Elämä on nyt siinä tilanteessa että päätös on tehtävä suuntaan tai toiseen...
Lapset,vielä pieniä, kärsivät jatkuvasta riitelystä ja ilmapiiristä jossa ahdistus, masennus ja onneton äiti ja isä yrittävät sitkutella.
Mieskin tietää ettei tämä homma toimi, mutta on silti niin kiinni minussa että tekee kaikkensa jotta saa minulle syyllisen olon koska haluan erota.
Parisuhdeterapeutti sanoi mielipiteensä minulle ja näki tilanteen niin ettei meillä ole yhteistä tulevaisuutta. (olemme käyneet siellä yhdessä ja erikseen)
Rehellisesti sanoen en jaksa enää edes yrittää yhteiselämää.
Sanoin tämän miehellä ja hän on katkera. Aikoo muuttaa kauas, eri paikkakunnalle. Lapsetkin ovat jo tietoisia tästä tilanteesta.
Sekava kertomus... Mutta, perunko eropäätökseni ja yritän pinnistellä elämää eteenpäin etten rikkoisi perhettä, karkottaisi lapsilta isää ja kantaisi syyllisyyttä siitä koko ikäni.
En tiedä kauanko jaksan.
Lapset,vielä pieniä, kärsivät jatkuvasta riitelystä ja ilmapiiristä jossa ahdistus, masennus ja onneton äiti ja isä yrittävät sitkutella.
Mieskin tietää ettei tämä homma toimi, mutta on silti niin kiinni minussa että tekee kaikkensa jotta saa minulle syyllisen olon koska haluan erota.
Parisuhdeterapeutti sanoi mielipiteensä minulle ja näki tilanteen niin ettei meillä ole yhteistä tulevaisuutta. (olemme käyneet siellä yhdessä ja erikseen)
Rehellisesti sanoen en jaksa enää edes yrittää yhteiselämää.
Sanoin tämän miehellä ja hän on katkera. Aikoo muuttaa kauas, eri paikkakunnalle. Lapsetkin ovat jo tietoisia tästä tilanteesta.
Sekava kertomus... Mutta, perunko eropäätökseni ja yritän pinnistellä elämää eteenpäin etten rikkoisi perhettä, karkottaisi lapsilta isää ja kantaisi syyllisyyttä siitä koko ikäni.
En tiedä kauanko jaksan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä isä vastaa itse omista tekemisistään. Jos ei ole halua tavata lapsia ja käyttää tätä halua kiristyskeinona, niin ei se ole mies eikä mikään. Omia lapsia ne silti ovat vaikka asuisivat eri osoitteessa.
Usko pois, ei se minnekään kauas kuitenkaan muuta. Kunhan kiristää sinua.
Minä tein ratkaisuni... Yhdessä teimme ensimmäisien paperin ja nyt toisen tein minä itse. Mies rakasti minua aivan "liikaa" eli oli riippuvainen niin paljon että tukehduin. Mustasukkaisuutta oli myös. Kun sanoin viimeisen sanan mies otti ja muutti muutaman sadan kilometrin päähän. Ei ole 2kk tavannut lapsia ja toisaalta tiedän että se on yksi hyvä kiusaamisen keino. Tietää että kannnan juuri lapsista niin huolta niin sillä on hyvä kisata ettei tapaa. Nyt on kauheat syyllisyyden tunnot. Oikeasti aamulla tuntui etten jaksa nousta sängystä en jaksa tehdä mitään. Itse olen tämän helevetin omille lapsilleni halunnut. Koti lähtee, isä lähtee koulut vaihtuu jne jne jne. Haluaisin kuolla...mä en jaksa nähdä lasteni tuskaa enkä kantaa tätä syyllisyyttä joka on kuulemma ainoastaan mun syy että ollaan tässä pisteessä.
Älä nyt ihmeessä yksin syyllisyyttä kanna tapahtuneesta, sinä et ollut yksin parisuhteessa.
Jos mies muutti kauas niin muutti, eikö se ollut hänen päätöksensä, ei sinun?
Jos hän ei ole tavannut lapsia niin se on hän joka ei ole tavannut, et sinä.
Kannatko syyllisyyttä siitäkin?
Alkuajat eron jälkeen eivät ole helppoja kenellekään, ei sinulle, ei lapsille eikä miehellekään.
Kaikki uusi ehkä pelottaa...mutta niistä selviää!
Lapsesi tarvitsevat sinua, jos sinusta tuntuu ettet jaksa hae apua...ystävät ovat kullan arvoisia, myös ammattiauttajat ovat sinua varten. Pyydä rohkeasti apua jos tunnet ettet jaksa.
Nimim. saman kokenut seitsemän vuotta sitten.
Hei mami,
minunkin mieheni rakastaa minua aivan liikaa... siis riippuvaisuuteen asti.
Tukehdun tukehdun tähän suhteeseen. En jaksa enää. Nyt tilanne on niin etten pian jaksa lastenkaan kanssa tehdä mitään, en tehdä kotitöitä... suhde vie kaikki voimat. Mies on kyllä muuttanut käytöstään kun sairastuin masennukseen mutta vieläkin on aivan kiinni minussa. Ja aivan kirjaimellisestikkin. öisin..päivisin..
Päätös pitäisi tehdä, mutta en tiedä jaksanko suuria muutoksia tekemään. Olisiko helpompi jatkaa avioliittoa...lapset eivät kärsisi.
Pelkään tulevaa, syyllisyydentuntoa, ja sitä että jos lapset voivat huonosti ja myös mieheni tunnemyrskyä minkä eropäätös saisi aikaan..
päivä kerrallaan tässä on oltava, ei auta muu.
Voimia teille ja kiitoksia viesteistä. Mielelläni kuulisin lisää kokemuksia.