Kun radio ei kuulu?

Anonyymi-ap

Kauempana asuva tuttava kertoi että hänen asunnossaan radio ei kuulunut. Oli sitten radion antanut pois. Hänellä ei ole nettiä käytössään. Mitä keinoja radion kuulumiseksi hän voisi tehdä, jos hän vielä hankkii uuden radion?

Itse ainakin olen joutunut radiota siirtämään asunnossa eri paikkoihin. Joissakin kohdin kuuluvuus on parempi.

Mutta onko olemassa erillisiä sisätiloissa pidettäviä antenneja tms. joiden avulla radio saadaan kuulumaan?

Entä nämä kammella veivattavat hätäradiot? Onko niissä parempi kuuluvuus kuin ihan tavallisissa FM-radioissa?

17

310

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ikkunan vieressä on aina parempi kuuluvuus kuin seinän kohdalla. Useimmat "hätäradiot" lienevät ihan leluja. Lisäantenni auttaa, jos radiossa on ulkoisen antennin liitäntä.

    • Anonyymi

      Täällä Lappeenrannan ja Joensuun puolivälissä muut ohjelmat kuuluvat suht koht tyydyttävästi paitsi Ylen ykkönen. Kuuluu ajoittain hiton heikosti Järviradion ja ryssän molotuksen välissä.

    • Anonyymi

      Kannattaa ehdottomasti hankkia sellainen radio, johon voi liittää antennin. Ensin voi kokeilla antennina mitä tahansa metallilanganpätkää eri asennoissa, mutta todennäköisesti paremman tuloksen saa ostamalla kaupasta antennin, vaikkapa tämän:
      https://www.verkkokauppa.com/fi/product/653665/Nedis-FM-lanka-antenni-1-8-m

      Itse olen käyttänyt sitä sisätiloissa sen jälkeen, kun kaapelitelevisioyhtiö lakkasi jakamasta radiotaajuuksia kaapelissaan.

      • Anonyymi

        Veikkaanpa, että tapauksessa ei sisäantennit riitä kunnolliseen vastaanottoon.

        Tällainen parvekkeelle: https://www.verkkokauppa.com/fi/product/461064/Cober-ULA-pysty-vaakapolarisaatio-antenni-1-elementti niin ei tarvitse ihmetellä. Sopivan kiinnityksen joutuu katsomaan, antenni tulee saada mahdollisimman kauasta pinnoista ja kiinnitysputkesta pitää olla jonkin verran etäisyyttä, että toimii kunnolla.

        Sopivanpituinen (87-108 MHz) magneettijalka-antennipiiska räystäässä toimii myös, etenkin jos kohteessa ei ole parveketta.

        Johtoja varten ei tarvita porauksia ikkunankarmeihin, jos käyttää sellaista litteää kaapelia, joka mahtuu ikkunan alta. F-liitännät kumpaankin päähän ja kutistesukkaa ulkopään liittimeen, niin ei kastu ja ruostu sateesta.


    • Anonyymi

      Ei niitä ole kun yksi somehahmo joka näihinkin lankoihin kirjoittaa on stop in the name of kaapelimodeemi nimissä määrännyt kaikki pois ja lopetettavaksi muista piittaamattomasti.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Kokeilin tuota m kikkaa ja hetihämmästyin kun kuulin uutiset Papua Uusi Gineasta selvemmin kui Lahden yleisradioasemasta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokeilin tuota m kikkaa ja hetihämmästyin kun kuulin uutiset Papua Uusi Gineasta selvemmin kui Lahden yleisradioasemasta!

        Älä valehtele


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokeilin tuota m kikkaa ja hetihämmästyin kun kuulin uutiset Papua Uusi Gineasta selvemmin kui Lahden yleisradioasemasta!

        Olen hankkinut 100 cm teleskooppiantenneja isompiin boombokseihin ja 50cm antenneja taskuradioihin


    • Anonyymi

      Hyvä vaihtoehto on muuttaa lähemmäksi sieltä kauempaa.

    • Anonyymi

      "Mitä keinoja radion kuulumiseksi hän voisi tehdä, jos hän vielä hankkii uuden radion? "

      Sellainen, missä on liitäntä ulkoiselle antennille. Jos TV kuitenkin näkyy, on kiinteistössä oma antenni katolla tai kaapeli-tv-liityntä.

      Jos ulkoisen antennin kytkeminen yhteisantenniverkkoon ei paranna tilannetta, sitä ei ole kytketty (olemassa) tai ktv ei (enää) välitä radiokanavia. Silloin ratkaisu on laittaa oma antenni parvekkeelle tai räystääseen kiinni (magneettijalka on kätevin).

    • Anonyymi

      Keski-Suomessa on myös vaikea saada radiota kuuluviin ulkona. Patteriradiota vaikka kuinka kääntelee ja antennia pyörittää, taajuutta ei vain löydy Ylelle, ykkönen on ihan kuulumaton ja suomikin hyvin vaihtelevasti "rätisee". Järviradio ja joku ruotsalainen löytyy parhaiten, mutta ne eivät ole valtakunnan huoltovarmuustaajuuksia.
      Jos/kun sähköt menee, ollaan täällä korpimailla ihan uunoina mitä tapahtuu.

      • Anonyymi

        Jostakin kumman syystä svenska yle radio kuuluu parhaiten Suomess myös ei-ruotsalaisilla alueilla ja ylen ykkönen kaikkein heikommin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jostakin kumman syystä svenska yle radio kuuluu parhaiten Suomess myös ei-ruotsalaisilla alueilla ja ylen ykkönen kaikkein heikommin.

        Ei se voi kuulua, kun tehot on samanlaiset muillakin Ylen kanavilla + pääosin Novalla ja PopFM:lla.


    • Anonyymi

      Aloituksessa mainitsemallani tuttavalla ei ole televisiota eikä nettiä. On vain tavallinen perus matkapuhelin.

      Täällä on esitetty hienoja ehdotuksia, mutta luulenpa, että osa on liian hankalia hänen toteuttaa. Mutta saattaahan tätä keskustelua lukea joku toinen, jolla on samanlaisia ongelmia ja voi sitten useampikin hyötyä näistä neuvoista.

      Kotivaraluettelossakin mainitaan että pitäisi olla patteriradio. Ehkä hän sellaisen hankkii. Onko eroa patteriradion ja verkkovirrassa olevan radion kuuluvuudessa? Patteriradionhan saa vapaammin siirrettyä vaikka sinne ikkunan läheisyyteen, vaikkaq pistorasiaa ei lähellä olisikaan. Mutta noin yleensä?

      • Anonyymi

        Näillä voi pyyhkiä rehellisesti sanoen prseensä.

        Kohinaa ja häiriöitäkö ajattelit vahvistaa, mitä sisätila-antennilla vastaanotat?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      243
      4243
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      120
      2704
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2462
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      82
      1497
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1466
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1189
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1107
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      983
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      976
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      172
      959
    Aihe