Puolanka on sisäsiittoisuuden, mädän kuntapolitiikan, eläinrääkkäyksen, jne. takia elinkelvoton kunta. Olen ajatellut savusaunani lauteilla, että Puolanka tulisi jakaa naapurikuntien kesken eli rajansiirtoja on tehtävä. Aiemmin on rajoja siirrelty raudalla ja verellä, mutta toivottavasti puolankalaiset älyävät edes sen, että niiden parastahan tässä vain ajatellaan. Eli rauhallisissa aikeissa tämä esittämäni muutos on toteutettavissa.
- Paltamo voisi liittää itseensä Törmänmäen seudun.
- Ristijärvelle kuuluisi Kotila, Hoikanvaara ja Nalkin seutu
- Suomussalmi miehittäköön Suolijärven, Joukokylän jne.
- Hyrynsalmelle kuuluu itä-puolasta esim. Rasin seutu
Pudasjärveläiset ja utajärveläiset tapelkoot lopuista. Puolankalan kirkonkylää kyläläisineen tuskin kukaan haluaa. Valtio voisi tulla apuun ja maksaa sen ottajalle olioineen vaikkapa 20 miljoonaa.
Puolanka on pilkottava
17
1127
Vastaukset 17
- Anonyymi
Helpoin konsti olisi ostaa parille ammattivalittajalle asunnot esim. Pudasjärveltä.
- Anonyymi
Onko ne pari ammattivalittajaa vastanneet tähän asti puolangan syntyvyydestä ja sisäsiittoisuusongelmasta? Jos ovat niin poismuutto voi tosiaan auttaa asiassa. Mistä uusia sonneja tilalle näiden parin tilalle? Kongo, Somalimaa, jne. voisivat olla hyviä vaihtoehtoja.
- Anonyymi00007
Anonyymi kirjoitti:

Vaikutat persulta rasisti !
- Anonyymi
Halvallapa saisi velkaa, mutta ei kiitos.
- Anonyymi
Ennen liittymishommia puolanka tulee demilitarisoida. Liikaa on pyssynheiluttajia puolangalla. En usko, että em. toimeen tarvitaan Natoa. Naapurikunnista kerättävät rauhanturvaajat hoitanevat homman.
- Anonyymi
Valittajat karkotettava vähintäänkin Rranualle.
- Anonyymi00008
Anonyymi kirjoitti:
Valittajat karkotettava vähintäänkin Rranualle.
Ranua ois hyvä paikka,eläinpuiston kävijämäärä tuplaantuisi.
- Anonyymi00009
Ja kaiken perimmäinen syy: kepurikollisuus.
https://varjokirjuri.substack.com/
Kepurikollisuus tunkeutunut minun kotikuntani sisään tavalla, jolle ei löydy verrokkiesimerkkiä koko maasta. Suomessa 308 kuntaa, mutta vain Puolangalla neljä kepuhuijaria syytteessä virkarikoksista. Yksi valtuustonpuheenjohtajana Mari Tuulia Haapalainen (os. Veijola) ja kunnanhallituksessa Harri Matti Peltola.
Kyllä kepuhuijareista on minun kotikuntani puhdistettava.- Anonyymi00010
Onko puolanka varjon kotikunta??? Ei todellakaan ole. Eikä tule. !
- Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
Onko puolanka varjon kotikunta??? Ei todellakaan ole. Eikä tule. !
Se on haitallinen vieraslaji.
- Anonyymi00012
Mari ja Harri ovat seuraavien kuntavaalien ääniharavat. Harri jatkaa pormestarina ylivuosille, kunta on hyvissä käsissä.
- Anonyymi00013
Anonyymi00012 kirjoitti:
Mari ja Harri ovat seuraavien kuntavaalien ääniharavat. Harri jatkaa pormestarina ylivuosille, kunta on hyvissä käsissä.
Olet oikeassa siinä, että autoritaarisissa järjestelmissä se ylin johto ei uskalla siirtyä pois muutoin kuin kuoleman kautta (tai vankilaan). Vaarana heidän kannaltaan on se, että uusi kykenevä johto näyttää heti osaamisensa ja entisen johdon osaamattomuuden ja heikkouden.
Toki sen uuden johdon ei tarvitsisi ihmeitä esittää. Puolangan kunta on rankattu maamme heikoimmaksi kaikilta osin, joten edes jonkinlainen onnistuminen johdossa voisi nostaa sijoitusta edes muutamalla pykälällä. - Anonyymi00014
Anonyymi00013 kirjoitti:
Olet oikeassa siinä, että autoritaarisissa järjestelmissä se ylin johto ei uskalla siirtyä pois muutoin kuin kuoleman kautta (tai vankilaan). Vaarana heidän kannaltaan on se, että uusi kykenevä johto näyttää heti osaamisensa ja entisen johdon osaamattomuuden ja heikkouden.
Toki sen uuden johdon ei tarvitsisi ihmeitä esittää. Puolangan kunta on rankattu maamme heikoimmaksi kaikilta osin, joten edes jonkinlainen onnistuminen johdossa voisi nostaa sijoitusta edes muutamalla pykälällä.Puolangalla ei ole muuta heikkoa kuin elämäntapavalittajat.
- Anonyymi00015
Anonyymi00013 kirjoitti:
Olet oikeassa siinä, että autoritaarisissa järjestelmissä se ylin johto ei uskalla siirtyä pois muutoin kuin kuoleman kautta (tai vankilaan). Vaarana heidän kannaltaan on se, että uusi kykenevä johto näyttää heti osaamisensa ja entisen johdon osaamattomuuden ja heikkouden.
Toki sen uuden johdon ei tarvitsisi ihmeitä esittää. Puolangan kunta on rankattu maamme heikoimmaksi kaikilta osin, joten edes jonkinlainen onnistuminen johdossa voisi nostaa sijoitusta edes muutamalla pykälällä.Puolangalla on paras johto kautta aikojen.
- Anonyymi00017
Anonyymi00014 kirjoitti:
Puolangalla ei ole muuta heikkoa kuin elämäntapavalittajat.
Se on juuri näin.
Näistä muutamasta kepulaisvalittajasta päästään. Osa muuttaa huosiusniemeen ja osa hoidellaan muulla tavalla.
https://varjokirjuri.substack.com/p/kepulaiset-valittajat-ja-rikossyytetyt
- Anonyymi00016
Aivan. Minäki ens vuonna lähen muualle, tämä parikyt vuotta saapi riittää, täällä ei ole mitään, täällä ei tapahdu mitään, täys mätä paikka.
- Anonyymi00018
Oikein puhut. puolankalalla ei ole muuta tarjottavaa kuin lekutteleva ylipalkattu kuntajohto, lehmäntissi ja utopia tuuliropeleista.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va651792Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661199- 138973
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu15866- 81636
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63632- 41628
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa93600- 45528
- 47505