Tässä pienen ajan sisällä itsetuntoni on laskenut melkoisesti. Juuri tällä hetkellä masentaa ja harmittaa niin hemmetisti, etten edes viitsi kovin pitkää tästä kirjoittaa. Valitusvirteni pääkohdat ovat siis:
1) Jatko-opinnot: En päässytkään varmana pitämääni ammattikorkeakoulupaikkaan ja johonkin periferiayliopistoonkin olen vain jollain miljoonannella varasijalla. Turhaan näköjään valmistuin luokkani parhaana lukiosta.
2) Ihmissuhteet. Olen 18-vuotias ja mulla ei ole koskaan ollut oikeaa poikaystävää (heaps of kaikenlaista sähellystä ja sekoilua kylläkin). Aika säälittävää, täysi-ikäinen neitsyt. Olen itseäni ihan nättinä (olen malleillut jonkin verran, vaikkei pituutta olekaan läheskään tarpeeksi) ja fiksuna pitänyt, mutta tää tilanne todistaa kyllä toista. Parhaaseen ystäväänikin välit ovat poikki.
3) Kesätyö. No sitä nyt ei ole. Kotona joudun päivät pitkät oleskelemaan, ja täytyy sanoa, että siitä en juurikaan nauti. Ärsyttää olla toimettomana, kun ei voi tuntea itseään hyödylliseksi jossain mielessä ja edes sillä tavalla jotenkin säilyttää omanarvontunto.
Tiedän, että asiat voisivat olla huonomminkin, mutta päähän silti ottaa ja pahasti.
Ja nyt tulen tähän vielä valittamaankin, niinkuin joku helvetin nolifettäjä. Tietysti miljoona pilkkaajaa ja ärsyttäjää kommentoi tätä, mutta voiko näin toivoton tapaus muuta odottaakaan? Olisi kuitenkin ihan kiva, jos edes hieman sympatiaa joltakulta heruisi.
1) Jatko-opinnot: En päässytkään varmana pitämääni ammattikorkeakoulupaikkaan ja johonkin periferiayliopistoonkin olen vain jollain miljoonannella varasijalla. Turhaan näköjään valmistuin luokkani parhaana lukiosta.
2) Ihmissuhteet. Olen 18-vuotias ja mulla ei ole koskaan ollut oikeaa poikaystävää (heaps of kaikenlaista sähellystä ja sekoilua kylläkin). Aika säälittävää, täysi-ikäinen neitsyt. Olen itseäni ihan nättinä (olen malleillut jonkin verran, vaikkei pituutta olekaan läheskään tarpeeksi) ja fiksuna pitänyt, mutta tää tilanne todistaa kyllä toista. Parhaaseen ystäväänikin välit ovat poikki.
3) Kesätyö. No sitä nyt ei ole. Kotona joudun päivät pitkät oleskelemaan, ja täytyy sanoa, että siitä en juurikaan nauti. Ärsyttää olla toimettomana, kun ei voi tuntea itseään hyödylliseksi jossain mielessä ja edes sillä tavalla jotenkin säilyttää omanarvontunto.
Tiedän, että asiat voisivat olla huonomminkin, mutta päähän silti ottaa ja pahasti.
Ja nyt tulen tähän vielä valittamaankin, niinkuin joku helvetin nolifettäjä. Tietysti miljoona pilkkaajaa ja ärsyttäjää kommentoi tätä, mutta voiko näin toivoton tapaus muuta odottaakaan? Olisi kuitenkin ihan kiva, jos edes hieman sympatiaa joltakulta heruisi.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Minäpäs olen vuoden vanhempi ja tyttöystävää ei ole koskaan ollu.Ja neitsyys on tietenki vielä tallella, vaikka sillä nyt ei niin väliä ookkaan.Ja on jopa pari ihan nättiä tyttöä osoittanu jonkulaista kiinostusta mutta siinä vaihessa minä lähen karkuun ihmettelemään että mitähän ne oikein ajattelee.
No kesäloma menee täälläki aika lailla hukkan kun kotona koneen ääressä istuu.
Vois ne asiat mullaki huomattavasti huonommin olla mutta on se mukava välillä valittaa.
Niin ja lyhyemmät tytöt on monesti kauniimpia,ainaki omasta mielestä.
1)tuo opiskelupaikan saamatta jääminen kieltämättä syö miestä. odotettavissa onkin osaltani vitutuksen ja viinan täyteinen talvi. tsemppiä kuitenkin sinulle ja onnea uuteen yritykseen.
2)naisia tai ei, se ja sama.
3)totaalisen vittumainen työ jonka vuoropäällikkö tekisi mieli ampua siihen paikkaan.
onko tänne kasaantumassa tällainen väliin putoajien kerho?
no uskon että nyppii, mutta asiat voisivat olla pahemminkin. Ensinnäkin opiskelupaikasta paitsi jääminen kiehuttaa, mutta joskus on oikeasti ihan hyvä ettei mee pelkästään hyvin. oon ite huomannu sen, kokemukset kasvattaa ja vastoinkäymisestä saattaa auetakin jotain muuta yllättävää/mielenkiintoista tilalle. ei kannata heti menettää toivoa. jos sulla ei siis ole opiskelupaikkaa niin ota siitä ilo irti et ei oo vuoteen kouluu..hankit työpaikan, opiskelet itsenäisesti, uudet harrastukset vai kiinnostaisko vapaaehtoistyö tai aupair työ ulkomailla? sulla on koko elämä viel aikaa opiskella ja tehdä työtä!
sit toisekseen. ite oon kans 18 ja neitsyt ja ylpee siitä! se ei oo mikään ihmisen arvokkuuden mittari.päinvastoin itse ainakin arvostan hyvin vähän semmosii huorii jotka on alottanu jo ihan pentuna noi touhut..
ja kesätyö..hmm..toi ei oo kyl kivaa istuu kotona..keksi joku oma bisnes..lastenhoitoo, pihatöitä, ikkunoitten/mattojen pesuu...:) kyl se siitä kuule!
Mun tilanne oli vuosi sitte tämä
1) Kohtalaisen hyvillä papereilla lukiosta, eikä kuitenkaan auennut koulujen ovet.
2) Vuoden seurustelun jälkeen jäin silti vielä neitsyeksi, kun poika pelkäsi minua kai liikaa..(herranjestas, oltiin kuitenkin n. 18v ..). Iloisesti tuli sen jälkeen säädettyä pientä säpinää monen muun kanssa, muttei mitään vakavampaa kuitenkaan.
3)Pääsin heti kirjoitusten jälkeen töihin, toisin kuin kaverini ja jäin paljosta paitsi ( tosin hieman rikkaampana)
Tämän hetken tilanne:
1) Vietin välivuoden aupairina Espanjassa ja hain uudestaan kouluihin. Sain eilen tietää että minut on hyväksytty yhteen hakupaikoista.Hiphei ja hurraa!
2)Ihmissuhteiden kohdalla ei ole tapahtunut paljoa kehitystä. Kaveripiiri on laajentunut ja välit lämmenneet. Neitsyyskin meni ja vielä selvinpäin , mutten ole huolinut ketään miehentapaista jalkoihin pyörimään.
3) Palattuani ulkomailta vietin pari tuskaista kuukautta kotinurkissa ennen kuin pääsin töihin. Nyt teen kolmivuorotyötä ja olen kadottanut unirytmini.
Niin tai näin - ikinä ei ole hyvä.
Kiitos kovasti teille neljälle. On helpotus huomata, etten suinkaan ole ainoa.
Tänään tuli postissa parit kirjeet kansanopistoista. Ärsyttää. Ihan niinkuin ne ilkkuis mua tuossa. Äiti tietysti innostu toisesta niistä, mua ei kyllä vois vähempää kiinnostaa =/ Tuntuu jotenkin alentavalta ajatella menevänsä johonkin tuollaiseen paikkaan.. kun olen aina jotenkin aina niitä ihmisiä säälinyt, jotka sellaisissa opiskelevat. Nehän ovat sellaisia, jotka eivät mihinkään muualle ole päässeet, epäonnistuneita. Ei ole kovin mukava huomata tulleensa säälimäkseen ihmiseksi.
Outoa, olen löytänyt itsestäni uuden tunteen, katkeruuden. Koitan kovasti muistuttaa itseäni siitä, että ei ole hyväksi tuntea tuollaista, mutta nyt juuri en voi mitään tälle. Ehkä huomenna tai jokin muu päivä pystyn nauramaan tälle, mutta nyt tää on ihan liian totta.
Tajuan kyllä, että tää ei oo maailmanloppu. Vuotta au pairina olen kyllä harkinnut, oli ilmoituskin netissä jo jonkin aikaa.. mutta en ole ihan varma vielä onko se mun juttu. Mutta onhan niitä mahdollisuuksia, eli ei tää mikään maailmanloppu edelleenkään ole. Järki kertoo taustalla, että kyllä tästä selvitään, mutta nyt vaan täytyy ensin setviä tunteet tai jotain muuta sentimentaalista paskaa, mikä ei yleensä muhun näin vahvasti iske.
Joo, eli olen nuo molemmat nimimerkit.. laitoin vahingossa tuon enemmän käyttämäni äsken.
Nyt tuli muuten tytsy pieni aika raakaa ja lapsellista tekstiä:
"Tuntuu jotenkin alentavalta ajatella menevänsä johonkin tuollaiseen paikkaan.. kun olen aina jotenkin niitä ihmisiä säälinyt, jotka sellaisissa opiskelevat. Nehän ovat sellaisia, jotka eivät mihinkään muualle ole päässeet, epäonnistuneita."
