Jälleensyntymisoppi opettaa ihmisen tavoittelevan poispääsyä elämän kiertokulusta hyvien tekojen kautta. Esimerkiksi 6000 vuoden aikana olisi ollut paljon aikaa ja monta elämää oppia tekemään koko ajan hyviä tekoja ja tulla sitä kautta paremmaksi ihmiseksi. Mutta historian tilastot todistavat karulla tavalla ihmiskunnan tulleen pahemmaksi. Uuden teknologian myötä ihmiskunta esimerkiksi tappaa koko ajan enemmän toisia ihmisiä (sodat uusilla aseteknologioilla). Murhat, väkivallan teot ja moninaiset pahat teot eivät näytä tilastojen valossa vähentyneen, vaan lisääntyneen. Jos jälleensyntymisoppi olisi totta, niin silloin maailma tulisi koko ajan paremmaksi paikaksi valaistumisien ja alati paremmaksi ihmiseksi kehittymisen kautta. Mutta todellisuus todistaa meille, että pahuus vain kasvaa ja kehittyy myös muuttaen muotoa uuden teknologian kautta. Tämä jo yksistään riittää osoittamaan, että jälleensyntymisoppi ei ole totta, vaan "kaunis" valhe.
Jälleensyntymisopin ristiriitoja - onko se totta?
Anonyymi-ap
1
344
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661367
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww721160EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 78822
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43668
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe23635- 29608