Maanantain valtuustokokouksessa Sari Rautio sai selkeästi pienimuotoisen raivarin Lulu Ranteen puheenvuorosta johtuen. Kun Ranne puolusti valtiovallan linjauksia autoiluun liittyen, Rautio selkeästi vihastuneena, laukoi, ettei Hämeenlinnan pidä lähteä PÖLJÄILEMÄÄN valtiovallan mukana. Raution mukaan Hämeenlinnassa pitää toimia, niin kuin itse halutaan päät pensaaseen painaen, välittämättä mitä maailmalla tapahtuu. Pääministeri Orpo hallituksineen siis Raution mukaan pöljäilee??? Rautiolla on se paha vika, ettei hän siedä erilaisia mielipiteitä, ja vain hänen ainoa oikea mielipiteensä pitäisi hyväksyä de factona. No Raution kommenteilla ei tällä erää ole Hämeenlinnassa suuriakaan vaikutuksia päätöksen teossa, koska kuuluu tähän sankkaan rivivaltuutettujen ja takapenkkiläisten joukkoon.
Rautio raivoisana
71
826
Vastaukset
- Anonyymi
PersGäry pöljäili ja sai tuomion.
- Anonyymi
ai hei perttu, sartsan nolo pulkka
- Anonyymi
Kieronki pöljäili ja sai tuomion.
- Anonyymi
Mikä on nolo pulkka, jotain persujen salakieltä?
- Anonyymi
Levin kuvista selvität.
- Anonyymi
Lulu Ranne on fiksu, diplomi-insinööri. Rautiosta en tiedä.
- Anonyymi
Fiksu persu on taruolento, jota kukaan ei ole nähnyt.
- Anonyymi
Persusta en tiedä, mutta fiksua Rautiota ei ainakaan Hämeenlinnassa asu
- Anonyymi
Fiksu Kok-Dem on taruolento, jota kukaan ei ole nähnyt.
- Anonyymi
Sarin purkaus johtuu siitä, että on kateellinen Lulun ministerin pestistä
- Anonyymi
Kateelliselta tosiaan vaikuttaa.
- Anonyymi
Karin purkaus johtui siitä, että kaikki meni pieleen.
- Anonyymi
Kok/Dem-trollin purkaus johtui siitä, että kaikki meni pieleen.
- Anonyymi
Avaaja teki hyvää työtä Raution vaalimainonnan suhteen ja siitä suuri kiitos. Rautio voitti vaalityön ansiosta kahdet vaalit ja on johtava poliitikko täällä. Erittäin hyvää vaalityötä !
- Anonyymi
On tosi rohkeaa puolustaa kaupunkia valtion kuntia jyrääviä sanelupäätöksiä vastaan. Valtion päätökset ovat ikävä kyllä usein täyttä hölmöyttä ja usein vahinko on suurempi kuin hyöty. Enempi tarvittaisiin Sarin kaltaisia rohkeita politiikkoja jotta edes maalaisjärki säilyisi politiikassa. Ei mitään tuppisuita nyökyttelijöitä ja nöyristelijöitä. Eivät kunnat saa olla mitään valtion rahastusautomaatteja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tosi rohkeaa puolustaa kaupunkia valtion kuntia jyrääviä sanelupäätöksiä vastaan. Valtion päätökset ovat ikävä kyllä usein täyttä hölmöyttä ja usein vahinko on suurempi kuin hyöty. Enempi tarvittaisiin Sarin kaltaisia rohkeita politiikkoja jotta edes maalaisjärki säilyisi politiikassa. Ei mitään tuppisuita nyökyttelijöitä ja nöyristelijöitä. Eivät kunnat saa olla mitään valtion rahastusautomaatteja.
Sari ja maalaisjärki eivät mielestäni kuulu samaan lauseeseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sari ja maalaisjärki eivät mielestäni kuulu samaan lauseeseen.
Mistäpä sinä tietäisit mitä se edes on se maalaisjärki.
- Anonyymi
sari ja asfalttiasema kuuluvat yhteen
- Anonyymi
Ihana päivä olen onnellinen
- Anonyymi
Kari ja käräjäoikeus kuuluvat yhteen.
- Anonyymi
Kieronki ja käräjäoikeus kuuluvat yhteen.
- Anonyymi
Puoliajan jälkeen sari näpläsikin sitten ainostaan kännykkäänsä ja oli hiljaa, ilmeisen häpeissään hermostumisestaan
- Anonyymi
Rautio ei todellakaan raivonnut vaan esitti asian kuten politiikassa tuleekin. Avaaja keksii outoja mutta eipä tarvitse arvailla minkä takia.
- Anonyymi
Miksi persut ovat ilkeitä ja kiusaavat muita?
- Anonyymi
Empatia ei kuulu politiikkaan.
