Suomenmaa-lehdessä 23.9.2025, terveisiä budjettikeskustelusta:
"Perussuomalaisten Purra kritisoi esittelypuheenvuorossaan suomalaisessa politiikassa ”vuosikymmeniä vallinnutta velttoa otetta, jossa puolueet ovat tavoitelleet poliittisia pikavoittoja ja valtiontalous on päästetty rempalleen”.
Purran mukaan vaikeina aikoina tarvitaan päättäjiä, jotka asettavat kansakunnan edun oman etunsa edelle.
– Politiikassa vastuunkannosta ei valitettavasti aina palkita, mutta siinä on vastuunkannon ydin: tehdään vaikeita päätöksiä, koska isänmaan etu niin vaatii. Sitä on johtajuus.
Sen sijaan ”punavihreä populismi” johtaa valtiovarainministerin mukaan turmioon.
– Jos maalla ei ole taloudellisia voimavaroja, se menettää suvereniteettinsa; siksi näillä asioilla ei pidä leikkiä.
Purra jatkoi ryöpyttämällä vasemmistolaiseta talouspolitiikkaa.
– Vaikka te tästäkin sanasta pillastutte, sanon sen silti. Suomen populistiset päättäjät olivat valmiita jatkamaan sosialismin tiellä, vaikka alta meni metsäteollisuutta, alta meni nokiat, luvut näyttivät koko ajan, mitä tulee tapahtumaan, silti jatkettiin rahan lappamista ja huikentelevaa idealismia."
SIpilän hallitus sai lainanoton hallintaan ja seisahtumaan, mutta Rinteen sosialistinen hallitus valehteli, että "rahaa on" ja päästi lainahanat auki. Se oli housuunlaskemistaloutta. Syöntiä kuormasta, tulevaisuuden pöydistä. Rinne/Marin otti lisää lainaa 48 miljardia. Nyt menee budjetista yli 3 miljardia korkoihin. Vasemmiston valinta on maksaa miljardeja pankkiireille sen sijaan, että ne käytettäisiin vähäosaisten palveluihin. Orpon hallituskaudella vanhojen lainoihin korkoihin tulee menemäään yli 12 miljardia. Terveisiä vihervasemmistolta pankkiireille ja samalla pyllistys köyhille.
Lindtman ja Tuppurainen kuuntelivat korvat punaisena totuuden sanoja Eduskunnassa
4
101
Vastaukset
- Anonyymi
Demareiden housuunlaskemistalodenhoito alkaa kostautumaan Honkaharjussa. Kaksi osastoa suljetaan. Ja se on alkua.
- Anonyymi
Marinin aikaan oli esimerkiksi koronapandemia ja silloin tehtiin poikkeuksellisen paljon lisäbudjetteja tulonmenetyksistä kärsivien toimialojen auttamiseksi. Tukitoimet ja lisäbudjetit nostivat velkaa useilla miljardeilla.
Itse en lähtisi Marinia ruoskimaan, koska ajat olivat hyvin poikkeukselliset hänen aikanaan. Tämä seikka helposti unohdetaan kun jälkiviisaina hänet haukutaan.- Anonyymi
Mutta mitä muutakaan purra voi tarjoilla muiden syyttelyä ja kuin vain ja ainoastaan edellinen hallitus sattuisi olemaan syyllinen niihin ihan kaikkin virheisiin joita sen seitsemättoista edelliset oikeistovetoiset hallitukset tekivät..
Miksei niistä ei juuri pidä sanoa mutta Marin saa kyllä kaiken ja ylikin populisitien äärilaidalta oli edes joku kohtuus kuten korona epidemian ajalta kun persutkin ilman mitään hampaiden kiristystä hyväksyivät korona tuet yrityksille....
- Anonyymi
Hallitus se vaan työntää rahaa rikkaille ja näin ollen porvarit voi pitää turpansa kiinni. Tietysti tämäkin, että nykyinen hallitus ottaa ennätys velat, jotka jäävät seuraavien hallitusten maksettavaksi jälleen kerran😂
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä
Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi7610277Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827036Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267013Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro
Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j1016255Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1026113Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa
Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh905786Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455364Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845198Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa585139Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405068