Miten??

Vain yksi poika on kaiket ajat mielessäni. En tunne häntä, eikä hän minua. Silti pidän hänestä aivan mahdottoman paljon. Olen itkenyt jo ties kuinka monta iltaa hänen takiaan. Kuulostaa tavalliselta teiniongelmalta, mutta olen tosissani. En tiedä seurusteleeko hän, mutta tykkään hänestä joka tapauksessa. Jos saan varman tiedon siitä, että hän seurustelee, niin jätän hänet rauhaan ja yritän vain unohtaa. Mutta se poika on niin ihana. En ikinä ole tuntenut mitään samanlaista ketään kohtaan. Koskaan. Se tunne on sanoinkuvaamaton. Hänet näkiessäni muutun kuuroksi ja menen aivan lukkoon ja sekaisin. En voi keskittyä mihinkään muuhun kuin häneen. Voisin hukkua sen pojan silmiin.

Se ihanaihanihana poika asuu lähellä. Näkisin sitä usein jos vain olisin ulkona. Mutta olen ulkona harvoin, sillä olen kaiken aikani nykyään koneella. Olisin toki enemmän ulkona jos joku minua pyytäisi, mutta ei niin ei. Ja yksin ei ole kiva olla ulkona. Sössössösösöö, mitä edes selitän.

Ajatus siitä, että olisin sen pojan kanssa yhdessä olisi unelmieni täyttymys, enemmänkin. En voisi uskoa sitä todeksi. Se olisi liian ihanaa. Olisi mahtavaa saada kokeilla, mitä siitä voisi tulla. Mutta miten se voisi koskaan olla mahdollista. Eihän me ensi lukuvuonna olla enää edes samassa koulussa.:( Ellei hän mene lukioon.

Voisin kirjoittaa siitä pojasta 100000 sivua kaikkea ihanaa. Onhan hänellä tietty huonot puolensa, joihin en ole tutustunut, mutta entä sitten, kaikilla on. Haluaisin niin kovasti tuntea sen pojan. Haluaisin nähdä hänet vähintään kerran päivässä. Olen oikeastaan melkein riippuvainen siitä, että näenkö hänet. Jos en ole nähnyt häntä vähään aikaan (n. 3 päivään, ja siitä eteenpäin) tulen levottomaksi. Minulla on pakonomainen tarve nähdä hänet. Se on lähes ainut syy, miksi menen ulos. Nähdäkseni sen pojan. Ja silloinkin kun hänet nään, en voi muuta kuin katsoa. 'Tilaisuus' kävelee ohi. Tekisi mieli pysähtyä siihen hetkeen kun näen hänet ja katseemme kohtaa.

Miten yksi poika voi saada minut näin sekaisin?
En voi olla ajattelematta häntä. Nukahdankin ajatellessani häntä. Mutte miten on mahdollista, että lähes tuntematon poika on mielessäni 24/7? Vai johtuuko tämä vain minusta? Olenko vain iskenyt silmäni häneen niin pahasti?

En pääse varmaan ikinä eroon siitä pojasta mielessäni. Onhan minulla sen numero ja voisihan sille tekstata ja kysyä kuulumisia, mutta en ikinä viitsisi. Pitää vaan kai unohtaa koko ihanuus.:)

Eihän tähän nyt niinkään voi vastata. Piti vain purkaa. Mutta vastatkaa vaan, asiallisesti. Ja etenkin ne, joilla on ehkä samanlainen tunne tai ollut. Pääseekö siitä yli? Vai mitä pitää tehdä? Ennen kuin sekoaa lopullisesti??:D

Kiitos.=)
3423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on ollut samanlainen tilanne. En tuntenut poikaa ollenkaan aluksi, mutta en voinut ajatella mitään muuta kuin häntä. :) Mulla oli sen numero, niinpä vain soitin sille rohkeesti. Sen jälkeen me soiteltiin aina silloin tällöin, sekin soitti mulle. Olin ihan taivaissa, ja opiin tuntemaankin hänet vähän paremmin, kun vain rohkeesti tutustuin. :)

Meillä oli jotain juttuakin sitten, mutta kumpikaan ei tehnyt asialle mitään. Ehkä hän ei halunnut tai uskaltanut. Niinpä otin taas ohjat omiin käsiini ja kerroin hänelle että olen ihan hulluna häneen, olin tuossa vaiheessa tykännyt hänestä jo päälle vuoden. Valitettavasti en saanut saman laista reaktiota takaisin päin, eikä meistä koskaan tullut mitään. Tuon jälkeenkin olen aina vain haaveillut, liikaakin, tuosta pojasta. Nyt kuitenkin olen onnellisesti toisessa suhteessa. :)

Sanoisin, että kannattaa tutustua siihen poikaan ja olla vain rohkee. Mä oon onnellinen etten tuhlannu enenpää ku noin kaks vuotta tähän jätkään, sitä ei kerran loppujen lopuksi kiinnostanut. Jos en vieläkään olisi sanonut hänelle mitään, roikkuisin aina vain hänessä ja turhaan toivoisin että meistä tulee jotain.

Toivottavasti sulla käy parempi tuuri, ja saat tämän pojan. :) Eihän sitä koskaan tiedä. ;) Ja vaikket saisikaan, niin maailma on poikia pullollaan, ei kannata siitä masentua kamalasti (niin kuin minä). Lopulta mäkin tajusin et tää nykyinen on 100 kertaa parempi ku se entinen ihastus. :) Onnea sulle! :)

Äänestä

Mulla oli tossa kevään ajan sama tunne yhtä tyttöä kohtaan. Sitten kun uskalsin yrittää jotain niin en kelvannu...

Vähän aikaa harmitti asia mutta se tunne meni kuitenkin äkkiä ohi eikä koko juttu vaivaa enää yhtään.

Mun mielestä sun kannattaa edes yrittää pyytää sitä poikaa esim. leffaan tai jonnekin, muuten toi asia saattaa vaivata sua lopun ikää. Muakin helpotti vasta sit kun uskalsin puhua sille. Ja pahinta mitä siitä voi seurata on parin päivän masis, eli ei kun yrittämään :)

Äänestä

en näköjään ole ainoa siis kenellä on ollu tuollaisia tunteita..:) olen minäkin joskus ollut hulluna yhteen poikaan (ehkä olen edelleenkin) ja ajatellut sitä vain vaikka en ole ikinä tuntenut.. juteltiin jotain mutta en ikinä saanut siihen kunnon mahdollisuutta. Sitä poikaa on vaikea tavoittaa. Joten jos sinulla on puhelinnumero niin rohkeati vain soittamaan ja tekstaamaan!! tai sitten juttelemaan menet! et sinä muuten häntä voi saada!!:) tuli sellanen olo kuin olisin itse tuon sun juttus kirjottanu..:) mä en vain näe poikaa usein. Ja kyllä siitä yli pääsee jos ei menekään niin kuin toivoo. Silloin vain on hyvä jos ei näe poikaa enää. Muuten se ei katoa.. ainakaan minulla..:) se on kuitenki unohdettu, mutta silti yhä olen hulluna häneen..:) ei se kuitenkaan estä muista pojista kiinnostumista. Onnea sinulle!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Her Infernal Majesty kirjoitti:

Vain yksi poika on kaiket ajat mielessäni. En tunne häntä, eikä hän minua. Silti pidän hänestä aivan mahdottoman paljon. Olen itkenyt jo ties kuinka monta iltaa hänen takiaan. Kuulostaa tavalliselta teiniongelmalta, mutta olen tosissani. En tiedä seurusteleeko hän, mutta tykkään hänestä joka tapauksessa. Jos saan varman tiedon siitä, että hän seurustelee, niin jätän hänet rauhaan ja yritän vain unohtaa. Mutta se poika on niin ihana. En ikinä ole tuntenut mitään samanlaista ketään kohtaan. Koskaan. Se tunne on sanoinkuvaamaton. Hänet näkiessäni muutun kuuroksi ja menen aivan lukkoon ja sekaisin. En voi keskittyä mihinkään muuhun kuin häneen. Voisin hukkua sen pojan silmiin.

Se ihanaihanihana poika asuu lähellä. Näkisin sitä usein jos vain olisin ulkona. Mutta olen ulkona harvoin, sillä olen kaiken aikani nykyään koneella. Olisin toki enemmän ulkona jos joku minua pyytäisi, mutta ei niin ei. Ja yksin ei ole kiva olla ulkona. Sössössösösöö, mitä edes selitän.

Ajatus siitä, että olisin sen pojan kanssa yhdessä olisi unelmieni täyttymys, enemmänkin. En voisi uskoa sitä todeksi. Se olisi liian ihanaa. Olisi mahtavaa saada kokeilla, mitä siitä voisi tulla. Mutta miten se voisi koskaan olla mahdollista. Eihän me ensi lukuvuonna olla enää edes samassa koulussa.:( Ellei hän mene lukioon.

Voisin kirjoittaa siitä pojasta 100000 sivua kaikkea ihanaa. Onhan hänellä tietty huonot puolensa, joihin en ole tutustunut, mutta entä sitten, kaikilla on. Haluaisin niin kovasti tuntea sen pojan. Haluaisin nähdä hänet vähintään kerran päivässä. Olen oikeastaan melkein riippuvainen siitä, että näenkö hänet. Jos en ole nähnyt häntä vähään aikaan (n. 3 päivään, ja siitä eteenpäin) tulen levottomaksi. Minulla on pakonomainen tarve nähdä hänet. Se on lähes ainut syy, miksi menen ulos. Nähdäkseni sen pojan. Ja silloinkin kun hänet nään, en voi muuta kuin katsoa. 'Tilaisuus' kävelee ohi. Tekisi mieli pysähtyä siihen hetkeen kun näen hänet ja katseemme kohtaa.

Miten yksi poika voi saada minut näin sekaisin?
En voi olla ajattelematta häntä. Nukahdankin ajatellessani häntä. Mutte miten on mahdollista, että lähes tuntematon poika on mielessäni 24/7? Vai johtuuko tämä vain minusta? Olenko vain iskenyt silmäni häneen niin pahasti?

En pääse varmaan ikinä eroon siitä pojasta mielessäni. Onhan minulla sen numero ja voisihan sille tekstata ja kysyä kuulumisia, mutta en ikinä viitsisi. Pitää vaan kai unohtaa koko ihanuus.:)

Eihän tähän nyt niinkään voi vastata. Piti vain purkaa. Mutta vastatkaa vaan, asiallisesti. Ja etenkin ne, joilla on ehkä samanlainen tunne tai ollut. Pääseekö siitä yli? Vai mitä pitää tehdä? Ennen kuin sekoaa lopullisesti??:D

Kiitos.=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu