Meillä työpaikalla on yks kaveri, josta on alettu olla vähän huolissaan ja rehellisesti sanottuna koko porukka on aika ihmeissään.
Sillä on hampaat tosi hurjassa kunnossa mustat, osa poikki, ja hengitys haisee ihan visvalle. Puheesta ei meinaa saada selvää ja se syö aina jotain vellimäistä evästä, joka on eri väristä joka päivä: joskus ruskeaa, joskus vihreää, välillä sinertävää. Ollaan porukalla arvuuteltu, tekeekö se ne mössöt blenderillä vai mitä ihmettä.
Sätkiä se polttaa ketjussa, ja valkoinen parta on suun ympäriltä ihan keltainen. Koko ajan leijuu sellainen outo haju kun se menee ohi.
Ollaan mietitty, että pitäiskö ostaa porukalla lahjakortti hammaslääkäriin, mutta kukaan ei uskalla antaa. Se on aika äkkipikainen ja on joskus jopa käynyt käsiksi. Viimeksi kun se hermostui niin suuteli toista työntekijää väkisin, se toinen oksensi ja oli tolaltaan loppu päivän. Tämä vaan nauroi suu auki niin että mustat hampaat näkyi.
Viime viikolla tuli taas myöhässä ja toi mukanaan jonkun uuden purkin, jossa oli ruskeanharmaata mössöä. Seuraavana päivänä taukotilassa haisi mädältä lihalta ja sen pöydällä oli uusi purkki.
Onko muilla ollut vastaavia tapauksia työpaikalla?
Miten tällaisessa tilanteessa vois toimia, kun ei haluais olla ilkeä, mutta koko homma alkaa olla jo vähän pelottavaa?
Työkaverin hampaat
Anonyymi-ap
4
263
Vastaukset
- Anonyymi
Kaupungin virkahenkilön ongelmasta kannattaa puhua henkilöstöpäällikölle tai kaupunginjohtajalle.
- Anonyymi
Aivan!
- Anonyymi
Mainitsemasi tyyppi pääsee hammashoitoon sitten, kun kaikki matut on salaa käytetty Kelan kustannuksella kalustoremontissa. Joitakin vuosia saattaa vieriä,
- Anonyymi
Kunnalliseen saattaisi päästä kun matut eivät suostu menemään. Vaativat yksityiselle.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1002442- 2252006
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1761782- 391417
Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1031359- 1221138
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo278869Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli6477890kW kulutus
Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit181723Vanhemmassa miehessä
on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo53718