Orpo löysi syypään synkkyyteen: Herra Putin ja hänen kaverinsa

Anonyymi-ap

Entä jos se onkin Herra Orpo ja hänen kaverinsa ?
Petteri Orpo on syyttänyt vaikeasta taloustilanteesta kaikkia muita paitsi itseään.
Eduskunta aloitti ensi vuoden budjetin käsittelyn tänään. Keskustelu otti kierroksia etenkin surkeasta työllisyystilanteesta ja Palestiinan tunnustamisesta .
Orpolta ei saatu irti vastausta siihen, miksi Suomi ei nyt lähtenyt tunnustamaan Palestiinaa.

Orpo ja Purra hinkuivat valheilla ministereiksi ja vastuu on nyt heillä ja koko hallituksella, mutta sen sijaan, että hallitus ottaisi vastuun tekemisistään Orpo ja Purra syyttivät oppositiota !

"Orpon mukaan SDP:n linja johtaisi vääjäämättömästi siihen, että velkaantuminen kääntyy uudelleen nousuun"
Miten niin 'uudelleen' nousuun ? Eihän Orpon hallitus ole sitä saanut kääntymään laskuun, vaan velka on kasvanut holtittomasti jatkuvasti koko Orpon hallituksen
ajan ja tulee kasvamaan sen loppuun asti, vaikka hallitus on kikkaillut asiat niin,
että hetkellisesti sen ei tarvitse ottaa velkaa 2027, että se saisi näyttämään
velan kasvun pysähtyneen.

Kaiken huippuna velkaantumisesta Orpo toistaa, että "velkakäyrä osoitti koilliseen, kun hallitus aloitti. Tällä kaudella käyrä on saatu kutakuinkin tasapainoon"

Millä ihmeen lailla TASAPAINOON ??? Suhteessa mihin ?
Onko se "tasapaino", kun Suomi on velkaantunut enemmän kuin koskaan ?

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/76ee9963-7b5f-49aa-9811-c852b3fb4644

18

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lintmaanista talilehti paattia vetää tänne psyko

      Suomen Akatemia on maksanut tutkimuksia suolellisesta kansalaisuudesta ja taatelinkasvatuksesta tallaamalla hyödykerajalla feministisellä analyysilla

    • Anonyymi

      Näistä ja muista Suomen Akatemia teidän rahoillanne tehdyistä matu- ja hullututkimuksista on tulossa selvitys syyskuun aikana julkaisu

      Afrikan liikkuvia parantajia, rodullistamisen merkitystä ja meemikuvia – Suomen Akatemia rahoittaa ja kustantaa tieteellistä tutkimusta 413 miljoonalla eurolla

    • Anonyymi

      Eräs Suomen akatemian tutkimus on uloste
      Suomen akatemia jakoi tukena 254 465 euroa kadullaulostamisen tutkimiseen

      • Anonyymi

        Tekokynsien asennus tutkimus vajaa miljoona euroa.


    • Anonyymi

      Onnea Petteri Orpo ! Työttömyysaste on nyt täysi kymppi !


      Kyse on siis siitä, että työttömyysaste nousi Tilastokeskuksen mukaan peräti kymmeneen prosenttiin eli 2000-luvun ennätykseen. Petteri Orpon (kok) hallitus saa syystäkin rankkaa kyytiä, kun eduskunta aloittaa budjetin käsittelyn, ennustaa politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala.

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011511918.html

    • Anonyymi

      Tutkimus suoritetaan Tampereen yliopistossa taideviestinnän toimittajakoulutuksessa
      Suomen akatemian tuella

      Lähetin kysymyksen voinko tuottaa sinne materiaalia ja maksaako Akatemia
      matkan Tampereelle

      Eräs Suomen akatemian tutkimus on ulosteenkoreograria ulkoma
      Suomen akatemia jakoi tukena 254 465 euroa kadullaulostamisen tutkimiseen

    • Anonyymi

      Talousosaaja Orpo ihmettelee miksei hallituksen köyhdyttämät kuluta.

      • Anonyymi

        miten sohvalla hai sevalintmaani voi köyhtyä saadessaan sossua ja mölistessään täällä?


    • Anonyymi

      Orpolla riittää lennokkaita juttuja.

    • Anonyymi

      Suomen Akatemian tutkimus on ulosteenkoreograria ulkoma
      Suomen akatemia jakoi tukena 254 465 euroa kadullaulostamisen tutkimiseen

      Tästä julkistetaan vielä tässä kuussa arvio mitä huijareita istuu Suomen Akatemiassa
      kuluttamassa verohoja pskantamistutkimuksiin ja vastaaviin

    • Anonyymi

      Purran mielestä SDP ei esitä vaihtoehtoa hallituksen toimille.
      Miksi pitäisi esittää ? Nykyinen hallitus hinkusi valheilla ministereiksi,
      he ovat nyt vastuussa ja päättävät.

      • Anonyymi

        Purra ei julkaise Suomen Akatemian arvostelua tutkimuksesta, jossa on ulosteenkoreograria ulkoilmassa ja jolle
        Suomen akatemia jakoi tukena 254 465 euroa kadullaulostamisen tutkimiseen

        Arvostelu julkasitaan tässä kuussa muutaman päivän sisällä


    • Anonyymi

      Ahaa - - jo Putininkin on syypää hallituksen epäonnistumiseen :D

    • Anonyymi

      Ai nyt jo ovat siinä vaiheessa, että alkavat itsekin ihmetellä, mikä meni pieleen.

    • Anonyymi

      Ei hallitus ikinä itseään epäile, se epäilee, että Putinilla on mennyt jotain pieleen,
      kun niillä menee kaikki päin honkia.

      • Anonyymi

        Putinin vika selvästi, että persuhallitus on totaalisen epäonnistunut


    • Anonyymi

      Suomessa oli talouskasvua Marinin hallituksen aikana, kun sota alkoi ja
      oli pandemiakriisikin. Nyt ei ole. Lapasen persuhallitus on tumput suorana -
      auliisti jakamassa velkarahaa vauraille.

    • Anonyymi

      Orpon ja Putinin jutut ovat yhtä mielikuvituksellisia :D

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      150
      3755
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      96
      3622
    3. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      42
      3163
    4. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      18
      2511
    5. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      181
      2182
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      25
      1377
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      96
      1229
    8. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      24
      1061
    9. Jos elämäsi ihminen

      on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt
      Ikävä
      69
      1018
    10. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1005
    Aihe