Kaupunginhallitus hylkäsi.

Anonyymi-ap

Kajaanin kaupunginhallitus on hylännyt ruokintakieltopäätöksen oikaisuvaatimuksen. Seuraava vaihe on, että asia viedään Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden ratkaistavaksi. Kajaani on tiettävästi ainoa paikka Suomessa, jossa paikallisen sorsapopulaation talviruokinta on kiellettyä. Kaikkialla muualla, mm. Helsingissä, Oulussa, Mikkelissä ja Heinolassa kaupungit avustavat ruokintaa. Se on kunnia-asia pitää talvehtimaan jääneet linnut elossa talven yli - Kajaanin päättäjät haluavat ne tappaa nälkään ja pakkaseen!

36

308

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikähän lienee perustelu sille kieltämiselle? Näin ulkopaikkakuntalaisille asia kuulostaa aika huvittavalle.

      • Anonyymi

        Jo tuon luulisi älyävän jokainen , vaikka olisi ulkopaikkakuntalainenkin, miksei luonnon eläimiä ihmisasutuksien keskellä pidä ruokkia.

    • Anonyymi

      Kuulin, että kompromissina harkittaisiin ruokinnan sallimista Petäisenniskan venelaiturin nokasta.

    • Anonyymi

      Hyöteät Huru-Ukot ruokkii änskällään kuitenkin.
      Sitä se vanahuus teettää...

      • Anonyymi

        Olen ruokkinut 50 v.olin nuori ja vetreä nyt 84 v. on aikaa ja ja olen viriili vanhus ja toimintakykykyinen pitämään huolta sorsista.

      • Anonyymi

        Itse en ruoki kun en enää pysty sairauteni vuoksi. Olen kuitenkin hengessä mukana ja ostin sorsien ruokintaa varten 1000 kg rehuviljaa, jonka ruokkijat saavat jakaa pakkasten tultua Linnanvirran sorsille. Yks Huru-ukko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen ruokkinut 50 v.olin nuori ja vetreä nyt 84 v. on aikaa ja ja olen viriili vanhus ja toimintakykykyinen pitämään huolta sorsista.

        Oisko parempi jo pitää ittestä huolta. Sorsat ei elä 70 vuotta! Uusilla sorsilla uudet kujjeet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oisko parempi jo pitää ittestä huolta. Sorsat ei elä 70 vuotta! Uusilla sorsilla uudet kujjeet.

        Äly hoi kukkaan ei ole väittänyt , että samat sorsat eävät nuin kauan!!??? Pitäsit itestäsi huolta vaan kun nuin pahasti yläkerrassa heittääpi.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Tämä oikaisuvaatimuksen tekeminen oli vain pakollinen kiemura ennen kuin voi tehdä valituksen Hallinto-oikeuteen. Valitus Pohjois-Suomen Hallinto-oikeuteen tullaan tekemään.
        Siinä sitten mitataan, että voiko Suomessa olla yksi takapajula, Kajaani, jossa tällainen toiminta on kiellettyä. Kaikkialla muualla, joissa on vastaavia puolikesyjä sorsa-populaatioita, niiden talviruokinta on sallittua ja jopa toivottua. Helsinki esim. ostaa ruokintaa varten joka talvi yli kaksikymmentätonnia (yli 20.000 kg) rehuviljaa ruokintaa varten. Vapaaehtoiset hoitavat ruokinnan nk. Tokoin-rannassa. Ruokkijoille annetaan kunniamaininta. Kajaanissa uhataan ruokkijoita linna-tuomiolla.

        Lastaa ne sorsat yöjunaan ja ja laita osoitteeksi Tokoin ranta. Sillähän tuosta seleviåä.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No nyt oikaisuvaatimus on lyöty roskiin ja helvetin kalliiksi veronmaksajille on tullut ja kuulostaa tulevan.
        https://kajaani.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Kaupunginhallitus/Kokous_2392025/Oikaisuvaatimus_kaupunginhallituksen_paa(50269)

        Kaupunginhallituksen esittelijän kaupunginjohtaja Jari Tolosen perustelut ovat hatarat ja jopa vääristellyt. Ne perustelut, joita Kajaanin ympäristötekninen lautakunta päätti reilu vuosi sitten ruokinnan kieltämiseen, ovat totaalisesti muuttuneet. Mm. välitöntä lintuinfluessa vaaraa ei ole. Rotta-ongelma oli huhupuheisiin liittynyt väärä tieto ja myös joen saastuminen ruokinnan vuoksi ei perustu mihinkään todellisuuteen. Perusteluja päätösesityksen laatija on kopsannut vanhoista asiakirjoista, jotka eivät pidä paikkaansa.
        Jos perusteluissa olisi sanottu, että Kajaanin Perhokerho ei hyväksy ruokintaa niin se olisi ollut totta.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä oikaisuvaatimuksen tekeminen oli vain pakollinen kiemura ennen kuin voi tehdä valituksen Hallinto-oikeuteen. Valitus Pohjois-Suomen Hallinto-oikeuteen tullaan tekemään.
        Siinä sitten mitataan, että voiko Suomessa olla yksi takapajula, Kajaani, jossa tällainen toiminta on kiellettyä. Kaikkialla muualla, joissa on vastaavia puolikesyjä sorsa-populaatioita, niiden talviruokinta on sallittua ja jopa toivottua. Helsinki esim. ostaa ruokintaa varten joka talvi yli kaksikymmentätonnia (yli 20.000 kg) rehuviljaa ruokintaa varten. Vapaaehtoiset hoitavat ruokinnan nk. Tokoin-rannassa. Ruokkijoille annetaan kunniamaininta. Kajaanissa uhataan ruokkijoita linna-tuomiolla.

        Läsitykseni mukaan se on tehty jo. Varsinainen luontokaupunki ja takapajula. Kun tietääpi kuka/ketkä näitä vastustaa? Alunperin ps. harmaa parta vastaan .Kettunen. Kun eivät muuta mahda niin linnuilla kostavat kyllä niissä istunnoissa on meidän veroeuroille ollu jonninjoutavia palkkiota.

        Käsitykseni -korjaus

        Vastustaja on koko kaupunginhallitus. Eli kansalaisten keväällä vaaleissa valitsemat henkilöt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaupunginhallituksen esittelijän kaupunginjohtaja Jari Tolosen perustelut ovat hatarat ja jopa vääristellyt. Ne perustelut, joita Kajaanin ympäristötekninen lautakunta päätti reilu vuosi sitten ruokinnan kieltämiseen, ovat totaalisesti muuttuneet. Mm. välitöntä lintuinfluessa vaaraa ei ole. Rotta-ongelma oli huhupuheisiin liittynyt väärä tieto ja myös joen saastuminen ruokinnan vuoksi ei perustu mihinkään todellisuuteen. Perusteluja päätösesityksen laatija on kopsannut vanhoista asiakirjoista, jotka eivät pidä paikkaansa.
        Jos perusteluissa olisi sanottu, että Kajaanin Perhokerho ei hyväksy ruokintaa niin se olisi ollut totta.

        Monenmoista tautia on liikkeellä. https://yle.fi/a/74-20182947

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinunhan ne ptäisi lastata lintujen vihaaja ja menet mukkaa ite

        Mielestäsi siis Tokoin rantaan pitäsi mennä niiden jotka ei tykkää sorsiloiden syöttämisestä. Voi pyhä yksinkertaisuus..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä oikaisuvaatimuksen tekeminen oli vain pakollinen kiemura ennen kuin voi tehdä valituksen Hallinto-oikeuteen. Valitus Pohjois-Suomen Hallinto-oikeuteen tullaan tekemään.
        Siinä sitten mitataan, että voiko Suomessa olla yksi takapajula, Kajaani, jossa tällainen toiminta on kiellettyä. Kaikkialla muualla, joissa on vastaavia puolikesyjä sorsa-populaatioita, niiden talviruokinta on sallittua ja jopa toivottua. Helsinki esim. ostaa ruokintaa varten joka talvi yli kaksikymmentätonnia (yli 20.000 kg) rehuviljaa ruokintaa varten. Vapaaehtoiset hoitavat ruokinnan nk. Tokoin-rannassa. Ruokkijoille annetaan kunniamaininta. Kajaanissa uhataan ruokkijoita linna-tuomiolla.

        Viisaat ovat uudet hallituksenkin jäsenet. Eihän luonnon kiertokulkuun pidä ihmisen sekaantua. Ruokkikaa huru-ukot toisianne. Kaupungin päätöksenteossa on muutakin tekemistä, kun jauhattaa tätä sorsanruokkimista vuodesta toiseen. Suurta hölömöläisten touhua. Nyt kun ruokinta lopetetaan, nuoret viriilit sorsat lähtevät reippaasti muuttomatkalle ja nauttivat talvesta hieman lämpimimmissä paratiiseissa. Hoi järki käteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä oikaisuvaatimuksen tekeminen oli vain pakollinen kiemura ennen kuin voi tehdä valituksen Hallinto-oikeuteen. Valitus Pohjois-Suomen Hallinto-oikeuteen tullaan tekemään.
        Siinä sitten mitataan, että voiko Suomessa olla yksi takapajula, Kajaani, jossa tällainen toiminta on kiellettyä. Kaikkialla muualla, joissa on vastaavia puolikesyjä sorsa-populaatioita, niiden talviruokinta on sallittua ja jopa toivottua. Helsinki esim. ostaa ruokintaa varten joka talvi yli kaksikymmentätonnia (yli 20.000 kg) rehuviljaa ruokintaa varten. Vapaaehtoiset hoitavat ruokinnan nk. Tokoin-rannassa. Ruokkijoille annetaan kunniamaininta. Kajaanissa uhataan ruokkijoita linna-tuomiolla.

        Kyllä Kajaani on ikuinen takahikiä, kun muutama ikääntynyt ukko luulee, ettei luonnon upeat linnut osaa lentää talvimuuttoaan. Eivät osaakaan, kun linnut lihotetaan lihaviksi liikkumattomiksi röllyköiksi, jotka kyyhöttävät viluissaan Kainuun talvisessa, kylmässä ilmastossa. Tää on niin suurta luonnonvastaista, rikollista toimintaa, ettei sanoin voi kuvailla. Antakaa linyujen elää omaa luonnonmukaista elämää, eikä muutaman huru-ukon toivomaa hömppää, siitä kärsii nimenomaan nämä linnut. Rottia olen todella nähnyt! Kas kummaa, ettei jo kerjätä rotille evästä. Kuntien tulee säästää kaikessa, mikä ei ole lakisääteistä. Tämä on Kuntaliiton ohje. Tutustukaa, mihin Kajaanissa on varaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaupunginhallituksen esittelijän kaupunginjohtaja Jari Tolosen perustelut ovat hatarat ja jopa vääristellyt. Ne perustelut, joita Kajaanin ympäristötekninen lautakunta päätti reilu vuosi sitten ruokinnan kieltämiseen, ovat totaalisesti muuttuneet. Mm. välitöntä lintuinfluessa vaaraa ei ole. Rotta-ongelma oli huhupuheisiin liittynyt väärä tieto ja myös joen saastuminen ruokinnan vuoksi ei perustu mihinkään todellisuuteen. Perusteluja päätösesityksen laatija on kopsannut vanhoista asiakirjoista, jotka eivät pidä paikkaansa.
        Jos perusteluissa olisi sanottu, että Kajaanin Perhokerho ei hyväksy ruokintaa niin se olisi ollut totta.

        Hyvät ja järkevät perustelut. Jarin on kunnioitettava päättäjien päätöstä, eikä Perhokerho tähän kuulu millään lailla. Ketku-Pentin radiohorinoita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastustaja on koko kaupunginhallitus. Eli kansalaisten keväällä vaaleissa valitsemat henkilöt.

        Hyvä, hyvä, kaupuginhallitus! Järki on mukana teillä.
        Sorsan ruokkijat, antakaa päättäjille työrauha.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Kajaani on ikuinen takahikiä, kun muutama ikääntynyt ukko luulee, ettei luonnon upeat linnut osaa lentää talvimuuttoaan. Eivät osaakaan, kun linnut lihotetaan lihaviksi liikkumattomiksi röllyköiksi, jotka kyyhöttävät viluissaan Kainuun talvisessa, kylmässä ilmastossa. Tää on niin suurta luonnonvastaista, rikollista toimintaa, ettei sanoin voi kuvailla. Antakaa linyujen elää omaa luonnonmukaista elämää, eikä muutaman huru-ukon toivomaa hömppää, siitä kärsii nimenomaan nämä linnut. Rottia olen todella nähnyt! Kas kummaa, ettei jo kerjätä rotille evästä. Kuntien tulee säästää kaikessa, mikä ei ole lakisääteistä. Tämä on Kuntaliiton ohje. Tutustukaa, mihin Kajaanissa on varaa.

        Palkata kokkouksiin puhelimen räplääjä mukaan eipä mihinkään muuhun ota ossaa kuin jos sorsista on kyse suu aukiaa korvia myöten ammolleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvät ja järkevät perustelut. Jarin on kunnioitettava päättäjien päätöstä, eikä Perhokerho tähän kuulu millään lailla. Ketku-Pentin radiohorinoita.

        Sinun tunnevammaisuus on täällä hyvin tullut esiin.

    • Anonyymi

      Ilman, että yhtään vastausta luen, haluttaa kysyä, että miksi tuo populaatio jää talvehtimaan kylmään Kainuuseen? En ole sorsien asiantuntija

      • Anonyymi

        Joku pysäyttää ne muuttomatkalla etelään ruokkimalla niitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku pysäyttää ne muuttomatkalla etelään ruokkimalla niitä.

        Kyllä ne ovat viisaita.

      • Anonyymi

        Olethan sinä lukenut kun osaat kysellä😂

      • Anonyymi

        Hyvä kysymys! Kun kajaanilaiset eläke-ukot ruokkii niitä, linnut jäävät kyyhöttämään pakkaseen.

    • Anonyymi

      Villieläimiä ei pidä ruokkia, niistähän tulee ruokittavia kotieläimiä.

      • Anonyymi

        Niin ovat suloisia on hyvä , että on vapaaehoisia sydän paikallaan.

    • Anonyymi

      Kyllä on Kajaanissa mahtava sorsa-populaatio - olisi todella surullista jos nämä jätettäisiin pakkaseen nälkiintymään ja paleltumaan kuoliaiksi. Jatkakaa vain ruokkijat ruokkimista, minä ainakin annan kaiken tukeni.

      • Anonyymi

        Kuin myös👍

    • Anonyymi

      Nyt tehoruokinta päälle kun linnuilla on syysmuutto aktiivisimmillaan....
      hyvällä tuurilla tulee pika-apu sorsaongelmiin.

      https://yle.fi/a/74-20182947

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      276
      4712
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2894
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      36
      2882
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1816
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1674
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      61
      1438
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      220
      1204
    Aihe