koira-allergiaa??

meille tuli reilu pari viikkoa sitten koiranpentu. koiran oltua meillä kaksi päivää, alkoi minulla kova nuha (ihan kirkasta ja lähes kuin vettä) ja jatkuva aivastelu, joka jatkuu yhä eikä näytä minkäänlaisia laantumisen merkkejä. muuten ei ole flunssainen olo, kuumetta tms. Mieleen vaan ensimmäisenä tulee, että olenkohan allerginen koiralle. aikaisemmin ei minulla ole todettu minkäänlaisia allrgioita. Eli jos jollakin on samanlaisia kokemuksia, tai tietoa että minkälaisia allergiaoireita saattaa koia-allergiassa olla, niin kertokaa??!! =)
11846
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Jos pentu on ollut vasta pari viikkoa,eikä sinulla aikaisemmin ole ollut allergiaa, niin luulen ettet ole ehtinyt tuossa ajassa altistua...

ps. nyt on ollut muuten liikkeellä kesäflunssaa jossa on vain nuha oiretta,eli kunnolla vuotaa vetistä räkää.

mutta jos jatkuu pidempään ja alkaa silmäoireita,käy testeissä!

Äänestä
  • on allerginen koiralle, tai kissalle, oireet alkaa yleensä muutamassa tunnissa.
    Minä olen aivastellut 45 vuotta, on kokemusta.

    Äänestä

vähän huonolta,mutta toivotaan ettei olisi kuminkaan allergiaa.
Veljeni kun tulee meille niin 10 minuutin kuluttua sais alkaa keräämään räkänäytteitä halutessaan,just tuota kirkasta,kuin vettä vaan.Ei oo ikinä asunut minkään eläimen kanssa saman katon alla,joten ei tarvi pitkää altistumista välttämättä.

Äänestä
  • Allergiaa edeltää altistus,tai aikaisempi allergisoituminen jollekkin muulle aineelle.Siis ei ole niinkään akuutti juttu.

    Äänestä

  • Jassu kirjoitti:

    Allergiaa edeltää altistus,tai aikaisempi allergisoituminen jollekkin muulle aineelle.Siis ei ole niinkään akuutti juttu.

    nyt.
    Entäs sellainen juttu että jollain saattaa tulla jostain aiemmin kokeilemattomasta lääkkeestä anafylaktinen shokki,vaikka ei siis oo ikinä kärsinyt allergiaoireista.Ja on nimenomaan allergiareaktio.

    Laitan tähän sulle sen tekstin,näet mistä on kysymys,ja ei siis tarvi aiempaa altistumista.

    Joskushan se allergia saattaa puhjeta,miksi kiistät sen mahdollisuuden?

    "Anafylaktinen shokki on vakava allerginen reaktio, joka saattaa kehittyä muutamassa minuutissa. Anafylaktisen shokin voi aiheuttaa lääke, ruoka-aine tai hyönteisen pisto. Oireina ovat punakka läikikäs iho, levottomuus, kasvojen ja kaulan turpoaminen, hengitysvaikeudet ja nopea syke. Tällöin on aina otettava yhteyttä lääkäriin. Nopeasti apua saa hätänumerosta 112."

    Äänestä

  • kuule kirjoitti:

    Allerginen reaktio voi tulla kun olet toisen kerran saanut esim. jotakin lääkettä, mikä ei ensimmäisellä kerralla aiheuttanut mitään.
    Samoin ampparin pistot. Eiköhän koirien hilseet aiheuta samoin.

    Äänestä

Kai olet pessyt koiran? Yleensä pentu haisee niin voimakkaasti pissille ja kakille, että oireita voi tulla niistä.

Pennusta voi saada paljon voimakkaammat allergiaoireet kuin aikuisesta koirasta. Aika usein allerginen tottuu omaan koiraansa ja oireet häviävät vähitellen. Toivottavasti sinulle käy niin, jos kyseessä on allergia.

Jos olet allerginen koirallesi, ota jotakin allergialääkettä ensi alkuun ja odottele, jospa oireet häviäisivät vähitellen.

Äänestä

ja pyydä lähete labraan. IgE-luokan vasta-aineet kannattaa pyytää ja sieltä "koira-rast" tai sitten ihan vaan perusseulonta johon liittyy erittely mahdollisista positiivisista ryhmistä. IgE-luokan vasta-aineet voi olla koira-allergiassa koholla vaikkei mitään oireitakaan vielä olisi. Kannattaa selvittää mahdollinen allergia heti, tiedät sitten ainakin mikä on tilanne eikä tarvitse arvailla.

Terveisin "koirallinen", joka ei viitsi töissä rekisteröityä;)

Äänestä

Ota koiran tassu käteesi ja raapaise sen kynsillä toiseen käsivarteesi pieni naarmu, niin, että iho rikkoutuu hieman. Mikäli naarmu turpoaa punoittaa ja kutittaa, aiheuttaa koira sinulle yliherkistymistä. Voi olla että et ole vain koiralle allerginen, vaan koska nyt on siitepölyä ilmassa voimakkaasti, voi olla ristiallergiaa, jolloin reagoit sellaisiin allergeeneihin joihin et reagoi normaalisti (esim. heinä ja koira voi olla yhdiste jolle reagoit yhdessä, mutta et erikseen, monilla on esimerkiksi näin siitepölyaikaan tomaatti on oikein myrkkyä...)

Äänestä
  • mutta allergiatestistä se ei tosiaankaan käy! Tällä testillä voi varmaankin mitata jotain ihan muuta...

    Terv. koirallinen

    Äänestä

Nuo oireet ovat kyllä selviä allergiaoireita. Kyllä se voi olla koira-allergiaa, mutta voisi olla esimerkiksi heinäallergiaakin, sillä nyt heinät kukkii aika voimakkaasti. Voithan tietysti mennä otattamaan allergiatestit niin tiedät varmasti. Voit myös kokeilla olla koirastasi (ja kaikista eläimistä) erossa muutaman tunnin ja katsoa helpottaako oireet. Jos helpottaa niin todennäköisesti koiran aiheuttamaa, jos ei niin se on jotain muuta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

emppu kirjoitti:

meille tuli reilu pari viikkoa sitten koiranpentu. koiran oltua meillä kaksi päivää, alkoi minulla kova nuha (ihan kirkasta ja lähes kuin vettä) ja jatkuva aivastelu, joka jatkuu yhä eikä näytä minkäänlaisia laantumisen merkkejä. muuten ei ole flunssainen olo, kuumetta tms. Mieleen vaan ensimmäisenä tulee, että olenkohan allerginen koiralle. aikaisemmin ei minulla ole todettu minkäänlaisia allrgioita. Eli jos jollakin on samanlaisia kokemuksia, tai tietoa että minkälaisia allergiaoireita saattaa koia-allergiassa olla, niin kertokaa??!! =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu