Kepu vasemmiston kelkassa - kannattivat eduskunnassa Hamasien tunnustamista!

Anonyymi-ap

Kyllä on aikoihin eletty kun kepu lähtee tukemaan vasemmistoa ja vihreitä ja äänestää eduskunnassa terroristivaltion tunnustamisen puolesta. Näin äänesti myös kainuulainen kepun kansanedustaja Kuhmon Tuomas Kettunen. Tämä tapahtui eilen - eduskunnan lahjomattomat pöytäkirjat osoittavat. Kävin ne lukemassa enkä ollut uskoa silmiäni.

12

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onneksi toinen Kainuun kansanedustajista, ps. Mikko Polvinen oli oikealla linjalla ja äänesti Hamasin tunnustamista vastaan. Hyvä Mikko, tukea tulee!

      • Anonyymi

        ?
        ?
        ____________________ - Keskustaa Ei Enään Ole ;

        On vain LaitaVasemmiston -RÄKYTTÄVÄ -Rakki-Koira - VasemmistoKEPU ry .
        !
        !


      • Anonyymi

        Mikkohan onkin mehtämies ja ihmisten ampuminen, erityisesti lasten ja naisten, taistelussa on ihan kivaa. Melkein yhtä kivaa kuin karhunpennun listiminen Kuhmon perukassa


    • Anonyymi

      Ja PS pätkäytti Keskustan ohi gallupissa että heilahti. Ähäkutti!

    • Anonyymi

      Kepu osoitti taas olevansa vasemmistolainen puolue. Se sanoutui irti oikeistolaisesta yhteistyöstä 2019 ja 2023. 2019 se näytti äänestäjilleen keskisormea, että äänestäkää miten haluatte, mutta me menemme vasemmistolaiseen hallitukseen. Persut puhuvat ostovoimasta ja toimeentulosta ja kepu vihreästä siirtymästä.

      • Anonyymi

        Kepu on MTK:n poliittinen jatke ja kumpikaan ei saa mitään aikaan maaseudun hyväksi. Eikä ihme onhan Kaikkonenkin osuuskauppojen edustustossa.


    • Anonyymi

      Onko alottaja noin typerä vai tekeekö tahallaan, kysehän ei ole terrorijärjestön Hamasin tunnustamisesta vaan Palestiinan hallinnon.

      • Anonyymi

        Mikä ero niillä on kun viimeisissä vaaleissa Hamas on voittanut vaalit ja esim Gazaa hallitsee yksiselitteisesti Hamas. Siellä ei ole mitään muuta hallintoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä ero niillä on kun viimeisissä vaaleissa Hamas on voittanut vaalit ja esim Gazaa hallitsee yksiselitteisesti Hamas. Siellä ei ole mitään muuta hallintoa.

        kattelehan uutisia, niin näet kuka Gazaa hallitsee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kattelehan uutisia, niin näet kuka Gazaa hallitsee.

        Siviilit ottavat osumaa maan pinnalla tunneleissa piileskelevien terroristien puolesta kun äänestivät terroristit valtaan edellisissä vaaleissa. Todella reilua!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siviilit ottavat osumaa maan pinnalla tunneleissa piileskelevien terroristien puolesta kun äänestivät terroristit valtaan edellisissä vaaleissa. Todella reilua!

        Reilua kepulaista menoa.


    • Anonyymi

      Tässä Kepun ehdot Palestiinan tunnustamiselle
      https://yle.fi/a/74-20178229

      Kokoomuksen Tere Sammallahti lienee pikku myssyssä jahi laitamyötäsessä kirjoitellut omiaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      276
      4712
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2894
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      36
      2882
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1816
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1674
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      61
      1438
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      220
      1204
    Aihe