Eikö ministeritasolla tajuta alkeellisiakaan asioita ? Jos leikkaukset vähentävät tuloja, rahaa kuluttaa vähemmin. Vaikkei olisi leikattukaan on järkevämpää säästää.
Ei kahdeksan euron veroale kuukaudessa saa kuluttajaa ilosta hyppäämään
ilmaan ja lähtemään shoppailemaan.
Erityisen heikkoa oli yksityinen kulutus, joka supistui 1,3 prosenttia alkuvuoteen verrattuna ja oli heikointa neljään vuoteen.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011459506.html
Suomi on "teknisessä taantumassa", takamatka kasvaa joka vuosineljänneksellä
6
74
Vastaukset
- Anonyymi
Yks seikka.
Tästä ei oikein puhu hallitus, ei oppositio. Suomen puolustusmenot on nyt tapissa. Kuulemma korkeimmillaan sitten kolkytluvun.
Kaks seurausta. Vyötä pitää kiristää sitten muualta. Ja toisaalta sotateollisuus kasvaa ja ase- jne vienti myös. Tavallaan mekin aletaan pikkuhiljaa elämään sotataloudessa. En arvioi, miten kokonaistalous tulee kääntymään. Mutta jos itse vältytään sotimiselta ja saadaan aseita kaupaksi hyvin, se voi kovinkin kääntää taloutta nousuun.
Sotateollisuus on pitkälti hightecciä ja siihen maassa satsataan. Ehkä monen muun asian kustannuksella, mutta kuitenkin.
Näistähän on pikkasen uutisoitukin. Tnt,stä huutava pula masilmalla, meillä uus tehdas. Tykistökranaateissa sama asia, tehtaat pyörii lujaa ja niitä rakennellaan misää. Patria myy panssariajoneuvoja jatkuvasti enenpi. Just uutisoitiin uudesta drone yrityksestä, joka kasvaa hirmu vauhtia. Lisäks tieten sitten kaikenmaailman infrateknologiat ja ties mitkä tutkat jne.
Noh,tää oli vaan yks juttu, mitä miettinyt. Ihmeen vähän tästä kyllä puhutaan, vaikka sodista jne jyllä uutisoidaan jatkuvasti. Suomi nousuun aseteknologialla?
=DW=- Anonyymi
Venäjän kansantulo on positiivinen nyt
Koska se valmistaa aseita
Ensi viikolla ne tuhotaan ukrainalaisten toimesta
sitä ei lasketa kansantulon laskuksi
Venäjä tekee uusia aseita joten kansantulo jatkaa kasvua
Se lasketaan kansantuotteeksi
Näin se etenee
Venäjän bruttokansantuotteen (BKT) arvioitiin kasvaneen 1,2 prosenttia toukokuussa 2025 edellisen vuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna. Huhtikuussa 2023 kuukausittainen BKT:n kasvu oli positiivinen ensimmäistä kertaa maaliskuun 2022 jälkeen.
- Anonyymi
Lintmanni vaatii säästämisen lopettamista
Häntä potuttaa, kun suomalaiset säästävät
Kuten minäkin, kaiken irtonaisen korkorahastoihin tällä hetkellä, odottamaan Mitä? No, markkinoiden korjausliikettä
Missään nimessä ei kannata kuunnella, eduskunnan palkannauttijaa rekkakuskia
Lintmanni : Suomalaiset ovat antaneet epäluottamuslauseen Orpon hallitukselle
Lintmanni arvioi budjetin lähetekeskustelussa eduskunnassa, että suomalaiset laittavat nyt kaiken ylimääräisen säästöön, koska yhteiskunnan turvaverkkoja on revitty rikki ja he pelkäävät oman työpaikkansa puolesta. - Anonyymi
Säästöt siis kasvavat tällä hetkellä, fakta, ja se hyvä jos säästäjät osaavat
jalostaa säästönsä sijoitukseen eikä siis jatkuvasti nollakorkojen joukkoon pankkiin
Minulla tänä vuonna salkkuryhmä noussut yli 26% vaikka ryhmässä on luokkaa 7% heikommin tuottavia talletustapaisia korkorahastoissa - Anonyymi
Suomi nousee ukrainalaisten verellä.
- Anonyymi
Ukraina ja Israel tukevat hyvin Suomen asemaa
ryssäneteneminen hidastuu tämän takia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1543830Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki993659Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423203Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest182531- 1822224
Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu271417- 961252
Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja241091Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt1281088Jos elämäsi ihminen
on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt691038