Maria Corina Machado, venezuelalainen oppisition johtaja on saanut Nobelin rauhanpalkinnon.
Tästä valinnasta tullaan vielä keskustelemaan paljon. Norjalaiset tekivät oman valitansa,ja palkinnon sai oikea henkilö. Samalla Norjan palkintokomitea vältti valitsemasta Trumpia, jjoka oli tyrkyllä, ehkä itse tai Netanyahun kanssa palkinnolle.
Oliko valinta osoitus rohkeudesta vai pelkuruudesta?
Äänestysliput luotien sijasta
13
265
Vastaukset
- Anonyymi
Ei osaa sanoa kun ei tunne hyvin Venezuelan tapahtumia.
Muistikuva on, että sieltä paetaan pois joten palkinto
oppisitiolle kuulostaisi oikealta.
Trump ei rauhanpalkintoa ansaitse. Äijä on epävakaa sekopää,
sanon näin kansankielellä. - Anonyymi
Kyllä hän on hengenvaarassa, joka päivä, sanoi senkaltaista itsekin. Näiden kolmansien maiden kansalaiset ovat väkivaltaisempi kuin demokraattisessa, länsimaassa kasvaneet. Ruotsissakin valtaosa väkivallasta ja rikoksista on nykyään muualta muuttaneiden tekemiä, mm. ministeri Anna Lindhin puukotti maahanmuuttaja, ja luultavasti Olof Palmen myös.
- Anonyymi
Äärikeistolaiset tappoivat molemmat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äärikeistolaiset tappoivat molemmat.
Äärivasemmistolla huonoja ampujia, osui Trumpia vain korvaan, Palmeen osui, kun metrin päästä sai tähdätä.
- Anonyymi
Oikeaan osoitteeseen rauhanpalkinto meni. Se on tuki demokratialle
ja vallanvaihdolle Venezuelassa.Kuten taisin jo kertoa, Venezuela oli vauras ja vapaa sitsemänkymmentäluvulla, kun sosiaalidemokraattine presidentti Carlos Andrés Pérez johti maata ja määräsi öljyteollisuuden palvelemaan oman maan etuja, elintaso nousi ja kansa vaurastui. Kolumbialaiset ylittivät rajan sankoin joukoin, koska Venezuelassa ansaitsi paremmin. Nyt ihmisvirta kulkee vastakkaiseen suuntaan kun köyhät venecot pakenevat Maduron hirmuvaltaa; rikkaat ovat jo lähteneet lekottelemaan uima-altaille Miamin gusanojen seuraksi ja ne jotka ovat vielä jäljellä myyvät tehtaidensa tuotteet ulkomaille, ettei vain maan hallitus ja köyhät hyötyisi mistään.
Chavezin sosialismissa oli hyviäkin puolia, mutta Maduro on syrjäyttänyt demokratian täysin ja Venezuela on tätänykyä vasemmistodiktatuuri.
Venezuelassa on menossa yhteiskuntaluokkien välinen konflikti ja se että Trump ja USA sekaantuvat ja kaikin tavoin puuttuvat asiaan ei auta ketään. Trump haluaa rangaista Venezuelaa upottmalla Ns. huumeveneitä (Tren de Agua) miehistö mukaanluettuna, kansainvälisillä vesillä ja ilman oikeudenkäyntiä.
- Anonyymi
Palkinnon saanut Machado omisti palkintonsa sekä venezuelan kansalle että Donald Trump. Ja Trumphan jo soitti ja puhui Machadon kanssa puhelimessa, siitä päätellen myös Yhdysvaltojen hallinto on palkinnonsaajasta virallisestikin tyytyväinen.
Mutta ketkä eivät olet tyytyväisi siihen että anti-kommununisti voitti Nobelin on äärivasemmisto: sitä vihapuheen määrää mitä tuore voittaja on saanut äärivasemmiston suunnalta päälleen. Todella likaista käytöstä, ja suorastaan rasistista naisvihaa jälleen kerran äärivasemmiston taholta. - Anonyymi
Etelä-Amerikan vitsaus ollut hurmahenkinen laitasosialismi, jota sotilasdiktatuurit aikanaan yrittäneet kukistaa.
Toivottavasti Trump keikauttaa Maduron .Etelä-Amerikan laitavasemmisto ei todellakaan ole iloinen valinnasta, koska Machado on pyytänyt Trumpilta ja jopa Netanjahulta apua Maduron viralta panemiseksi.
Tilanne ei ole ihanteellinen ja paras vaihtoehto olisi jos Venezuela ratkaisisi tämän ongelman itse ja järjestäisi vapaat vaalit, ulkomaisten tarkkailijoiden läsnöllessa valvomassa ja ilman amerikkalaisten väliintuloa.
Valitettavast OAS on täysin hampaaton järjestö eikä pysty pakottamaan Venezuelaa vaaleihin.
- Anonyymi
Ratkaisu lyhyesti. Mitä tapahtui. Kuuban kommunistipuolue, päälehti.
"Äärioikeistolainen oppositiohahmo ja väkivallan lietsoja María Corina Machado, jonka suurin hyve on vaatia epäjärjestystä, epävakautta ja kaaosta Venezuelassa, sai vuoden 2025 Nobelin rauhanpalkinnon"- Anonyymi
Lisäksi Kuuban älymystö antaa seuraavan lausunnon, tässä sen alku ja loppu
Ihmisyyden puolustajien älymystö, taiteilijoiden ja yhteiskunnallisten liikkeiden verkosto tuomitsee jyrkästi Nobelin rauhanpalkinnon myöntämisen María Corina Machadolle, mikä teko on kyyninen eskalaatio hegemonisessa keskustelussa ja Yhdysvaltojen sotatoimissa. Tämä manööveri ei suinkaan ole naiivi; se pyrkii tarkoituksella vaikuttavaan maailman mielipiteeseen Venezuelaan kohdistuvasta hyökkäyksestä naamioiden sen "vapauden sodaksi". Tämän vakavan ja häpeällisen manööverin edessä, joka pyrkii vain oikeuttamaan kokonaisen kansakunnan kuoleman ja tuhon ja loukkaa järkeä ja ihmisarvoa,
Ihmisyyden puolustajien älymystö, taiteilijoiden ja yhteiskunnallisten liikkeiden verkosto
kehottaa kiireellisesti maailman kansoja, kaikkia niitä, jotka aidosti uskovat rauhaan ja itsemääräämisoikeuteen ja puolustavat näitä arvoja, nostamaan äänensä voimakkaasti ja yhtenäisesti protestiksi.
- Anonyymi
Paksua . Kuuba se ei pääse karvoistaan eroon, kuin vanhan Neuvostoliiton Pravdan kirjoitukset.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww741185EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 79835
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43678
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30626
