Verbatim-levyt muuttuneet kelvottomiksi

Viimeksi kun tilasin verbatim DVD RW levyjä niin totesin että ainakin 90%
on pilallisia. Aiheuttaa melkoista päänvaivaa kuluttajille ja on luonnonvarojen
haaskuuta valmistaa tavaraa joka on kelvotonta jo uutena.
27536
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Eipä paljon kannata DVD-RW -levyjä enää käytellä tallennukseen. Hitaita, vähän tallennustilaa, ja suht kallista tallennusta per megatavu. Enpä edes muista milloin on tullut CD:lle tai DVD:lle jotain poltettua.

Äänestä

Eipä noita kannata enää ostaa. Vanhanaikaisia, hitaita, pienikokoisia tilavuudeltaan..

Äänestä
  • Ja epäluotettavia nämä kiiltävät lasinaluset!

    Vika ei muuten välttämättä ole levyissä, vaan polttavassa asemassa.

    Itse tein aikanaan varmuuskopiot näille lasinaluisille. Aina polton jälkeen tarkastus, että levy toimii ok. Tarkastin vanhempiakin levyjä ajoittain. Kaikki OK

    3 vuoden päästä huomasin, ettei vasta poltettu levy ollutkaan luettavissa. Rupesin käymään arkistoja läpi ja kaikki pilalla!

    Polttavan aseman polttolaatu oli siis laskenut kuin lehmän häntä. Uudella asemalla poltetut levyt kesti 3 vuotta, 2 vuoden ikäisellä poltetut vuoden jne. Eli siinä vaiheessa, kun levyn kirjoitus ei enää onnistunut, ei mikään varmuuskopiokaan enää ollut käyttökelpoinen. Kaikki happani about samalla kellonlyömällä.

    Netistä tuli tuon jälkeen opiskeltua, että kaikenlaiset yhteensopivuusongelmat myös yleisiä. Ehkä omakin kokemus tätä sarjaa. Jos lasinalusien kanssa halutaan täysi varmuus siitä, että on levyt luettavissa vaikka 5 vuoden päästä, pitäisi varmuuskopiot polttaa kahdella eri asemalla (myös eri merkkiä) kolmelle erimerkkiselle levylle. Siis kaikki data 6 kertaan tallennettuna. Sitten on toivoa, että 5 vuoden päästä on edes 1 toimiva kopio!

    Ja kun niille levyille ei edes paljoa mitään mahdu....

    Kovalevyillä olen säilyttänyt dataa ongelmitta pitkiäkin aikoja. Ensialkuun siirtokelkkojen kanssa pelaten ja nykyään ulkoisilla levyillä.

    Poltettavat levyt ovat käyttökelpoisimmillaan lasinalusina.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ja epäluotettavia nämä kiiltävät lasinaluset!

    Minulla useimmat itse polttamani cd-levyt ovat toimineet hyvin jo 20 vuotta, mutta eivät ihan kaikki. Muutamia on mennyt pilalle. Olen kuitenkin tehnyt tietokoneelle kaikista levyistä näköiskopion ja polttanut pilalle mennen tilalle uuden muutamassa minuutissa.

    Tähän hommaan tarvitaan ilmainen poltto-ohjelma, esimerkiksi AnyBurn. Niin ja tietysti optinen tallennin, jollaista ei nykykoneissa enää ole. Sen saa kaupasta noin 35 eurolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Vaan ei saa enää tulevaisuudessa. Se on näissä myös suuri ongelma

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Vaan ei saa enää tulevaisuudessa. Se on näissä myös suuri ongelma

    "Vaan ei saa enää tulevaisuudessa."

    Optisia asemia valmistetaan niin kauan kuin cd- ja dvd-levyjäkin, eli valmistaminen ei varmasti lakkaa lähitulevaisuudessa. Suomessa on vähän väkeä, mutta kymmenien miljoonien asukkaiden maissa näitä asemia on tarjolla kymmeniä ei malleja.
    https://www.amazon.de/s?k=optcal+drive&crid=32W1KSOX5CIRY&sprefix=optcal+drive,aps,97&ref=nb_sb_noss_2

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ei valmisteta vaan se loppuu aika piakkoin..

    Äänestä

Yleensä tallennus kovalevylle tai tikulle on mahdollista vain tv-kanavilta.
Onko olemassa tallenninta joka tallentaa ulkoisesta lähteestä esim. VHS tai
DVD ?
CD/DVD soitinten mekaniikka kuluu. Kun voitelee moottorit sekä laserpään
kiskot ja putsaa linssin niin masiina saa yleensä jatkoaikaa.

Äänestä
  • VHS on analogisuttua. Se pitää ensin muuttaa digitaaliseksi. Muinoin tarvittiin esim. videoeditointikortti tietokoneeseen, nyt saattaa toimia ihan jokin muunninpalikkakin.

    DVD yms. on puolestaan digitaaliajan tuote, joten siitä voisi periaatteessa tehdä 1:1 kopion kovalevylle, mutta tuoreempien keksintöjen lailla tämä on pilattu kopiosuojauksilla. Eli data on levyllä digitaalisena, mutta kuluttajatuotteiden pitäisi suostua syöttämään sitä ainoastaan näyttölaitteille, ei tallentimille. Myös monilta tv-kanavilta tallennettava materiaali suojataan ja se voi olla katsottavissa vain x kk aikana.

    ...osa suojauksista on kyllä helppo kiertää. Toisaalta näistä hiton suojauksista on myös riesaa, välillä ei kuva/ääni siirry, kuten pitäisi.

    Reilu 10 vuotta sitten meillä oli jopa Teostomafian lanseeraama teostomaksu, jota perittiin kaikilta tallennusvälineiltä, kuten ulkoisilta kovalevyiltä. Periaatehan oli, että kaikki kuitenkin teki laittomia kopioita ja kaikkia oli syytä rangaista.... joten teostomafialle maksettiin korvauksia vaikkapa omista valokuvista, koska sitä samaa kovalevyä olisi voinut käyttää myös musiikin/elokuvien tallennukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    VHS on analogisuttua. Se pitää ensin muuttaa digitaaliseksi. Muinoin tarvittiin esim. videoeditointikortti tietokoneeseen, nyt saattaa toimia ihan jokin muunninpalikkakin.

    DVD yms. on puolestaan digitaaliajan tuote, joten siitä voisi periaatteessa tehdä 1:1 kopion kovalevylle, mutta tuoreempien keksintöjen lailla tämä on pilattu kopiosuojauksilla. Eli data on levyllä digitaalisena, mutta kuluttajatuotteiden pitäisi suostua syöttämään sitä ainoastaan näyttölaitteille, ei tallentimille. Myös monilta tv-kanavilta tallennettava materiaali suojataan ja se voi olla katsottavissa vain x kk aikana.

    ...osa suojauksista on kyllä helppo kiertää. Toisaalta näistä hiton suojauksista on myös riesaa, välillä ei kuva/ääni siirry, kuten pitäisi.

    Reilu 10 vuotta sitten meillä oli jopa Teostomafian lanseeraama teostomaksu, jota perittiin kaikilta tallennusvälineiltä, kuten ulkoisilta kovalevyiltä. Periaatehan oli, että kaikki kuitenkin teki laittomia kopioita ja kaikkia oli syytä rangaista.... joten teostomafialle maksettiin korvauksia vaikkapa omista valokuvista, koska sitä samaa kovalevyä olisi voinut käyttää myös musiikin/elokuvien tallennukseen.

    Ei ole kopiosuojattu ja vaikka onkin niin purkaminen on helppoa.

    Äänestä

Mistä helvatun historiaan hävinneistä jutuista porukka puhuu?

Äänestä
  • ei dvd häviä mihinkään. kun sulla on elokuva dvdllä, se oikeasti on sun oma.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    ei dvd häviä mihinkään. kun sulla on elokuva dvdllä, se oikeasti on sun oma.

    Kyllä ne häviää koska soittimet häviää. Tulevaisuudessa hankala toistaa DVD levyjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kyllä ne häviää koska soittimet häviää. Tulevaisuudessa hankala toistaa DVD levyjä.

    Mihin perustuu uskosi, että dvd-soittimet häviävät jonnekin? Mikään menneisyydessä ei tue tätä. 78 kierroksen äänilevyt katosivat kaupoista jo 1950-luvulla, mutta esimerkiksi Saksan Amazon myy noita levyjä toistavia levysoittimia vielä tänäänkin.

    Suomen markkinat ovat niin pienet, että täkäläisistä kaupoista saattaa ajan mittaan kadota yhtä sun toista. Se ei tarkoita, ettei laitetta voisi ostaa muualta.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    VHS nauhuritkin ovat kadonneet kaupoista ja vuosi vuodelta hankalampi löytää käytettynä kun ihmiset vie niitä SER kontteihin..

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    VHS nauhuritkin ovat kadonneet kaupoista ja vuosi vuodelta hankalampi löytää käytettynä kun ihmiset vie niitä SER kontteihin..

    Ja VHS oli aikoinaan kymmeniä vuosia erittäin suosittu formaatti.. Että ei ollut mikään harvinaisuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ja VHS oli aikoinaan kymmeniä vuosia erittäin suosittu formaatti.. Että ei ollut mikään harvinaisuus.

    Analogisia tv-lähetyksiä ei enää ole, joten VHS-nauhurilla ei voi nauhoittaa ohjelmia. Sen sijaan markkinoille tulee yhä kaiken aikaa uusia dvd- ja blu-ray -levyille tallennetuja ohjelmia, mm. konsertteja. Niinpä dvd- ja blu-ray -soittimiakin valmistetaan ja myydään edelleen. Blu-ray -soittimet toistavat myös dvd-levyt.

    Varmaankin levyjen suosio on vähentynyt erilaisten suoratoistopalvelujen suosion kasvaessa, mutta tuntuisi omituiselta, että levyjä toistavia soittimia lakattaisiin valmistamasta ennen kuin itse levyjen valmistus lakkaa. Ainakaan tällä hetkellä sellaisesta ei ole mitään merkkejä.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    VHS nauhurilla voi nauhoittaa edelleen ohjelmia.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    VHS nauhurilla voi nauhoittaa edelleen ohjelmia.

    "VHS nauhurilla voi nauhoittaa edelleen ohjelmia."

    Tämä on totta, mutta ensin sinun pitää löytää jostakin maasta analogisia tv-lähetyksiä esittävä asema. Suomessa niitä ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    "VHS nauhurilla voi nauhoittaa edelleen ohjelmia."

    Tämä on totta, mutta ensin sinun pitää löytää jostakin maasta analogisia tv-lähetyksiä esittävä asema. Suomessa niitä ei ole.

    Ei tarvitse. Ihan digitaalisia voi nauhoittaa:)

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ei tarvitse. Ihan digitaalisia voi nauhoittaa:)

    Siis voi nauhoittaa HD lähetyksiä analogisutuksi muutettuna. Kunhan on jokin digivirittimellä varustettu laite, joka osaa oksentaa ulos Compostivideota tms.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Mihin perustuu uskosi, että dvd-soittimet häviävät jonnekin? Mikään menneisyydessä ei tue tätä. 78 kierroksen äänilevyt katosivat kaupoista jo 1950-luvulla, mutta esimerkiksi Saksan Amazon myy noita levyjä toistavia levysoittimia vielä tänäänkin.

    Suomen markkinat ovat niin pienet, että täkäläisistä kaupoista saattaa ajan mittaan kadota yhtä sun toista. Se ei tarkoita, ettei laitetta voisi ostaa muualta.

    DVD on analogiajan tuote. Resoluutio 720x576 ja tästäkin kuuluu vielä rapsia reunat pois (kuvaputkitelkkarien edellyttämä overscan)

    Tarkoitit ehkä bluray? Bluraysoittimet toki soittelee DVD levytkin ja varmasti näitä on ihmisillä vielä hyllyt täynnä... mutta uutena ei enää järkeä ostaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Siis voi nauhoittaa HD lähetyksiä analogisutuksi muutettuna. Kunhan on jokin digivirittimellä varustettu laite, joka osaa oksentaa ulos Compostivideota tms.

    Tarvitaan HD virittimellä varustettu tv tai siihen liitetty digiboxi jossa SCART tai RCA liittimet. Homma onnistuu. Laatu ei ole hyvä mutta kuva tallentuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Tarvitaan HD virittimellä varustettu tv tai siihen liitetty digiboxi jossa SCART tai RCA liittimet. Homma onnistuu. Laatu ei ole hyvä mutta kuva tallentuu.

    Kuinka se on mahdollista.Olethkohan nähnyt unta?Anna meille ohje,jos osaat.Tuohan on mahdonton homma toteutua.Digitaali tallentimella ei löydy edes hd kanavia eikä mitään muitakaan kanavia .Olen sitä mieltä että tämä mun lg tallennin on ser romu .Ohjehinta muutama vuosi sitten oli noin 500 euroa.Vai olisiko joku konsti jolla löytyisi hd kanavat .Laite saa jatkuvasti päivitykset .Voihan vittu.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Pitää olla HD virittimellä oleva malli jossa scart/RCA liitin.

    Äänestä

mulla on wanha vhs-nauhuri. tallennan levylle dvd-tallentimella ja luon siitä videotiedoston dvd shrink-ohjelmalla. gmailin drive osaa näyttää sen.

Äänestä

Mutta vain Verbatim levyissä ongelmia ei esim. Maxell

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Viimeksi kun tilasin verbatim DVD RW levyjä niin totesin että ainakin 90%
on pilallisia. Aiheuttaa melkoista päänvaivaa kuluttajille ja on luonnonvarojen
haaskuuta valmistaa tavaraa joka on kelvotonta jo uutena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu