Nyt ongelmia on erityslasten syysloma-ajan toiminnan järjestelyjen kanssa.
Nostan tämän Pukinmäenkaaren peruskoulun varoittavana esimerkkinä esiin kun vanhemmat pohtivat mihin kouluun Helsingissä haluavat lapsensa menevän.
Siellä ei näytä olevan oikein miltään osin ammattitaitoista toimintaa opetukseen liittyvissä asioissa.
Mikä tossa Pukinmäenkaaren peruskoulussa oikein on? Taas otsikoissa! Siellä ei ole saatu oppimisvaikeuksista kärsivien oppilaiden tukea vuosikausiin kuntoon ja hyvin heikoin eväin sieltä on nuoria sen takia lähtenyt jatkamaan elämän polkuaan. Onkohan kouluterveydenhuolto vieläkään oikein kunnossa. Sieltä puuttui joitakin vuosia lähes vuoden ajan lääkäri. Oppilaat saivat apua oppimisvaikeuksiin tyylin vasta yhdeksännellä luokalla jolloin peruskoulu alkoi jo olla ohi. Sitten siellä oli ongelmia koulurauhan kanssa. Koulu oli siitä syystä Ylen MOT-ohjelmassa. Siis on aika huonomaineinen koulu.
Karmea tilanne erityislapsilla koulussa Helsingissä
Erityislapsia ohjaavan kaupungin työntekijän mukaan juoksevan veden puute aiheuttaa merkittäviä ongelmia. Perusopetuksen aluepäällikkö Katja Verta sanoo, ettei ole kuullut ongelmista.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bf95ea19-49ae-4843-9537-c6fecb9168ac
Huonomaineinen Helsingin Pukinmäenkaaren peruskoulu taas mediassa
Anonyymi-ap
0
94
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1275695
Mikä on vaikeinta siinä, että menetti yhteyden kaivattuun, jota vielä ajattelee?
Mikä jäi kaihertamaan? Jos jokin olisi voinut mennä toisin, mitä se olisi ollut? Mitä olisit toivonut vielä ehtiväsi san3952459- 1312390
Persut rahoittavat velkarahalla rikkaiden ökyelämää
Minkä vuoksi persut eivät leikkaa rikkailta, joilla on maksukykyä? Tuskinpa tuo persujen käytös saa Suomen kansalta hyv42042- 56912
Kun ei numeroa
niin en edes voi viestittää, et suunnitelmiin tuli muutos. Ikävä on, ja kasvaa vaan🤍8892- 10892
- 51862
- 76795
- 86753