Poika syyttää "huonosta nuoruudesta"

En postaa tänne käytännössä ikinä mitään, mutta nyt osui kerrankin "omalle kohdalle" sellainen saippuasarjakohtaus että pakko edes jostain hakea vertaistukea kun en keksi minne muuallekaan kirjoittaa.

Poika, 26 v. siis kutsuttuna siskonsa kihlajaisiin kotiin juo melko lailla olutta ja viiniä ja alkaa tilittää minulle ja isällensä kuinka hänellä on "paha olla" ja kuinka se on meidän syytä. No ensimmäinen ajatus tietysti on että nyt juoniorilla lähtenyt annostelu vähän käsistä ja miehenikin siinä suunnilleen jo pyöritteli silmiään kuinka "aina saa hävetä" ja pohti että kärsiiköhän poikamme jostain huomiohakuisuudesta tai narsismista kun ei voi siskonsa juhlissakaan olla hiljaa, mutta osa asioista joita hän sanoi todella pysäyttivät minutkin ajattelemaan.

Sanoi mm. kuinka häntä ärsyttää jatkuvat tiedustelut tyttöystävistä ja perheen perustamisesta, vaikka hän muka "ei ole ikinä edes halannut tyttöä" koska heihin on niin vaikea tutustua. Meillä mies piti aika kovaa kuria nuoruuden ajan että ei alkoholia tai päihteitä ja kotiintuloaika klo. 21 aina 18 v. asti (mitä itse pidin vähän tyhmänä).

Kertoi myös kuinka mahdotonta treffisovelluksista on saada seuraa kun on nolla tykkäystä ja nolla sitä ja nolla tätä ja kehotin häntä että ehkä tyttöihin kannattaisi tutustua ihan oikeassa elämässä esim. kavereiden kautta ja tässä kohtaa sitten paljastui ettei hänellä ole kavereita. Taustalla voi varmaan olla myös se, että etenkin pojan teinivuosina muutimme paljon paikkakunnalta toiselle joten ymmärrän hyvin ettei muutamassa kuukaudessa per koulu välttämättä synny kovin vahvoja ystävyyssuhteita.

No siinä sitten serkukset isän puolelta liittyivät keskusteluun ja yrittivät vähän hillitä hysteeristä poikaparkaa kertomalla kuinka yhden yön juttuja tulee ja menee, mutta kuinka parinvalinnassa tärkeintä on löytää ihminen jonka kanssa ne arjen kemiat yksinkertaisesti "natsaa" ja tässä kohtaa poika paiskaa viinilasin seinään ja oudon matalalla, lähes demonisella äänellä murisee kuinka hän ei koskaan ole harrastanut seksiä...

Jotenkin tuli sellainen kylmän viiltävä olo vatsaan että olenko pettänyt lapseni jotenkin kasvatuksessa kun eihän tällaisista asioista koskaan oman pojan kanssa tullut puhuttua että kuinka tytöt ja kaverit jne. mutta jotenkin vain oletin että nuo asiat olisivat olleet kunnossa ihan ilmankin mitään huolehtimista ja nyt vain pelottaa että epäonnistuinko äitinä täysin
0124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu