Kainuun Sanomien toimitus ja rikosoikeuden emeritusprofessori Matti Koskenniemi auttoivat Pohjois-Suomen hallinto-oikeutta ja tekivät hylkäyspäätöksen Kajaanin sorsien ruokintakieltopäätöksen valitukseen. Päätös syntyi hieman etuajassa koska valitus on vasta matkalla Ouluun. Tämä helpottaa kovasti hallinto-oikeuden tuomareita kun päätös on jo tehty ja tarvitsee kirjoittaa vaan se paperille ja lähettää valittajalle. Kun näin uutisen KS:n verkkosivuilta masennuin niin voimakkaasti, että piti kaivaa lääkekaapista Hota pulverit ja ottaa jopa yliannos, jotta masennus laukesi.
Nyt vain odottelen päätöstä ja sorsien nälkiintymistä ja kuolemista pakkaseen.
Kainuun Sanomien toimitus ratkaisi sorsavalituksen Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden puolesta!
9
95
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
Olihan siinä joku idiootti päässyt lehtikuvaankin. Talvipakkasella jos sorsa sukeltaa ruoan perässä, niin on vaara, että nokka jäätyy kiinni.
- AnonyymiUUSI
No ei todellakaan ole päätetty..hallinto-oikeuden päätös ja sinne valitus käsitellään asiaan kuuluvalla tavalla.
On täällä jollain suuret luulot ja kuvitelmat asioden hoidosta. Virallista päätöstä odotellesa - ei Kainuun toimitus tai mikään muukaan taho voi näin toimia ilman asian käsittelyä Hallinto-ookeudessa , josta päätöstä ei ole tullut vielä.- AnonyymiUUSI
Melko lapsellista vinkua ja valittaa joka vuosi samasta asiasta. Tietysti ymmärrettävää, jos Alzheimer vaivaa, mutta ei muuten.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Melko lapsellista vinkua ja valittaa joka vuosi samasta asiasta. Tietysti ymmärrettävää, jos Alzheimer vaivaa, mutta ei muuten.
Sinulla tuo tauti on ollut syntymästä asti.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Melko lapsellista vinkua ja valittaa joka vuosi samasta asiasta. Tietysti ymmärrettävää, jos Alzheimer vaivaa, mutta ei muuten.
Mitä järkeä on tappella kun sorsat ruokitaan jokatapauksessa - eikö viime talvikin jo osoittanut sen?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mitä järkeä on tappella kun sorsat ruokitaan jokatapauksessa - eikö viime talvikin jo osoittanut sen?
Kettunen kostaa veronmaksajille, kun ei äänestäneet häntä eduskuntaan 2015. Ei jären häivää.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kettunen kostaa veronmaksajille, kun ei äänestäneet häntä eduskuntaan 2015. Ei jären häivää.
Kaukaa haettua ei tällaisesta ole kyse..höpöttäjät ja jonninjoutavat omiaan suoltaa.
- AnonyymiUUSI
Kaupunki voisi tarjoilla vaikka itsenäisyyspäivänä kaupunkilaisille torilla sorsapaistia.
- AnonyymiUUSI
Kainuulaisille voisi tarjota arsenikkia joulupuuron seassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745339Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy20710873Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369701Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858518Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03210Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282212- 361602
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261500