Possofantti, se on varmaa että sinusta ei julkaista muistokirjoituksia lehdissä eikä yksityisesti. Ei tule ketään muistotilaisuuteesi. Kynttilän sijaan kuvasi viereen voisi laittaa vanhan tekokyrvän tököttämään pystyyn.
MuIkut eivät muutu pyhimyksiksi kuolemalla. Ei Ollikaan. Olen livenäkin nähnyt kun hän vittuili yleisölleen ja oli ylimielinen. Uhkaili myös väkivallalla kollegojaan ja laulunsa kuulosti siltä kuin Esa Pakarista kidutettaisiin sähkötainnuttimella. Kohteli muita bändiläisiä kuin koiria.
Pieni tarina aiheeseen liittyen.
Kylällä oli pahamaineiset rötösveljekset Arvi ja Valto, joista toinen sitten kuoli.
Jäljelle jäänyt Arvi pyysi pappia että voisiko tämä hautajaispuheessa kutsua veljeään Valtoa pyhimykseksi? Pappi sanoi ettei missään nimessä tule tekemään sellaista.
Arvi kaivoi 500 euroa papille ja sanoi että laita tuo kolehtihaaviin ja kutsu veljeäni pyhimykseksi. Pappi mietti hetken aikaa, suostui ja piti puheen:
"Valto aloitti rötöstelyt jo lapsena, hän oli varas, liimanhaistelija ja pyromaani jo ennen rippikoulua. Valtosta kasvoi työtön vaimonhakkaaja, juoppo sosiopaatti, huijari ja roisto joka ei epäröinyt kavaltaa ystäviäänkään, mutta veljeensä Arviin verrattuna hän oli melkoinen pyhimys"
2010
Mulkkusen mutinaa.
11
227
Vastaukset
- Anonyymi
Pasanen on katkera kun Pasasta ei nosta kukaan suurten suomalaisten joukkoon.
Ei ole mitään nostettavaa. Pitkäaikaistyötön kotihiiri muuttui sairaseläkeläiseksi kotihiireksi josta tuli sittemmin netissä asuva vittumainen ja lukuisista mielenterveysongelmista kärsivä erakko joka koettaa ulkoistaa kärsimyksensä levittäen eripuraa ja känkkäränkkää ympärilleen ainoana harrastuksenaan.- Anonyymi
Suuri Suomalainen .... Pääartisti itse.
- Anonyymi
Enpä koe mitenkään tarvetta olla suuri suomalainen, kunhan tieni hoidan ilman tuomioita, konkursseja ja ylimääräistä viranomaisten kanssa pelleilyä, ei tarvitse tinkiä mistään, ja tulen toimeen omillani, mutta ennen kaikkea ei stressiä, mistään.
En kaipaa rikkautta se on haihtuvat, rakkautta olen saanut tarpeeksi, läpi elämäni, sitäkään ei ole tarvinnut ostaa, sitä paisti ei sitä voi olla edes ostaa, mutta kosketusta voi, ne eivät ole sama asia.
By Numball, vaimon kanssa itiksessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enpä koe mitenkään tarvetta olla suuri suomalainen, kunhan tieni hoidan ilman tuomioita, konkursseja ja ylimääräistä viranomaisten kanssa pelleilyä, ei tarvitse tinkiä mistään, ja tulen toimeen omillani, mutta ennen kaikkea ei stressiä, mistään.
En kaipaa rikkautta se on haihtuvat, rakkautta olen saanut tarpeeksi, läpi elämäni, sitäkään ei ole tarvinnut ostaa, sitä paisti ei sitä voi olla edes ostaa, mutta kosketusta voi, ne eivät ole sama asia.
By Numball, vaimon kanssa itiksessä.Ja olen jo vahvasti voiton puolella, olen saavuttanut kaiken mitä halusin työtäni olen aina rakastanut, vaikka työura on lyhyehkö, tein paljon kaikenlaista, ilman vitutusta, että aamulla tarvii herätä töihin, ja työpaikka löytyi aina muutamassa tunnissa, jopa saanut itse kirjoittaa työsopimukseen mitä haluaa, esimiestä ei ole koskaan ollut,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja olen jo vahvasti voiton puolella, olen saavuttanut kaiken mitä halusin työtäni olen aina rakastanut, vaikka työura on lyhyehkö, tein paljon kaikenlaista, ilman vitutusta, että aamulla tarvii herätä töihin, ja työpaikka löytyi aina muutamassa tunnissa, jopa saanut itse kirjoittaa työsopimukseen mitä haluaa, esimiestä ei ole koskaan ollut,
Joo ei varmasti ole esimiestä ollut, hoitajia kyllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo ei varmasti ole esimiestä ollut, hoitajia kyllä.
Myös sen verran suuri suomalainen, että me rakkaat ajattelemme sinua 24/7.
Olet merkityksellinen ihminen vaikuttaen meidän rakkaiden arkeen joka päivä.
Kiitos sinulle siitä, olen paljon ajatellut miten viettäisin päiväni internetissä murmelina joka päivä, mikäli en voisi ajatella sinua.
Kiitos että olet antanut minulle elämän sisällön ja elämän tarkoituksen.
2010 varastolla exän anopin kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo ei varmasti ole esimiestä ollut, hoitajia kyllä.
Juu, vakio seuraa on kaksi valkotakkista ja poliisia, kuten sinullakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Myös sen verran suuri suomalainen, että me rakkaat ajattelemme sinua 24/7.
Olet merkityksellinen ihminen vaikuttaen meidän rakkaiden arkeen joka päivä.
Kiitos sinulle siitä, olen paljon ajatellut miten viettäisin päiväni internetissä murmelina joka päivä, mikäli en voisi ajatella sinua.
Kiitos että olet antanut minulle elämän sisällön ja elämän tarkoituksen.
2010 varastolla exän anopin kanssa.Posson järki laukkaa. Exän anoppi olisi Kympin äiti. Tuskin on varastolla mukana.
- Anonyymi
Monesko älytön aloitus sinulla on tänä päivänä?
- Anonyymi
Mitä mulkkunen mutisee ääni käheänä?
- Anonyymi
Mahtaa Paula ja Arja hävetä silmät päästään Posson juttuja lukiessa, kuin myös Pimpshorny, mutta kun ressukka ei osaa lukea!
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai908476Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki424738Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414411Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit462623Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.991490- 401306
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441246Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641152Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota391150Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1671100