ollaa muutaman tutun kanssa suunniteltu joskus ensi tammikuussa lähteä noin 1kk mittaiselle omatoimi reissulle thaikkuihin. asuisimme luultavasti pattayalla josta löytyy hyvät ja edulliset majoitukset sekä sieltäkäsin olisi suht helppo käydä eri kohteissa kalassa.
koko aikaa ei nyt sentään vavan jatkona roikuta vaan luultavasti kävisimme myös naapurimaissa visiiteillä. myös sukellus/sukelluskalastus on mukana visioissa, unohtamatta muuta vapaa-ajan viettoa.
lennot ja majoitus pyritään saamaan noin 1000 euroon, yhteensä.
olisi mukvampi siellä reissata jos hieman suurempi porukka kasaan saataisiin, helpottuisi autonvuokraukset yms.. huomattavasti. lisäksi, tuskinpa kaikki samaan kohteeseen haluaisi, voisi sitten iltaisin vaihdella kuulumisia.
lisäksi ne joilla ei kielitaitoa riittävästi pärjäisivät muiden mukana.
lentoyhtiö on vielä auki, eli jos jollakin on hyviä vinkkejä niin hienoa.
siis infoa jos on kiinnostusta. pannaan vaikka kissakalaennätys uusiksi.
kalareissu thaikkuihin
sepi10
1
795
Vastaukset 1
- sepi10
http://www.anglingthailand.com/
jotain viitteitä paikallisista fisuista.
siis, kimppareissua viritellään.
jos sytyttää niin ilmoita kiinnostuksesi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091310
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470- 34457
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32448- 51445
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142443- 5438
- 49437
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e83434- 52403
- 42400