viestejä michael jacksonilta???

yx setä vaan

Olettekos lukeneet näitä amerikkalaisia laatuteoksia: Viestejä Michaelilta? Varsin hauskaa luettavaa muuten ja panee ajattelemaan, että jos sittenkin...

Itse pidän jälleensyntymää varsin todennäköisenä. Se mm. antaa vastauksen siihen miksi jokin henkilö kärsii koko elämänsä ajan, kun toinen taas tuntuu saavan osakseen kaikkea hyvää. Selitys on yksinkertainen. Lukuisien elämien joukossa kärsimyksen täyteinen elämä on vain yksi helmi elämien nauhassa. Jokainen sielu joutuu kokemaan koko elämän kirjon, niin hyvässä kuin pahassakin.

Tämä on vain yksi mutta melko tärkeä pointti jälleensyntymisen järkevyydestä. Jokaisella on oma tie kuljettavanaan. Jeesus opetti olevansa tie. Mielestäni olemme kaikki teitä. Maailma on täynnä uskontoja, jotka koettavat kertoa totuuden. Jokainen uskonto toimii saman universaalin mielen ilmaisuna mutta ovat vain kuin utuisia peilejä, joista kuva heijastuu enemmän tai vähemmän vääristyneenä. Kaikella on aikansa ja paikkansa. En näe uskontoja ja uskovaisia ihmisiä kuitenkaan harhautuneina, vaikka usein heidän järjettömiältä tuntuvat perustelunsa tuovat mieleen sanoja toistavan papukaijan. Jos ihminen koettaa elää parhaansa mukaan kunnioittaen elämää ja itseään sekä lähimmäisiään ei ole merkitystä sillä uskooko Jeesukseen tai budhaan, kuuluuko helluntailaisiin vai hare krishnoihin.

Jos olemme kehittyviä, kasvavia ja oppivia sieluja , niin mikä siinä on niin pahaa, että emme halua uskoa sitä? Luonto ja maailmankaikkeus ovat täynnä syntymää ja kuolemaa mutta silti jatkuvaa uusiutumista ja henkiin heräämistä. Joskus tuntuu siltä , että suuret totuudet ovat niin yksinkertaisia että viisaimmatkaan eivät niitä tajua mutta pienelle lapselle koko juttu on aivan selvä! On tietysti totta, että ajatus varmasti herättää joissakin ihmisissä vastenmielisyyttä(enkö olekkaan se ihmeellinen persoona, joka nyt olen ja muutunko joksikin toiseksi, ei ehkä niin erinomaiseksi henkilöksi tulevassa elämässä?). Lisäksi tuskin kukaan haluaisi kuulla olleensa edellisessä elämässään eräs A. Hitler. Jälleensyntymäopissa on siis omat vaaransa miksi moista oppia ei ole ehkä haluttukaan viljellä oli se sitten totuus tai ei. Ehkäpä rikkoisimme luonnollisen karman lain etsimällä sieluja, jotka olivat suuria "antikristuksia" jossain elämässään. Itsestäni tuntuu kuitenkin, että aika alkaa olla kypsä, ihmiskunta valmis jällensyntymäuskon uuteen tulemiseen, vanhojen uskontojen kuolemaan; tosin uskonnot ovat aina olleet enemmän tai vähemmän kuolleita oppirakennelmia alunalkaenkin ;-)

Jälleensyntymäoppi pakottaa johtajatkin ajattelemaan tekojaan, koska tuleva, maailman raiskaamisesta kärsivä sukupolvi olemmekin me itse! Karman laki on ÄÄRIMMÄISEN OIKEUDENMUKAINEN!
Karman laki ei ole kuitenkaan mikään kostonlaki. Universaalisuunnitelma on aukoton. Ylivertainen äly jota voidaan kutsua kömpelösti Jumalaksi on hulluudessaankin ihmistä viisaampi.

Jälleensyntymäoppi sisältää toisaalta myös erittäin lohdullisia ja suorastaan ihmeellisen kauniita asioita. Ajatus sieluperheistä ja sielukumppanuudesta on kiehtova. Meillä on koko jälleensyntymien kierron ajan siis tosi rakkaat lähellä, vaikka emme sitä täysin tunnistakkaan. Emme olekkaan niin yksin kuin oletamme olevamme.

Olen tässä nyt hiukan raottanut tätä kiisteltyä oppia, en väitä olevani oikeassa, koska en todellakaan tiedä 100%. Nöyryys tässäkin asiassa ennen kaikkea. Siitä vaan sitten kritiikkiä tulemaan, haastan miellellään kaikki kumoamaan esittämäni ajatukset, sillä se piristää ;-)

2

496

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Qadesha

      Elikä täysi tukeni tässä asiassa, kun kuulun näihin reinkarnaatio-opin kannattajiin itsekin.

      Mielestäni on tavallaan armoista suurin päästä "kärsimään" niistä teoista joita on itse tehnyt. Mikään ei ole niin karmea tunne kuin syyllisyydentunne, ja en yhtään ihmettelisi jos sieluilla olisi suoranainen vimma tasoittaa vaakakupit.

      Toisaalta kun ajattelee neutraalisti hyvän ja pahan tason yläpuolelle mennen, on se kenties vain sielujen opiskelua ja suurta tutkimusta että koetaan jonkin tietyn tilanteen molemmat puolet. Miltä se tuntuu kun huitaisen nyt kirveellä tuolta pään? Miltä se tuntuu kun se huitaisee minulta?

      Lopulta kun kaikki on jo koettu ja nähty, alkaa tietysti tulla vähän sellainen väsähtänyt olo että ei tätä pölhöilyä täällä enää jaksaisi. Ei viitsisi ottaa niin tosissaan näitä ihmisten välisiä "suuria draamoja", kun yhtä suurta projektia, näytelmää, show'ta, simulointia se vain on. Vaikka kuinka pahaa tekisimme, tuskin pystymme rääkkäämään itseään kuolematonta Itseämme, saati Jumalaa, mikä se taho sitten taas lieneekään (itse uskon että Jumala on ainoa mitä on olemassa, ts. olen panteisti).

      Kaikkensa antaneena, kaiken kokeneena voi sitten elämIstä kyllänsä saaneena kenties joskus päätyä sinne jollekin next levelille missä ihmisenä oleminen on jäänyt taakse. Mutta se on tietysti juttu mistä minun on turha heittää edes spekulaatiota että mitäpä sitten...

      Ikuiseen lepoon ja rauhaan en usko (joskin lepokausia voi olla, kenties pisimmillään yhtä pitkä kuin yhden maailmankaikkeuden elämä). Ehkäpä ajatus jatkuvasta muutoksesta, kehityksestä ja opiskelusta on pelottava ajatus niille jotka teilaavat reinkarnaation mahdollisuudenkin?

    • levius

      veit ajatukseni. näin se on. uskon, että tärkein sana ja etenkin teko on rakkaus.myös jeesuksen sanoin. katolinen kirkko on harhauttanut ihmisiä 330v kirkolliskokouksen jälkeen ja mitäänhän he eivät tee oikaistakseen asiaa...myös raamatussa on jälleensyntymään viittaavia kohtia(en jaksa muistaa missä) ja osa poistettiin ko. kokouksessa.
      olen lukenut paljon aiheesta ja edelleen se kiinnostaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3690
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1934
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1224
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      988
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe