Perussuomalaisen puolueen pää-äänenkannattaja Suomen Uutiset kirjoittaa kaksi vuotta maa-ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajana toimineen JENNA SIMULAN ilmoituksesta koskien susilain muutosta.
Simula puhuu ENSIMMÄISTÄ KERTAA KIINTIÖMETSÄSTYKSESTÄ jolla valitukset oikeusinstansseihin voitaisiin välttää. Hän nimittää lausuntokierrokselle lähtevää lakiesitystä SUOMEN MALLIKSI.
PS-poliitikko, ammattiriistanhoitaja sekä lainsäädännön ja kansainvälisten sopimusten/velvotteiden asiantuntija ARNO WESTERHOLM laati tarkan lainsäädännöllisen suunnitelman koko metsästyslain muuttamiseksi jo vuonna 2022 kirjoittaessaan kirjansa METSÄSTYSKIRJA https://www.suomenperusta.fi/julkaisu/metsastyskirja/ .
Perussuomalaisen puolueen johto ja johtoa myötäilevä puolue-eliitti on SABOTOINUT Westerholmin ajamaa laajaa politiikkaa alusta alkaen. Kyse on valtataistelusta. AMMATTITAITO ON VALTAA ja Westerholmin tietämys koetaan uhkana ”hillotolppaeliitille”! Lisäksi puolueessa vallitsee KIELIRASISMI, Westerholm on kaksikielinen ja se, että hän puhuu toisena kielenään ruotsia on monelle korkeassa valta-asemassa olevalle liikaa!
Nyt, kun perussuomalaisten kannatus on murenemassa puolue ilmeisesti toteuttaa joitain Westerholmin ajatuksia koskien suden metsästystä.
Puolue-eliitin moraalittomuutta kuvaa hyvin, että se sabotoi omalle vallalleen uhkaksi kokemiaan poliitikkoja, mutta tarvittaessa OTTAA HÄIKÄILEMÄTTÖMÄSTI puolueterrorin kohteena olleen poliitikon ajatukset OMIKSEEN ja pyrkii näin KALASTAMAAN KANNATUSTA/ÄÄNIÄ!
On hyvä, jos susipolitiikka vihdoin saadaan toimivaksi, mutta kunnia sille jolle se kuuluu. Jos puolue vie eteen päin Westerholmin kirjassaan sekä keväällä 2024 kirjoittamassaan blogissa: https://blogit.perussuomalaiset.fi/arno-westerholm/arvio-tilanteen-kehittymisesta/ kehittämänsä lainsäädännön KIINTIÖMETSÄSTYKSESTÄ kyseessä ei ole Suomen malli tai vielä vähemmän Perussuomalaisten/Simulan malli, vaan WESTERHOLMIN!
Jos lakiehdotus perustuu Westerholmin suunnittelemaan uuteen metsästyslainsäädäntöön voidaan myös hyvin kysyä kysymys: MIKSI PUOLUE JA HISTORIAN ”METSÄSTYSMYÖNTEISIN” HALLITUS SOVELTAVAT WESTERHOLMIN NÄKEMYKSIÄ VASTA NYT!
Suomen Uutisissa mainittiin kuitenkin edelleen Westerholmin vieroksuma sana: KANNANHOIDOLLINEN METSÄSTYS. Em. viittaa siihen, että Westerholmin lainsäädännön uudistusta ei suoraan oteta käyttöön vaan se toteutetaan kannanhoidollisena metsästyksen, jolloin koko hanke on jo etukäteen TUHOON TUOMITTU!
Metsästäjät, aktivoitukaa/välittäkää informaatiota eteen päin!
SUSILAKI MUUTTUU VAI MUUTTUUKO?
7
237
Vastaukset 7
- Anonyymi
Jos palstaa lukee vielä joku metsästäjä (taso laskenut) aloitusta kannattaisi miettiä vakavasti. Ministeri Essayah ja PS ilmeisesti lopultakin toteuttavat Westerholmin jo vuonna 2022 suunnitteleman suden kiintiömetsästyksen.
Tähän olisi tartuttava, myös muut Metsästyskirjassa esitetyt lainsäädännönmuutotkset käyntiin! - Anonyymi
Vanhakantainen metsästysperinne kunniaan!
- Anonyymi
Hyvä, että hallitus edes yrittää, kiintiöksi esitetään 65 sutta.
Tämä olisi voitu kuitenkin toteuttaa jo kauan sitten. Lukekaa https://blogit.perussuomalaiset.fi/arno-westerholm/analyysi-hallitusohjelmasta/ , erityisesti kohta ”MITÄ ITSE OLISIN ESITTÄNYT”!- Anonyymi
”MITÄ ITSE OLISIN ESITTÄNYT” löytyy ko. poliitikon blogista https://perussuomalaiset.fi/arno-westerholm/analyysi-tilanteen-kehittymisesta/ 💪!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”MITÄ ITSE OLISIN ESITTÄNYT” löytyy ko. poliitikon blogista https://perussuomalaiset.fi/arno-westerholm/analyysi-tilanteen-kehittymisesta/ 💪!
Kirjoitusvirhe: https://blogit.perussuomalaiset.fi/arno-westerholm/arvio-tilanteen-kehittymisesta/
- Anonyymi00006
Luottakaa te juntit vaan Keskustaan, se suojelee metsästystä. Jopa pyssyjä kantavien ihmisten metsästystä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 681066
- 641042
- 93827
- 57813
- 42678
Jasmin vauhdissa
Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois222640- 50598
- 66575
- 40570
Nainen joka haluaa miehen
Näyttää sen selvästi. Hommaa minihameet, pitkät hiukset, laihduttaa ja on iloinen sekä aktiivinen.79563