PS ei ole kansan puolella, se on tavallisen kansan vastainen puolue

Anonyymi-ap

Hallitus haluaa lisää leikkauksia, että se voi taas ensi vuonnakin antaa
miljardin veroalen isotuloisille - neljännen kerran.

Saavat antaa, jos valtiontalous olisi siinä kunnossa, mutta ei ole oikein,
että isotuloisten veroale revittäisiin pienituloisimpien selkänahasta taas -
neljännen kerran.

Kaikkiaan NELJÄ MILJARDIA veroalea rikkaille ihmisille.
Köyhemmät kuolkoot nälkään !
Siinä on persuhallituksen tavoite.
PS ei ole Suomen kansan puolella. Se on Suomen kansaa vastaan.

Mitä hyvää PS on tuonut tavalliselle kansalle ?
Mainitse muutama asia, jos tiedät, tai edes yksi !

66

345

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En tiedä yhtäkään asiaa mikä olisi ollut edullista tavallisille ihmisille jotka työssä käyvät ja maksavat veroja. He ovat meidän vanhempien lapsia ja lastenlapsia ,jotka puurtavat työssä joka päivä. Sitten on niinkin että niitä uusia työpaikkoja saisi jo tulla markkinoille että työttömät , meidän lapset ja lastenlapset saisivat oman toimeen tulonsa tasapainoon
      Minun lapseni ja lapsen lapset ovat kaikki töissä, mutta sanovat että koskaan ei tiedä tulevaisuutta mitä tulee työpaikkoihin , siis kuulostaa että ovat valistuneita ja seuraavat aikaansa mitä yhteiskunnallisissa asioissa tapahtuu. .

    • Anonyymi

      Kaikkien numeroitten valossa Suomella menee huonommin kuin koskaan,
      nyt kun PS on hallituksessa kokoomuksen kanssa.
      PS tukee kaikki kansan riistämisesityksiä ja on itse asiassa monien
      aloitteiden takana. PS ei ole yhdessäkään esityksessä puolustanut
      kansaa asemaa ja oikeuksia.

      PS ei anna ihmisoikeuksia eikä ihmisarvoa suomalaisille kansanihmisille
      kuten ei Orpokaan.

      Tätä totuutta ei saisi kirjoittaa, vaikka numerot kertovat faktaa.
      Kommentti poistetaan.

      • Anonyymi

        Fakta on pahinta perskokkareille. Ne pitää yrittää kiistää heti.


      • Anonyymi

        90-luvun laman aikana meni ehkä vielä huonommin, mutta miksi se on
        persuhallituksen tavoite ? Senhän piti tehdä "Vahva Suomi" ?


    • Anonyymi

      Yhdistelmä kokkareet + persut on kyllä niin nolo yhdistelmä. Tavallista kansaa kyykytetään niin maan perusteellisesti ja eliitti sen kuin porskuttaa.

      • Anonyymi

        Eihän se ole mikään salaisuus, että Kokoomus ajaa yritysmaailman etuja. Persut menivät mukaan Kokoomusvetoiseen hallitukseen. Joutuvat olemaan hyvää pataa Kokoomuksen kanssa, kuten muutkin hallituspuolueet.


      • Anonyymi

        Eräät eläkeläiset eivät laske itseään tavalliseen kansaan vaan ovat kovasti oikealla nyt, myös ne joilla on ollut jokin työ aikanaan johon ei ole koulutusta tarvittu, nyt sitten muka ovat oikeistolaisia, eivät ajattele niitä jotka jatkavat näitä kouluttamattomia töitä , vaan kovasti eläkeläisen on mieli vaihtunut.
        Surkuhupaisaa sinänsä, kun eivät tue niitä joiden ansiosta heidän lapsillaankin olisi hieman valoisampi tulevaisuus.
        Vaikka miten nyt oikeistolaista ovat niin kumminkin ovat vieraita ikuisesti persuille , PS tarvitsee heitä ainoastaan vaalipäivänä , muulloin ei välitetä.
        Etteivät näe tilannetta on ihme sinänsä. Toisaalta jos olisivat nähneet niin olisiva5 näyttäneet tukensa nuorille polville
        Vanhusten hoitokin ontuu, sen on Riikka itse tunnustanut haastattelussa että ovat epäonnistuneet , ja koska tietää sen niin ei silti yritetäkään korjata asiaa.
        Kuinka moni maksaa kalliin hinnan siitä ettei hoito toimi. Vanhukset jotka eivät pärjää itse tarvitsevat tukea yhteiskunnalta , sen pitäisi olla päivän selvä asia , vaan kun ei ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eräät eläkeläiset eivät laske itseään tavalliseen kansaan vaan ovat kovasti oikealla nyt, myös ne joilla on ollut jokin työ aikanaan johon ei ole koulutusta tarvittu, nyt sitten muka ovat oikeistolaisia, eivät ajattele niitä jotka jatkavat näitä kouluttamattomia töitä , vaan kovasti eläkeläisen on mieli vaihtunut.
        Surkuhupaisaa sinänsä, kun eivät tue niitä joiden ansiosta heidän lapsillaankin olisi hieman valoisampi tulevaisuus.
        Vaikka miten nyt oikeistolaista ovat niin kumminkin ovat vieraita ikuisesti persuille , PS tarvitsee heitä ainoastaan vaalipäivänä , muulloin ei välitetä.
        Etteivät näe tilannetta on ihme sinänsä. Toisaalta jos olisivat nähneet niin olisiva5 näyttäneet tukensa nuorille polville
        Vanhusten hoitokin ontuu, sen on Riikka itse tunnustanut haastattelussa että ovat epäonnistuneet , ja koska tietää sen niin ei silti yritetäkään korjata asiaa.
        Kuinka moni maksaa kalliin hinnan siitä ettei hoito toimi. Vanhukset jotka eivät pärjää itse tarvitsevat tukea yhteiskunnalta , sen pitäisi olla päivän selvä asia , vaan kun ei ole.

        Ressukat eläkeläiset, jotka ovat ikänsä olleet toisten palkoilla, palkansaajia,
        kuvittelevat, että heillä olisi jotain yhteistä suurpääomistajien kanssa
        ja äänestävät - kokoomusta !


    • Anonyymi

      Kokoomus tiedettiin. Se ole yllätys, mutta että PS petti äänestäjänsä
      pahan kerran, vei sen maineen ja luulisi olleen sen äänestäjille paha pettymys,
      vaikkei sekään muita suuremmin hämmästytä.
      PS on aina ollut petturi.
      Ei siihen voi luottaa, koska se hankkii vain itselleen korkeamman elintasoa
      huijattavien hölmöjen kustannuksella.
      Ei se mitään kenenkään muun eteen tee.

      • Anonyymi

        Milloin PS:n. kannattajat tajuavat asian ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin PS:n. kannattajat tajuavat asian ?

        No se riippuu lintmaanisen paatin kestävyydestä psyko, katsotaan nyt
        kuitenkin muutama vuosi roikkumista pskanpuheineen palstalla mitä
        siitä seuraa, huone on kuitenkin kohtalo hullulassa se on jo nyt näköpiirissä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No se riippuu lintmaanisen paatin kestävyydestä psyko, katsotaan nyt
        kuitenkin muutama vuosi roikkumista pskanpuheineen palstalla mitä
        siitä seuraa, huone on kuitenkin kohtalo hullulassa se on jo nyt näköpiirissä

        Älä viitsi väännellä tuota paatti sanaa kirjoita se kuten se on , sekin muka luulet olevasi ovela kun jaat sanan omalla tyylilläsi. Naurettavaa sinänsä . Meillä saantotavalla venettä paatiksi joten siksi menee hieman vinoon tuo sinun paatti juttusi.


      • Anonyymi

        Kokoomus on pääministeripuolue ja päävastuussa hallituksen politiikasta. Persut suostuivat lähtemään mukaan siihen hommaan, että saisivat edes jotakin omia tavoitteitaan edistettyä ja läpi.


      • Anonyymi00065

        Kun PS meni hallitukseen mukaan, niin suostui kokoomuslaisen politiikan tekoon. Kokoomus voitti vaalit ja sen hallituksen kasasi.


    • Anonyymi

      Persut on parasta, mitä äänestyskopissa voi äänestää.
      Kokemus on suorastaan euforinen, persunumeroa sorvatessa äänestyslippuun.

      • Anonyymi

        persut on pahinta, mitä äänestyskopissa voi äänestää. kokemus on suorastaan oksettava, persnumeroa vääntäessä äänestyslippuun. Kjäh kjäh hihhihiii yök yök ääääääääääääääääääääääää


      • Anonyymi

        Osaako persu kirjoittaa numeroita ?
        Satakunnassa yksi ei osannut.
        Oli ainoa persujen ehdokas aluevaaleissa eikä saanut yhtään ääntä,
        vaikka äänesti itseään.
        Uhkasi nostaa oikeusjutun vaalivilpistä.

        **************** haha*******************
        voiko tollompaa olla ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osaako persu kirjoittaa numeroita ?
        Satakunnassa yksi ei osannut.
        Oli ainoa persujen ehdokas aluevaaleissa eikä saanut yhtään ääntä,
        vaikka äänesti itseään.
        Uhkasi nostaa oikeusjutun vaalivilpistä.

        **************** haha*******************
        voiko tollompaa olla ?

        Nauroin samaa juttua. Se oli lehdessä.


      • Anonyymi00063

        Mitäs mieltä persut on manneista? Ovatko ne suosittuja leveissä
        kansanpiireissä? - Tuli vaan mieleen eräs epäilyttävä tyyppi, joka
        jahtaa täällä palstoilla. Jahdanneko persuille ääniä?


    • Anonyymi

      Ei pidä sekoittaa Kokoomusta ja Persuja keskenään. Kokoomus voitti vaalit ja Kokoomuksen tavoitteita ajetaan paljon hallituksen osalta. Persut suostuivat mukaan hallitukseen ja joutuvat olemaan hyvää pataa Kokoomuksen kanssa.

      • Anonyymi

        PS ja kokoomus on samaa pskaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PS ja kokoomus on samaa pskaa.

        Noin voisi kuvitella, jos ei ole ymmärrystä asian suhteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin voisi kuvitella, jos ei ole ymmärrystä asian suhteen.

        Persut on rasistisempia kuin kokkareet. Onko muuta eroa ?


      • Anonyymi00067
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut on rasistisempia kuin kokkareet. Onko muuta eroa ?

        On paljonkin. Kannattaa ottaa selvää.


    • Anonyymi

      Persut menivät intona mukaan hallitukseen. Kokoomuksen ja persujen
      tavoitteet ovat samat ja persut hoitaa rasisminkin kokoomuksen
      puolesta, kokoomuksen ei tarvitse sen suhteen menettää mainettaan.

      • Anonyymi

        Orpo uunottaa persuja on samalla persujen vanki ja Essayah'n.


      • Anonyymi00068

        Salaliittouskovaisten horinoita tuollaiset väitteet.


    • Anonyymi

      Ehdottomasti hallitus on kansanvastainen ja isotuloisten puolella.

      • Anonyymi

        Ei kahta sanaa. Se on helppo tajuta.


    • Anonyymi

      PS hyysää isotuloisia ja nauraa äänestäjilleen, jotka se petti.

    • Anonyymi

      Syyrian ensi vaalit

      Ahlonen asettuu ehdolle
      Mat kustaa araljärveen miehensä kanssa vaalityöhön
      Edustaa alAssad puoluetta sdp
      Matkan maksaa Sosra säätiö pelkkä menolento puoli miljoonaa
      Ei maksa paluuta

      • Anonyymi

        Persut vissiin sielläkin ehdolla vai miten kommenttisi liittyy aloitukseen ?


    • Anonyymi

      Suomi on Rikkaitten Vahva Suomi. Purra hoiti.

      • Anonyymi

        Purra on sittariakin tehokkaampi.


    • Anonyymi

      PS on kansanvihollinen nro 1.

    • Anonyymi

      Miksi köyhät persut tälläkin palstalla PS ihalevat ?

      • Anonyymi

        Persut kuvittelevat olevansa jotain ylimystöä niin kuin Purrakin,
        joka on kuokkavieraana rahaeliitin seassa.
        Äkkiä siltä unohtui omat äänestäjänsä, jotka se petti.


    • Anonyymi

      PS on ollut järkkäämässä kaikkiaan NELJÄ MILJARDIA veroalea rikkaille ihmisille.
      Köyhemmät kuolkoot nälkään !
      Siinä on persuhallituksen tavoite.
      PS ei ole Suomen kansan puolella. Se on Suomen kansaa vastaan.

      • Anonyymi

        Sama ideologia kuin kokoomuksella ja rasismi sen päälle.


      • Anonyymi00069
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama ideologia kuin kokoomuksella ja rasismi sen päälle.

        Näyttää nyt vaan siltä, kun suostuivat hallitukseen mukaan ja toteuttamaan kokoomuksen aatteita.


    • Anonyymi

      PS sylki päin äänestäjiensä naamaa pettämällä heidät.

      • Anonyymi

        Lisää tulee petosta.


    • Anonyymi

      Isänmaallinen ei maataan tuhoa niinkuin PS tekee.

    • Anonyymi

      Tsygolokinen käänne käynyt mutta käy niin kuin käy.

    • Anonyymi

      Puolue, joka on omaa kansaa vastaan on halveksittava.
      PS:ää ei voi arvostaa.

    • Anonyymi

      Petturipuolue on uskollinen ulkomaisille diktaattoreille,
      eläville ja kuolleille.

      • Anonyymi

        Putinille ja Hitlerille.


    • Anonyymi

      Palkansaajan puolella ovat vain Vasemmistoliitto ja SDP.
      Suomessa on 2,7 miljoonaa palkansaajaa, joilla on suuri voima
      kääntää kaikki palkansaajille eli duunreille paremmaksi ja
      puolustaa heikossa asemassa olevia.

    • Anonyymi

      Hallitus siivestää kansaa.

    • Anonyymi

      Ei tästä hyvää seuraa - hallituksellekaan. Seuraavissa vaaleissa niitten on
      turha valehdella mitään.

    • Anonyymi

      Kansan vihollisia.

    • Anonyymi

      Pahimmat kansan viholliset.

    • Anonyymi

      Tavalliselle kansalle selkänsä kääntänyt Perussuomalaiset-puolue ei
      ansaitse tulla valituksi eduskuntaan enää.

      • Anonyymi

        PS on ainoa puolue, joka vihaa suomalaisia. Kok hyvä kakkonen,


    • Anonyymi

      PS ja sen köyhät kannattajat ovat rahaeliitin puolella.
      Vaikka olisi köyhä onko pakko tyhmäkin ?

      • Anonyymi

        Eivät kaikki köyhät suinkaan ole tyhmiä, vain ne, jotka PS:ää äänestävät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät kaikki köyhät suinkaan ole tyhmiä, vain ne, jotka PS:ää äänestävät.

        Ne on niitä "vähän onnellisia".


    • Anonyymi

      PS:n agentti lähti Venäjälle edistämään Venäjän ja Suomen yhdistymistä.

      • Anonyymi00070

        Ja kummasti oli myös persut Natoon liittymisen kannalla. Kerro toki ihmeessä lisää noita salaliittoteorioita.


    • Anonyymi00058

      PS:n älyllinen taso laski, kun Ano lähti Venäjälle.

      • Anonyymi00059

        KYLLÄ !


      • Anonyymi00060

      • Anonyymi00061
        Anonyymi00060 kirjoitti:

        Loput persut voisivat seurata Turtiaista onnelaan :))

        https://www.hs.fi/maailma/art-2000011708221.html

        No tuskinpa näiden palstojen kirjoittajista kukaan on Turtiaisen kanssa samaa mieltä.
        Hän sanoo, että Suomi rakensi raja-aidan itärajalle, jotta suomalaiset eivät lähtisi Venäjälle hyvinvoinnin perässä.
        ”Jos olisin nuorempi niin jopa lähtisin taistelemaan. Ja jopa rintamalle jos tarvii suomalaisia vastaan lähteä, niin lähden. Se on ihan varma juttu, että natseja vastaan niin lähden”.


      • Anonyymi00062
        Anonyymi00061 kirjoitti:

        No tuskinpa näiden palstojen kirjoittajista kukaan on Turtiaisen kanssa samaa mieltä.
        Hän sanoo, että Suomi rakensi raja-aidan itärajalle, jotta suomalaiset eivät lähtisi Venäjälle hyvinvoinnin perässä.
        ”Jos olisin nuorempi niin jopa lähtisin taistelemaan. Ja jopa rintamalle jos tarvii suomalaisia vastaan lähteä, niin lähden. Se on ihan varma juttu, että natseja vastaan niin lähden”.

        Turtiainen harrasti aktiivisesti voimailua.
        Ilmeisesti erilaiset pillerit antoivat voimaa ja kestävyyttä, mutta pää meni täysin sekaisin.


      • Anonyymi00064
        Anonyymi00062 kirjoitti:

        Turtiainen harrasti aktiivisesti voimailua.
        Ilmeisesti erilaiset pillerit antoivat voimaa ja kestävyyttä, mutta pää meni täysin sekaisin.

        Mitä mieltä persut on manneista? Ovatko ne hyväksyttyjä suomalaisessa
        yhteiskunnassa ja naiset saavat rauhassa kulkea samettihameissaan?
        Kysyn vaan kun naapurimaassa niitä vihataan.


      • Anonyymi00071
        Anonyymi00060 kirjoitti:

        Loput persut voisivat seurata Turtiaista onnelaan :))

        https://www.hs.fi/maailma/art-2000011708221.html

        VKK ei ollut Natoon liittymisen kannalla. Persut olivat Natoon liittymisen kannalla. Äly hoi, älä jätä!


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      284
      4755
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3056
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      51
      2963
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    9. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      971
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      969
    Aihe