Huomion arvoista on, että saa leipänsä kuitenkin yksityiseltä puolella Mehiläispesää. Ei yllätä toki yhtään..
Vaikka demareiden mielestä vain se julkinen on aina ollut se oikea puoli. Jokaiselle pitäisi saada ilmaista hyvää hoitoa julkisella puolella on kuultu usein vaalipuheissa. Tiivistää ehkä koko punaisen ajatustavan. Jos itse rikastuu ei ole valmis auttamaan enää köyhiä joidenka puolta on ennen pitänyt.
Sanna Marinin nykyinen työpaikka on peräti mielenkiintoinen. Tony Blairin instituutti on saanut rahoitusta muun muassa Saudi-Arabian hallitukselta ja Vladimir Putinin
lähipiiriläisen Moshe Kantorin järjestöltä.
Stubb totesi Eu:ssa töissä ollessaan haaveilevan suuresta mahtavasta Euroopan unionista. Jossa valtioilla ei juuri omaa valtaa ole. Mieleeni hiipi Stalin kultaisina neukku aikoina. Oikeastaan hävettää nähdä Stubb siniristilippumme vieressä. Varsinkin kun Eu:n lippu näyttelee suurinta osaa vieressä. Stubin mielestä puhumattakaan.
Moni politikko on myynyt Suomea halvalla maailmalle. Eu:n valta ja raha politiikka Brysselin kautta. Sähköverkkojen myymisiä ulkomaille ja mitä vielä. Seuraavaksihan Eu havittelee Suomen puhtaiden vesien perään. Ihan kuin ei metsät olisi riittäneet. Niitäkin nykyään hallinnoidaan jostain komissiosta.
Tarinoiden opetuksena voisi tiivistää, että raha on se joka ihmisiä ohjaa. Arvot ja tausta poliittisilla kentillä ollaan valmiit unohtamaan, jos tilipussi on tarpeeksi suuri. Suomalaisuus ei merkitse suurimmalle osalle politikoista mitään. Silti näitä ihmisiä äänestetään tehtäviin vuodesta toiseen. Näitä esimerkkejä löytyisi maailman sivuun asti.
Huono otsikko tiivistää viestin sisällön yhteen Puroon jos toiseenkin.
10
201
Vastaukset
- Anonyymi
No mikä ettei, jos maahanmuuttopolitiikka ja rikollisuus saadaan aisoihin. Hieno maa, hieno kieli.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011442845.html - Anonyymi
Kuinkahan moni kehitysapua tukeva politikko olisi valmis itse ottamaan velkaa ja lähettämään rahat ulkomaille? Paljonko he isosta palkastansa pistävät hyväntekeväisyyteen muutenkaan? Suomen rahoilla on helppo leikkiä ja jaella ympäriinsä vailla mitään järkeä. Sannalle en antaisi leikkirahaa edes monopolyssa, ei tulisi takaisin koskaan. Rinteen Antti voisi velaksi toteuttaa lupaamansa vappusataset.
- Anonyymi
Unohtuko jonkun tietyn puolueen haukkuminen" vahingossa"?
- Anonyymi
Unohtui aika monta puoluetta, jos tulee lisää esimerkkejä mieleen niin olkaa hyvä.
- Anonyymi
Missä kohtaa kirjoituksessa haukutaan jotain?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä kohtaa kirjoituksessa haukutaan jotain?
Eihän tuossa mitään haukuta. Kerrataan vain tositapahtumia!
Tosin kirjoittaja unohtaa, tai ei tunnista viimeaikojen tosimöhläystä, Marinin ja Tuppuraisen Uniper-mokaa! No Marinin piti bilettää, kun oli mitä kiskoa ja Tuppuraisen kerrata pitkää-saksankurssiaan, sekä miettiä paljonko Fortumin johdolle maksettavia bonuksia nostetaan.
Suomen puhtaita vesiä havittelee muuten amerikkalaiset juomajätit kaikkein eniten. Vanhanen kävi siellä jenkkilässä pääministekaudellaan availemalla portteja valmiiksi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän tuossa mitään haukuta. Kerrataan vain tositapahtumia!
Tosin kirjoittaja unohtaa, tai ei tunnista viimeaikojen tosimöhläystä, Marinin ja Tuppuraisen Uniper-mokaa! No Marinin piti bilettää, kun oli mitä kiskoa ja Tuppuraisen kerrata pitkää-saksankurssiaan, sekä miettiä paljonko Fortumin johdolle maksettavia bonuksia nostetaan.
Suomen puhtaita vesiä havittelee muuten amerikkalaiset juomajätit kaikkein eniten. Vanhanen kävi siellä jenkkilässä pääministekaudellaan availemalla portteja valmiiksi!Kuten todettiin, näitä esimerkkejä löytyy paljon muitakin. Fortumin sekoilut Saksassa oli varmasti opettavaisia, mutta veronmaksajalle todella kalliita ja Saksa vei kun kukaan asiantunteva ei ollut puolustamassa Suomea.
Suomen politiikka on aina ollut se, että meidän pienenä maana tulee kumartaa kaikille.
- AnonyymiUUSI
Miten nykyisen hallituksen päätökset on demareiden syytä? Istuvat oppositiossa.
- AnonyymiUUSI
Mistä nykyisen hallituksen päätöksistä nyt puhutaan?
- AnonyymiUUSI
Vanhojen muistelu voi tehdä kipeää kuten kohdallasi nyt huomataan. Noinhan ne politikotkin käyttäytyy jos niille puhuu vanhoista, rupeavat puhumaan nykyisestä hallituksesta. Vastuunkantajiksi heistä ei ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude25715231Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy12510156Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089371Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237109Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826547Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1766228Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335622Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole474806Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys251806IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti1511707