Satamaan rajattomasti jätteitä

Anonyymi-ap

Loviisan Sanomat
10.10.2025

Valkon sataman ympäristölupa-​asia etenee – satamayhtiön tavoitteena minimoida jätetuonnin rajoitukset

Täydennetyssä ympäristölupahakemuksessa ehdotetaan merkittäviä muutoksia jätteiden käsittelyyn.
Loviisan Sataman uutta ympäristölupaa lähdettiin työstämään viime vuoden kärpäs- ja hajuongelmien jälkeen. Nyt ollaan päästy kuulutusvaiheeseen. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on julkaissut kaikki asiaan liittyvät asiakirjat.

Loviisan Sataman täydennetystä hakemuksesta löytyy muun muassa tämä ehdotus:

– Sataman kautta saa kulkea rajattomasti vihreän menettelyn jätejakeita ja jätteensiirtolupaa vaativia taulukossa 1 esitettyjä sekä niihin rinnastettavia jätetuotteita.

Asia ESAVI/19954/2025

Loviisan sataman toiminnan ja ympäristöluvan muuttaminen ja toiminnan aloittamislupa, Loviisa. Korkeimman hallinto-oikeuden osittain palauttama asia.

Palvelussa oleva päätös on sellaisena kuin aluehallintovirasto sen on tehnyt. Mahdolliset valitusten johdosta tuomioistuinten tekemät muutokset eivät näy päätöksessä.

Tiedoksiannetut asiakirjat ovat nähtävillä palvelussa siihen asti, kunnes asiassa annettava päätös saa lainvoiman. Tämän jälkeen palvelusta on saatavilla päätös.

Palvelusta ladattavista asiakirjoista kuten hakemus- ja päätösasiakirjoista on voitu poistaa henkilötietoja ja/tai salassa pidettäviä tietoja.

Voit valita ladattavat asiakirjat laittamalla rastin ko. asiakirjan kohdalle ja sen jälkeen painaa sivun lopussa olevaa Lataa valitut asiakirjat -painiketta.

https://ylupa.avi.fi/fi-FI/asia/3155312?gsid=c7f8f0b6-7c6d-44e2-b0b0-7433962c328b

23

924

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikäli ympäristölupahakemus ei tyydytä, niin nyt on Valkon asukkaiden ja myös kyläyhdistyksen aika toimia eikä odottaa, että joku muu taho toimii heidän puolestaan. Kyse on valkolaisten omasta viihtyvyydestä, turvallisuudesta ja myös kiinteistöjen arvosta. Lähettäkää siis ympäristölupahakemusta koskevia mielipiteitä Aluehallintovirastolle, jos olette tyytymättömiä. Se on ainoa tapa toimia. Mikäli sitten myöhemmin myönnetty ympäristölupa ei teitä tyydytä, niin silloin ympäristöluvasta on valitettava hallinto-oikeuteen.

    • Anonyymi

      Valkolaiset/ Valkom hambuser ovat aina olleet Loviisassa toisen luokan kansalaisia jos sitäkään. Loviisa on nätti kaupunki mutta asua ei siellä kauaa viitsinyt, onneksi sain tehtyä hyvän tilin aikoinani asuntokaupallani.

      • Anonyymi

        Kuulostaa paskapuheelta mutta uskon.


