"Joni sai hurjan tarjouksen puhelinliittymästä – ja vielä sadan euron lahjakortti päälle" kertoo iltasanomat.
Kovin on pientä, olin ja yrityksemme oli vuosikymmeniä Elisan asiakas, jäin eläkkeelle ja vaihdoin oman liittymäni Moi liittymään, koska en enää käytä juurikaan muuta kuin WhatsApp tai tekstiviestejä, minulla on viisi lasta, eikä heistäkään kukaan juuri soittele. Minulle säästä on todella suuri. Nykyiset nuoret eivät juurukaan soittele.
Kun olin tehnyt siirron, sain kolme eri tarjousta Elisalta muutaman väivän välein, viimeinen oli todella edullinen, siihen sisältyi liitymä ja lahjakortti (en summia halua kertoa, koska Elisa oli pikään tärkeä kumppani) . Silti vuoden ajalle laskettuna Moi oli hieman halvempi. Minulle ei lahjakorteilla ole väliä, pystyn ostokseni tekemään korteillani, ei ole mielenkiintoa tehdä asioita vaikeammaksi.
Toisaalta nämä tarjouksethan on vain vuoden mittaisia, pian Elisa saa asiakassuhteen tuottamaan, heillekään ei ole suurta eroa. .
Asia oli periaatteellinen, perään asioihin tasa-arvoa mutta myös näen, että yritysten pitäisi pitää huolta jotta olemassa olevia asiakkaita arvostetaan, liittymien markkinoinnissa käytetään suuret summat jotta saadaan suuri määrä uusia asiakkaita, kun lasketaan kaikki kulut markkinoinnista ja mainonnasta, ei ole ruljannissa mitään mieltä. Yhtiö voisi antaa vaikkapa ostokortin kerran vuodessa kaikille asiakkeilleen jos pysyvät asiakkaina. Samat ihmiset siellä kiertävät liittymiään vaihtamassa ja kehuvat miten hyvän tarjouksen saivat.
Muinonta on tullut taas (on ollut monta kertaa aiemminkin) agressiivisemmaksi ja sitä on edes vaikea erottaa, olkaa ihmiset tarkkana. Pysykää kaukana Giga Mobiilista, liitymät siellä eivät ole, ei halpoja eikä sen parempia kuin muuallakaan, nehän ovat samoja liittymiä mitä on operaattoreillaan jo myynnissä.
Joni oli saanut tarjouksen liittymästä?
3
207
Vastaukset
- Anonyymi
Tiedän monia ketkä lahjakortin sijaan haluaisivat vain liittymän edullisella kk-hinnalla. Ei se äkkiä käytetty lahjakortti sitä liittymää edullisemmaksi tee vaikka eräiden palstojen rinkirunkareilla apina hakkaa lautasia yhteen hänen uskotellessa itselleen että, 30€/kk liittymä edullinen koska lahjuskortti. Nykyään monet elisan liittymät on määräaikaisia, ei vain hinta.
- Anonyymi
Menin halpaan ja otin Gigantin liittymän ja 100 euron lahjakortin. Nyt liittymässä paljon ongelmia. Useasta numerosta kun minulle soitetaan niin ilmoittaa että numero ei ole käytössä. Selvittelevät asiaa jo monta päivää ja mitään ei tunnu tapahtuvan. Älkää haksahtako kuten minä.
- Anonyymi
Laita suoraan kurriin, jos eivät osaa korjata numpackissa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 503601
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.393043Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia
Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on1482887SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.722353Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään
"Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s451829Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.971631Mitä tarkalleen tunnet
Minkälaisia tunteita sisälläsi liikkuu, kun tiedät, että ajattelen sinua lämmöllä ja jotain syttyy myös sinussa? Haluai671124- 821101
- 511066
Miten tällaista voi tapahtua
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kaksi-kuollut-liikenteessa-virroilla/9241442 Miksi tällainen on tapahtunut?41945