Kunnan työllistämistoimet

Onks kunta kokonaan lopettanut työllistämistoimet? Ku ei meikäläistäkään ole yli vuoteen patistettu mihkään järkevään tai edes epäjärkevään tekemiseen?
24740
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Työllisyyden hoito on 1.1.2025 siirtynyt valtiolta kunnille. Samalla valtio on lopettanut palkkatuen maksun kunnille, jolloin ei Kuhmoisten kuntakaan saa palkkatukea eikä palkkaa työttömiä.

Äänestä
  • Onhan muitakin työllistämistoimia kuin palkkatuki. On kuntouttava työtoiminta, on työllistämiskursseja.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Onhan muitakin työllistämistoimia kuin palkkatuki. On kuntouttava työtoiminta, on työllistämiskursseja.

    Onhan auki kunnanjohtajan paikka-kin, ei muuta kuin 8000,-/kk palkkahakemusta ja ero-sopimusta värkkäämään siltä varalta jos luottamuspula iskee.

    Äänestä

Älkää suostuko mihinkään 9e päiviin! Ne on orjatyötä, josta työnantaja ei joudu maksamaan euroakaan. Aina, jos mahdollisuus valita, että yritykseen vai sitten johkin pajalle keitteleen kahvia ja puhumaan pehmosia, niin aina jälkimmäinen.

Äänestä

Kannattaa kysyä Meltexiltä töitä.

Äänestä

Kuka täällä ees on se henkilö, johon nykyään otetaan yhteyttä? Vai pitääkö mennä Jämsään?

Äänestä
  • Kunnasta et saa yhtään mitään. Sellaisen kainalosauvan voi heittää menemään. Suoraan yhteys itse työnantajiin. Kunnan työllistämistoimet ovat aina olleet puhdas nolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kunnasta et saa yhtään mitään. Sellaisen kainalosauvan voi heittää menemään. Suoraan yhteys itse työnantajiin. Kunnan työllistämistoimet ovat aina olleet puhdas nolla.

    Tässä varmaan tarkoitetaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät halua/kykene oikeasti töihin vaan menevät johonkin vaan siksi, että tukia ei leikattaisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tässä varmaan tarkoitetaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät halua/kykene oikeasti töihin vaan menevät johonkin vaan siksi, että tukia ei leikattaisi.

    Aivan oikein. Ja tämän kunnan työllisyysneuvoja-postit ovat olleet eräiden kylien turhien kuntapoliitikkojen ”palkintovirkoja” tyypeille joilla ei itsellään ole minkäänlaista työkokemusta yksityiseltä puolelta, ovat ikänsä kuntaa kupanneet ja loisineet kuntalassa tai koululla kuntalaisten piikkiin ilman mitään kokemusta. Oikeista työmarkkinoista ole yhtään mitään käsitystä. Padasjoki tai Jämsä on heille jo kauimmaisin ulkomaan matka missä on tullut käytyä.

    Äänestä

Täällä on kelan tuella eläviä laiskoja vaikka kuinka. Ei vaan viitsitä tehdä mitään. Ja muut elättää.

Äänestä
  • Rikas kunta, totesi hallituksen pj:kin. 100 000 on täälläpäin pieni raha.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Rikas kunta, totesi hallituksen pj:kin. 100 000 on täälläpäin pieni raha.

    Kunnan keitto-komeron remonttikin voi/saa maksaa 250 000.

    Äänestä

  • Niin, kumpi loisii pahemmin:

    Elämäntapatyötön, joka saa 600e/kk rahaa ja joutuu ramppaamaan työkkärissä ja joissakin työpajoissa.

    Vai 100 000e handuun saava kj?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Niin, kumpi loisii pahemmin:

    Elämäntapatyötön, joka saa 600e/kk rahaa ja joutuu ramppaamaan työkkärissä ja joissakin työpajoissa.

    Vai 100 000e handuun saava kj?

    Ei kai nyt sentään ihan handuun, verottaja huom.

    Äänestä

Työtön vetelys saa 15 v saman minkä kj että siitä pääsee eroon. Mitä jos kunnassa on vaikka 50 vetelystä?

Äänestä
  • Mutta mahdollistaako se 600e yhtä leveetä elämää kuin kultaiset kädenpuristukset? Vielä, kun otetaan huomioon se, että se, joka saa kultaisen puristuksen, on usein valmiiksi painetta tilillä toisin kuin tällä pitkäaikaistyöttömällä.

    Äänestä

  • Pitäisikö vetelyksen saada enemmän kotisohvalla istumisesta ja oikeiden töiden välttelystä. Oma valinta kuin ottaa satatuhatta. Vetelyskin voi hakea kj paikkaa vaikka sitten vain välttyäkseen karenssilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Pitäisikö vetelyksen saada enemmän kotisohvalla istumisesta ja oikeiden töiden välttelystä. Oma valinta kuin ottaa satatuhatta. Vetelyskin voi hakea kj paikkaa vaikka sitten vain välttyäkseen karenssilta.

    Tiedätkö sä mitä on työttömän arki? Sä saat sen kuppasen 600 egee kuussa rahaa ja vähän asumistukee. Sit sut patistetaan 9egee päivä johkin keitteleen kahvia ja pyöritteleen peukaloita ja puhuun pehmosia. Ja sitten sielä on joku kovapalkkainen ohjaaja, joka on iha samalla tasolla ku me muutkin. Niinku järjeltään.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Tiedätkö mitä verojen jälkeen jää palkasta käteen, et taida? Kaikki ei vaa kehtaa käyttää systeemiä, kaikki ei oo pummeja

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Tiedätkö sä mitä on työttömän arki? Sä saat sen kuppasen 600 egee kuussa rahaa ja vähän asumistukee. Sit sut patistetaan 9egee päivä johkin keitteleen kahvia ja pyöritteleen peukaloita ja puhuun pehmosia. Ja sitten sielä on joku kovapalkkainen ohjaaja, joka on iha samalla tasolla ku me muutkin. Niinku järjeltään.

    Tietylle sukupolvelle on jo perintönä aivan normaalia nostella kaikkia mahdollisia tukia mitä voi saada. Siinä sitä riittää kotisohvalla perkaamista mitä voi saada, paljon kerkiä töitä katseleen. Se on epänormaali tila vetelykselle ettei kunta tai valtio hoida heidän omia kulujaan heidän puolestaan. Se on viimesen päälle sosiaalidemokratiaa näille oikeille sossun eläteille.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Mutta onko se sohvalla makaamista, jos vaivautuu 2-3 kertaa viikossa johkin pajalle tekeen yhtä tyhjän kanssa askareita? Vaihdetaanko osia?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Mutta onko se sohvalla makaamista, jos vaivautuu 2-3 kertaa viikossa johkin pajalle tekeen yhtä tyhjän kanssa askareita? Vaihdetaanko osia?

    Ainahan voi tutkia myös lähialueiden töitä. Tartte aina tsadiin lähtä.

    Äänestä

Nyt kuntaan töihin sohvalta, siellä pärjää vuosien laiskottelulla ja töiden välttelyllä.

Äänestä
  • Älkää aina valittako, juuri on kunnasta lehdessä vapaa työpaikka. Hopi hopi hakemusta sisään ja ulos soffalta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Onks kunta kokonaan lopettanut työllistämistoimet? Ku ei meikäläistäkään ole yli vuoteen patistettu mihkään järkevään tai edes epäjärkevään tekemiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu