Tätä kaikkea hyvää pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitus lupasi edistää yli kaksi vuotta sitten, kun se aloitti nelivuotisen valtakautensa.
Mutta kuinka sitten kävikään näille saduille, joita nykyiset ministerit kertoilivat ?
Tässä jutussa käydään läpi hallituksen kolme tärkeää lupausta ja sen, ovatko ne toteutuneet tai toteutumassa. On aika tehdä pieni välitilinpäätös, kun hallituksen kausi on yli puolevälin.
Mikään muu ei ole toteutunut kuin että rikkaitten ostovoima on kasvanut.
https://yle.fi/a/74-20157819
Töitä löytyy, rahat riittävät ja valtio lopettaa hurjan velkaantumisen !
6
83
Vastaukset
- Anonyymi
Vaalivalheista ei toteutunut mikään.
- Anonyymi
Kävi näin. Luettelo hallituksen aikaansaannoksista:
Talouden alamäki ja taantuma,
Euroopan pahin velkaantuminen
ja Suomen pahin velanotto,
luottoluokituksen putoaminen alimmaksi 30 vuoteen,
Euroopan huonoin työllisyyskehitys -70 000 työpaikkaa,
EU:n toisiksi korkein ja Suomen 25 vuoteen korkein työttömyys,
ennätyskonkurssit 25 vuoteen,
pudonneet verotulot,
pudonnut kulutuskysyntä,
Valtion eläkerahastosta ja asuntorahastosta pummaukset, yli 15% kasvaneet toimeentulotukimenot,
110 000 uutta köyhää joista 31 000 lapsiköyhiä,
työmarkkinarauhan menetys,
yöläiskansan ja kuluttajien luottamuksen menetys jne. - Anonyymi
Vaalilupaus nyt loppui velkaantuminen.
Velkaantuminen vain kiihtyy syy hiton huono talouden kehitys ja tulee massa työttömyydestä.
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/a/8630c7c0-695f-46b5-80f9-7e97c27bbb43- Anonyymi
Syy hiton huono hallitus.
- Anonyymi
Ikinä ei ole ollut näin huonosti Suomen asiat. PS syyllinen.
- Anonyymi
Selvähän se, että PS on syyllinen. Ei rasismi tee kenestäkään talousasiantuntijaa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait873492Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso41584Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani51382- 261236
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es47866Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 70852Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t35822Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä47790Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60764Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve4747