    • Anonyymi

      Minin nämä kuona-aineet ja jätteenpolttolaitosten tuhkat ovat menossa

      • Anonyymi

        Minne edes nämä jätteet? Onko sekin salaisuus?
        Ja mikä on näitten jätteitten lämpöarvo? Palavatko ne edes ilman ulkopuolista energiaa?
        Paljonko Italian mafialle joka tätä jäterumbaa pyörittää, pitää maksaa jätetonnista? Paljonko on kokonaiskustannus jätetonnilta sen hankinnasta polttotapahtuman loppuun ja tuhkien käsittelyyn asti? Onko tämäkin salaisuus?
        Ketkä tätä systeemiä Suomen päässä pyörittävät? Italiassahan koko jätebisnes on tunnetusti mafian hoidossa. Onko poliisi tutkinut mafiakytköksen Suomen osuuden vai onko Suomenkin PolPo osa mafian koneistoa?
        Kovin on salaperäistä ja salattua koko bisnes, näihinhän kysymyksiin et vastausta saa! Jonkun taskuunhan näistäkin kärpäsparvista rahat kilisee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minne edes nämä jätteet? Onko sekin salaisuus?
        Ja mikä on näitten jätteitten lämpöarvo? Palavatko ne edes ilman ulkopuolista energiaa?
        Paljonko Italian mafialle joka tätä jäterumbaa pyörittää, pitää maksaa jätetonnista? Paljonko on kokonaiskustannus jätetonnilta sen hankinnasta polttotapahtuman loppuun ja tuhkien käsittelyyn asti? Onko tämäkin salaisuus?
        Ketkä tätä systeemiä Suomen päässä pyörittävät? Italiassahan koko jätebisnes on tunnetusti mafian hoidossa. Onko poliisi tutkinut mafiakytköksen Suomen osuuden vai onko Suomenkin PolPo osa mafian koneistoa?
        Kovin on salaperäistä ja salattua koko bisnes, näihinhän kysymyksiin et vastausta saa! Jonkun taskuunhan näistäkin kärpäsparvista rahat kilisee.

        Ei mene sen viisaammin Norjallakaan.
        Lajitellut jätteet päätyi rekan mukana Norjan vuorten rotkoon kertoi jäärekkaohjelma tvssä.
        Jätteiden kuljettaminen kun on "viisaiden" mielestä niin kivaa.


    • Anonyymi

      Lieneekö monikaan Valkon asukas on mahtanut huomata, että myös tällainen asemakaava etenee kaupungin hallinnossa. Kaava mahdollistaa mm. Lammenpolun ja teollisuusalueen välisen suojametsän kaatamisen. Se myös mahdollistaa mm. sataman jätteiden varastoinnin teollisuusalueelle ja yhä lähemmäs asuinkiinteistöjä. Kaavahanke on todennäköisesti räätälöity alulle alueen maanomistajan etuja palvelemaan ja Valkon asukkaat on taas unohdettu. Yhtään uutta työpaikkaa ei kaavamuutos tuo, mutta tulee vaikuttamaan negatiivisesti asukkaiden viihtyisyyteen ja kiinteistöjen arvoon.

      Valkon satama, Valkolammentie/Lammenpolku

      https://www.loviisa.fi/asuminen-ja-ymparisto/kaavoitus-ja-maankaytto/kaavoitus/asemakaavoitus/vireilla-olevat-asemakaavahankkeet/valkonsataman-teollisuusalue/

      • Anonyymi

        Mitä enemmän pahuutta vastaan taistellaan sitä kierommat ja suuremmat otteet se valitsee.
        Valkosta suunnitellaan suurta teollisuuskeskusta kuten vaikka kotkan Mussalo tai Porvoon kilpilahti.
        Ahneiden himolla ei ole rajaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä enemmän pahuutta vastaan taistellaan sitä kierommat ja suuremmat otteet se valitsee.
        Valkosta suunnitellaan suurta teollisuuskeskusta kuten vaikka kotkan Mussalo tai Porvoon kilpilahti.
        Ahneiden himolla ei ole rajaa.

        Mistä rahat. Loviisan kassa vuosikausia tyhjä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä rahat. Loviisan kassa vuosikausia tyhjä

        Ei unelmoijat tarvii rahaa. Ne vaan hissukseen etenee unelmansa suuntaan vieden rahat palveluista.
        Mutta korkeammat tahot valmistelee tuhoa jota ei unelmoijat ota huomioon.
        Terroristeja majoitetaan kansan sekaan jotta voivat sotia meitä vastaan kunhan maailman kaaos alkaa.
        Petaavat siis unelmoijat omaa tuhoaan.


    • Anonyymi

      Loviisan elinkeinoelämää on kehitetty ydinvoiman ehdoilla ja kauniista kylpyläkaupungista on samalla tehty jättömaata jossa muu business ei juuri menesty. Loviisasta tulee ihmisille mieleen vanha venäläinen ydinvoimala. Turistit ei tänne tule.

      Kun Loviisan satama myytiin Helsingille niin mitä odotettiin? Näillä kulkuyhteyksillä ei ole luvassa muuta kuin hitaasti liikkuvaa bulkkitavaraa jonka välivarastointi ei Helsingissä onnistuisi mutta muutaman valkolaisen piipitys ei kauas kanna.

      • Anonyymi

        Sataman nykyinen liikennemäärä ja tuotot ovat niin vähäisiä, ettei siihen toimintaan kannata sijoittaa enää lanttiakaan. Siksi satamayhtiön suurin omistaja Helsingin satama ei sijoita sinne rahojaan. Väylän syventäminen on täysin tarpeetonta veronmaksajien varojen tuhlausta ja satama-alueen omistaja kaupungin 100 % omistama muutaman sadan tonnin liikevaihdon omaava Loviisan Satamakiinteistöt Oy ei pysty kustantamaan miljoonia maksavaa satama-altaan ruoppausta. Haisevan jätteen varastointi ei todellakaan onnistuisi Helsingissä, mutta täällä voi, kiitos apaattisen kaupunginhallituksen ja valtuuston, tehdä mitä tahansa. Jos Valko olisi rkp:n tukialuetta, niin sontasirkus olisi vihelletty poikki jo ajat sitten.

        Se irvalemasi ydinvoimala on elättänyt kaupunkia kymmeniä vuosia ja tuottanut erittäin suuret
        verokertymät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sataman nykyinen liikennemäärä ja tuotot ovat niin vähäisiä, ettei siihen toimintaan kannata sijoittaa enää lanttiakaan. Siksi satamayhtiön suurin omistaja Helsingin satama ei sijoita sinne rahojaan. Väylän syventäminen on täysin tarpeetonta veronmaksajien varojen tuhlausta ja satama-alueen omistaja kaupungin 100 % omistama muutaman sadan tonnin liikevaihdon omaava Loviisan Satamakiinteistöt Oy ei pysty kustantamaan miljoonia maksavaa satama-altaan ruoppausta. Haisevan jätteen varastointi ei todellakaan onnistuisi Helsingissä, mutta täällä voi, kiitos apaattisen kaupunginhallituksen ja valtuuston, tehdä mitä tahansa. Jos Valko olisi rkp:n tukialuetta, niin sontasirkus olisi vihelletty poikki jo ajat sitten.

        Se irvalemasi ydinvoimala on elättänyt kaupunkia kymmeniä vuosia ja tuottanut erittäin suuret
        verokertymät.

        Ja IVOn miljoonat upotettiin mereen


    • Anonyymi

      Paikallisia luottamushenkilöitä ei valituksi tulemisen jälkeen kiinnosta juuri mikään kaupunkilaisten elinolosuhteisiin vaikuttava asia. Toki siinä tapauksessa, jos asia jotenkin koskee heitä itseään, niin suu saattaa aueta. Siten ainoat kansalaisille lain suomat vaikuttamiskeinot ovat esittää AVI:lle mielipiteensä sataman ympäristölupahakemuksesta ja tarvittaessa sitten tehdä hallinto-oikeudelle kunnallisvalitus lupapäätöksestä. Luulisi nyt Valkon asukkaiden ja etenkin heitä edustavan kyläyhdistyksen toimivan eikä odottaa rukkaset suorana joidenkin muiden tekevän jotain asian eteen.

      • Anonyymi

        Edellisessä valtuustossa oli tasan yksi valtuutettu, joka puuttui asioihin sekä toi esille epäkohtia mm. sataman toimintaan liittyen. Siis vain yksi valtuutettu, jonka teot eivät jääneet vain pelkäksi kaunopuheeksi. Eipä saanut vaaleissa valkolaisten ääniä ja jäi valitsematta. Nyt heidänkään asioita ei tosiasiallisesti edes yritä ajaa enää kukaan. Sitä saa mitä tilaa ja äänestää.


      • Anonyymi

        Antaa mennä kun on alamäki. Kun kerran viljelevät ammattivalittaja-titteleitä, niin haistakoon kirjaimellisesti P***n ja ajakoot itse asiansa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Antaa mennä kun on alamäki. Kun kerran viljelevät ammattivalittaja-titteleitä, niin haistakoon kirjaimellisesti P***n ja ajakoot itse asiansa.

        Naulan kantaan!


    • Anonyymi00019

      Kuvia Suomesta: tähän me pystymme. Tuodaan jätettä, maailma pelastuu.

    • Anonyymi00020

      Tässä jätteiden tuonnissa ulkomailta nähdään jälleen että SUOMI PELASTAA MAAILMAN OMA HYVINVOINNIN KUSTANNUKSELLA.
      Järki käteen, meitä on opetettu laittelemaan jätteet niin tarkasti ettei polttoon ole tarpeeksi poltettavaa jätettä......TYHMÄÄ JA VIELÄ TYHMEMPÄÄ !
      Tämäbon sitä vihreää siirtymää.....eikös niin ?

    • Anonyymi00022

      Satamajohtajan tarinaa paikallisessa lehdessä:

      "...Satamaan on rakennettu Suomen ensimmäinen satamavarasto, jossa on hajunpoistojärjestelmä. Ympäristöpäästöjä arvioidaan mittaamalla, mallintamalla sekä asiantuntija-arvioinneilla. Myös jätteiden hajupäästöjä on tutkittu, eikä niiden satamakäsittelystä aiheudu hajuhaittaa satama-alueen ulkopuolelle. Kaksi vuotta sitten sataman kautta reititettiin jäte-erää, missä oli mukana erittäin valitettavaa hajuhaittaa aiheuttanutta käsittelemätöntä ruokajätettä...."

      Tarinan mukaan jätteiden satamakäsittelystä aiheudu hajuhaittaa satama-alueen ulkopuolelle. Hajuhaittaa on muka aiheutunut vain kerran kaksi vuotta sitten. Kaikki sataman lähialueella ja Valkossa kauempanakin asuvat tietävät, että hajuhaittoja on aiheutunut sen jälkeen useasti. Miksi sataman tj viitsii yhä jauhaa soopaa? Pitääkö hän kaupungin asukkaita täysinä pälleinä? Eikö olisi jo aika vaihtaa toimitusjohtajaa, jotta luottamus sataman toimintaan saataisiin palautettua. Toki luottamus pitää sataman jatkossa ansaita omalla toiminnallaan.

      • Anonyymi00023

        Merkillepantavaa on, että kaikki jätteiden käsittelystä aiheutuvia ongelmia vähättelevät ja jopa ne kieltävät eivät asu sataman aiheuttaman löyhkän ja kärpäsparvien ns. vaikutusalueella. Tähän porukkaan kuuluu myös sataman tj, joka tiettävästi ei asu Loviisassa.


      • Anonyymi00024
        Anonyymi00023 kirjoitti:

        Merkillepantavaa on, että kaikki jätteiden käsittelystä aiheutuvia ongelmia vähättelevät ja jopa ne kieltävät eivät asu sataman aiheuttaman löyhkän ja kärpäsparvien ns. vaikutusalueella. Tähän porukkaan kuuluu myös sataman tj, joka tiettävästi ei asu Loviisassa.

        Eipä asu Åttokaan.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      925
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      888
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      765
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      711
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      648
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      611
    7. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    8. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      577
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      576
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      19
      532
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      513
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      499
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      482
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    16. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      34
      467
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      450
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      434
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      6
      421
    Aihe