Usein valitetaan kuinka haja-asutusseudut tyhjenevät ja samalla maaseudulle muuttamista romatisoidaan.
Etäisyys ei ollut kilometrein mitattuna kovinkaan iso, mutta maakuntarajan toisella puolella kulttuuri oli hyvin erilainen.
Pienellä paikkakunnalla vieraita ei kuitenkaan otettu vastaan avosylin. Janina kertoo, että on onnistunut saamaan paikkakunnalta vain yhden tutun. Hän on törmännyt myös välinpitämättömyyteen, joka on joskus järkyttänyt.
– Vanhalla paikkakunnallamme pystyin luottamaan naapureihin ja siihen, että apua sai. Jos esimerkiksi huolestuin lapsestani, jos hän ei vastannut puhelimeen, pystyin soittamaan naapurilleni. Kaikki auttoivat toisiaan.
Tämmöistä.
Janina muutti maalle ja järkyttyi pikkukylän ihmisistä
62
573
Vastaukset
- Anonyymi
maaseudulla naapurikateus elää ja voi hyvin
- Anonyymi
Eihän täälä oo enää ketä karehtiiskaa, Isoillakaa ei mee hyvin , pankrotin partaalla.
- Anonyymi
Monesti vain on niin että uusi tulokas kylälle yrittää muuttaa kylän käytännöt itselle sopivaksi eikä yritä sopeutua kylän käytäntöihin.
Esim. jos uusi tulija on tottunut puuhastelemaan kaikennäköisiä kerhoja joihin paikalliset ei lämpene niin sitten syytetään paikallisia kapuloiden lyömisestä rattaisiin.
Tuon aloituksen jutussakin oli mukana hevosia, miten uusi tulokas käyttäytyi yhteisössä noiden elukoiden kanssa?
Paljon jäi jutussa varmaan kertomatta.
Jutussa haiskahtaa muukin kuin hevonpaska siinä että jo vuodessa ollaan muuttamassa pois, onko edes yritetty sopeutua?- Anonyymi
Siltä vaikuttaa, että tulokkaalla on lähtöoletuksena, että muut sopeutuu ja alkaa jonkinlaiseen kommuuniin tulokkaan kanssa. Usein näillä maallemuuttajilla on hevosharrastus, otetaan yleinen tie hevosten koulutuskäyttöön, sitten vauhkoontuneet eläimet aiheuttavat vaaratilanteita muille ja tie on aina hevosenpaskassa.
Antaisivat muiden olla ja elää rauhassa, kaikkia ei kiinnosta naapurit ja niiden kanssa kaveeraaminen. Ei kaikki tunne naapureita, koska eivät halua, eikä niiden apua tarvita missään, se tarkoittaa myös sitä, ettei ole apuvelvoitteita muita kohtaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siltä vaikuttaa, että tulokkaalla on lähtöoletuksena, että muut sopeutuu ja alkaa jonkinlaiseen kommuuniin tulokkaan kanssa. Usein näillä maallemuuttajilla on hevosharrastus, otetaan yleinen tie hevosten koulutuskäyttöön, sitten vauhkoontuneet eläimet aiheuttavat vaaratilanteita muille ja tie on aina hevosenpaskassa.
Antaisivat muiden olla ja elää rauhassa, kaikkia ei kiinnosta naapurit ja niiden kanssa kaveeraaminen. Ei kaikki tunne naapureita, koska eivät halua, eikä niiden apua tarvita missään, se tarkoittaa myös sitä, ettei ole apuvelvoitteita muita kohtaan.Nyt ei eletä entis ajan kyläyhteisöjen meininkiä. On uus sukupolvi ja uudet tuulet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt ei eletä entis ajan kyläyhteisöjen meininkiä. On uus sukupolvi ja uudet tuulet.
Eli jos minä täältä etelälapista muutan helsinkiin niin muiden tulee sopeutua minun tahtooni ja tehdä juuri niinkuin minä sanon?
Eiköhän se ole aina mennyt niin että tulija sopeutuu yhteisöön.
- Anonyymi
On varmaan mahdotonta ymmärtää että ahdasmieliseen, kyräilevään ja ennakkoluuloiseen kylän asukkien pariin muuttaminen ei ole mukavaa.
"Maakuntarajan toisella puolella kulttuuri oli hyvin erilainen"
Traktoreissa kasvaneet toimivat tehokkaina karkottimina.- Anonyymi
No eikö ne maakuntarajan toisella puolen olleet maaalaisia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No eikö ne maakuntarajan toisella puolen olleet maaalaisia?
Olihan ne mutta silloin tarina olisi muuttunut, tai se olisi kadonnut....
- Anonyymi
Kuka oikeasti haluaìsi muuttaa asumaan traktori-janttereiden kanssa?
- Anonyymi
Semmoinen, joka ei halua asua citytörsien kanssa ja ympäristössä. Niin teennäistä ahtaa ihmiset niin tiiviiseen, ei siitä tule kuin riitaa ja kyräilyä. Ihminen tarvitsee tilaa ympärilleen ja hiljaisuutta sekä raitista ilmaa hengitettäväksi.

Aika vähän noita maallemuuttajia on,.. enemmän hölynpölyä kuin realismia.
Väestövirta on kulkwnut pois maaseudulta jo vuosikymmeniä... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika vähän noita maallemuuttajia on,.. enemmän hölynpölyä kuin realismia.
Väestövirta on kulkwnut pois maaseudulta jo vuosikymmeniä...Itse asun pienessä maalaiskaupungissa.
Moni haluaa rakentaa itse kaupunkialueen ulkopuolle.
Esim meidän kylä on n. 10km päässä kaupungista mutta joka ikinen vuosi nousee 1-3 taloa kylälle.
Nytkin nousee 3 taloa vaikka rakentaminen on ihan pysähdyksissä.
Köyhien on vain pakko rakentaa talonsa siine 600m2 lähiötontille ja se jolla on varaa rakentaa talonsa 5000m2 tontille.
Oma tonttini on 5700m2
Mutta onhan se mahtavaa asua kaupungissa kuin akvaariossa ja ohikulkijat katselevat mitäs sitä nyt syödään illalliseksi ja onko paikat siivottu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse asun pienessä maalaiskaupungissa.
Moni haluaa rakentaa itse kaupunkialueen ulkopuolle.
Esim meidän kylä on n. 10km päässä kaupungista mutta joka ikinen vuosi nousee 1-3 taloa kylälle.
Nytkin nousee 3 taloa vaikka rakentaminen on ihan pysähdyksissä.
Köyhien on vain pakko rakentaa talonsa siine 600m2 lähiötontille ja se jolla on varaa rakentaa talonsa 5000m2 tontille.
Oma tonttini on 5700m2
Mutta onhan se mahtavaa asua kaupungissa kuin akvaariossa ja ohikulkijat katselevat mitäs sitä nyt syödään illalliseksi ja onko paikat siivottu.Mun ruokailua ei ohikulkijat katsele, asun 3 krs.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Semmoinen, joka ei halua asua citytörsien kanssa ja ympäristössä. Niin teennäistä ahtaa ihmiset niin tiiviiseen, ei siitä tule kuin riitaa ja kyräilyä. Ihminen tarvitsee tilaa ympärilleen ja hiljaisuutta sekä raitista ilmaa hengitettäväksi.
Aloittaja antoi ymmärtää ettei naapureista löydy minkäänlaista inhimillisyyttä jos tarvitsisi hetkeksi lapsenvahtia tai ihmistä joka käy katsomassa onko lasten olot ok. Tähän menisi vain muutamia minuuttia. Toimisiko kaupungissa vastaava avuliaisuus ? Kun täälä kerrottiin ettei maalaisten kanssa voi toimia. Suomalaisten ennakkoluulo estää uusien ihmisten muuttamisen kyläyhteisöön
Miten maallemuuttanut rikkoo kylän toiminnan . Minun maaseutukylällä juuri nämä muuttaneet uudisasukkaat ovat paljon miellyttävämpiä ihmisiä kuin tavan alkuperäinen väestö. Kyläyhteisön omat lait ovat liian syvälle juurtuneita tiukkapipoisia sääntöjä joihin ei kenenkään tarvitse sopeutua mistään hinnasta. Säännöt ovat ihan jostain vuosisatojen takaa joita täytyi päivittää nykyaikaan. Meidän kulttuuri on samoihin kasvoihin kangistunutta populaatioita jos yritetään uudistua , saadaan vastaukseksi ei me voida näin tehdä kun aina ennenkin olemme tehneet näin. Tätä on meidän yhteiskuntamme! Emme koskaan hyväksy mitään uutta, ei uusia kyläläisiä, ei uusia työtapoja, ei mitään koska me emme pysty muuttumaan koska pahinta pelko on jonkinlainen häpeä joka estää meitä menemään eteenpäin.
- Anonyymi
Se köyhien lähiötontti maksaa todennäköisesti enemmän kuin talosi
- Anonyymi
Et kai sinä luule että köyhä voi ostaa kylästämme 5000m2 tontin halvemmalla kuin 600m2 lähiötontista?
Nyt taidat verrata helsinkiä etelälapin paikkakuntaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et kai sinä luule että köyhä voi ostaa kylästämme 5000m2 tontin halvemmalla kuin 600m2 lähiötontista?
Nyt taidat verrata helsinkiä etelälapin paikkakuntaan.No mitäs kuvittelet 5000m2 tontin maksavan siellä kotikylälläsi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mitäs kuvittelet 5000m2 tontin maksavan siellä kotikylälläsi?
Kymppitonnin enemmän kuin 600m2 lähiötontti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kymppitonnin enemmän kuin 600m2 lähiötontti.
Aika kalliilla yrität myydä kirkonkylästäsi.
Hkissä 600m2 omakotitalotontti maksaa 100-350 0000€ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika kalliilla yrität myydä kirkonkylästäsi.
Hkissä 600m2 omakotitalotontti maksaa 100-350 0000€Huomaa ettet tajua, ethän.
Minä vertaankin etelälappilaisen pikkukaupungin lähiötonttia etelälappilaiseen maaseututonttiin.
Neliöhinta on maaseudulla halvempi mutta minimivaatimus 300m2 jotta saa rakennusluvan jolloin köyhä joutuu toteamaan että pitää rakentaa kaupunkiin jossa saa rakennusluvan 600m2 tontille.
Omalla tonyillani on joki 30m päässä talosta ja lääniä on tehdä mitä haluaa ja rakennusoikeutta on jälljellä vielä 300m2.
Tuon tonin lisäksi tulee vielä vesiliittymä joka usein tarkoittaa pitkiä kaivuumatkoja omalla kustannuksella, mulla alkaa putkiprojekti jossa vajaa kilonmetri kaivuuta.
Eli maaseututontti on euromääräisesti kalliimpi kuin kaupunkitontti ja lisäksi tulee vesiputkikaivuut + jätevesiputki tai pienpuhdistamo.
Eli kun ottaa kaikki huomioon niin maaseudulle rakentaminen on useita kymmeniä tuhansia kalliimpaa mutta sitten on se vapaus vaakakupissa.
Ja vielä kerran en vertaa helsingin asuinlähiönhintaa etelälapin maaseututontin hintaan.
Hulluhan se olisi joka alkaa rakentamaan helsinkiin pikkuriikkiselle tontille kun paljon halvemmalla saa muualta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomaa ettet tajua, ethän.
Minä vertaankin etelälappilaisen pikkukaupungin lähiötonttia etelälappilaiseen maaseututonttiin.
Neliöhinta on maaseudulla halvempi mutta minimivaatimus 300m2 jotta saa rakennusluvan jolloin köyhä joutuu toteamaan että pitää rakentaa kaupunkiin jossa saa rakennusluvan 600m2 tontille.
Omalla tonyillani on joki 30m päässä talosta ja lääniä on tehdä mitä haluaa ja rakennusoikeutta on jälljellä vielä 300m2.
Tuon tonin lisäksi tulee vielä vesiliittymä joka usein tarkoittaa pitkiä kaivuumatkoja omalla kustannuksella, mulla alkaa putkiprojekti jossa vajaa kilonmetri kaivuuta.
Eli maaseututontti on euromääräisesti kalliimpi kuin kaupunkitontti ja lisäksi tulee vesiputkikaivuut jätevesiputki tai pienpuhdistamo.
Eli kun ottaa kaikki huomioon niin maaseudulle rakentaminen on useita kymmeniä tuhansia kalliimpaa mutta sitten on se vapaus vaakakupissa.
Ja vielä kerran en vertaa helsingin asuinlähiönhintaa etelälapin maaseututontin hintaan.
Hulluhan se olisi joka alkaa rakentamaan helsinkiin pikkuriikkiselle tontille kun paljon halvemmalla saa muualta.Et ehken ole huomannut mutta, kaikki eivät todellakaan halua asua taantuvilla ja ahdasmielisillä kehitysalueilla...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ehken ole huomannut mutta, kaikki eivät todellakaan halua asua taantuvilla ja ahdasmielisillä kehitysalueilla...
Eikä monikaan halua asua kaupungissa, mutta tekee sen saamattomuuttaan tai pakon edessä..
- Anonyymi
Janina ei tullut toimeen edellisessäkään paikassa kenenkään kanssa. Peili esiin!
- Anonyymi
Traktori-jantterit ovat kovin sisäänpäin kääntyneitä, pelkäävät muualta tulleita.
- Anonyymi
Janina on kovin epäluuloinen ja luulee "saavansa" palvelua....
- Anonyymi
Kyllä palstan janttereiden asenteista selviää miksei maallemuutto ole suosittua.
Kukapa nyt haluaisi asua nillittävien änkyröiden ympäröimänä?- Anonyymi
Täh, Janina muutti maalta maalle....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täh, Janina muutti maalta maalle....
Ei halunnut olla lähelläkään nillittäviä cititörsiä....
- Anonyymi
No kyllähån niitä 'nillittäviä änkyröitä', mitä sitten lienevätkään, täytyy löytyä kaupungista paljon enemmän. Kehuttehan kaikkea muutakin olevan siellä enemmän. Hyvässä ja pahassa.

Kaupungin työpaikoilla vasta nillitetään , aina palkka on liian pieni, rahat loppui jo 2 vk.ennen palkanmaksupäivää. Voi voi kun on pieni palkka...yhyy, kyllä maalaisten kelpaa, kyllä kaupunkilaisten kelpaa kun ei tarvitse kuin mennä töihin oman itsensä kanssa. Talouden hoito on täysin retuperällä jos törsää yli varojen . Missä vika, siellä ajattelumasilmassa...tietenkin
Varsinaiset nillittäjät joilla on aina perhe auki, vaikka ajavat huippu autoilla.
- Anonyymi
Ahdasmielisyys ja ksenofobisuus leimaavat monia maaseutuyhteisöjä.
Se johtunee väestöpohjan vähäisestä muutoksesta vuosisatojen saatossa. On lisäännyttyä vain saatavilla olleiden, saman taustan omaavien kesken Tämä geneettisen pullokaulan seuraukset näkyvät myös nykypäivän asenneilmastossa.- Anonyymi
Et kuitenkaan tajua että moni maaseutupitäjä on ollut iät ja ajat tärkeä kauttakulkupaikka joissa jo kivikaudella liikkui ihmisiä paikasta toiseen.
Kaupungissani jossa asun on maaseutukapunki ja se on ollut merkittävä purjeveneiden tekopaikkakunta ja sen kautta on kulkenut lapin turkikset yms rikkaudet.
Paikka on myös eteläisin reitti perämeren kiertämiseksi maitse.
Sisäsiittoisuudesta voi miettiä esim. vanhempiani joista toinen on karjalasta ja toinen pohjoispohjanmaalta.
Joten eikähän lopeteta nuo yleistykset ja suuret kuvittelut että vain isot kaupungit ovat sivistyksen kehtoja jatkuvineen huume ja sosialisineen ongelmineen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et kuitenkaan tajua että moni maaseutupitäjä on ollut iät ja ajat tärkeä kauttakulkupaikka joissa jo kivikaudella liikkui ihmisiä paikasta toiseen.
Kaupungissani jossa asun on maaseutukapunki ja se on ollut merkittävä purjeveneiden tekopaikkakunta ja sen kautta on kulkenut lapin turkikset yms rikkaudet.
Paikka on myös eteläisin reitti perämeren kiertämiseksi maitse.
Sisäsiittoisuudesta voi miettiä esim. vanhempiani joista toinen on karjalasta ja toinen pohjoispohjanmaalta.
Joten eikähän lopeteta nuo yleistykset ja suuret kuvittelut että vain isot kaupungit ovat sivistyksen kehtoja jatkuvineen huume ja sosialisineen ongelmineen... viimeisimmän merkitsevän lisäveren alueellesi toivat kasakat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
.. viimeisimmän merkitsevän lisäveren alueellesi toivat kasakat
Tällä paikkakunnalla vierasverta liittoihin on tuoneet mm. kauempaa tulleet karjantarkkailijat, opiskelukaverit tai opiskelupaikkakunnan ihmiset, lomittajat, maataloustyöläiset, neuvojat sekä treffi-ilmoituksiin vastanneet. Ukrainalaisia, virolaisia, venäläisiä ym. vierasmaalaisiakin on vihittyinä puolisoina. Kyllä nykyään ulkopaikkakuntalanen on yleisempi kuin paikkakuntalainen kuulutusten nimilitaniassa.

Ja tämä kuvaa kuihtuvan maaseudun vetovoimaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tämä kuvaa kuihtuvan maaseudun vetovoimaa
Eihän se kuihdu, kun on vetovoimaa.
- Anonyymi
Tutkittua tietoaa romatisoidusta maallemuutosta - Pellervon taloustutkimus
Maallemuuton ikäprofiili on tavallisuudesta poikkeava, sillä muuttoalttius lisääntyy iän myötä. Lisäksi tyypillinen maallemuuttaja on eläkkeellä ja keskimääräistä pienituloisempi.
Tutkimuksessa analysoidaan myös maaseudulle ja muualle muuttaneiden eroja. Tulokset osoittavat, että maallemuuttajat ovat muille alueille muuttajia vanhempia, heikommin koulutettuja ja pienituloisempia.- Anonyymi
Vanhemmat ihmiset on keskimäärin heikommin koulutettuja, joten he ovat olleet myös pienituloisempia. 0-tutkimus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhemmat ihmiset on keskimäärin heikommin koulutettuja, joten he ovat olleet myös pienituloisempia. 0-tutkimus.
Missaat tapasi mukaan taaskin pointin.
Rautalangasta käännettynä:
- Maalle muuttavat ovat keskimäärin vanhempia ja pienituloisia -
Näillä ei maaseutu nouse kukoistukseen., päinvastoin tulijat lisäävät menoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missaat tapasi mukaan taaskin pointin.
Rautalangasta käännettynä:
- Maalle muuttavat ovat keskimäärin vanhempia ja pienituloisia -
Näillä ei maaseutu nouse kukoistukseen., päinvastoin tulijat lisäävät menoja.No silloinhan maaseuru on terpeellista, kun väki lusii ja heillä on tarpeita ylläpidettävänä. Kaupunkihan leikkaa palveluita joka tapauisessa koko ajan, miksi valitat siitä että kustannuksia aiheuttavaa väestöä poistuu?
- Anonyymi
"Maallemuuton ikäprofiili on tavallisuudesta poikkeava, sillä muuttoalttius lisääntyy iän myötä. Lisäksi tyypillinen maallemuuttaja on eläkkeellä ja keskimääräistä pienituloisempi."
Eli maalta aikanaan kaupunkiin muuttaneet ja kaupungissa huonosti menestyneet palaavat takaisin synnyinseuduilleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Maallemuuton ikäprofiili on tavallisuudesta poikkeava, sillä muuttoalttius lisääntyy iän myötä. Lisäksi tyypillinen maallemuuttaja on eläkkeellä ja keskimääräistä pienituloisempi."
Eli maalta aikanaan kaupunkiin muuttaneet ja kaupungissa huonosti menestyneet palaavat takaisin synnyinseuduilleen.Oman kylämme tilanne on se että esim. viime vuonna tännr rakensi 2 lapsiperhettä talon ja yksi vanhempi pariskunta muutti pois ja heidän talon osti lapsiperhe.
Tänä vuonna kylälle nousee 2 uutta taloa ja kas niihinkin muuttaa lapsiperheitä.
Eiköhän voitaisi todeta ettei tässäkään asiassa kannata yleistää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oman kylämme tilanne on se että esim. viime vuonna tännr rakensi 2 lapsiperhettä talon ja yksi vanhempi pariskunta muutti pois ja heidän talon osti lapsiperhe.
Tänä vuonna kylälle nousee 2 uutta taloa ja kas niihinkin muuttaa lapsiperheitä.
Eiköhän voitaisi todeta ettei tässäkään asiassa kannata yleistää.Mutta eivätkös ne kehyskunnan tontit ole tosi kalliita...
Kyläsi yksittäiset tapahtunat eiv.t edusta mitään kehitystä laajemmin... avaa ne verhot ja seuraa muutakin kun kylänraittisi tapahtumia - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta eivätkös ne kehyskunnan tontit ole tosi kalliita...
Kyläsi yksittäiset tapahtunat eiv.t edusta mitään kehitystä laajemmin... avaa ne verhot ja seuraa muutakin kun kylänraittisi tapahtumiaJos seuraisit keskustelua niin siinä haukutaan kaikki maaseutupaikat.
Toin esimerkkinä toiselaisenkin asian, eli maaseutu voi olla pirun kysyttykkin paikka elää.
Tiedän että sijainti ratkaisee.
Meidän kylältä kaupunkiin matkaa 10m. ajomatka ja seuraavaan kaupunkiin matkaa 20 minuutin ajomatka.
Isoja tehtaita on 30 min ajomatkan päässä 3 kpl.
Lentokenttä 15 minuutin ajomatkan päässä.
Kaikki maaseutukylät eivät ole satojen kilonmetrien päässä sivistyksestä.
Kuten kirjoitin ylempänä, ei kannata yleistää.
- Anonyymi
Maalla on sentään vielä ihmisiä jotka auttavat naapureitaan ilmaiseksi. Kaupungissa ei tulisi kuuloonkaan vastaava inhimillinen ajatus..kaupunkilaiset ovat sen verran oman arvonsa tuntevia tyyppejä jotka ajattelevat vain itseänsä. Heille ei kuulu oikeastaan tervehtiminenkään , saati toisen päälle katsominen.
- Anonyymi
Ei naapuriapu tuntemato ta ole kaupungeissakaan..
Tässä ketjussa on kyllä kyse maaseudun vetovoimaisuudesta ja sinne muuttamisen haasteista - Anonyymi
Tuon kommentin on kirjoittanut nimi "Kerran kävin kaapunkissa Koiviston aikana".
- Anonyymi
Kuka muka haluaisi muuttaa maalaisänkyröiden pariin?
- Anonyymi
Tunkua riittää. Kukaan ei kestä peukkuhesaa
- Anonyymi
Nämähän oli asuneet muutaman kuukauden? Vielä reilusti yli 10 vuoden päästä saa kuulla olevansa uusi tulokas ja asenne on sitä myöten epäluuloinen.
Ei pidä antaa periksi niin helposti.- Anonyymi
Miksi kiusata itseään maataloustuki-änkyröiden parissa? Masokisti?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kiusata itseään maataloustuki-änkyröiden parissa? Masokisti?
No eihån siellä kaupungissa kukaan kuulu mihinkään. Ihmiset saattaa kiintyä paikkaan, mutta naapurit pysyy siellä silti vieraana. Maalla sentään tunnetaan kaikki lähiseudun asukkaat, vaikka heidän muistettaisiinkin tulleen sinne muualta. Kaupungissa kun ei tunne naapuriaan, ei myöskään huomaa vaikka heitä vaihtuisikin.

Tuo on pelkkää Perus diiipa daapaa..
Eniten tyhjien asuntojen määrä on kasvanut alle 30 000 asukkaan pienissä taajamissa. Niissä joka viides kerros- ja rivitaloasunto oli vailla vakinaisia asukkaita vuonna 2023.
Suurin osuus on taajamissa, jotka sijaitsevat maakuntien reunoilla.
Kunnissa on suuri 1970- ja 80-luvun asuntorakennuskanta, joka pitäisi perusteellisesti saneerata. Samaan aikaan laajoilla alueilla väki vähenee ja asunnoille on entistä vähemmän tarvetta.
Kehitys on kääntynyt sellaiseksi, että meillä on taloudellisesti ja sosiaalisesti selkeästi taantuvia alueita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on pelkkää Perus diiipa daapaa..
Eniten tyhjien asuntojen määrä on kasvanut alle 30 000 asukkaan pienissä taajamissa. Niissä joka viides kerros- ja rivitaloasunto oli vailla vakinaisia asukkaita vuonna 2023.
Suurin osuus on taajamissa, jotka sijaitsevat maakuntien reunoilla.
Kunnissa on suuri 1970- ja 80-luvun asuntorakennuskanta, joka pitäisi perusteellisesti saneerata. Samaan aikaan laajoilla alueilla väki vähenee ja asunnoille on entistä vähemmän tarvetta.
Kehitys on kääntynyt sellaiseksi, että meillä on taloudellisesti ja sosiaalisesti selkeästi taantuvia alueita.Sivuutit viestini henkisen aspektin kuivalla tilastotieteellä aivan muusta asiasta. Ylittikö ymmärryksesi?.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sivuutit viestini henkisen aspektin kuivalla tilastotieteellä aivan muusta asiasta. Ylittikö ymmärryksesi?.
Juuri tuo "henkinen" aspektisi oli sitä diipa daapaa
Vain stereotyyppinen vuodatus siitä kuinka kaupungissa ei tunneta, saati huolehdita naapureista. Kun taas vastaavasti alati kuihtuvalla maaseudulla kytättäisiin jokaista liikettä naapurustossa (tämäkin stereotypia) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri tuo "henkinen" aspektisi oli sitä diipa daapaa
Vain stereotyyppinen vuodatus siitä kuinka kaupungissa ei tunneta, saati huolehdita naapureista. Kun taas vastaavasti alati kuihtuvalla maaseudulla kytättäisiin jokaista liikettä naapurustossa (tämäkin stereotypia)Eli olimme molemmat yhtä väärässä? Voin aivan huoletta myöntää, jos olin väärässä kaupunkilaisten suhteen, hyvähän se vaan on jos eivät vastaa stereotypioita. Voitko Sinä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli olimme molemmat yhtä väärässä? Voin aivan huoletta myöntää, jos olin väärässä kaupunkilaisten suhteen, hyvähän se vaan on jos eivät vastaa stereotypioita. Voitko Sinä?
Ihan varmasti myös maaseudulla asuu viehättäviä ihmisiä joilla ei ole haasteita uusien naapuriensa kotiutumisen kanssa.
Mutta myös monasti maailmakäsityksissä on eri toleranssit.
- Anonyymi
Peukkuhesaa ei kestä kukaan.
- Anonyymi
Maalla asuu juntteja.
Miten se voi olla kenellekkään yllätys?- Anonyymi
Kehitysalueiden köyhyys ei ole vain aineellista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kehitysalueiden köyhyys ei ole vain aineellista.
Aineellinen osattomuus ja osaamattomuus ruokkivat negatiivistä kierrettä.
- Esimerkkinä alue joka saa tukina noin puolet menoistaan on Grönlanti:
- maailman korkeimpiin kuuluvat itsemurhaluvut
- runsas humalajuominen on yleistä nuorten aikuisten joukossa (15–34-vuotiaat)- rikokset, perheväkivalta, terveyshaitat ja mielenterveys.
- obesiteetti ja lihavuus kasvavat nopeaa tahtia
- koulutustaso on matala
- kokenut modernisaation, mikä on osin johtanut perinteisten elämäntapojen vähenemiseen tai syrjäyttämiseen.
Nämä samat ongelmat toistuvat tukisidonnaisilla alueilla ympäri maailman.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki1183858Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma463331Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest322644- 2032577
Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!
Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem272499Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu441835- 1141501
Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja341429Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt1591425Jos elämäsi ihminen
on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt721182