Harva tunsi vaatimattoman basistin Silu Seppälän, joka oli Sleepy Sleepersissä, useissa elokuvissa ja teatterissa. Valittiin jopa Euroopan parhaaksi näyttelijäksi.
"Silu Seppälä istui 30 vuotta sitten baarissa, kun Kaurismäki pyysi häntä elokuvaansa – pian hänet valittiin Euroopan parhaaksi näyttelijäksi"
Valikoitu filmografia:
Ihmemies, 1979
Leningrad Cowboys Go America, 1989
Tulitikkutehtaan tyttö, 1990
Zombie ja Kummitusjuna, 1991
Leningrad Cowboys Meet Moses, 1994
Kauas pilvet karkaavat, 1996
Mies vailla menneisyyttä, 2002
Nousukausi, 2003
Laitakaupungin valot, 2006
Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä, 2022
Mielensäpahoittajan rakkaustarina, 2024
Silu teki paljon muutakin kuin sliippareita. Vaikka sliipparit oli lahtelaisbändi ja lahtelaisen huumorin ruumiillistuma, en onnistunut näkemään heitä kuin kerran vilaukselta livenä.
Olin noin 13-14 vuotias ja Sakke toi maahan joitakin minimönkijöitä ja mopoja, samassa esittelyssä Lahden Urheilutalolla veti pari biisiä mutta ei me pikkupojat nähty takarivistä juuri mitään.
Silusta en tiedä oliko jo bändissä, mutta yksi "meidän kylän" mies oli heillä roudarina, kunnes pamautti heidän vanin kännissä Ruotin linja-auto kylkeen Otavantiellä.
Terkkuja vaan "Hämpille".
Kepeät mullat Silulle.
2010
Basisti lähti näyttämöltä
25
255
Vastaukset
- Anonyymi
Pieni lisämuistelo, ennenkuin lähden exän varastoa perkaamaan josko siellä olisi jotakin kotiin vietävää. Hän kun on sellainen ettei heitä mitään menemään.
Sakke Järvenpää on saman ikäinen kuin Silu, tarkistin Wikistä. Muistan kun meidän mopopoikien ikä alkoi lähestymään mopoikää ja Sakella kumppaneineen oli "Mr Cee Cee" niminen prätkäliike Lahdessa.
Siellä myytiin mopojakin. Honda Monkey olisi ollut kuningasmopo, mutta liian kallis meidän kesätyörahoille.
Sen muistan että Sakke ja muut olivat todella ystävällisiä meille räkänokille ja antoivat ihan rauhassa kuolata moottoripyöriä ja juttelivat mopoasioista hyvin humoristisesti, vaikka olivat meitä yli kymmenen vuotta vanhempia.
Noin 11 vuotiaasta noin 22 vuotiaaksi saakka Sleepy Sleepers soi kasetilta ja upposi hyvin lahtelaiseen makuun ja nuoriin.
2010- Anonyymi
Kiitos että pidät meidät Rakkaasi ajan tasalla, me rakastamme sinua 2010.
Myikö se Sakke myös laatupyöriä laatutietoisena?
Tiedätkö mitä puuhasi Olan kanssa, oliko mitä moottoripyöriä Olalla? - Anonyymi
Teitin suosikki sleeppareiden biiiseistä oli Kuka, mitä saunassa veteli ja ketä, mitä, häh.
- Anonyymi
No enpä kutsu tuota bändiä varsinaiseksi kulttuuri läjäykseksi, se oli 1970 luvun lopussa suuressa suosiossa ammisporukan keskuudessa, tosin bändissä on esiintyneet monta alansa ammattilaista, vaikkapa musiikkialan monitoimi- mies S. Kuosmanen, sekä erityisen maininnan ainakin minulta sai M. Pellonpää, minulla on muutama hyvä muisto bändistä, noilta vuosilta.
- Anonyymi
Pellonpää hengaili bändin mukana, koska oli hauska kaveri ja armoton viinamäen mies, ja kun kaikki muutkin oli koko ajan kännissä, niin sopi hyvin porukkaan.
Bändissä oli ja vieraili monet erittäin lahjakkaat muusikot aina Davesta Albert Järviseen ja solisteja oli vierailijoina moneen junaan paria oopperalaulajaa myöten.
Nämä jätkät uskalsi katastrofin uhalla. Ei ole toista bändiä olla kuin Leningrad Cowboys, joka on Puna-armeijan kuoron kanssa heittänyt jättimäisiä keikkoja ja myös Suomessa Senaatintorilla.
Kaurismäen ohjaamat elokuvat Leningrad Cowboys Go America ja Leningrad Cowboys Meet Moses nousivat ulkomailla, etenkin Saksassa kulttimaineeseen.
Sleepy Sleepersiä ja Leningrad Cowboysia ei voi verrata mihinkään toiseen bändiin ja he ovat aivan omassa genressään. Joku Turos heavy G- on vain ohut varjo sinnepäin. Sliipparit onnistui olemaan samaan aikaan juntteja ja juppeja ja silti säilyttämään katu-uskottavuutensa.
Hurtti meininki johti moniin mahalaskuihin ja verosotkuihin, kun päälle nelikymppiset kundit vielä jatkoi samalla linjalla.
"Sleepy Sleepersin talous suistui raiteeltaan, kun verottaja mätkäisi yhtyeelle yllättäen 40 000 markan harkintaveron. Lavarekvisiittaan kuuluneet esiintymisasut – joihin kuului muun muassa perämoottorilla varustettu ruumisarkku – olivat verottajan mielestä jäsenten omaan käyttöön hankittuja, eivätkä yhtyeen verottajalle ilmoittamat kuitit menneet tästä syystä tarkastuksessa läpi"
Laulun sanat sen kertoo miten hommat hoidettiin ja verovirkailija vihjasi että pojat ei osaa soittaa.
"Ei elo onneks mennyt harakoille, vain valot ja vahvarit meni valtiolle, verot kun maksaa saa sosiaaliturvaa ja urheiluseurat soitostamme rahaa. Bensan ja viinan verot takaa sen että valtio saa kyllä joka satasen, turha luulla että muuhun fyrkkaa jää - onhan pomonamme Järvenpää"
Järvenpää harlikkahommat ja muut bisnekset kusi samasta syystä kuin ne Suomessa yleensä kusee, eli verojen jälkeen jää niin vähän rahaa että ei enää pysty maksamaan veroja, kun omat elämänkustannukset on mitä on.
Taantumat iskee tuollaiseen kulutustavaraan kuin Harley Davidsoniin rajusti, sillä se on täysin ylimääräinen ja turha kapistus, ja ne kenellä se jo on, rassaavat sitä kotona ja vaihtaa vain äärimmäisen harvoin.
Yritin aikoinaan ajella samaa matkaa parin HD- kaverin kanssa, eihän siitä tullut hevon paskaakaan kun osia joutui keräilemään tieltä edestakaisin ajellen ja sitten joukolla mietittiin mikä siihen nyt tuli.
Kaverilla oli suojaamaton ensiövedon hihna 50- luvun HD:ssa ja juuri kun oltiin saatu tien poskessa se värkki taas liikkeelle, niin eikös jänis juokse metsästä ja suoraan hihnan väliin. Sitä sitten irroiteltiin ja putsattiin suolia jotka paloi pakoputkeen kiinni.
Kun lopulta päästin Heinolaan, oli festarikeikka jo ohi minne oltiin menossa. Silloin jo päätin että tuota jänisräikkää en kyllä ikinä osta.
2010 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

2010Jänisräikkä (ratchet soitin) pitää suunnilleen tällaista HD:n ääntä
https://www.youtube.com/shorts/0ElEcJbTszY - Anonyymi

2010Sinulla poika on fobioita vähän joka suuntaan, tuo harrika sellainen on tullut esille useasti, sliippareita on olemassa vain tämä yksi, mutta musiikin kanssa sillä on vain vähän tekemistä, jos lainkaan se on oma genrensä, jota maailmalta on vaikea löytää, ehkä joku onpa vaikea löytää, no ehkä se löytyy jostain toiselta alueelta vaikkapa brittihuumori, flying circus pyrkii hieman samaan, tosin kauan ennen sliipareiden aikaa... No mieleen tuli dr. feelgood... Hieman samaan sarjaan, eniten vaikutteita taitaa kuitenkin olla Sex Pistols.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pellonpää hengaili bändin mukana, koska oli hauska kaveri ja armoton viinamäen mies, ja kun kaikki muutkin oli koko ajan kännissä, niin sopi hyvin porukkaan.
Bändissä oli ja vieraili monet erittäin lahjakkaat muusikot aina Davesta Albert Järviseen ja solisteja oli vierailijoina moneen junaan paria oopperalaulajaa myöten.
Nämä jätkät uskalsi katastrofin uhalla. Ei ole toista bändiä olla kuin Leningrad Cowboys, joka on Puna-armeijan kuoron kanssa heittänyt jättimäisiä keikkoja ja myös Suomessa Senaatintorilla.
Kaurismäen ohjaamat elokuvat Leningrad Cowboys Go America ja Leningrad Cowboys Meet Moses nousivat ulkomailla, etenkin Saksassa kulttimaineeseen.
Sleepy Sleepersiä ja Leningrad Cowboysia ei voi verrata mihinkään toiseen bändiin ja he ovat aivan omassa genressään. Joku Turos heavy G- on vain ohut varjo sinnepäin. Sliipparit onnistui olemaan samaan aikaan juntteja ja juppeja ja silti säilyttämään katu-uskottavuutensa.
Hurtti meininki johti moniin mahalaskuihin ja verosotkuihin, kun päälle nelikymppiset kundit vielä jatkoi samalla linjalla.
"Sleepy Sleepersin talous suistui raiteeltaan, kun verottaja mätkäisi yhtyeelle yllättäen 40 000 markan harkintaveron. Lavarekvisiittaan kuuluneet esiintymisasut – joihin kuului muun muassa perämoottorilla varustettu ruumisarkku – olivat verottajan mielestä jäsenten omaan käyttöön hankittuja, eivätkä yhtyeen verottajalle ilmoittamat kuitit menneet tästä syystä tarkastuksessa läpi"
Laulun sanat sen kertoo miten hommat hoidettiin ja verovirkailija vihjasi että pojat ei osaa soittaa.
"Ei elo onneks mennyt harakoille, vain valot ja vahvarit meni valtiolle, verot kun maksaa saa sosiaaliturvaa ja urheiluseurat soitostamme rahaa. Bensan ja viinan verot takaa sen että valtio saa kyllä joka satasen, turha luulla että muuhun fyrkkaa jää - onhan pomonamme Järvenpää"
Järvenpää harlikkahommat ja muut bisnekset kusi samasta syystä kuin ne Suomessa yleensä kusee, eli verojen jälkeen jää niin vähän rahaa että ei enää pysty maksamaan veroja, kun omat elämänkustannukset on mitä on.
Taantumat iskee tuollaiseen kulutustavaraan kuin Harley Davidsoniin rajusti, sillä se on täysin ylimääräinen ja turha kapistus, ja ne kenellä se jo on, rassaavat sitä kotona ja vaihtaa vain äärimmäisen harvoin.
Yritin aikoinaan ajella samaa matkaa parin HD- kaverin kanssa, eihän siitä tullut hevon paskaakaan kun osia joutui keräilemään tieltä edestakaisin ajellen ja sitten joukolla mietittiin mikä siihen nyt tuli.
Kaverilla oli suojaamaton ensiövedon hihna 50- luvun HD:ssa ja juuri kun oltiin saatu tien poskessa se värkki taas liikkeelle, niin eikös jänis juokse metsästä ja suoraan hihnan väliin. Sitä sitten irroiteltiin ja putsattiin suolia jotka paloi pakoputkeen kiinni.
Kun lopulta päästin Heinolaan, oli festarikeikka jo ohi minne oltiin menossa. Silloin jo päätin että tuota jänisräikkää en kyllä ikinä osta.
2010Päätit että et koskaan osta mutta olet kirjoittanut kuolanneesi esitteitä eläkepäiviesi haaveesta, mutta olethan sinä tietysti oikeassa koska maailmassa on laatupyörien omistajia vain vähäisen ja ducatin omistajia aivan valtavasti.
Varsinkin sellaisia ducatin omistajia jotka ei edes ajale kuten sinä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Päätit että et koskaan osta mutta olet kirjoittanut kuolanneesi esitteitä eläkepäiviesi haaveesta, mutta olethan sinä tietysti oikeassa koska maailmassa on laatupyörien omistajia vain vähäisen ja ducatin omistajia aivan valtavasti.
Varsinkin sellaisia ducatin omistajia jotka ei edes ajale kuten sinä.Nytkös Honda Wavella viisvitosena ekaa kertaa ajamaan opetellut on sitten Harley Davidson -mies ja motoristi? Missä vaiheessa tämä tapahtui?
Milloin sinusta tuli muusikko joka kertoo että Sleepy Sleepers ei osannut soittaa? He osasi ja siellä soitti mies ja vehkeet eikä pelkkä nimi, kauan ennen konemusiikkia. Räminärokkiahan se oli, mutta taitavaa sellaista. Ei mitään tekemistä minkään flying circusin tai Sex Pistolsin kanssa. Punk on aivan eri genre ja Sleepy Sleepers veti oikein kunnolla överiksi ja haistatteli yhteiskunnalle ja sen ilmiöille paskat. Dr Feelgoodilla vähän samaa soundimaailmaa, mutta ei niin rajua ja härskiä kuin Sleepy Sleepersillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nytkös Honda Wavella viisvitosena ekaa kertaa ajamaan opetellut on sitten Harley Davidson -mies ja motoristi? Missä vaiheessa tämä tapahtui?
Milloin sinusta tuli muusikko joka kertoo että Sleepy Sleepers ei osannut soittaa? He osasi ja siellä soitti mies ja vehkeet eikä pelkkä nimi, kauan ennen konemusiikkia. Räminärokkiahan se oli, mutta taitavaa sellaista. Ei mitään tekemistä minkään flying circusin tai Sex Pistolsin kanssa. Punk on aivan eri genre ja Sleepy Sleepers veti oikein kunnolla överiksi ja haistatteli yhteiskunnalle ja sen ilmiöille paskat. Dr Feelgoodilla vähän samaa soundimaailmaa, mutta ei niin rajua ja härskiä kuin Sleepy Sleepersillä.Genre .... Wuuf ja woof tuut tuut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pellonpää hengaili bändin mukana, koska oli hauska kaveri ja armoton viinamäen mies, ja kun kaikki muutkin oli koko ajan kännissä, niin sopi hyvin porukkaan.
Bändissä oli ja vieraili monet erittäin lahjakkaat muusikot aina Davesta Albert Järviseen ja solisteja oli vierailijoina moneen junaan paria oopperalaulajaa myöten.
Nämä jätkät uskalsi katastrofin uhalla. Ei ole toista bändiä olla kuin Leningrad Cowboys, joka on Puna-armeijan kuoron kanssa heittänyt jättimäisiä keikkoja ja myös Suomessa Senaatintorilla.
Kaurismäen ohjaamat elokuvat Leningrad Cowboys Go America ja Leningrad Cowboys Meet Moses nousivat ulkomailla, etenkin Saksassa kulttimaineeseen.
Sleepy Sleepersiä ja Leningrad Cowboysia ei voi verrata mihinkään toiseen bändiin ja he ovat aivan omassa genressään. Joku Turos heavy G- on vain ohut varjo sinnepäin. Sliipparit onnistui olemaan samaan aikaan juntteja ja juppeja ja silti säilyttämään katu-uskottavuutensa.
Hurtti meininki johti moniin mahalaskuihin ja verosotkuihin, kun päälle nelikymppiset kundit vielä jatkoi samalla linjalla.
"Sleepy Sleepersin talous suistui raiteeltaan, kun verottaja mätkäisi yhtyeelle yllättäen 40 000 markan harkintaveron. Lavarekvisiittaan kuuluneet esiintymisasut – joihin kuului muun muassa perämoottorilla varustettu ruumisarkku – olivat verottajan mielestä jäsenten omaan käyttöön hankittuja, eivätkä yhtyeen verottajalle ilmoittamat kuitit menneet tästä syystä tarkastuksessa läpi"
Laulun sanat sen kertoo miten hommat hoidettiin ja verovirkailija vihjasi että pojat ei osaa soittaa.
"Ei elo onneks mennyt harakoille, vain valot ja vahvarit meni valtiolle, verot kun maksaa saa sosiaaliturvaa ja urheiluseurat soitostamme rahaa. Bensan ja viinan verot takaa sen että valtio saa kyllä joka satasen, turha luulla että muuhun fyrkkaa jää - onhan pomonamme Järvenpää"
Järvenpää harlikkahommat ja muut bisnekset kusi samasta syystä kuin ne Suomessa yleensä kusee, eli verojen jälkeen jää niin vähän rahaa että ei enää pysty maksamaan veroja, kun omat elämänkustannukset on mitä on.
Taantumat iskee tuollaiseen kulutustavaraan kuin Harley Davidsoniin rajusti, sillä se on täysin ylimääräinen ja turha kapistus, ja ne kenellä se jo on, rassaavat sitä kotona ja vaihtaa vain äärimmäisen harvoin.
Yritin aikoinaan ajella samaa matkaa parin HD- kaverin kanssa, eihän siitä tullut hevon paskaakaan kun osia joutui keräilemään tieltä edestakaisin ajellen ja sitten joukolla mietittiin mikä siihen nyt tuli.
Kaverilla oli suojaamaton ensiövedon hihna 50- luvun HD:ssa ja juuri kun oltiin saatu tien poskessa se värkki taas liikkeelle, niin eikös jänis juokse metsästä ja suoraan hihnan väliin. Sitä sitten irroiteltiin ja putsattiin suolia jotka paloi pakoputkeen kiinni.
Kun lopulta päästin Heinolaan, oli festarikeikka jo ohi minne oltiin menossa. Silloin jo päätin että tuota jänisräikkää en kyllä ikinä osta.
2010Isokynä. Suomen Donovan Philips Leitch.
- Anonyymi
Näin on
- Anonyymi
Kyseinen orkesteri / ryhmä tekivät ihan mukavaa ja myös tienasivat sillä aikansa, mutta tuota 2010:n ylistämistä ja palvomista voi verrata tyttöihin jotka teki samaa Neumannille.
Moottoripyöräaihe on myös kipeä hänen ymmärtämättä että .... no sen voi lukaista vaikkapa seuraavasta:
https://www.cycleworld.com/bikes/ten-best-motorcycles-2024/- Anonyymi
Mitä ihmeen palvomista? Kirjoitti kohteliaan muistokirjoituksen miehestä jonka elämäntarinaa ei moni tuntenut. Yli 50 vuotta stagella, bändeissä, teatterissa ja elokuvissa taukoamatta.
Se on kunnioitattava sarka. Pasanen pitää turpansa kiinni kun oma työuransa kesti kymmenen vuotta erilaisissa hanttihommissa ja sitten sairaseläkkeelle kun polla ja kroppa hajosi samaan aikaan. Silu Seppälän ura oli aktiivinen viisi kertaa pidempi kuin sinulla ja hän oli näyttämöillä silloin kun sinä tilasit pizzaa äitisi kellarissa Commodorea napsutellen ja korvikkeita hörppien.
Muutuit sitten Senssuksi. Aiemmin olet kertonut ettei ne moottoripyörät kiinnosta etkä tiedä niistä mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmeen palvomista? Kirjoitti kohteliaan muistokirjoituksen miehestä jonka elämäntarinaa ei moni tuntenut. Yli 50 vuotta stagella, bändeissä, teatterissa ja elokuvissa taukoamatta.
Se on kunnioitattava sarka. Pasanen pitää turpansa kiinni kun oma työuransa kesti kymmenen vuotta erilaisissa hanttihommissa ja sitten sairaseläkkeelle kun polla ja kroppa hajosi samaan aikaan. Silu Seppälän ura oli aktiivinen viisi kertaa pidempi kuin sinulla ja hän oli näyttämöillä silloin kun sinä tilasit pizzaa äitisi kellarissa Commodorea napsutellen ja korvikkeita hörppien.
Muutuit sitten Senssuksi. Aiemmin olet kertonut ettei ne moottoripyörät kiinnosta etkä tiedä niistä mitään.2010 on selvästi juuttunut ammisikään, ja on vielä lapsi, jonka olisi pitänyt aikuistua vuosia sitten, c64 tuli ammatti, joten olen koneelle hyvin kiitollinen, äitini kellarissa on vaikeaa tilata mitään koska hänellä ei ollut kellaria, menin armeijan jälkeen avioon, ja asuimme vaimoni kanssa ensin kotkassa sitten porvoossa ja espoossa, tämä oli 90 luvulla...
En voi muuttua mitenkään Senssuksi, se on ihan yhtä mahdotonta kuin paineistaa avoviemäreitä, en ole koskaan ollut kiinnostunut moottoripyöristä... enkä olisi koskaan edes ostanut ellen olisi ollut 10 vuotta thaimaassa jossa se on erinomainen liikkumisväline.
By NumBall, voimme vieläkin tavata niin tutkitaan hieman tuota elämähistoriaa ja pollan hajoamista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2010 on selvästi juuttunut ammisikään, ja on vielä lapsi, jonka olisi pitänyt aikuistua vuosia sitten, c64 tuli ammatti, joten olen koneelle hyvin kiitollinen, äitini kellarissa on vaikeaa tilata mitään koska hänellä ei ollut kellaria, menin armeijan jälkeen avioon, ja asuimme vaimoni kanssa ensin kotkassa sitten porvoossa ja espoossa, tämä oli 90 luvulla...
En voi muuttua mitenkään Senssuksi, se on ihan yhtä mahdotonta kuin paineistaa avoviemäreitä, en ole koskaan ollut kiinnostunut moottoripyöristä... enkä olisi koskaan edes ostanut ellen olisi ollut 10 vuotta thaimaassa jossa se on erinomainen liikkumisväline.
By NumBall, voimme vieläkin tavata niin tutkitaan hieman tuota elämähistoriaa ja pollan hajoamista.Jo nyt haluat tietää vainajasta, en mitään, tuollaiset höpöjutut kuoleman jälkeen on ihan turhia, mutta olen nähnyt sliipparit lavalla, ja nähnyt kaikki kaurismäen elokuvat, sain leffasta miehestä käsityksen että oli vaatimaton, hieman ujo ihminen, hyvä tai kohtuullinen näyttelijä, suosikkini on Pellonpää sekä Outi Alanen, muista näyttelijöistä Hissu.
Sliiparit on melkoista paskaa, huumoria, en vain ymmärrä kakkahuumoria, ja kyllä briteillä on samalainen maku, kuin suomalaisilla, siksi flying sirkus, dr. feelgood... mutta ei briteistäkään sliiparien tasoista paskaa löydy jollei oteta huomioon sex pistols, joka viljeli kanssa tuota kakkahuumoria, punk genressä. - Anonyymi
Possofantti, se on varmaa että sinusta ei julkaista muistokirjoituksia lehdissä eikä yksityisesti. Ei tule ketään muistotilaisuuteesi. Kynttilän sijaan kuvasi viereen voisi laittaa vanhan tekokyrvän tököttämään pystyyn.
MuIkut eivät muutu pyhimyksiksi kuolemalla. Ei Ollikaan. Olen livenäkin nähnyt kun hän vittuili yleisölleen ja oli ylimielinen. Uhkaili myös väkivallalla kollegojaan ja laulunsa kuulosti siltä kuin Esa Pakarista kidutettaisiin sähkötainnuttimella. Kohteli muita bändiläisiä kuin koiria.
Pieni tarina aiheeseen liittyen.
Kylällä oli pahamaineiset rötösveljekset Arvi ja Valto, joista toinen sitten kuoli.
Jäljelle jäänyt Arvi pyysi pappia että voisiko tämä hautajaispuheessa kutsua veljeään Valtoa pyhimykseksi? Pappi sanoi ettei missään nimessä tule tekemään sellaista.
Arvi kaivoi 500 euroa papille ja sanoi että laita tuo kolehtihaaviin ja kutsu veljeäni pyhimykseksi. Pappi mietti hetken aikaa, suostui ja piti puheen:
"Valto aloitti rötöstelyt jo lapsena, hän oli varas, liimanhaistelija ja pyromaani jo ennen rippikoulua. Valtosta kasvoi työtön vaimonhakkaaja, juoppo sosiopaatti, huijari ja roisto joka ei epäröinyt kavaltaa ystäviäänkään, mutta veljeensä Arviin verrattuna hän oli melkoinen pyhimys"

2010Enpä ole ottanut mitään kantaa Ollin vaikka tunsin hänet henkilökohtaisesti, ja millä perusteella annoit minulle nimen possofantti, samalla kun ylistät sliippareita, arvin ja valton juttuihin on vaikea ottaa kantaa, muutakuin näyttävät olevan vähemmistön kansalaisia, kuten aikaisemmin kerroin iso joukko heikäläisiä tuli ulos pikku japsikupista, kysyin onko kyseessä uusi laihian kirjastoauto, miksi kun autossa oli viisi romaania, en huomioinut kolmea lasta lainkaan, tai paremmin pentua, tästä kirjoista tuli hyvän päivän tuttuja jäävät aina vaihtamaan muutaman sanan kun vastaan tulevat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enpä ole ottanut mitään kantaa Ollin vaikka tunsin hänet henkilökohtaisesti, ja millä perusteella annoit minulle nimen possofantti, samalla kun ylistät sliippareita, arvin ja valton juttuihin on vaikea ottaa kantaa, muutakuin näyttävät olevan vähemmistön kansalaisia, kuten aikaisemmin kerroin iso joukko heikäläisiä tuli ulos pikku japsikupista, kysyin onko kyseessä uusi laihian kirjastoauto, miksi kun autossa oli viisi romaania, en huomioinut kolmea lasta lainkaan, tai paremmin pentua, tästä kirjoista tuli hyvän päivän tuttuja jäävät aina vaihtamaan muutaman sanan kun vastaan tulevat.
Nämä on koomisia kun erakko-Pasanen tuntee kaikki henkilökohtaisesti ja julkkikset ja jalkaväen kenraalit tulee Pasaselta kyselemään neuvoa ja kertomaan elämäntarinansa.
Nyt on sitten Pasasella kokemuksia sleeppareista ja Ollista ja Pasasta on luultu arabisheikiksi jolla on haaremi mukana. Pasanen oli myös Wincapitan oikeudenkäynneissä ja hommasi laivurin paperit, mutta ei koskaan ikinä lähtisi ajelemaan merille koska se on hänen mukaansa aivan hullun hommaa. Laivurin hommien lisäksi Pasanen sukeltaa, lentää ja kalastaa. Nykyisin hän on myös viileä prätkäjätkä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2010 on selvästi juuttunut ammisikään, ja on vielä lapsi, jonka olisi pitänyt aikuistua vuosia sitten, c64 tuli ammatti, joten olen koneelle hyvin kiitollinen, äitini kellarissa on vaikeaa tilata mitään koska hänellä ei ollut kellaria, menin armeijan jälkeen avioon, ja asuimme vaimoni kanssa ensin kotkassa sitten porvoossa ja espoossa, tämä oli 90 luvulla...
En voi muuttua mitenkään Senssuksi, se on ihan yhtä mahdotonta kuin paineistaa avoviemäreitä, en ole koskaan ollut kiinnostunut moottoripyöristä... enkä olisi koskaan edes ostanut ellen olisi ollut 10 vuotta thaimaassa jossa se on erinomainen liikkumisväline.
By NumBall, voimme vieläkin tavata niin tutkitaan hieman tuota elämähistoriaa ja pollan hajoamista."enkä olisi koskaan edes ostanut ellen olisi ollut 10 vuotta thaimassa jossa se on erinomainen liikkumisväline."
Voi hyvänen aika sentään, thaimassa on ihan hirveä likenne, maa ilman hirvien,... ihan kuolee ja vaammautuu hirviporukkaa.
> § < - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jo nyt haluat tietää vainajasta, en mitään, tuollaiset höpöjutut kuoleman jälkeen on ihan turhia, mutta olen nähnyt sliipparit lavalla, ja nähnyt kaikki kaurismäen elokuvat, sain leffasta miehestä käsityksen että oli vaatimaton, hieman ujo ihminen, hyvä tai kohtuullinen näyttelijä, suosikkini on Pellonpää sekä Outi Alanen, muista näyttelijöistä Hissu.
Sliiparit on melkoista paskaa, huumoria, en vain ymmärrä kakkahuumoria, ja kyllä briteillä on samalainen maku, kuin suomalaisilla, siksi flying sirkus, dr. feelgood... mutta ei briteistäkään sliiparien tasoista paskaa löydy jollei oteta huomioon sex pistols, joka viljeli kanssa tuota kakkahuumoria, punk genressä.Kannattaa, resu peput, katsoa, trip trapista, ja kooklettaa... mitä Sliiparit olivat.
These are results for slipperyt
Search instead for sliiparit
SlipperyT's Videos
Rule 34 Video
https://rule34video.com › models › slipperyt
Watch the best SlipperyT videos in the world for free on Rule34video.com The hottest videos and the most hardcore sex.
Muistakaa rakkaat vihtaohjaus.
- Anonyymi
IC:llä Karjalaan ja Sakke mikissä.
Onko ihminen koskaan luonut mitään parempaa.
Jopa Suomi-Neuvostoliitto seura innostui siitä.
Palauttakaa ... Pilsnerini ... - Anonyymi
Kajahtaneet kirjoittelevat musiikista Pattaya-palstalle ja Pattayasta musiikki-palstalle. Muista asioista kirjoitellaan terveys-palstalle! 😁
- Anonyymi
Posson googleseikkailut eri palstoilla jatkuu aktiivisina. Nousuhumalassa torstaina jo aamukymmenen aikoihin.
- Anonyymi
Onhan näitä! Joku lantapaukku kirjoittaa metsä ja maatila -foorumille kaikista aiheista...
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827076Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605173Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163447Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370