Vaikka palvelutalojen asukkaat elävät ihmisten keskellä, heistä yli kolmannes kärsii yksinäisyydestä vähintään toisinaan. Yksinäisyys heikentää iäkkäiden ihmisten terveyttä ja psyykkistä hyvinvointia sekä ennustaa ennenaikaista kuoleman riskiä, selviää tutkimuksesta.
Helsingin yliopiston tiedote 28.10.2020
Terveystieteiden maisteri Anu Jansson on väitöstutkimuksessaan selvittänyt palvelutaloissa asuvien iäkkäiden ihmisten yksinäisyyttä, siihen liittyviä tekijöitä ja sen ennustetta. Jansson tutki yksinäisyyden yleisyyttä sekä ajallista muutosta Helsingissä palvelutaloissa asuvien keskuudessa.
Yksinäisyys ei ollut vähentynyt tutkittavana ajanjaksona: 36 % palvelutaloissa asuvista iäkkäistä kärsi yksinäisyydestä sekä vuonna 2011 että vuonna 2017, selviää väitöskirjatutkimuksesta. Tilanne ei liene muuttunut siitä.
Palvelutaloissa asuvien iäkkäiden yksinäisyys onkin vähintään yhtä iso haaste kuin kotona asuvilla.
Iäkkäiden ihmisten yksinäisyyden kokemukset ovat yksilöllisiä, mutta samalla sidoksissa vuorokaudenaikaan, viikonpäiviin ja vuodenaikoihin. Erityisesti syksy- ja talviaika, illat ja viikonloput tuntuivat tutkimuksen mukaan palvelutalojen asukkaista yksinäisiltä.
– Yksinäisyys kumpusi asukkaiden kokemuksissa muun muassa siitä, että palvelutaloasuntoa ei pidetä omana kotina, eikä välttämättä edes kodinomaisena paikkana. Tutkimuksen osallistujat kokivat, että vuorovaikutus talon toisten asukkaiden kanssa oli toivottua vähäisempää, ja osa asukkaista koki itsensä näkymättömäksi, oman elämänsä sivusta katsojiksi, kertoo Jansson tutkimuksen tuloksista.
https://vtkl.fi/iakkaiden-yksinaisyys-on-yleista-palveluasumisessa/
Mitä sinä odottaisit vanhusten palvelutalolta ? Itselleni olisi turvallisuudentunne tärkeä, että apua on lähellä ja myös seuraa kaipaisin.
Sitten kun ei itsestään enää pysty huolehtimaan eikä kotona pärjää edes enää
kotihoidon turvin palvelutalo on ainoa vaihtoehto.
Toivon, että Luoja korjaa pois sitä ennen. Ajatus siitä, että joutuisi kotinsa
jättämään ei sekään tunnu oikein mukavalta.
Kodinomaisuuden puuttumista tutkimukseen osallistuneetkin pitivät
ikävänä asiana ja sitä että, ihminen vanhempana muuttuu "näkymättömäksi".
Meitä ei aina pidetä enää persoonina, me olemme vai suuri massa
harmaapäisiä vanhuksia.
Helsingin yliopiston tiedote 28.10.2020
Terveystieteiden maisteri Anu Jansson on väitöstutkimuksessaan selvittänyt palvelutaloissa asuvien iäkkäiden ihmisten yksinäisyyttä, siihen liittyviä tekijöitä ja sen ennustetta. Jansson tutki yksinäisyyden yleisyyttä sekä ajallista muutosta Helsingissä palvelutaloissa asuvien keskuudessa.
Yksinäisyys ei ollut vähentynyt tutkittavana ajanjaksona: 36 % palvelutaloissa asuvista iäkkäistä kärsi yksinäisyydestä sekä vuonna 2011 että vuonna 2017, selviää väitöskirjatutkimuksesta. Tilanne ei liene muuttunut siitä.
Palvelutaloissa asuvien iäkkäiden yksinäisyys onkin vähintään yhtä iso haaste kuin kotona asuvilla.
Iäkkäiden ihmisten yksinäisyyden kokemukset ovat yksilöllisiä, mutta samalla sidoksissa vuorokaudenaikaan, viikonpäiviin ja vuodenaikoihin. Erityisesti syksy- ja talviaika, illat ja viikonloput tuntuivat tutkimuksen mukaan palvelutalojen asukkaista yksinäisiltä.
– Yksinäisyys kumpusi asukkaiden kokemuksissa muun muassa siitä, että palvelutaloasuntoa ei pidetä omana kotina, eikä välttämättä edes kodinomaisena paikkana. Tutkimuksen osallistujat kokivat, että vuorovaikutus talon toisten asukkaiden kanssa oli toivottua vähäisempää, ja osa asukkaista koki itsensä näkymättömäksi, oman elämänsä sivusta katsojiksi, kertoo Jansson tutkimuksen tuloksista.
https://vtkl.fi/iakkaiden-yksinaisyys-on-yleista-palveluasumisessa/
Mitä sinä odottaisit vanhusten palvelutalolta ? Itselleni olisi turvallisuudentunne tärkeä, että apua on lähellä ja myös seuraa kaipaisin.
Sitten kun ei itsestään enää pysty huolehtimaan eikä kotona pärjää edes enää
kotihoidon turvin palvelutalo on ainoa vaihtoehto.
Toivon, että Luoja korjaa pois sitä ennen. Ajatus siitä, että joutuisi kotinsa
jättämään ei sekään tunnu oikein mukavalta.
Kodinomaisuuden puuttumista tutkimukseen osallistuneetkin pitivät
ikävänä asiana ja sitä että, ihminen vanhempana muuttuu "näkymättömäksi".
Meitä ei aina pidetä enää persoonina, me olemme vai suuri massa
harmaapäisiä vanhuksia.
Vastaukset 31
Vanhimmat
On mahdollisuuksia mutta myös yksilökohtaisia rajoituksia.
Asunassamme palvelutalossa on mahdollisuuksia "ryhmäilyyn" mutta asukkien fyysinen ja psyykkinen valmius vaihtelee.
On järjestettyjä tilaisuuksia mutta enemmänkin omatoimisia.
Ilmoista riippuen mummeleita kokoontuu ulos juttuporukoihin. Valtaosa pyörätuolella.
Ukkeleita on vähemmän. Kahden, kolmen ryhmiä.
Vaikka olen terve seurustelu-upseeri halb¨vaantuneelle ja puhekyvyttömälle vaimolleni niin olen osallistunt kerran viikossa järjestetylle, todella ammattitaitoiselle ja yksilöt huomioon ottavalle tunnin liikkuvuusjumpalle. Eipä ole mukana kuin 6 mummelia eikä minun lisäkseni yhtään ukkoa.
Sopii kaiken kuntoisille.
On yhteisiä, kesäisiä ulkotilaisuuksia ja huonommalla ilmalla ja talvisin sisätilaisuuksia.
Vaimoni ei voi osallistua koska halvausta pahempi haitta on puheen tuottamisen mahdottomuus ja ulkoisten ärsykkeiden ymmärtäminen on hakusessaan. Sen verran pahaa tuhoa aivojen verisuonet aiheuttivat.
Ainakin osa noista ryhmämummeleista on varsin pirteitä eikä heillä pyörätuolisidonnaisuus ole pahasti vaikuttanut yläpään toimintaan eikä sosiaalisuuteen.
Liittyen viimeiseen virkkeeseesi.
Muutin halvaantuneen ja puhekyvyttömän vaimoni kanssa alle kilometrin päässä sijaitsevaan palvelutaloon.
Oma kolmiomme oli moneltakin osalta sopimaton kotihoidon varaan laskettavaksi.
Ilmeisesti minun asumiseni vuokraamassamme kolmiossa on vaikuttanut henkilökunnan toimintaan. Sekaannun puuhiin. Hoidan ruokialun enkä turhankin pitkälle. Samoin jätehuollon, tiskauksen, satunnaisen lakaisun, imuroinnin ja harvoin tapahtuvan moppauksen.
Tiedän vaimoni allergiat ja makutottumukset. Olin kotona ollessa hoitanut ravitsemuspuolen yli 20 vuotta oma-aloitteisesti ja siksi, että olin paremmin perillä ravintofysiologiasta kuin vaimoni.
Rättien hallinta on minulle ylivoimaista. Omista ulkovaatteitani lukuun ottamatta, ja osasta niitäkin, minun ei tarvinnut koskaan välittää mistään mitään.
Uskomattoman vaikeaa.
Nykyään hodan pyykit. Hoitsut panostavat pyykit kerkitsemääni lujaan pahvilaatikkoon pyykkiin menevät ja minä hoidan pyykit. Vien autolla laatikon läheiseen, kaupalliseen pesulaan ja noudan pois joskus ilmoitetun noutopäivän jälkeen.
Pikainen muutto tilavasta 22 vuotta asumastamme kolmiosta pieneen palvelutalon kaksioon jossa on sairaan vähän mitään säilytys- tai työtiloja, oli yhtä kaaosta.
Muutimme toukokuun alussa mutta en ole kotiutunut vieläkään. Tuskin kotiudunkaan.
Vaikka etäisyyttä omistuskolmioomme on vain alle kilometri niin hetkeäkään en harkinnut vaihtoehtoa jättää monikymmenvuotinen ja lasteni äiti palvelutaloon pelkästään käyntieni varaan.
Vaikka ei pysty puhumaan niin ymmärtää läsnäoloni ja huolenpitoni kaikessa karussa "kodikkuudessaan" ja, ainakin haluan uskoa läsnäoloni vaikuttavan ehkä myös henkilökunnan toimintaan. Suuntaan taikka toiseen! Valtaosa hoitaa hommansa nähdäkseni mallikkaasti.
Naapurikaupungin yrityksen kirjoilla olevia kotihoitsuja ilmeisesti juoksutetaan paikasta toiseen ja sekin on ymmärrettävää, etteivät he ole vain minun vaimoani varten!
Hoitsuilla on ilmeisen tiukka aikataulu joten minun on ymmärettävä, ettei heillä ole aikaa vaihtaa viisauksia minun kanssani.
Pyrin vaatimattomalta osaltani helpottavaan heidän työtään karuilla apupuuhilla.
Kodikseni tämä pe ---pi ei muutu koskaan.
Ei "myöhemmällä iällä" kotiudu enää mihinkään.
Sinulla on suuri vastuu, raskasta ja surullistakin sanoisin.
Mistä saat henkiset voimasi ?
Menneiden vuosikymmenten harmoninen yhteiselämä on kaiken perusta.
Kuuden viikonpäivän rutiinit rytmittävät elämää. Asioinnit kaupungilla. Viitenä viikonpäivänä jähyäminen kuntosalilla ja loppusilaus kiirettömän maailmanparantamisen muodossa salin kahviossa jähyämisen jälkeen.
Lauantai on huilipäiväni ja sunnuntaisin on kahvio kiinni mutta salin puolella on muutama kaverini joiden kanssa voi sarjojen väleissä vaihtaa muutaman sanan muustakin kuin jähyämisestä.
Pahinta on avuttomuuteni tunne! Puhekyvyttömyys on raskain taakka.
Hyvinvoitialueen sekava organisatio pahentaa asioita.
Samoin kun meillä. Annoin palvelutaloon ja käyn katsomassa joka päivä , ihan joka päivä ja oleilen 6-7 tuntia. hän on sänkypotilas, ei kipuja, ymmärtää paljon, puhuu hyvin vähän.. Kun puhun lähdöstä, sanoo moi, koskaan ei yritä jatkaa keskustelua että jäisin.
Kun vein palvelutaloon, nuorruin 20 vuotta muutamassa kuukaudessa.
Minäkin yritän auttaa hoitajia, syötän, avaan jopa muovipussit johon laittavat pyykit jne.
Laitos ei ole koti, mutta minkäs teet, jos sinne joudut. Toivottavasti kuolisi ennen.
mä toivon niitä eutanasia pillereitä yleiseen jakoon
menisin heti ostamaan kaappiin jo valmiiksi, joku ilta nukkumaan mennessä nielaseisin sen, eipä aamulla tarvis enään herätä näihin vanhuuden vaivoihin, ne kun vaan lisääntyy päiä päivältä elämä on hankalampaa,
nyt mahaki oikuttelee,
pierut paukkuu ja paska lentää
mihinkähän tämäki vielä johtaa,
no koitetaan jaksaa vielä tämä päivä
hengitellään !
Usko jo, ei ole mitään eutanasiapillereitä.
Kitulias loppuaika on jonninjoutavaa ihmiselle. Kuolema on armahdus.
samaa mieltä
kuhan sasi noi päättäjät järkiinsä
että vahvihtaisivat lakipykälät niin että eutapillerit saa jokainen
yli kahdeksankymppin joka i t s e sitä pyytää,
ei vanhuksilla yli kahdeksankymppisillä ole enään muuta tulevaisuutta kuin sairaana kituminen
ja sitä ei kymmeniä vuosia enään kukaan vahus halua kohdalleen,
p a r r i k a a d e i l l e kaikki vanhukset
eutanasia pillerit yleiseen jakoon, kuten oli HITLERIN aikakaudellaki kaikilla sotilailla taskussa pilleri jos joutu vangiksi niin sotilas itse nelasi salaa pillerin ja heti kuolla kupsahati, se sama pilleri jokaisen apteekin hyllylle jokaisen halukkaan saatavaksi,
vanhuksilla ei ole tulevaisuutta on vain työteliäs menneisyys ja tulevaisuuden sairudet kitumisineen ilman hoivaa,
vanhuus on ihmiselämän maanpäällinen helvetti,
siksipä pillerit yleiseen jakoon kaikille jotka ITSE sitä pyytää !
mielipide !
Vaimoni oli 52v ikäinen kun hänellä paljastui luuydinsyöpä. Elinikäennuste oli 3 -12 vuotta.
Laadimme kaikki mieleen tulevat tastamentit ja tahdot.
Minäkin lopetin palkkatyössä käymisen ja kotiuduin kokoaisesti. Vaimon kontrollien sallimissa puitteissa matkustelimme. Otimme kiitollisuudella vastaan jokaisen lisävuoden.
Spekuloimme myös mahdollisen leskeytymiseni aiheuttamaa tilannetta.
Se oli molemmille selvää, etten useammastakaan syystä ryhtyisi etsimään uutta elämäni sulostuttajaa.
Vaimoni ennuste kohdalleni oli masentava. Hän arveli leskivuosieni jäävän vähiin.
Arveli loppuelämäni lyhyyden syyksi kaksi vaihtoehtoa. Joko treenaisin tai ryyppäisin itseni hengiltä.
Nyt 81v / 77v olemme yrittäneet kotiutua palvelutaloon 5,5 kuukautta.
Minä muutin mukana seurustelu-upseeriksi. Huoltopäällikön vakanssi on sivutoimi.
Moni ikänainen rohkenee tulmaan iltapäivätansseihin
Moni ihminen on todella yksin palvelutalossanin. Vanhempana on vaikeampi solmia uutta tuttavuutta josta kehittyy ystävyys
Toivomus oli tietysti kun palvelutalo muotoa suunniteltiin että vanhukset saisivat seuraa toisistaan .vaan vaikka miten ehdottaa jollekkin että menisi naapurikuoneen asukkaan luo kahville kun hön on pyytänyt niin monta kertaa, niin ei mennä vaan ennemmin kyhjötetään yksin. Istuen ikkunan ääressä . Joten on niitäkin jotka piristyvät kun pääsevät asumaan palvelutaloon
Palvelutalon tarkoitus ei ole marttakerhon kahvikekkerit, seurustelu,
vaan huonokuntoisten auttaminen. Seura tulee siinä sivussa jos tulee.
Onko palvelutalon nimikkeellä enää mitään paikkoja? Lienee vain yhteisöllinen asuminen,m tehostettu ympärivuorokautinen palveluasuminen ja viimeisimpänä raskain laitoshoito josta pyritään eroon.
On palvelutalot, mutta ei vanhainkoteja - tai palvelutalot ovat olevinaan niitä
nykyään, vaikka vanhainkodit olivat yleensää pieniä ja edes vähän kotoisia.
Palvelutalot ovat laitoksia. Tämä on vain minun käsitykseni.
Aiemmin oli palvelutalo ja ja palvelukoteja. Eri alueilla palvelutalo saattoi tarkoittaa ympärivuorokautista palvelua eli hoivia tai asumismuotoa jossa hlökunta on paikalla vain päivisin.
Nykyisin nimikkeet muuttuvat, sillä verukkeella saadaan asukkaita maksamaan enemmän hoidostaan ja hoivastaan. Palvelutalo on sama kuin yhteisöllinen asuminen. Palvelukoti ympärivuorokautinen tehostettu palveluasuminen tai raskain hoito josta ollaan pääosin luopumassa laitoshoito.
TV: sarja EHTOOLEHTO
oli hyvä mielenkiintoinen suppea näkemys vanhusten yhteisöölisestä palvelutalo asummisesta,
samalla siinä oli huumorin muodossa seikkailua ja jonkinverran asiaaki tuli jlki, mitä pavelutalon siälle voi pesiytyä ,
tosi hyvä esitys siinä mielessä,
kun kaikki näyttelijät oli tuttuja
ammatilaisia, ja kaikki yli 80++ ++ siis ikäisiämme,
kuten Sela Sella, hänellä sattu kyllä tälläketaa olemaan vaatimaton sivurooli,
mutta muut heillä oli vauhti päällä , ja tapahtumia,
kaverit autto toisiaan,
omana näkemyksenä
en usko että vanhusten yhteisöllinen asuminen palvelutaloissa onnistuu monekaa kohdalla lopulta,
mun omaiset aina tähdetää minulle,
että koti on minulle paraspaikka viettää vanhuuttani, turvallisinki !
pakko kai on uskoa,
vai mitä mieltä olette ?
Eihän ihmsellä ole juuri koskaan hyvä olo, on joko liian yksin, tai liikaa väkeä, aina pitää valittaa.
Ei ole totta. Ei kaikki valita eikä kaikki ole valittamista.
Samaa miektä. Ka, pitkinä toivat vaikka kunnalla on kaksi sirkkeliä. Sanoi aikoinaan kunnan elätti polttopuista.
Kunnalliskodeissa oli ja on paljon tietoa.
Juu kaikki tunsivat toisensa ja toistensa asiat.
Jos ei tunne edes omia lapsiaan, niin miten on sitten muiden kansssa? Ei ole ketään tuttua, jonka kanssa voisi jutella, ja vieraat ihmiset pelottavat.
Palvelutaloon pääsyä ei kannata seuran takia odottaa.
Turvallisempaa siellä voi olla, mutta suurimmalla osalla on muistisairaus,
ei siellä oikeinn juttukaveria ole. Ihmisiä kuitenkin on.
Yksinäiseksihän sitä tuntee itsensä, kun talossa ei ole ketään tuttua ihmistä. Kaikki huoneet ovat ihan saman näköisiä, samat matot, samat taulut seinillä.
Pienen huoneensa saa kalustaa itse, mutta laitos on laitos.
"samat matot ja samat taulut" oli suora lainaus meidän vanhuksen toteamuksesta. Hän ei ollut käynytkään muissa huoneissa. Päivällisellä oli käynyt missä milloinkin, kaupungilla, naapurikylässä, entisessä talossaan ym. Hän meni "ulalle" kun tuli asuinkerroksestaa puoli kerrosta alas hissillä ruokasaliin.
Ei kaikissa paikoissa saakaan käydä muiden luona, siitä seuraa kuulemma sellainen soppa että on ollut kieltää heti ennen ongelmia. Vain yleisissä tiloiss saa istua ja jutella.
Hoivapaikoista on tullut kauhutaloja.
Yleistät liikaa.