SÄÄLIT heitä?!! EPÄONNISTUNEITA!!!? Sähän puhut nyt kansanopistosta!?
Mielenkiintoinen teoria kultapieni.. Itse en siellä ole käynyt,mutta muutama ystäväni on ja osa ihan vaan harrastusmielessä käynyt kursseja vaikka koulut on käyty ja hyvä ammatti on jo.
Kouluja voi käydä huvikseenkin, jos jokin kiinnostaa, taikka sitten haluaa monta eri ammattia, esim. kolme, kuten muutamalla ystävälläni on.
Koulukäynti ja kurssien ottaminen myös voi olla harrastukseen liittyvää kuten äidilläni..
Mikä sinä olet heitä muutenkaan säälimään, he voivat kuule olla paljon onnellisempia kuin sinä -ainakin tällä hetkellä.
Että meneppä nyt pikku-prinsessa vähän itseesi ja mieti hetki mitä suustasi päästät.
Kuulostat lähes samalta kuin eräs tuttuni, joka ei missään nimessä voinut mennä kirpputorille, saatikka että olisi kulkenut kirpputorin muovikassi kädessä! Voi auta armias teitä ihmisiä.Auta armias tätä ihmisten pinnallisuuden määrää ja omaan napaan tuijotusta!
Voisitko sinäkin pikku draama kuningatar laskeutua sieltä ylhäisitä korkeuksistasi tänne meidän tavanomaisten, kansanopistossa opiskelevien rahvaiden joukkoon ja lakata valittamasta..
Ehkäpä huomaisit, että emme me kaipaa, emmekä tarvitse sinun sääliäsi.. Meillä on kaikki hyvin ja sinun juttusi lukiessani minäkin aloin säälimään.. sinua.
Hyvää kesän jatkoa
Pääni sisällä olen vain heitä säälinyt, tätä ennen ole sitä kenellekään ilmaissut. Pyrin vain olemaan mahdollisimman rehellinen ja tämä oli mielipiteeni. Tuntuisi jotenkin hieman alentavalta opiskella sellaisessa paikassa, kun kaikki entiset opettajani ja muut sellaiset pitävät minua ehdottomasti yliopistoihmisenä. Eikä siinä mitään, toiset tykkäävät jauhelihasta, toiset sisäfileestä.. ;)
Eriasia on toki ihmiset, jotka opiskelevat ilmeisesti *huvikseen* kansanopistossa? Sehän menee harrastuksesta ja silloin se on todella hyvää ajankulua, eikä siitä auta olla muuta kuin ylpeä. En pidä ollenkaan mahdottomana, että itse opiskelisin joskus kansanopistossa, HARRASTUSPOHJALTA.
Lakkaisit nyt säälimästä, kun heillä tuskin on asiat niin kovin paljon sinua huonommin. Tuollainen on todella alentuvaa ja se jo pelkästää kertoo sinusta ihmisenä paljon..
Enemmän kuin minä haluaisin tietää.
Mutta me elämmekin ilmeisesti ihan eri maailmoissa, sinä siellä prinsessalinnassasi tuskailet että mitä nyt tädit ja serkun siskon kaimat, puhumattakaan parhaista ystävistäsi opettajista ajattelee, kun kaikki ei mennytkää suunitelmien mukaan..
Ja minä täällä en voisi hittojakaan välittää muitten mielipiteistä, saatikka noin pinnallisista asioista kuin koulutus ja työpaikka. Mulle merkkaa ihminen ihmisenä, enkä mä sääli ketään.
Mä tiedän paljon onnellisia "köyhiä" kouluttamattomia ja hyvätuloisia, korkeastikoulutettuja onnettomia ihmisiä.
Mutta älä huoli, kyllä sä mitä luultavimmin sinne kouluun vielä pääset. löydät varmasti vielä kaltaistasi seuraakin.
Ihmisistä kun on hienoa, kun voi asettua jonkun yläpuolelle ja vaikka vähän sääliäkin.Sitä kai sit tuntee itse olevansa jotain, Olevansa parempi. Se on ihmisluonto sellainen.
Etkä sä ole poikkeus. Mutta aina ei mene elämä niin kuin on suunniteltu, sen tulet viä huomaamaan monta kertaa. Ja varo silloin ettet vain tipahda säälimiesi ihmisten tasolle. Sustahan vois vahingossa tulla viä avarakatseinen, suvaitseva ja onnellinen...
Ja sit sä luet tän, ehkä tuhahdat kerran ja unohdat koskaan lukeneesi, niin paljon ihmiset toisiaan kuuntelee.. Mutta ehkä parempi niin..
Kesänjatkoja sinne..
Olisikohan Puhuva Pääkin tässä nyt lokeroimassa ihmisiä aivan samanlaisesti kuin minä (tosin ei vain myönnä sitä?)?
"Mutta älä huoli, kyllä sä mitä luultavimmin sinne kouluun vielä pääset. löydät varmasti vielä kaltaistasi seuraakin."
Ai, että hieman korkeammin koulutetut ovat minunlaisiani? Ja sinun mukaasihan elän pilvilinnoissa prinsessana? Juujuu, toki =D Veikkaan, että yliopistoista ja sellaisista kouluista löytyy hyvin monenlaista porukkaa.. =)
Ja itseasiassa, olen kyllä hyvin avarakatseinen. Miltei kaikissa asioissa, paitsi mitä koulutukseen tulee. Esim. ihmisen seksuaalinen suuntautuminen, rotu, uskotonto tai muu sellainen ei merkitse minulle mitään. Ja noillehan ihminen ei välttämättä voi mitään, mutta koulutukselle kyllä.
En ole raadollinen ja rehellinen ainoastaan itseni tapauksessa vaan "tuomitsen" muutkin päässäni. Mutta, HUOM, vain päässäni. Itseäni kehtaan sentään ääneenkin ruotia. Ikinä, en ikinä, näyttäisi väheksymistäni kenellekään luonnossa (en halua loukata ketään). Netissä sentään voin sanoa mielipiteeni. Oikeaan elämään mielipiteeni ei vaikuta melkein mitenkään (esim. ennen himolukiolaisena ( =D ) en sietänyt amiksia, ja katsos vain, nyt minulla on monen monta hyvää ammattikoulun käynyttä ystävää).
Ja huolehdin kyllä siitä, mitä muut minusta ajattelevat. Suurin osa ihmisistä välittää, tosin ei ehkä yhtä paljon kuin minä. Mutta onnellinen olen kyllä. Kirjoitin tuon ensimmäisen tekstin ja toisenkin jossain ihmeen itsesäälin puuskassa. Jos et ole hyvä Puhuva Pää huomannut, ihmisten mielialat voivat muuttua melko nopeastikin.
Juuh, voihan se olla että olenkin lokeroimassa, enhän sitä koskaan väittänyt etten tekisi.
Tosin minä lokeroin ja tuomitsen sinut sillä perusteella mitä itse olet sanonut, sinä lokeroit ja tuomitset ihmiset kasvottomana massana pelkän opiskelupaikan perusteella.
Luulisi jo sinunkin oppineen jos sinulla niitä amiskavereitakin on.
Ethän sinä kai heitäkään sääli, vai?
Eikö olisi jo aika astua vielä yksi askel ihmisyyden portaissa ja lakata säälimästä ja vieroksumasta muitakin noin heppoisilla perusteilla.Lakata asettumasta toisten yläpuolelle.
Etkö jo ole itsellesi kavereittesi kauttakin todistanut, ettei ihmisissä, jotka eivät ole korkeastikoulutettuja, ole välttämättä mitään säälin aihetta?
Vai oletko edelleen eri mieltä?
Enkä sanonut että korkeammin koulutetut olisivat sinunlaisiasi, meitä kaikkia on niin moneksi. Tarkoitin lähinnä että saattaisit sieltä helpommin löytää ihmisen joka myös haluaa katsoa toisia, erilaisen, alemman koulutuksen saaneita säälien ja alentuvasti..
Mitä rotuun, uskontoon ja seksuaaliseen suuntautumiseen tulee, varmasti olet avarakatseinen, en epäile yhtään. Ehkä siksikin haluaisin vielä näin mielenkiinnosta kysyä sinun kantaasi homojen ja lesbojen adoptio-oikeuteen? Olen itse nimittäin lesbo.
Sitä en ole voinut valita, mutta sen miten kouluttaudun, niin kyllä. Mutta oletko koskaan ajatellut, että joku haluaisi ammatin, johon ei ehkä tarvitse olla korkeastikoulutettu, edes ylioppilas?
Minä tunnen montakin tällaista ihmistä. Ja luulisi osan amiskavereistasikin ihan omasta vapaasta tahdostaan valinneen sen opinahjon ja ammatin johon valmistuvat. Vai ovatko he kaikki siellä vain koska eivät muualla pärjäisi?
Miksi mennä lukioon ja sitä kautta yliopistoon, jos oikeasti haluaa olla vaikka puuseppä? tai rakennusmies? tai maalari? Kirjailija? Taxikuski? Tai vaikka kotiäiti!?
Jos ei ole intressejä niin siten ei. Pitäisikö sitä siten häveten painaa päänsä ja tietää ettei elämä voi olla kovin hyvin jos et edes lukiota ole käynyt?
Onneksi purat sentään itseäsi vain netissä, etkä päästä todellisia mielipiteitäsi julki muille.
Mutta silloinhan sinun täytyy tiedostaa, ettei mielipiteesi olisi jollain tapaa yleisesti hyväksyttävä. Tiedät että se loukkaisi ihmisiä ja ihmiset joita säälit, ehkä jopa suutuisivat jos kuulisivat ajatuksesi..
..Tosin suurin osa luultavasti nauraisi.
Nauraisi sinun omituisille päähän pinttymillesi koulutuksen tärkeydestä onnellisen elämän kannalta ja sinun hassuille sääliyrityksillesi..
Mutta mitä he eivät tiedä, se ei voi heitä loukatakaan vai? :)
Hymynaama siksi, että haluan sinun tietävän etten minä vihalla kirjoita. Päinvastoin. Väittely sinun kanssasi on ollut mitä mielenkiintoisin vaikken ajatusmaailmaasi ymmärräkään ;)
Mitäs tässä pitikään sanoa Puhuvalle Päälle...
No ensiksi vastaus kysymykseesi homojen ja lesbojen adoptio-oikeudesta. En ole aiheeseen oikein kunnolla perehtynyt, mutta miettinyt itsekseni kyllä muutamia kertoja. Toivottavasti siis muutamat epäselvyydet tekstissäni eivät haittaa.
Tämä on vähän kaksipiippuinen juttu. Oikeuden siihen soisin heille mielelläni, mikäli asiassa ei voisi piillä minkäänlaisia haittavaikutuksia lapselle. Ja tällä en tarkoita sitä, että heistä kasvaisi seksuaalisuudeltaan "poikkeavia".
Huolen aiheeni on se, että pystyykö lapsi varttumaan aikuiseksi niin, että hänen vain toista sukupuolta edustavista vanhemmistaan ei koidu hänelle muuta haittaa. Esim. erilaiset roolimallit ovat tärkeitä lapselle. Toisaalta sitten taas monille avioerolapsille ei ole koitunut vakavaa vahinkoa siitä, että vain toinen vanhemmista on osallistunut kasvatukseen. Tästä voitaisiin ehkä päätellä, että kahdella samaa sukupuolta olevalla vanhemmalla olisi paremmat mahdollisuudet saada parempi "tulos" kuin yksinhuoltajilla? Vaikka sitten taas lesbo-/homoparin lapseen voisi kohdistua kiusaamista ja syrjintää muitten vanhempien lapsia enemmän...
Lesbo- ja homoparien oikeutta adoptoida lapsi en voi siis suoraan sanottuna puoltaa enkä vastustaa, ennen kuin kuulen tutkimustuloksia aiheesta. Tällaisia tuloksia voi taasen olla vaikea saada, sillä esimerkkitapauksia ei varmasti löydy kovin paljoa ( ja jos esimerkkitapauksia löytyisikin, niin ei varmasti Suomen oloista... luulen vahvasti, että tutkimuksen tulos voisi olla erilainen täällä kuin muualla, sillä ennakkoluuloista ei varmasti ole täällä päästy vielä yhtä hyvin kuin joissain kansainvälisemmissä/suvaitsevimmissa paikoissa).
Itse haluaisin uskoa, että oikealla tavalla kasvatettuna lapsi voi varttua "kunnolliseksi" (en muutakaan sanaa keksinyt, sillä esim. adjektiivi "normaali" on hyvin monikäsitteinen) riippumatta hänen kasvattajiensa seksuaalisuudesta.
Joillakin voi olla epäilyksiä myös siitä, miten homo- tai lesboparit pysyvät yhdessä lapsen hankkimisen jälkeen.. (No itse olen sitä mieltä, että ihan samalla tavalla kuin mikä tahansa muu pari) Mutta kenties vastaus tähän löytyisi siitä, että vain parisuhteensa vahvistaneet (siis rekisteröineet) saisivat adoptoida lapsen. Saman tulisi mielestäni päteä heteropareihinkin (luultavasti muuten päteekin jo?)
Tuli sen verran tekstiä tästä aiheesta, että ei oikein huvita puhua tuosta alkuperäisestä. Sitäpaitsi tämä tuntuu paljon mielenkiintoisemmalta ja hedelmällisemmältä aiheelta. Mitä sanottavaa sinulla on tähän juttuun?
No, hei.
Ajattelin jo etten saakkaan enää vastausta, mutta tulihan se sieltä :)
Enpä olisi aiemmin itsekään kyennyt kirjoittamaan, kun nuorempi koirani, rakas, päätti yöllä hiukopalaksi vetäistä näppiksen johdon.. :/
Juuh, mutta asiaan siis :)
Perustelusi ovat kyllä hyviä ja olet selvästikin asiaa miettinyt ilman ennäkkoluuloja.
Puhuit erilaistn roolimallien tärkeydestä lapselle, mutta kumositkin jo itse tämän argumentin nojautumalla avioerolasten kasvun normaaliin kehitykseen, ilman toista vanhempaakin. Joten tähän minun ei tarvitsekaan enää puuttua.
Sitäpaitsi en oikeastaan ymmärrä edes koko roolimallijuttua...
Se vaikka poika kasvaisi vain naisten ympäröimänä, uskon että hänestä tulisi silti mies -ei tyttö, eikä varmasti homo..
Sitäpaitsi tämän "heteroiden kauhukuvan" toteutuminen ei ole käytännössä edes mahdollista, sillä lapsi pitäisi eristää muusta maailmasta, jotta se ei ympärillään näkisi lainkaan saman sukupuolen roolimallia.
Varmasti myös lesbo/homopareilla on sekä mies että naispuolisia tuttavia taikka sukulaisia, joihin lapsi voi samaistua..
No, ehkä poikkeus saattaa olla hyvin pienenä vähemmistönä eräät ääripään feministilesbot, jotka yleesä eivät kyllä lapsia tunnu haluavankaan, kuten eivät myökään perinteiseen äidin rooliin.
En menisi sanomaan, että kahdella samaa sukupuolta olevalla parilla olisi aina paremmat mahdollisuudet kuin yksinhuoltajilla. Sehän riippuu täysin tapauksesta. Tärkeämpää minusta on, että lapsi saa tarpeeksi rakkautta ja huolenpitoa. ja moni yksinhuoltajakin pystyy nämä kiteerit täyttämään vallan mainiosti.
Ja moni heteropari taas ei välttämättä ollenkaan. Tästä esimerkkinä monet huostaanotetut lapset (mm.minä) ja monet jotka olisivat huostaanoton edessä jos heistä vain tehtäisiin vain ilmianto. Olen nähnyt tapauksia enemmän kuin tarpeeksi.. :(
Sanot että lesbo-/homoparin lapseen voisi kohdistua kiusaamista heteroparien lapsia enemmän.
Oletko yhtään lukenut noita lasten ja nuorten palstoja?
Kiusattuja on aivan paljon.
Suurimmalla osalla on heterovanhemmat. Kusaamiseen ei tarvita syytä. Silmälasitkin riittää, tai vääränlaiset vaatteet, pyöreys, pisamat, pituus, rinnat tai se ettei niitä ole. Syitä löytyy aina.
Tuolla perusteella ei kenenkään, ei edes heteroiden, pitäisi hommata lasta, koska on niin suuri mahdollisuus, että hän joutuu kiusatuksi..
Minä olin koulukiusattu, halveksittu ja syrjitty. ilman mitän syytä. Satuin vain kaveeraamaan ekat koulupäivät väärän ihmisen kanssa. Sen lisäksi olin ujo ja arka..
Nykyään tajuan että tuo kaikki teki minusta lopulta vahvemman ihmisen.
Silti en koskaan haluaisi sitä oman lapseni kokevan. Mutta en voi sitä estääkään, jos niin käy.Voin vain minimoida riskit ja ja yrittää olla tukena jos kiusausta tapahtuu. voihan siihen puuttua, vaikka koulussa opettajien kautta.
Mielestäni paljon tärkeämpää ennaltaehkäisyä on kasvattaa lapselleen terve ja hyvä itsetunto, sekä olla apuna ja tukena, niin hän kyllä pärjää elämässä.
Mutta kuten jo äsken sanoin: kiusaaminen ei vaadi syytä..
Minusta tärkeää olisikin suvaisevaisuuden opettaminen ja edistäminen kouluissa sekä valistus.
Ennakkoluulot ovat ne jotka aiheuttavat ongelmia ja pelkoja. Ne eivät lähde lapsesta vaan siitä mitä kotona on opetettu.
Eli vanhempien pitäisi katsoa peiliin..
Sanoit ettei esimerkkitapauksia löydy suomesta.
Löytyy, mutta nämä lapset ovat jommankumman naisen tai miehen omia lapsia, yleensä entisestä heterosuhteesta.
Samassa ala- ja ylä-asteen koulussa missä olin, oli poika jolla oli kaksi äitiä. Todella mukava ja fiksu jätkä. Häntä ei kiusattu. Kukaan ei edes tiennyt hänen perhetaustastaan. Kukaan ei ollut kiinnittänyt asiaan mitään huomiota sen enempää.Itsekin sain kuulla tästä vasta kuukausi sitten...
itselläni on myös ystäviä joilla on lapsia. Muunmuassa yksi, kahden naisen uusioperhe, jossa toisella on 6-vuotias poika, toisella 11-vuotias tyttö ja pieni poikavauva.
Lapsilla ei ole koskaan ollut äitiensä takia ongelmia. Ei pihapiirissä, eikä koulussa. Kaikki ovat hyvin reippaita, määrätietosia ja itsevarmoja ja varmasti pärjäävät elämässä.Yhtäkään heistä ei ole kiusattu koskaan kahdesta äidistä.
Jos näin sattuisi käymään myöhemmässä vaiheessa, lapset ovat niin tomeria, itsevarmoja ja fiksuja ikäisekseen, (melkein liiankin pikkuvanhoja välillä kun puuttuvat aikuistenki asioihin..;)
ja ovat joutuneet asioita pohtimaan sen verran että varmasti osaavat pitää pintansa.
Siinä sinulle yksi ote lesbo-perheen elämästä.
Joten lopulta voit joutua kiusatuksi melko yhtäläisellä varmuudella, olit sitten hetero tai homoperheen kasvatti..
Tuo mitä sanoit lesbojen parisuhteen kestävyydestä lapsen hankkimisen jälkeen, oli yllätys... Miten parisuhteen kestävyys olisi yhtään sen huonommalla pohjalla kuin heteroparillakaan?
Täälä hetkellä adoptio vaatii heteroparin ja avioliiton. ja hyvät tulot ja nuhteettomat taustat.
Jälkimmäiset olisi monella homo/lesboparillakin tarjottavana. mutta ei.
Minusta parisuhteen rekisteröintiä tärkeämpää silti on että lapsi saa hyvän kodin. Lapsi on haluttu.
Ja lapsi tällaisessqa perheessä on yleensä paljon pidempään harkittu ja kauan toivottu. toisin kuin heteroille, ei meille tule myöskään vahinkolapsia ja asiaa siis mietitään paljon kaummin ja tarkkaan joka kantilta ennen lasten hankkimista..
Nythän naispareilta pyritään kieltämään hedelmöityshoidotkin.. Surullista.
sama pätee myös yksinäisiin naisiin. vain heteroparit saavat hankkia lapsia niinsanotusti "luvan kanssa"...
Ihmisiä pelottaa vielä niin paljon. Ihmiset yleensä pelkäävät sitä mitä eivät ymmärrä.
Eivätkä he ymmärrä että me ollaan ihan kuin kaikki muutkin.Me vaan satutaan rakastamaan samaa sukupuolta..
"En menisi sanomaan, että kahdella samaa sukupuolta olevalla parilla olisi aina paremmat mahdollisuudet kuin yksinhuoltajilla. Sehän riippuu täysin tapauksesta. "
Tarkoitin, että voisi _kuvitella_ olevan paremmat mahdollisuudet (kaksi käsiparia varmasti tehokkaampi kuin yksi), mutta toki jokainen tapaus on erilainen. Mahdollisuudet ovat varmasti paremmat kahdella huoltajalla kuin yhdellä ihan yleistäenkin, ainakin siihen asti jos ottaa huomioon kaikki muuttuvat tekijät (toinen vanhemmista mielisairas, alkoholisti tms.).
"Varmasti myös lesbo/homopareilla on sekä mies että naispuolisia tuttavia taikka sukulaisia, joihin lapsi voi samaistua.. "
Totta, totta, mutta... Psykologiassa ainakin uskotaan, että nimenomaan eri sukupuolten tärkeimmät roolimallit ovat läheisimmät aikuiset => eli isä ja äiti. Esim. lesbosuhteessa isää ei olisi. Eli jossain määrin pelkästään naisten kanssa asuminen voi vaikuttaa, vaikka lähistöllä olisi myös miehen roolimalleja. (mutta enpä tiedä... ehkäpä ei ollenkaan negatiivisesti... Olis kerranki joku kundi edes huomaavainen =D )
Sitä en tajunnutkaan, että Suomesta tosiaan löytyy lesbopareja joilla on lapsi. Uusperheet eivät tulleet mieleenikään. (no toisaalta ehkä ilmeisestä syystä).
Kiusattuja kyllä löytyy muutenkin paljon, sitä en voi kieltää. Ja toki ei se ole yksinään mikään syy sille, että lapsi jätettäisiin hankkimatta, mutta ehkä se tuo myös hieman lisäpainoa sille syylle miksei hankkisi lasta (siis kun miettii homman plussia ja miinuksia). Mutta entä jos lapsella on kahden äidin tai isin lisäksi vääränlaiset vaatteet ja pisamia? Ja tämä on kuitenkin sen verran uusi asia vielä täällä, että ehkäpä tuosta syystä kiusattaisiin herkemmin kuin muista.
Mutta tähän asiaan vielä lopuksi haluan sanoa sen verran, että oma mielipiteeni on se, että kiusaamisesta kyllä voi selvitä oikealla asenteella ja muutenkin etukäteen sitä ei voi ennustaa ollenkaan, että jonkun tietyn parin lasta kiusattaisiin.. eli mikään syy tämä ei tosiaan ole lapsen hankkimatta jättämiseen.
"Tuo mitä sanoit lesbojen parisuhteen kestävyydestä lapsen hankkimisen jälkeen, oli yllätys... Miten parisuhteen kestävyys olisi yhtään sen huonommalla pohjalla kuin heteroparillakaan?"
Tuo ei myöskään ollut oma mielipiteeni, vaan joskus olen saanut sen kuvan, että heterot olisivat tuotakin epäilleet. "Ovat seksuaaliselta suuntautumiseltaan luonnonoikkuja, siispä eivät he muutenkaan voi kovin traditionaalisia olla" =D lol.. niinpä niin ja lehmät lentää. Mutta siis mielestäni parisuhteen rekisteröiminen tulisi olla pakollista kaikenlaisille pareille ennen kuin lapsen voi adoptoida.
Onko muuten lapsen adoptointi sinulle tällä hetkellä ajankohtainen asia? Ja saanko muuten sen verran vielä udella, että milläkähän alalla työskentelet (ihan vaan kiinnostaa noin niinkun taustatietona..)? Ai niin ja suurinpiirtein ikäkin olisi mukava =)
Ai höh, tuli ainakin yksi järjetön lause. "Mahdollisuudet ovat varmasti paremmat kahdella huoltajalla kuin yhdellä ihan yleistäenkin, ainakin siihen asti jos ottaa huomioon kaikki muuttuvat tekijät (toinen vanhemmista mielisairas, alkoholisti tms.)."
Tarkoitin, että "...ainakin siihen asti kun ei oteta huomioon muuttuvia tekijöitä..."
Kuitenkin, lauseen tarkoitus muuttuu täysin =)
Siinä mielessä olet oikeassa että lastenhoitoa kyllä varmasti helpottaa se, että yhden ihmisen sijasta vanhempia on kaksi ja vastuu on jaettu. Lopputulokseen en usko sen juuri vaikuttavan.
"Psykologiassa ainakin uskotaan, että nimenomaan eri sukupuolten tärkeimmät roolimallit ovat läheisimmät aikuiset => eli isä ja äiti."
Ehkä sillä olisi jonkinlainen omanlaisensa vaikutus lapseen, mutta olisiko se sitten pahasta.
Eivät tuntemieni yksinhuoltajienkaan pojat minusta kovin neitimäisiä ole olleet. Käytöstapoja tosin sitäkin enemmän, eikä niin paljon miehistä uhoa. ;)
Ja omassa tapauksessani on vielä niin, että tämä "parempi puoliskoni" toimisi aivan vaivattomasti miehen mallina, miehekäs kun on :D
(ei käy tästä syystä edes julkisissa vessoissa kun aina joku tulee väittämään että on väärässä vessassa...)
Eikä se rajoitu vain ulkonäköön vaan käytöskin on kuin miehellä.
Kaikilla ei tosin tätä etua ole ;)
"kiusattuja löytyy kyllä muutenkin paljon, sitä ei voi kieltää. Ja toki ei se ole yksinään mikään syy sille, että lapsi jätettäisiin hankkimatta, mutta ehkä se tuo myös hieman lisäpainoa sille syylle, miksei hankkisi lasta (siis kun miettii homman plussia ja miinuksia)."
No, ensinnäkin tämä ei ole mikään plussien ja miinuksien laskemiskysymys. etu vastaan hyöty.
ja jos kuitenkin ruvetaan noin miettimään, niin silloin jokainen ihminen on itsekäs lapsia hankkiessaan, sillä eihän näin julmaan maailmaan ole oikeastaan mitään järkeä synnyttää lasta.
Tämä joutuu kuitenkin kokemaan vääryyttä sekä näkemään surua ja tuskaa, kokemaan kuoleman ja huomaamaan ihmisen pahuuden sekä sen kuinka me täällä tapetaan toisiamme ja koko tätä maapalloa, jolla elämme... meitä on nyt jo liikaa. :/
Miksi siis lapsia lisää..? Itsekkyyttä? Biologinen kello? Enpä tiedä..
Mutta jos minä synnytän tähän maailman lapsen ja kasvatan sen, voi tässä maailmassa olla yksi ihminen lisää joka välittää toisista, auttaa heikompia ja vastustaa sotaa ja kärsimystä..
Ehkä olisi taas yksi onnellinen lapsi lisää jolla on hyvä koti ja rakastavat vanhemmat.
Ehkä siksi. Eikö siinä ole plussaa tarpeeksi..?
Sama juutu pätee syyksi mielestäni adoptioon, joka oli alkuperäinen aiheemme. Lapsi saisi rakastavan kodin..
Halusit vielä tietää millä alalla työskentelen?
Hupsista, kuinka ollakkaan -lastenhoitoalalla :)
Lapsen hankkiminen on minulle ajankohtainen asia kyllä, mutta ei adoptiona.
Minä olen onnekas, sillä hyvä ystäväni on lupautunut luovuttamaan minulle "vauvansiemeniä", niinkuin asian yleensä ilmaisen.. ;)
Hänen mielestään on väärin että emme kumppanini kanssa lapsia saa vaikka olisimme hyvät vanhemmat, joten hän lupautui auttamaan.
Hän itse ei siis halua lapsia, eikä halua olla osallisena kasvatukseen.
Homma hoidetaan ruiskulla, eikä minun tarvitse tehdä mitään, mitä en tahdo..
Vielä ei ole tärpännyt, mutta odotellaan. Aikaakin on, olenhan vasta muutaman vuoden päälle kahdenkymmenen :)