut ja on järkeä nousta köyhyydestä, Te täällä, valtion kouluttamat ihmiset osoitatte kateutta Hänen rikkauksistaan!

      Nouskaa ja katsokaa mitä ja miksi, ette ole itse rikkaita?

      Onko oppi kaatunut ojaan ja sivistyksen vei kateudenpiru!

    • Anonyymi

      Äidit Amma ja Teresa kaukomaiden sielujen hoitajat, 60-luvulla jo oli hra. Maharishi mielenrauhasta kertomassa länsimaissa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kummast suomalaiset nuoret naiset hurahtavat halaamaan.

      • Anonyymi

        Halaaminenhan tekee hyvää sielulle.


    • Anonyymi

      Hyvin takoi myös taannoinen Ylivainion Nipa rahaa hellareille, vain vanhoja mummoja kaatelemalla.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      82
      4404
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2978
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      26
      2825
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2575
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2499
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      112
      2238
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      101
      2190
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      638
      2068
    9. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      34
      2038
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1995
    Aihe