- Anonyymi
Ollaanpa sarista mitä mieltä tahansa, niin hän on faktojen valossa ylivoimaisesti eniten pahaa kaupunkilaisille aiheuttanut henkilö millä mittarilla tahansa.
sarin hallituskausilla 2013-2021 Hämeenlinnan velka lähes tuplaantui 170 miljoonasta 320 miljoonaan
Vaikka asukkaat kuinka vastustivat sari vei maaliin asfalttiaseman siirron siiriin. Asema on aiheuttanut vuosien varrella laajoja haju- ja terveyshaittoja alueella, mm. lapsia jouduttiin hajusta johtuneen päänsäryn vuoksi aseman alkuaikoina siirtämään pois ruununmyllyn koululta kesken koulupäivän - tästä uutisoi Häsa ja YLE Häme.
sari myös vitkutteli vuosia homekoulujen kanssa, koska mm. sisäilmaltaan terveet kirjasto, uimahalli ja jopa paloasema priorisoitiin remonttilistan kärkeen. Tästä käytiin keskustelua aikanaan laajalti mm. HML faceryhmössä. Tähän sari vastasi, että onhan Helsingissäkin homekouluja.
sari ajoi vuosia sitten myös voimakkaasti suurlukio hanketta kaupungissa. Kun hanke sitten lässähti, todettiin että varaukset ja suunnittelu suurlukiota varten maksoi 500 000 euroa meille veronmaksajille.- Anonyymi
Kiitos kun teit vaalityötä Raution hyväksi ja voitti avullasi kahdet vaalit ja on nyt johtava poliitikko. Teit vielä kaiken ilmaiseksi ja paljon kiitoksia. Jatka ihmeessä
- Anonyymi
Floridan Markku saapuu pian bensa-Bentleyllään Hämeenlinnaan ja rakentaa Kirstulan pellolle SCC-autotalon, jossa myydään bensa-autoja ja diiisseleitä, sähkiksen voi ostaa parkkialueelta ulkona, koska sehän voi syttyä palamaan, niinkuin on nähty.
- Anonyymi
Sinä sen tiedät PersGäry kun järjestät Sampian kuninkattaren rahat markulle.
- Anonyymi
Nyt olisi syytä järjestää mielenosoitus torille vastustamaan Sari rautiota vastaan
- Anonyymi
Vai pitäiskö se järjestää sinne sairioon sen vanhan talorähjän eteen
- Anonyymi
En halua katsella talorähjääsi.
- Anonyymi
60 luvulta ja aika kulahtanut tosiaan tämä hienostorouvan talo on, ei vaikuta oikein kojoomuslaiselta
- Anonyymi
Olisko niin,että valeopettaja on myös valekokoomuslainen
- Anonyymi
Tarkoitat tietysti valekojoomuslainem. Vaikea sanoa.
- Anonyymi
Nyt on tärkeintä saada varmistettua, ettei Rautio enää koskaan pääse valtaan Hämeenlinnassa
- Anonyymi
Kiitos sinulle vaalityöstä. On vallassa ja pystyy kiitos sinulle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos sinulle vaalityöstä. On vallassa ja pystyy kiitos sinulle.
Näin on varmasti pystyy.
- Anonyymi
Perussuomalaisten piirijärjestö puuttukaa tähän törkeään kirjoitteluun.
- Anonyymi
Kirjoitusvirheistä yleensä tunnistaa, kuka kirjoittelijoista on persu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoitusvirheistä yleensä tunnistaa, kuka kirjoittelijoista on persu.
Niin kyllä. Einollakin jäi kansakoulu kesken.
- Anonyymi
Koko jupakka on peruja sille, että Sari selkeästi vihaa Lulua, ja Sari halusi ainoastaan nuijia valtuuston kokouksessa Lulua vihansa vimmoissa. Sari vastustaa kaikkea Lulun sanomaa asiasta riippumatta. Lulu ei ole syyllistynyt samaan, vaan esittää asiansa kylmän viileästi. Luluhan sanoi, että hallituksen taholta pyritään hiilineutraliuteen uusilla teknis taloudellisilla keinoilla, ja näin vanhoja keinoja on päivitetty.
Tästäkös Sari vimmastui, ja näki selvästi, että tunteet hallitsivat hänen käytöstään.Hauskaa sinänsä tässä, että Sari toitottaa aina uudella tavalla tekemistä, mutta nyt hän puolusti vanhalla tavalla tekemistä, koska Lulu ehdotti uutta lähestymistapaa. Sari siis sanoi, että tehdään me täällä Hämeessä vaan vanhalla tavalla, vaikka valtiovalta pöljäilee uusia tuulia. sari on tietysti myös kateellinen Lulun asemasta kansakunnan kaapin päällä, koska ei itse päässyt koskaa edes eduskuntaan, vaikka kolmesti sinne yritti. - Anonyymi
Luluu on hyvä ja viisas ministeri, laittaa asiat kuntoon.
- Anonyymi
Persut vihaa ihmisiä.
- Anonyymi
Sarille vaalityötä tehnyt tekee hyvää työtä. Sari voitti kahdet vaalit ansiostaan ja on johtava poliitikko ja tietysti tämä Persuja ärsyttää. Valtuustopuhekin väännettiin valheeksi. Kiitos avaajalle vaalityöstä.
- Anonyymi
Vaikka sari vaikuttaa päältä päin hymyilevänä ja äärimmäisen positiivisena , takana piilee kostonhimoinen, juonitteleva,ilkeä ja kateellinen henkilö, ja tästä saimme nähdä vilauksen kokouksessa.
- Anonyymi
Sinä taasen ja aivan perätöntä. Katselkaa valtuustovideo niin voitte itse todeta että koko kokous oli aivan tavallinen kokous. Mutta kiitos vaalityöstä Raution suhteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä taasen ja aivan perätöntä. Katselkaa valtuustovideo niin voitte itse todeta että koko kokous oli aivan tavallinen kokous. Mutta kiitos vaalityöstä Raution suhteen.
Häirikkö oli jo työpaikalla.
- Anonyymi
Onko tämä Sari nyt se sama Sari, joka väittää olevansa koulutukseltaan opettaja?
- Anonyymi
Ei ole eikä sellaista opettajaan edes ole. Perziikkien valehtelua.
- Anonyymi
heh hah mitä muuta
- Anonyymi
Onko tämä Sari nyt se sama Sari, joka väittää olevansa koulutukseltaan opettaja?
Sama henkilö kyseessä, vaikka onkin pelkkä merkonomi- Anonyymi
No ei varmasti ole näin sanonut😂 Persuilla taas korkki auki.
- Anonyymi
Melkein maisteri😜
- Anonyymi
PersGäry ei ole maisteri mutta suopon suosikki tuo talousnero.
- Anonyymi
Lulu rakentaa kestävää Hämeenlinnaa, eläköön Lulu😍😍😍
- Anonyymi
Lulu on Helsingissä ja on se niin kaunis.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lulu on Helsingissä ja on se niin kaunis.
Nazi-halitus on jo tuhonnut maan nimeltä suomi, on se niin kaunista.
- Anonyymi
Pelle-valtuusto kaupungissa nimeltä peräreikä. Jos on lusikalla annettu jne. ...
- Anonyymi
Sulle on annettu edes lusikalla.
- Anonyymi
Rautio vieruskaverinsa kanssa käyttäytyi kuin koulukiusaaja - irvisteli ja ilmeili kaikelle mitä Ranne esitti. Narsistiset kiusaajat valitettavasti menestyvät elämässä ja politiikassa - toivon jaksamista työtovereilleen, ja harkitsevuutta kollegoilta etteivät mene ison joukon mukana - jos eriäviä mielipiteitä ei uskalleta esittää, Rautio ja kumppanit odottaisivat varmaan vieläkin rahoitusta eräälle autokauppiaalle. Joukon voimin lobbaillaan isoja hankkeita veronmaksajien rahoilla. Pööli vieköön!
- Anonyymi
Kiitos vaalityöstä Raution hyväksi. Voitti kahdet vaalit ja on johtava poliitikko.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos vaalityöstä Raution hyväksi. Voitti kahdet vaalit ja on johtava poliitikko.
Ole hyvä Sari
- Anonyymi
Rautio mainostaa yhdessä tekemistä, mutta ei väärää mieltä olevien kanssa
- Anonyymi
Pro Hämeenlinna oli oiva osoitus siitä, että yhteistyö heikkolaatuisten persujen kanssa on mahdoton ajatus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pro Hämeenlinna oli oiva osoitus siitä, että yhteistyö heikkolaatuisten persujen kanssa on mahdoton ajatus.
Ilkkala, Turja ja mitä näitä oli...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilkkala, Turja ja mitä näitä oli...
Muistanko väärin mutta eikös joku ottanut saikkuakin näiden takia.
- Anonyymi
Koska teemme uudella ja koska tehdään vanhalla tavalla tavalla sari
- Anonyymi
Persut ovat kaivaneet itselleen sellaisen kuopan, että sieltä ei enää nousta.
- Anonyymi
PerS oli varmaan vetänyt vähän liikaa "ruokajuomia" ja luuli olevansa Arkadianmäellä Raatihuoneen sijasta. Siksi alkoi jauhamaan valtakunnan politiikkaa kaupunginvaltuuston kokouksessa. Sattuuhan näitä
- Anonyymi
Miksi joku vielä äänestää sen kotkan sinne? Sen takia koko hämeenlinna on vuosien saatossa romuttunut. Koko kaupunki on los angeles kys rva vaan bailaa puolialasti ties missä jurrissa
Tainnu mennä jo aika sekasin. Paljoa ei voi mielipiteilleen arvoa laittaa.
Lulu antaa palaa vaan. Sinusta sentään on johonkin.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834443Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243158Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392864Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162655Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172509Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432407- 132304
Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132265MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142035Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281717